Lapinsaaren laavulle!

 

34jooo

Ihana aurinkoinen sunnuntai koitti ja ennen suurinta korona epidemiaa, uskalsi vielä ulkoilla reippaammin. Päätettiin että tänään lähdettäisiin ulos syömään Kangasalle Lapinsaaren laavulle. Toki jos näyttäsi siltä että paikalla olisi muitakin ihmisiä paljon liikkeellä, niin menisimme kauemmas kaasu- ja risukeittimen kanssa.

Lapinsaaren laavu on erittäin helppo saavuttaa ja jos lastenrattaissa on maastorenkaat niin laavulle pääsee niilläkin jyräämään. Matkaa tuosta venerannasta laavulle on noin 300m. Paikalle löytää hyvin myös osoitteella Lapinsaarentie 85, 36120 Kangasala.

Vaikka aurinko paistoikin todella kirkkaasti, oli kova tuuli. Koska kyseessä on saari oli selvää että tuuli tuntuisi entistä kylmemmältä. paljon vaatetta siis päälle! Kerrospukeutuminen on Eräipanalla suosiossa ja materiaaliat jotka eivät atooppista ihoa kutita / ärsytä.  Alle Nordbjørn icicle Merinovillainen kerrasto, päälle Ruskovillan merino haalari, lämmin kohta pieni Reiman untuva haalari, lämpöiset tumput (vara tumput mukaan), perinteiset Kuomat jalkaan ja Didriksons talvihattu päähän!

19

Ajomatka oli lyhyt ja ennen kuin edes Eräipana ehti huomatakkaan oltiin jo perillä. Jäällä näkyi muutamia pikkijöitä ja parkkipaikalla oli yksi auto meidän lisäksi. Mönkiä joka oli myös parkissa kiinnosti erityisesti Eräipanaa ja kovasti tivasi miksi ihmeessä meillä ei moista ole.

viimeksi täällä käydessä oli paikalla vain nuotiopaikka ja omat puut tuli olla mukana. Tämä kohde onkin ollut monien retkiluistelijoiden kohteena pitkään.

35

Nyt käveltiin saarelle ja jo mennessä huomattiin voimakas tuuli, onneksi tuli laitettua itsellekkin kunnon kerrasto ja kamppeet. matkalla Eräipana kiinnostui hillittömästi polun varteen kertyneistä jäistä. Puikkoontuneen jään tuhoaminen oli pikku dinosaurukselle mahtavaa! Eli aikaa kului matkalla joka ei todella päätä huimaa… Sitten heti saaren puolella näkyi muutama kiinnostava laho puu ja niiden tutkailu otti aikanasa. Tutkittiin oliko kenties tikka ollut tekemässä koloja ja näkyikö toukkia? Huomattiin samalla puuliiteri ja PuuCee:kin!

17

1

Kohta pikkuisen mäen nyppylän takaa erottui laavu! Todella mukavasti antoi tuulensuojaa ja näköalat olivat järvelleMutikonsalmelle kauniit. Paikalla ei näkynyt ketään joten parkkeerattiin lounaalle tähän. Laitettiin tuli ja makkarat sinne iloisesti kypsymään. Mukana oli pari kaasu pullon jämää ja tarkoitus oli saada ne loppuun. Tehtiin siinä kahvivedet sopivasti niillä jämilla ja Eräipanalle toivomansa valmis purkkiruoka speciaali. Välillä on hänestä kiva saada muutakin, kun äidin kotiruokia. Kaasun käyttö on äärettömän nopea tapa saada pian ruokaa, ainakin näin valmisruuan lämmityksessä ei kuin minuutti mene ja ruoka on kuumaa. Purkin sisältö vain kattilaan ja sekoitelaan tehokkaasti.  Sillävälin kun makkarat olivat kypsät ehti Eräipana  vetäistä ruokansa äidin syättämänä, jotta tarvisi tumppuja ottaa pois ja suoraan kattilasta.  Jälkiruokana makkara toimi lapseen hyvin 😀

4

Kohta paikalle saapui muitakin, hieman viluisen oloisia ihmisiä. Tuulen huomioiminen on hyvin tärkeää ulkoillessa!

Kipitettiin tämä pikkkuinen saari ympäri ja huomattiin viereisessä olevassa keittokatoksessa olevan myös makkaran paistelijoita. Huikattiin morot ja jatkettiin matkaa. Polkua pitkin olikin saareen jo saapumassa enemmän väkeä, parkkipaikalle myös näytti tulleen autoja lisää. Ilmeisesti satuimme hyvällä ajoituksella paikalle.

8

11

14

Jatkettiin ulkoilua ”samoillen” Toosilan niemessä, eli venerantaa eteenpäin ja metsään. Oli ikävä huomata kuinka paljon oli kaikenlaista roskaa ja rojua ympäri rantaa ja lähi metsää. Eräipanaa kiinnosti kovasti jää ja siitä lähtevä rasahtelu ääni. Yksi kiinnostava railo  näkyi Mutikonsalmessa jossa juuri oli ollut ihmisiä pilkillä. Jään liikkuessa huomasi miten joissan kohdin vesi tuli jään päälle. Lokit puolestaan ovelina kyttäsivät pilkkiaukoilla ja ajattelivat varmaan kalojen suoraan hyppäävän nokkaan.

25

Eräipana halusi tutkailla kunnolla metsää ja varsinainen aarre oli dinosauruksen hampaat jotka roikkuivat kiven lohkareesta. Niiden syömistä kiellettiin, mutta ei ollut simppeliä muistaa ohjeistusta. Toinen löytö oli melko tuore kuollut nuori uros kettu. surullinen näky, heinänkorsi suussa. Ulkoisesti ei havaittu mitään vaurioden jälkiä joten mysteeriksi jäi mihinlie kettu kuollut. Myöskään sairaalta ulkoisesti ei tämä yksilö vaikuttanut.

Aikaa saatiin kulumaan hyvin. Etenkin kun Eräipanassa riitti virtaa vaikka puolelle Tampereelle. Juttujen kuunteleminen oli kyllä mahtavaa! Erityisesti Eräipanasta on hienoa olla tutkimusmatkailija joka johdattaa joukkoaan kivikautisessa maastossa. Samalla on hurjan helppoa opettaa lapselle eri sammaleita ja vaikka lintuja, kuka on hakannut puihin koloja. lapsen oppimis ja muistikapasiteetti on uskomaton, voi kun omakkin olisi noin terävä! Kaikessa mitä puuhailee on hyvä sanoittaa mielestäni asioita ääneen, kuten kaasun käytössä eri vaiheita tai miksi puusta ei saa repiä tuohta.

30joo

26

13

Aurinkoinen päivä alkoi kääntyä iltaa kohden ja kuljettiin Toosilan niemen halki autolle. Meidän auto olikin ainoa enään paikalla. Kiva päivä ulkona takana ja autossa mietittiin vielä kettua ja Eräipana rouskutteli ruisnappuloita samalla. Jälleen savun tuoksuisena oli mukava palata kotiin ja huomata että mieli oli paljon virkeämpi. Jaksaa ilta puhteina alkaa perkaamaan pyykkivuorta 😉

5

Valoa päivään Vehoniemen laavulta!

 

7Kaunis ilma perjantaiana  13..3.2020sai aikaan sen että suoraan töistä lähdettiin liikkeelle, lähellä on laavu jossa ei olla käyty?! No nytpä mennään! Kohteena on siis Vehonimen laavu, Kangasalan puolella ja vieressä,voisi sanoa on  Vehoniemen automuseo & näkötorni sekä saarikylien retkiluistelu paikka. Tämä laavu on vain jotenkin päässyt lipsumaan ohi.

89876579_10157832526268267_5720238213059051520_o

 

Katselin kohteen ajoreitin ja näytti ihan tie menevän perille, puomi tosin olisi edessä, mutta siitä kävely matka olisi hyvin lyhyt ja tietä sekin noi 800m. Sain tietää myöhemmin että talvisin ei ole kunnossapitoa tiellä, tosin nyt ei ole lunta. Mutta muutoin jos olisi lunta niin pulkka tai lapsenkantorinkka/ muu lapsenkanto väline mukaan niille, jotka eivät itse vielä jaksa kävellä. Myös hiihtolatu kulkee tästä ohi 🙂

 

Nyt oli tarkoitus vain mennä katsomaan mikä paikka oikein olisi fasiliteeteiltaan, napattiin koirat samalla kätevästi lenkille. Otettiin tutusti suunta lahdentielle ja kohti ihanaa kaivannon kanavaa jossa kohta jälleen pääsee kuoreita lippomaan! Siitä kohta tie kääntyykin kohti Vehoniemen näkötornia ja automuseota, vanhalle pälkäneen tielle. Eräipana huomasi heti mihin tultiin, korkeiden paikkojen rakastajana näkötornit vetää häntä aina puoleensa…ja toki ne autot siinä vieressä. Luvattiin että palatessa voidaan käydä näkötornissa ihailemassa upeita Roineen sekä Pielisen maisemia. Tie jatkoi kulkua harjanteella ja kohta loiva oikea suunta alas, saavuttiin vehoniemen kylään. Kohta vasemmalla näkyikin puinen kyltti; Vehoniemen laavu (vastapäätä tie nimeltä Vehoniemenkylätie). Myös google maps tunnisti ”vehoniemen laavu” kohteen.  Auton sai hyvin parkkiin tukkimatta tietä ja tästä lähtisi myös polkuja kohti vehonimen harjua ja maastokarttojen mukaan muitakin polkuja kulkee maastossa runsaasti.

Yksi hyvin kiinnostava asia tarvinee käydä katsomassa laavun lähellä. Nimittäin suuri suppa, punamultalukko on laavusta noin 800m päässä ja kaiken lisäksi oletettavasti pohjoismaiden suurin!

Mutta yhteen päivään sopii hyvin supan tutkailu ja yhdistäen sen Vehoniemen laavuun, on lapsiperheen päivä paketissa. Toki jos laavulta suuntaa kohti suppaa on huomioitavaa kulku polulla ja nousut! Vaikka suppaa karttojen mukaan lähestyisi suunnasta kuin suunnasta on aina ylämäkeä, mutta supalle pääsee Varalantietä lähimmäksi autolla.

Toinen kiinnostava asia oman mittapuun mukaan lähellä on Kirvunlinna, linnavuori Pälkäneen puolella. Sinne pitänee kyllä tehdä jo ihan erikseen reissu.

Takaisin laavulle! Kuljimme kävellen sutkakkaasti ohi puomin joka ilmeisimmin suljettaisiin yöksi, ainakin kyltin mukaan. Tie oli pääosin sulaa ja mukavia lätäköitä tuli hypittäväksi tuon tuosta. Pieniä polkuja lähti metsään välillä tien varrelta. Kavioiden jäljistä päätellen myös hevoset ulkoilevat koirien lisäksi täällä.

 

1

25

Tien vasemmalla puolella, meno matkalla  oli isoja soramonttuja ja jotakin jännittäviä nappuloita tolpissa. Kaupungin hiekkakuoppia. Eräipana koki selkeästi olevansa villi ja vapaa kun juoksi tietä innolla ja harmitteli kun ei kyseisiin nappuloihin ylettynyt. Myös hiekkakasojen alla oleva suuri lätäkkö kiinnosti ja pakko sinne oli koittaa saada heitettyä pari kiveä. Vieläkään ei tullut ketään vastaan, vain taakse jäävä havupuupainotteinen metsä piti ääntä. Autojenkaan ääntä ei kuulunut, ihana hiljaisuus (vai liekö osana korona joka rajoittanut kulkemista, tiedä häntä.)

8

Onneksi oli pukeuduttu lämpimästi, todella kylmä kaakkoistuuli puhalsi auringon paisteen ohessa. Eräipanalla oli merino kerrasto, villahaalari ja hyvin tuulta eristävä haalari vahvikkeilla jotka ottaakin kunnolla osumaa. Käteen lämpöiset rukkaset (ja toiset reppuun kastumisen varalta) ja lämmin mutta hikoavassa päässä parhaaksi todettu merino pipo, niin ja perinteinen kauluri! Kengiksi otettiin lämpöiset Sorelit joiden kumiosa pitää vesileikeissäkin osansa.

Matka laavulle taittui ilman sen kummempia mutkia ja laavu oli helppo saavuttaa. Maisemat laavulla oli hyvinkin hiekkaiset. Näkymät olivat suoraan hiekkamonttuun ja kallioon, sekä sen takana siintävään männikköön (josta pääsisi supalle 😉 ). Laavu oli todella iso ja itse tulipaikka melko etäällä laavusta. Nukkumiseen soveltuu kuitenkin vain noin kahdelle aikuiselle. Puuliteri oli olemassa ja siellä oli puitakin vielä. Ulkohuussi oli paikalla ja sekin siisti sekä wc-papeeria löytyi, nyt kun sitäkin ihmiset ovat hamstranneet.

4

2

22

18

Kohteessa oli jotain kivaa, niin erilainen kuin yleensä. Ei perinteistä järvenranta tai suo maisemaa. Ajatukset vei jotenkin kesäiltaan, kesäilta hiekkakuopalla jossa olisi hiljaista ja tuli räiskyisi tuossa betoni rinkulassa. Erilainen kuvaa hyvin paikkaa. Lapsille kuitenkin on tekemistä kun tässä on todellakin tilaa juosta ja helppo pitää silmällä. Perinteisiä leikkejä kuten tervapataa, väriä, kapteeni käskee tai kukapelkää mustekalaa (uusi nimi oman lapsuuden leikille…). Täällä voisin kuvitella pitäväni itse vaikka lapsille erilaisia tutkimusretkiä ja havainnointia hiekka ja kivi ympäristöstä. Kivien muotojen ja pintojen tutkiminen on sangen kiintoisaa puuhaan ja etenkin kun otaa vielä luupit matkaan. Tilaa on ainakin ruokailuun kunnolla!

3

Eräipanan oli iha pakko päästä täälläkin korkealle, oman vuoren huiputus! Sopiva hiekkakasa kutsui ja antaa palaa! Veikkaamme isin kanssa että tuo lapsi heiluttelee vielä jonkin vuoren huipulla isona.

Onneksi oli mukana pillimehua koska kyllähän juostessa hiki tulee! Toki reppuun oli sujautettu myös aina EA-pakkaus, puukko, otsalamput ja vettä & ruisnappuloita. Autossakin on aina jokin ruoka hätävära jemma.

6

Poikettiimpa siten luvatusti siellä näkötornilla ja nähtiin maisemien lisänä pyrstötiaisia iso parvi harmaalepässä istumassa. Hurjan suloinen lintu, valkoinen pää saa sen näyttämään hyvin sympaattiselta! Sääli ettei oma kamera ihan tarkenna lintuihin asti kauniisti tuolta etäisyydeltä. Aurinko laski hissukseen ja mukava uuteen paikkaan tutustuminen suoritettu! Uusien kohteiden haaliminen on kiinnostavaa, välillä on tullut toki pettymyksiä, välillä tiputtu kartalta ja välillä löytynyt jotakin aivan mahtavaa, joskus ei kohdetta ole edes ollutkaan.

10

11

Omien polkujen kulkeminen on kuitenkin välillä hyvin tervettä itselleni yksin, ottaa kartta kouraan ja marssia uuteen metsään! Tämä puolestaan antaa varmuutta liikkua maastossa ja avaa uusia ovia sitä kautta.

Ja nyt, koska korona peruutti kotimaan matkailumessuihin valmistautumisen, sai aikaa kirjoitteluun! Yritetään säästyä kaikki tuolta virukselta ja metsään uskaltanee mennä ❤

GoExpo hurmaa, korkeuksista pohjalle ja hieman sen välille!

9

GoExpo 2020 oli edessä ja vähän jännitti päästäänkö liikeelle, sen verran oli räkäisyyttä ollut Eräipanalla että kuumeen nousua jo odotettiin. Mutta, säästyttiin kuumelta ja helposti iskelvätä kurkunpääntulehdukselta!

Päästiin launataina 29.2 liikkeelle heti aamusta ja ajomatka sujui jälleen kätevästi Miinaa ja Manua kuunnelleen. Yhden pikku pissatauon taktiikalla hurautettiin Pasilaan nopeasti!

Väkeä olikin messukeskuksella todella paljon! Huomasi että ihmisiä kiinnosti todella kattava messujen tarjonta. Kaikkea oli, voisi melkeinpä sanoa että maan ja taivaan väliltä, oli nimittäin sukelluksesta kiipeilyyn asiaa.Meillä oli tarkoituksena pysyä retkeilyyn liittyvien asioiden piirissä, mutta toki tutustua muuhun tarjontaan, kuten hevosiin.

Pari meille kiinnostavinta asiaa aijon avata tässä.

Ensimmäisenä suunnattiin kuitenkin Base camp lavalle jossa Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:sta oli kertomassa Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueesta, voitto kun tuli vuoden retkikohteeksi 2020. Voitto oli kyllä ilahduttava! Kintulammi on taidokkaasti ja luontoa sekä perinteitä kunnioittaen rakennettu kokonaisuus. Kintulammin monipuolisuus on omasta mielestäni hyvin oleellinen, reittejä on moneen makuun ja esteetömyyskin on otettu huomioon yhdelle katetulle tulipaikalle. Kannattaa tutustua alueeseen osoitteessa: Kintulammi.fi Meille Eräipanan kanssa Kintulammi on hyvin tuttu, äidille tuttu jo omasta lapsuudesta jolloin alue ei ollut retkeily käytössä. Äiti henkilöllä on myös alueella omia, luvanvaraisia projekteja lintujen parissa ja se puolestaan myös liittyy siihen että alue on tuttua. Pidetään siis huolta että kaunis alue pysyy siistinä meidän retkeilijöiden osalta!

1

 

Edustavaa
Hmm..välillä ne yhteiskuvat menee ihan nappiin 😀 Mutta hei! Höpsötellä saa ja pitääkin!

 

Suunnattiin heti tutustumaan erilaisiin retkeily tuttavuuksiin. Koska mukana oli pieni energinen poika niin silmiin iski tietysti auto, jonka katolla oli hänen unelma asumus, teltta! meillä on ollut pitkään jo toiveena eräipanan puolelta että muutettaisiin telttaan. Kävimme tutustumassa todellakin kiinnostavaan konseptiin Ikamper . Mielenkiintoista oli että kyseinen tuote on hyvin kevyt, joten sen saisi vaikka Minin mini mallin tai vaikkapa Kia picanto:n katolle. Eli kyseessä on tässä kohtaa, paljonko auton katolle saa lastata painoa. Ikamper firman sivuilla on tästä omat luettelot joten tiedon saanti on helppoa sen suhteen. Eurooppalainen sivusto on hieman erilainen ja kattavampi kuin pohjoismainen, mutta ihan toimivat, jos asia kiinnostaa. Tuotteella on puolensa kyllä ja idea on hauska. Mutta itseäni nuo tikkaat mietityttää yö pissailuiden kanssa 😀 Se myös että pitäisi olla paikassa johon pääsee autolla ja haluaa siinä telttailla rajoittaa jonkin verran, omasta näkökulmasta. Meitä matkustajia/ retkeilijöitä on moneenlähtöön. Tässä paikanpäällä olleen pohjoismaisen edustajn sivut https://ikampernordic.com/

3

Maisemia
Sopivasti ikkuna itään nävissä ❤ Ja Petkeljärvihän puuttuu meidän listalta 😉

 

Siitä sulavasti siirryimme ylhäältä alas. Packraft tuotteisiin Melomon pisteelle. Koska vesillä oleminen ja melonta on lähellä sydäntä oli tätä pakko tukailla lähemmin. Melomolla oli MRS merkkiä myynnissä. Packratf eli pieni ilmatäytteinen kajakki kuullostaa erittäin jännittävältä, koska kajakin mukaan saaminen eräily reissuille olisi sangen mukavaa, mahtuisi rinkan päällä kuljetettavaksi! Näitä packraft tuotteita on todella moneen lähtöön. On pientä ja hyvin kevyttä joka sopii tasaiseelle vedenpinnalle ja vaikkapa ylitys tilanteisiin. Sitten on hieman järeämpää kalustoa jolla voi vaikka laskea koskea. Painot tuotteesta riippuen on 3-5,5kg. Omilla vaelluksilla olisi joskus ollut kerrassaan ihanaa jos jonkin vesistön olisi erämaassa voinut vain ylittää simppelisti. Kun miettii Suomen pikku vesiä joita tulee keskellä ei mitään vastaan, niin tämähän avaa uusia mahdollisuuksia. Mela on puolestaan yleensä kajakista tuttu kaksilapainen versio, mutta kukapa kieltäsi myös yksilapaista mitä yleensä käytetään inkkarikanootissa. Täyttämine tapahtuu ilamtiivin säkiin avulla ja se on plussaa, ei tarvita pumppua mukaan. Mukavuus ja turvallisuus sitten. Melontaliivit, aina päällä. Vaatetus toki riippuu kuinka paljon aikoo meloa, kuivapuku on toki kiva, mutta joskyseessä on lähinnä ylityksiä tai pinissä järvissä tasaisella melontaa niin parjää hyvin ilmankin. Kengät on hyvä olla eri, esimerkiski itse ottaisin varmaan neopreeni tossut tai skinners:it eli paljasjalka tossut. Jos esimerkiksi vellus ja melonta harrastusten yhdstäminen kiinnostaa niin kannattaa tutustua! https://www.melomo.fi/

7

Jämädimme veden ääreen. Eräipana oli täysin haltioissaan kun näki pieniä lapsia snorklaamassa. kiinnostus veteen on suurta ja taidot uimiseen alkaa pikkuhiljaa hioutua, vaikka uimisen osaamisesta ollaan vielä kaukana. Beden kanssa tutuiksi tuleminen o tärkeää ja itse arvostamme uimataitoa todella paljon. Uimataidon oppiminen on jokaisen  Suomessa asuvan lapsen perusoikeus. Koulujen tulisi taata että jokainen lapsi oppii uimaan yhdeksänteen luokkaan mennessä, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta uimaopetukseen muutoin. Monilla on hyvin erilaisia kokemuksia esimerkiksi juuri koulun uinti tunneista, jotka voivat liittyä niin pelkoon tai häpeään, joskus jopa nöyryyttämisen tunteisiin. Itselläni oli onni että ne tunteet jäivät paitsi ja ilo oli aian kun pääsi koulust auimaan. Nyt Eräipanalla on toistaiseksi se ilon tunne kun pääsee veteen. Ja takaisin siis sukeltamiseen… Eli snorklaaminen kiinnosti kovin. Kävinkin jututtamassa sukeltajaliiton edustajaa ja utelin miten ja missä iässä voi ajatella lajin kokeilua. Itse olen sukeltanut laitteilla kunnes iski hankaloittava astma, eikä verenpainettakaan hyvällä katsottu, turvallisuus ensin ja snorkaliulun on saanut kelvata.  Sukeltajaliiton edustaja osasi kertoa hyvin kaiken mahdollisen mihin etsimme vastausta. Lapsillehan on vaikka mitä mitä toimintaa! Hyvin usealla paikkakunnallla toimii sukeltajaliiton alaisia yhdistyksiä. Nuorimmat ovat todellakin 3- vuotiaita ja harrastavat vedessä erilissta harjoittelua vanhempiensa ja ohjaajien kanssa. Siitä polku etenemiseen on hyvin rakennettu leikin avulla harjoitteluun. Hyvin koulutetut ohjaajat antavat turvallisen tunteen itsellenikin kun lapsen kanssa on veden parissa. Pirkanmaalta löytyi heti alle 7-vuotiaille on vanhempien mukana ollessa kuutti toimintaa ja siitä polkua eteenpäin nuorisojaokseen norppatoimintaaan. Tästä helposti tutustumaan mitä mahdollisuuksia löytyy https://www.sukeltaja.fi/ Laji yllätti myös edullisella hinnallaan, ajattelin että saisi pulittaa ainakin 100€ mutta ainakaan Tampereella ei jäsenmaksua ollut lainkaan ja kausi maksu norppatoimintaan olisi 35€ . Kovalla työllä sain Eräipanan pois alataalta johon siirtyi melonta kokeilijoita…

Innostus 100!
Jotain niin kiehtovaa ettei pois todhi ollenkaan

Messujen anti oli suuri. Monta uutta kohdetta tulevalle mahdolliselle kesälomalle jäi kytemään mieleen; pohjoiseen tai Itä-Suomeen tie kuitenkin oletettavasti käy. Mutta toisaalta…upea saaristo alkoi houkuttaa kun keskusteli eri palveluiden tuottajien kanssa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Kokeilaan ja annetaan mahdollisuuksia uusille liikkumisen ja ulkoilun maailmoille ❤

Pakko saada!
Ja tietenkin ruoka ja mikä helpottaa myös retki ruokien valmistelussa 😛

 

 

Vihreä laskiaissunnuntai Kaitajärven kodalla

52
REPPU JA REISSUMIES

Eilen22.2.2020  satoi vettä ihan kaatamalla ja sekin muuttui isoksi ja märäksi räntäsateeksi illasta. Silloin kyllä kaipasi jälleen pohjoiseen, lumen ääreen. Nyt vaihtoehtona vain kurahaalaria päälle ja potkupyörällä maastoon krossailemaan…

MUTTA! Nyt laskiaissunnuntain sekä aurinkoisen sään kunniaksi lähdettiin Eräipanalle uuteen kohteeseen, Lempäälään Kaitajärven kodalle. Päästetään vaihteeksi Eräipana näppäinten ääreeen koska nyt oli jännitävää!

21

Aamupäivällä äiti ja isi pomppi edelleen ilosta koska ulkona ei satanut taivaalta mitään märkää. Syötiin lämminruoka kotona ja vanhemmat pakkailivat repun laskiais varustein. Nyt kuulemma oli äidin ”naismuistiin” ensimmäinen täysin lumeton laskiaissunnuntai. Aika surullista kyllä, pitäisihän päästä mäkeen laskemaan ja karjumaan pitkiä pellavia!

Mukaan pakattiin juuri leivottuja korvapuusteja, pikakahvia, vettä, mehua, maitoa, hilloa ja hauskinta ikinä spray kermavaahtoa! EA pakkaus, vaihto tumput mukaan, puuko ja nyt niitä vanhojakin tulenteko välineitä, tulimäntä ja magnesiumtikku. Itse pakkasin omaan pikku Corkeriini muutaman pehmolelun, tulihan niidenkin oppia erätaitoja ja nauttia auringosta.

54
JOS MINNE LIE, POLKUNI VIE

Tänään pääsin itselleni uuteen paikkaan tutustumaan, vähän jännitti koska äiti kertoi siellä olevan erikoisen kodan. Tampereelta paikalle ajeli sellaisen 30min. Isoa moottoritietä Lempäälään, Sääksjärvelle ja siitä Kannistontielle josta Rajajärventielle. Se  ohittaa monia Birgitanpolun kylttejä ja kääntyy nimettömälle hiekkatielle. Osoitteeksi laitettiin google mapsiin ”Kaitajärven kota Lempäälä”. Tie oli hiekkatietä ja äiti ajeli hiljaa montuissa ja kurassa, kohtuulisessa kunnossa oleva tie. Äiti tuumi että jos olisi kovinkin madallettu auto niin voisi pohja välillä riipiä maata. Nyt toki vaikuitti asiaan ettei lunta ollut maassa.

Kun saatiin auto pysäköityä, huomasin heti järven ja vauhdilla sinne! Piti käydä vähän sörkkimässä jäätä kepillä toki! Polku lähtikin selvästi kiertämään vasemmalle ja tulipaikka näkyi vastarannalla. Joku oli tehnyt ihan polun alkupäähän jonkinlaisen oman tulipaikan ja se oli aika sottainen näky. Roskatietoisena paheksuin kaikkia mahdollisia ylimääräisyyksiä, takaisin tullessa ne pääsisi meidän kyytiin.

58

Aurinko paistoi ihanasti ja sain tutkia kaikessa rauhassa järven rantaa säännöllisin väliajoin. Pidin pikku kilpailua isin kanssa kumpi saa männynkävyn jäällä liukumaan pidemmälle, ei harmittanut vaikka isi joskus jollain taikahaballa voittikin. Välillä huomasin polulla valtavia vesilätäköitä, oikeastaan siinä oli tulvinut vesi polulle. Jotenkin kummasti minut vain napattiin kainaloon ja pompittiin yli niistä. Eikä edes krokotiiliä näkynyt, vaikka yritin tihrustella yhdeltä pikku sillalta. Matka oli mielestäni kiinnostava tulipaikkaa kohden, mukavaa järvenranta polkua sai kävellä ja jostain pöllähti pikku koirakin vastaan katsomaan ketäs täällä. Muutamia ihmisiä koirineen tuli vielä vastaan ja kerroin heille että meilläkin on kotona Mörkö ja Peto. Polulla oli helppoa kulkea kun vain vähän väisteli puun juuria. Kivoja kiven koloja löytyi joista koitin onkia haukia, mutta nyt ei jostain syystä napannut.

33

Saavutettiin nuotiopaikka, siellä olikin lapsiperhe makkaran paistelu puuhissa ja olisin kyllä mielelläni jäänyt siihen jo. Paikalla oli tyhjä puuliiteri, mutta ilmoitus ylempää löytyvästä toisesta puuliiteristä. Minua kiinnosti erityisesti notkahtanut laituri, siellä olisi varmasti niitä haukia ja kiinnostavia kiiskejä. Äiti ja isi kuitenkin käskytti liikkumaan eteenpäin hieman, toiselle tulipaikalle ja kodalle. Tulipaikka näkyikin rinteen yläpuolella. Hieman mieleni pahoitin, mutta jatkoin äidin ja isin perässä, niillä on kuitenkin minun pullani!

37

Kota se olikin jännä! Aluksi katselin sitä hieman kauempaa, siellähän saattoi vaikka olla jokin kiukkuinen rölli!  Äiti kuitenkin meni kodan lähelle ja totesi että ei siellä ole ketään. Kodan alle meni luukku, joka oli auki… ennen kuin äiti ehti sanoa ”ei” niin olin jo sujahtanut luukusta kodan alle. Tulin kuitenkin heti pois koska siellä oli pölyistä hiekkaa paljon ja äiti käski…

49Kodan yläpuolella oli se toinen puuliiteri ja PuuCeekin. Puita ei ollut, pari rankaa kuitenkin. Otettiin siis sahaus hommia, äiti auttoi  minua kiltisti ja isi puolestaan autteli vähän minua pikku pöllien pilkkomisessa valtavalla lekalla. Olipa voimakas olo tänään! Sitten kannoin puut nuotiopaikalle ihan ite!

6

7

23

46

Isillä ja äitillä on välillä kummallisia tapoja, niinkuin kisa kumpi saa tulen kytemään nopeammin jollain erilaisella tavalla kuin tulitikuilla. Nyt isi käytti tulimäntää jossa kitka pienessä putkessa suuren nopeuden vuoksi sytyttää esim. taulan. Tekniikkana on iskeä terävällä nopealla liikkeellä männän päähän. Äiti on tuota kovasti harjoitellut mutta todennut että ei ole oma juttu. Äitillä oli hyppysissä vanha karkku ja kvartsia sekä taulaa. Auttelin salaa ja siksipä se isi nipin napin voitti. Hän sai kyllä melko nopsaan kipinän kytemään taulan palaan ja siirsi sen pikku tikulla tuohirullaan jonka sisässä oli katajaniiniä. Äiti oli jo väsännyt puista pienempiä sissipuukollaan ja tehnyt niihin kiehisiä lisukkeeksi. Nopeasti tuli syttyikin nuotioon, kuivia puita ja eikä edes satanut. Vedet laitettiin kiehumaan ja sillä välin isi ja äiti opetti magnesiumtikun käyttöä, se vasta hauskaa olikin! Pikkuiset ympäriinsä räiskyvät kipinät on hienoja! Vanhemmat näytti miten taula saatiin kytemään hyvin. Magnesiumia oli hyvä vähän rapsuttaa penkin päällä olevaan taulan palaan ja asettaa tikku taulanpalan päälle, raapaista voimakkaasti kipinä siihen ja taula jo kyti. Yksin reenailin asiaa ja kohta, ihan kohta osaan!

25

Vesi kiehui auringon paistellessa ja mieleni tekikin jo kaffetta. Kyllä minulla on omassa kuksassa pikku kahvi. Pikakahvi, oikein cappicino ja maitoa sekaan ja vielä kermavaahtoa tuosta jännästä spray putelista! Äiti laittoi minulle kohvapuustin väliin hilloa ja kermavaahtoa, kohta koko kasvot olikin kermavaahdossa, mutta eipä se haittaa. Äiti ja iskä nautti varmasti yhtä paljon kuin minä! Ei ollut kiire mihinkään, äiti ja isi keskittyi minuun ja yhdessä olemiseen. Vaikka äidillä olikin kamera mukana niin aikaa ei sen kanssa liikaa käytetty. Äiti osaa rajata kuitenkin itseään vaikka kuinka tykkääkin valokuvaamisesta ja somettamisesta. Aikaa ja aitoa läsnäoloa on oltava. Jos näitä retkiä tekisi vain ja ainoastaan että voi somettaa, ei kuulostaisi äidiltä. Puhelinvapaat / some vapaat päivät tekee hyvää myös! Vanhemmilla on aito kiinnostus luontoon, ihmisiin, kulttuuriin ja näiden yhdistelmiin, sosiaalipuolen ihmisiä kun ovat ammateiltaan.

Äiti ja isi mietti, josko tultaisiin tänne yöksi yhdessä jokin päivä jos olisi lomaa. Kodassa oli kiuas lämmittimenä ja siellä olisi helppo nukkua minunkin koska sinne ei käy tuulikaan. Äitiä kuulemma hieman jotenkin jännittää, tosin itsensä puolesta. Se kun tykkää nukkua avomajoitteissa tai pelkässä pussissa, seinät vähän ahdistaa. Toivottavasti vanhempien asiat menisi siten että päästäisi vielä näin ”talvella” yöksi tänne!

12

Kun pullat oli syöty ja minun mehutkin, vielä olisi hyvää aikaa edelleen olla matkassa. Käytiin harjanteen takana ja siellä oli kiva pikku puro johon ihastuin! Siinä olisi varmasti taimenet nousemassa! Kuljeskeltiin puron vartta ylös ja alas, vaahtoa oli mahtavasti koska pikkuisia ”vesiputouksia” oli purossa, pikkaisen harmitti ettei ollut ämpäriä mukana. Ei myöskään näkynyt taimenia, niitä olisi kyllä kiva lähteä kalastelemaan! Onneksi oli muuten ne vaihto tumput mukana, koska pariin otteeseen se vesi kuitenkin kummasti tarttui tumppuihin.

19

17

41Kun palattiin nuotiopaikalle saapui sinne joku retkeilijä ja lämmiteltiin vähän sormia isin kanssa nuotiolla siinä. Minusta oli kiva vähän jututtaa retkeilijää, oliko hänellä evästä? Oliko lapsia tai koiraa? Mikä on paras pulkkamäki? Tovin vanhemmat siinä hänen kanssaan jutteli reiteistä ja vihreästä talvesta. Paluumatkalla toisella tulipaikalla oli myös retkeilijä jolle moikkailtiin myös. Kävin siinä samalla laiturilla nyt ihmettelemässä kuinka syvä järvi onkaan jo laiturin alusta, täällä olisi nyt niitä mustia pikku ahvenia varmaan. Mutta keppiin ei tullut yhden yhtäkään, edelleen hämmentää. Äiti ja isi kyllä ehdotti että helpottaisi asiaa jos olisi siima,koukkku ja mato.

45

22Palatessa polkua pitkin aurinko paistoi edelleen ja matka kulki joutuisasti. Autolle päästyämme kurvasi siihen parkkiin joku muukin perhe ja siinä samassa iski räntäsade. Kyllä harmitti juuri paikalle tulleiden puolesta, olisi heillekkin toivonut aurinkoa. Istuin istuimeeni ja äiti laittoi toiveestani Miinan ja Manun äänikirjan (jonka kuulemma osaavat jo ulkoa) iskä auttoi sivujen kääntelyssä ja minulla oli kivaa!

 

38

 

Kotona sain kertoa Mörkölle ja Pedolle hurjia tarinoita metsän dinosauruksista ja gepardeista joita nähtiin. Nyt sitten kun äiti tätä tekstiä kanssani kirjoittelee, olen melko nuhainen ja jännittää meneekö pöpö pahemmaksi. Sopii toivoa ettei pahenisi, olisi aamusella nimittäin lähtö  GoExpo messuille!

 

Siellä on varmasti kyllä paljon nähtävää ja toivottavasti testattavaa. Hevosiakin olisi paikalla ja sehän sopii tällaiselle heppamiehelle kuin minä 🙂

24

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Naavakuusikon tarinoita tiipiissä myrskysäällä. Lapsien kera arvostelua kirjasta nuotion äärellä.

18

Nyt oli todellakin synkkä ja myrskyinen päivä! Vettä satoi ja kova tuuli vihmoi aamusta asti. Suunniteltu oli kuitenkin, että tänään lähdettäisiin muutaman lapsen voimin Tampereen luontokoulu korennon tiipiin. Luettavana olisi Kari Välimäen uusi kirja Naavakuusikon tarinoita. Samalla voidaan harjoitella tulen tekoa tiipiissä perinteisin erätaidoin tulusraudoilla ja tutustua taulan valmistukseen.

10

Lähdimme liikkeelle sateen halkoessa ilmaa, päällä oli lapsilla varmuudenvuoksi kurahousut & kumpparit ja tällä säällä kyllä ihan paikallaan. Ilma ei ollut lämmin johtuen hyytävästä, puuskaisesta tuulesta. Nyt olikin luvattu jopa myrsky puuska lukemia ja tuulen nopeus oli muutenkin napakkaa. Napattiin omat puut mukaan matkaan ja eväänä oli tällä kertaa näppäriä nakkeja, mehua ja nameja. Niitä olisi helppo nakertaa kun luettaisiin kirjaa.

Osa lapsista tuli muulla kyydillä paikalle ja pikkuista jännitystä saattoi leijua ilmassa. Ajomatkalla oli puhuttu että mennään intiaani tiipiin lukemaan uutta kirjaa josta kaivataan arviota asiantuntioilta, kuulijakunnalta itseltään. Nyt mukana oli lapsia ikähaarukalla 3-7 vuotta. Saatiinpa paikalle meidän erämummo nakinpaisto avuksi. Aijemmin kirjaa oli kotona lukeneet teini-ikäiset 14-18v nuoret.

Lapset olivat reippaalla tuulella ja matkan pituus ei ollut haitannut heitä. Ajomatka kesti noin 30min. Lapset juoksivat autosta iloisesi ja Eräipana etunenässä kiisi jo tiipiä kohden. Mäki oli alas liukas ja pyllyllään siinä oltiin helposti, lasten innokas ääni kuului varmasti Terälahden ytimeen asti!

 

Laitettiin heti tulet palamaan ja tiipiin saatiin tunnelmallinen valaistus ja lämpöä. Mukana oli lampaantaljoja, jotta istuminen puisilla penkeillä olisi miellyttävämpää. Lapset kokeilivat tulusraudalla pii tai kvartsikiveen kipinän iskemistä. Ihmeteltiin kuinka kummassa ihmiset olivat osanneet keksiä tulenteon taidon. Pohdittiin taulan samettisuutta ja miten sitä hyödynnetään tulen kytemisessä, miten puolestaan arinakääpä piti sitten yllä tulta aikoinaan.

23

Nakit kypsyivät ja aloitettiin luku puuhat. Kirja kulki näppärästi kokonsa puolesta repussa ja pehmeäkantisuus oli plussaa jotta taipuisi hieman repussa. Lapset istuivat viereeni nakit hyppysissää, kätevästi suodatinpusseissa jolloin ketsupinkin dippaaminen onnistuu. Kirjassa juoni kulkee aina omassa pikku tarinassaan, omalla painollaan ja seuraavassa tarinassa on oma juonensa. Joissakin tarinoissa voi olla viittauksia jo menneeseen tarinaan. Pienimpiä lapsia kiinnosti olisiko kuvia, mutta kirjassa ei ole joka sivulla kuvitusta. Mustavalkoisia todella taidokkaita kuvia oli kyllä kirjassa ja pikkususi erityisesti kiinnosti niissä. Kuvat kirjaan on piirtänyt Jaana Ojalainen.19Alussa tulee tutuksi kirjan päähahmot jotka ovat metsiemme asukkeja. Tapahtumat sijoittuvat pääosin metsään ja hamojen seikkailut sopivat sinne hienosti, nimi Naavakuusikon tarinoita on kirjalle kuin nappi otsaan! Kirjassa päähahmoina ovat peikko, pikkuinensusi, karhu ja kettu, jokainen omanlaisensa persoona. Kirjassa on myös maahisia, hiiriä, ihmisiä, korppi  ja muita sivuhahmoja. Lapsilla tuli paljon kysymyksiä kirjan edetessä ”jaksaako oikeasti jänis kantaa karhunruhoa ja miksi karhussa oli vetoketju?”. Joissakin kohdissa lapset kaipasivat tarkennusta mitä tapahtui, kirjan tempo on melko vauhdikas. 

24

 

 

Kirjassa on monia pieniä tarinoita ja kirja kannattaa aloittaa alusta, jotta hahmot tulevat tutuiksi.  Kielikuvia oli käytetty hyvin, osaa piti avata nuoremmille kuulijoille ja välillä palata luettuun kohtaan uudelleen. Kirjan tapahtumat ovat siis pääosin metsässä, puron varrella väillä pilven päällä ja toisinaan jonkun hahmon kotona. Karhu tykkäsi esimerkiksi köllötellä sohvalla usein, myös ruokakomero tuli tutuksi. Lapset huomasivat hienosti hahmojen välisiä suhteita ja millaisia luonteenpiirteitä hahmoilla on. Myös tunteita käsitellään erilaisin ilmaisuin ”pieni sudenpoikanen nostaa päätään. Mitä on rakastuminen?Se kysyy. -Pitääkö silloin ottaa sydän irti? Tekeekö se kipeää? Rakastuminen tekee kipeää jos rakastuu yksin. Vastakkain rakastuminen on hyvä. Se on silloin kumppanuutta. -Se on ihan koko metsä, karhu lisää ketun piirtämään mielikuvaan.” Tuulen puuskat kuuluivat ulkona hienosti ja tiipiin lämmössä oli kyllä oikea elämys lukea eläinten seikkailusta! Kolme vuotias Eräipana innostui kirjasta siten, ettei malttanut olla hiljaa. Viisivuotias, tarkkaavainen kuuntelija puolestaan jaksoi keskittyä jo sujuvammin kirjan kulkuun. Kirjassa on pohdittu taidokkaasti myös luontoa ja miten nämä eläimet ihmistä kuvailevat ”Pieni sudenpoikanen seisoo mäen harjalla ja katselee kaupunkia, ihmisten metsää”. Joissain tarinoiden teksteissä saattaa olla kohtia joita kaikki ihan pienet eivät ymmärrä.  Aikuinen voi miettiä, onko esimerkiksi kirjan loppu puolella, viinaa juova karhu itsetuhoisen metsään menijän kanssa lapsille vielä ymmärrettävää. Itse jätin tarinan väliin niiltä osin, koska tekstin sanoma ei näin pieniin toimisi oman arvioni mukaan. Teini-ikäiset ymmärsivät lopun idean puolestaan jo hyvin.

5

 

Tarinat kuljettivat maistelemaan hattaraisia lumihiutaleita ja keväisille niityille joissa aurinko tuoksui. Niihin tunnelmiin oli ihana uppoutua. Lapset keskeyttivät välillä ja kertoivat iloisesti omia ajatuksiaan keväästä, miltä se heistä tuoksui; auringolta! Liftaava karhu herätti hilpeyttä ”mitäs jos mekin nähdään karhu kotimatkalla, peukalo pystyssä. Otetaanhan se kyytiin?” Tai millainen on kettuinen ääni jolla kutsutaan kaloja vedenpintaan, toimiisiko se oikeasti?

Suomalaista kulttuuria saatiin kokea kirjassa myös. Mikäs sen suomalaisempaa kuin saunominen ja marjastaminen. Maisemien kuvaukset ovat osuvasti myös suomalaisia, pellot ”lehmän munineen” (se aiheutti kuulija kunnassa valtavan naurun ja innon kertoa mitä ne heistä ovat).

Lapsista nuorimmat 3-4 vuotiaat antoivat arvostelussa pisteitä peikosta ja sudesta sekä juuston syömisestä. Hauskaa oli myös kun karhu ja nainen lentävät täysikuun aikaan luudalla. Vanhempien lapsien 5-7 vuotiaiden näkökulmasta kirjaa oli kiva kuunnella ja herätti paljon ajatuksia miten luonto toimii oikeasti ja mitä tunteita eläimet ja muut hahmot tunsivat, mitä on ystävyys. 14-18v nuorten arvio kirjasta oli jo erilainen ja kirjan jäsentely oli helpompaa. Nuorissa kirja herätti kysymyksiä ihmisenä olemisesta, erityisesti lopussa jossa peikko oli muuttumassa ihmiseksi ”sitä pelottaa, se tahdo olla ihminen”. Ajattelu oli nuorilla hyvinkin taitavaa, miten vertauskuvana peikko on muuttumassa, muuksi kuin omaksi itsekseen ja se ei tunnu hyvätä peikosta. Mahtavaa pohdintaa nuorilta!

Itse arvioisin että kirja sopii paremmin jo isommille lapsille, kirjoitusasun vuoksi joka vaatii pohdintaa ja ymmärtämistä, esimerkiksi mikä oli unta.  Aikuisille kirja sopii hyvin, herättämään ajatuksia ihmisyydestä. Mielestäni kirjan hahmot henkivät ihmisen erilaisia piirteitä erilaisine ominaisuuksineen ja tapoineeen elää ja ajatella. Kirja on perinteisestä satukirjasta poikkeava, mielenkiitoinnen ja minun teki mieli lukea koko kirja heti itsekseni. Iso kiitos Kari Välimäki!

19

 

 

Tampereen luontokoulu Korennon laavu siltoineen ja Kalmakurjenkosken pyörteet! Helppoa päiväretkeilyä leppoisaan tahtiin.

5

51

Omat lapsuuden ja teinivuosien kulmat kutsuivat, pidemmän aikaa on pitänyt käydä tuossa kohteessa. Vanha yläasteeni oli muuttunut Luontokoulu Korennoksi ja toki kiinnosti millainen olisi koulun lähelle rakennettu laavu. Itseä kiinnosti myös se, että olisko vanhan myllyn luona, melontareitin varrella Kalmakurjenkoskella koskikaroja! ihania pikkuisia sirpakoita lintuja, niitä olisi kiva bongailla ja näyttää Eräipanalle. Nyt siis tuumasta toimeen, harmaan päivän piristykseksi kotiseutu matkailua. Miehen isommat lapset eivät lämmenneet tälle laavu ja lintubongaus retkelle, kaikkeni yritin, mutta muu oli vetovoimaisempaa jopa tiskikoneen tyhjennys.

Pakattiin mukaan helposti valmiit eväät, voileipää, mehua, kaurakeksejä ja kahvia. Välillä kiva lähteä ihan rennosti ja keskittyä vaikka niihin lintuihin, eikä nuotion sytyttelyyn. Retkeilyn ei kaiken kaikkiaan tarvitsella olla mitään rakettitiede ”bushcraft” (mielestäni sana kuvaa lähinnä perinnetaitoja) kikkailua. Ulkona raikkaan ilman haukkaaminen ja yhdessä oleminen on mielestäni tärkeimpiä asioita. Se että on aikaa niin lapselle, kuin muulle mahdolliselle seuralle ei ole itsestään selvyys. Lapsi yleensä nauttii kun saa pyytteetöntä ja aitoa huomiota, jotain yhdessä tekemistä. eikä tekemisenkään tarvitse olla muuta kuin pysähtymistä ja asioiden ihmettelyä tai vapaata olemista.

Ensiapulaukku sujahti reppuun, vara tumput, talouspaperia, otsalamput, parit muovipussit, puukko, narua, ne on sellaisia asioita jotka yleensä aina on mukana repussa. Ainakin sen huomaa jos ne tarvittaessa puuttuu. Nyt ei tehtäisi edes nuotiota joten tulenteko välineet saivat jäädä kotiin.

Sitten matkaan! Nyt alkaa tuntumaan että mummo saa perustaa kohta oman blogin ”erä mummo reissaa kevyesti”, nimittäin kukapa lähti ajankulukseen ulkoilemaan! Mummo! Eräipana oli toki ihan innoissaan koska mummo on universumin mahtavin. On suuri etuoikeus että lapsella on mummo, mummo joka jaksaa olla läsnä ja kiinnostunut Eräipanan touhuista, sekä myös olla mieheni lapsien elämässä läsnä.

Suunta teiskoon! kura loiskui ja höpötys kävi kun kurvattiin Tampereen pohjois osaan, Terälahteen koordinaatit (Niemikyläntie 14
34260 Terälahti). Tampereelta Teiskontielle (12), siitä E63 jyväskyläntielle, Kaitavedentielle 338, sitä sitten huristellaan kohti Sorilaa & Kämmenniemeä ja jatketaan vielä Terälahteen. Bussilla 90 pääsee myös tänne. Terälahti on aikoinaan ollut vilkas pikku paikka, nykyyän valitettavasti kato on sielläkin käynyt ja palvelut / toiminnat ovat kutistuneet. Ei ole enään huoltoasemaa ja paria kyläkauppaa. Mutta, sale kauppa on ainakin! Se on ihan ytimessä josta näkyykin melkein kohteeseemme. Salen jälkeen käännytään oikealle Tampereelta tultaessa ylämäkeen, jossa heti oikelalla näkyy iso keltainen puurakennus. Auton sai parkkiin matalan punaisen puurakennuksen taakse jossa on myös kirjasto.

62

Lähdimme tutustumaan miltä maisemat näyttää nykyään. Tuli kyllä haikea olo. Täällä sitä oli itse teininä opiskellut, enmmän ja vähemmän tehokkaasti. Suunta alaspäin, parkkipaikalta siis. Edessä näkyi tiipi joka veti eräipanaa puoleensa kuin hunaja kärpästä. Käytiin ihailemassa tätä inkkarien asumusta ja eräipana ihastui ikihyviksi!

 

Jatkettiin matkaa polkua pitkin loivasti vasemmalle metsään, kyltin mukaan. Edessä oli avaraa kuusikkoa ja polku kulki Kiimajoen vartta. (Terälahdesta saa muuten kanootteja vuokralle 🙂 ). Polku oli hyvässä kunnossa ja huomasi että täällä puuhastellan lasten kanssa. eräipana kipitti vauhdilla edellä ja ihaili kalliota ja selkeitä sudenjälikiä (ilmeisesti myös suosittu lenkkeily reittikin). Pientä ylämäkeä oli edessä ja kohta eteen tuli joen ylittävä silta! Silta oli todella lapsiystävälliseksi rakennettu, hyvä verkko ja kiipeily pieniltä ei onnistuisi koska puiset rakenteet oli verkon ulkopuolella. Sillalla oli matallalla infokyltti koskikarasta, juurikin siitä tumma-valkoisesta söpöläisestä. Koitettiin olla hipihiljaa..ei näkynyt. mutta joen pohja näkyi hyvin ja kuinka virtaus liikutti vesikasveja. Juuri kun lähdimme sillalta pieni tumma piste vilahti silmäkumassa ja myöhästyin, koskikara. Tätä tipua en tavoittanut enään, harmi!

39

 

Melko jyrkän nousun jälkeen saavuttiin laavulle ja se oli todella kiva! mukavan avara ympäristö ja iso ruokailukatos. Tasapainoiluun oli omia pölkkyjä ja tukkeja. Nuotion edessä oli myös isomalle seurueelle istumapaikat ympyrässä. PuuCee löytyi myös. Puut tuodaan itse kun käyttää laavua. Matka ei ollut pitkä kävellä ja polun varrella oli sopivasti kaikkea kiinnostavaa ja tuo joen ylitys siltaa pitkin on hyvä lisä. Isoman lapsi porukan kanssa tuo laavun ympärillä oleva avara tila mahdollistaa helpomman silmällä pidettävyyden 🙂 Vaunujen kanssa paikalle ei pääse ainakaan tätä kautta. Polku jatkuu laavulta eteenpäin ja on leveä ja hyvä kuntoinen, mutta ei nyt käyty sitä kovin pitkälle kävelemässä. Tuo polku päätyy metsätielle jota lounaaseen kuljettaessa tulee Petääjärven tielle ja toinen pää päätyy pellon laitaan. Jos pellon laitaa jatkaa niin päätyy Kalmakurjen koskelle. Tosin pellonlaita on melko rämpimistä. Koskelta puolestaan pääsee tietä pitkin takaisin Luontokoululle, matkaa tulee silloin karkeasti laskettuna 4km. Luontokoululta laavulle on noin 700m.

45

47

Me kaipasimme nyt ruokaa ja herkkuja, kokeiltiimpa siis katos ruokailua. Eräipanalla oli höpötysvaihe taas ja kuulti hienoja satuja kuinka isi on pyydystänyt lohikäärmeen ja hän koirien kanssa sitten ruokkinut sitä matokeitolla. Tämä lohikäärme on kuulemma todella ystävällistä sorttia ja asuu meillä olohuoneessa, erityisesti viihtyy keinutuolissa. Välillä tulisi kyllä kirjoittaa ylös kaikkia hauskoja sepustuksia mitä eräipanan suusta kuulee. simppeli eväsreki tuntuu hyvältä ❤

29

Leivät maistui ja samoin donitsit jota mummo oli yllärinä napannut mukaan, nam! Huomasi että Eräipanaan tuli kummasti virtaa ja leikittiin hyvä tovi vielä! Lunta oli sen verran että siitä sai kasattua yhdessä parit T-rexit ja juostiin keppien kanssa merirosvoina ohessa. Paikkana kyllä omasta mielestä todella toimiva! Takaisin paluu matkalla katseltiin vielä rusakoiden jälkiä jotka kulki joen rannan lumipeitteellä ja koitettiin bongata koskikara.

Tiipiin olisi toki pitänyt jäädä vielä, mutta lupasin että voidaan tulla sitä vielä ihailemaan uudelleen. Matka jatkui autolla lähelle kalmakurjen koskelle. Käytiin katsomassa oliko täällä koskikaraa, no yksi kaveri näkyi. Mutta juuri kun näin linnun se lensi alas koskelle ja kun minä kipitin alas niin lintu lensi ylös. Koitin välimaaston tekniikkaa, mutta kadotin koko linnun. Ehkä joku päivä suuntaan yksin varsinaisesti lintubongailuun. Pienen malttamattoman lapsen kanssa koskiympäristö pidemmän päälle ei ihan vielä sovi (meillä). Ompahan joku tuosta koskesta kajakillakin laskenut, melontareitillä kun on. Onneksi tämän saa ylitettyä myös tietä myöden 🙂 Vaativuus tasolta koski luokitellaan V luokkaan eli putouskoski/ vuoristokoski, äärimmäisen vaikea. https://www.kiimajoki.fi/index.html Kannattaa tutustua reittikuvaukseen kun suunnittelee melonta retkeä, mielestäni erittäin toimivat sivut!

60

Oli hurjan kiva käydä pitkästä aikaa omilla teinivuosien kulmilla, vähän eri näkö vinkkelistä ja tutustua itselle uuteen laavuun!

Tänne palataan ensi kerralla ihan eri kokoonpanolla!