Valoa ja pari senttiä lunta! Se pienikin lumen rippunen tuottaa iloa, on kaivettu pulkat esiin ja nyt vuoden juuri vaihduttua saatiin sukset jalkaan ja ahkiotkin esiin! Nyt aivan vuoden vaihteessa oli kuitenkin tämä visiitti tutkimusmatkalle Mäyrävuorelle Kangasalle.
Nyt on sen verran valoisaa että oli hienoa lähteä lähiseutu seikkailulle vielä töiden jälkeenkin. Mäyrävuori siis kutsui, siellä on mahtava siirtolohkare, luolia ja kalliota runsaasti ja hyvin saavutettavissa. Alue on valaistun lenkkipolun kupeessa ja täällä käy myös moni kalliokiipeilyä harrastava, sen huomaa kiinnikkeistä seinämissä. Toki esteetön paikka ei ole ja jos lapsi vaikka kantorepussa niin sopii kyllä katsoa mihin näin liukkaalla jalkansa asettelee polulla.
Nappasimme Eräipanan mummon mukaan, hänelle Mäyrävuori oli ennestään aivan tuntemataton, joten hieman seikkailua!
Mäyrävuorelle pääsee helposti Lahdentietä (tie 12). Käännytään kohti Sahalahti ja Tampereelta päin tultaessa ajetaan vasemmalle Sahalahdentietä. Saman tien varressa on muuten Pohtiolampi, joka on sääksikeskus sekä osa Sarsan muinaishistoriallista aluetta (mainio pieni luontopolku). Sääksi keskuksen aukioloajat löytyvät https://www.facebook.com/pohtiolampi ja lisä tietoa https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus . Mutta, emme aja sinne, vaan käänny kohta rampilta tultaessa Mäyrävuorentielle jota ajetaan lyhyt matka ja käännytään Pyydyspolulle. Tien päässä on pieni parkkipaikka. (Navigaattorissa itsellä oli Pyydyspolku, kangasala).
Eräipana olikin ehtinyt nukahtaa autossa, mutta kun kuuli että ollaan perillä iski vallattomuus! Kohti valaistua lenkkipolkua siis! Parkkipaikalta vasemmalle suuntaavalle lenkkipolulle Mäessä joka tulee pian lenkkipolulla vastaan olinkin monia pikku mäenlaskijoita! Helpoiten siirtolohkareelle pääsee kun kääntyy ylämäestä melko selkeälle pienelle polulle vasempaan. Me päätettiin mennä kuitenkin hieman ylempää ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Käännyttiin ennen alamäkeä vasempaan. Täällä risteilee pikku polkuja kyllä runsaasti. Käveltiin ylös ja harjanteelle jossa tutkittiin pikku koloja ja majoja sekä eläinten jälkiä ja kiven murikoita.
Kun liikkellä on todella innokas lapsi ei aika käy pitkäksi, paikkakin kun oli Eräipanalle uusi. Mummokin jaksoi hyvin vaikka nousua olikin paljon. Liukas mäki ja kalliot tuovat omat haasteensa liikkumiseen.
Alas laskeuduttiin kiertäen siirtolohkareen ja jyrkemmän pudotuksen yläpuolelta, takaisin lähelle mäen rinnettä jossa lapset lakivat mäkeä. Siitä laskeutuminen pikku polulle ja kohti kiveä!
Onhan se melkoisen näyttävän näköinen kiven järkäle! Ja parastahan on pikku luola ja myös toinen luola on heti lohkareen takana kallion seinän kupeessa. Alueella näkyy hieman suosio. Siirtolohkaretta koristaa yksi iloinen spray maalaus ja kiven lipan alla on joku tulia pitänyt. Kallio kiipeilijöitä tosiaan myös käy täällä treenaamassa.
Eräipanasta tosin oli varmaa että kyseinen kuvio oli esi-isiemme aikaansaannoksia. Vaikkaikin alue kuuluu niihin seutuhin missä on löytynyt muis asutuksen merkkejä. Omalla vaellussauvalla oli myös kiva piirrellä jälkiä lumeen 🙂
Meillä oli mukana kaasukeitin ja herkkuja mukana, kahvit ja keksit on aina paikallaan kun ulkoillaan. Kaasukeitin on ihana nopea ja kevyt mukana. Talvella jos on kova pakkanen -25c niin monesti esilämmitän kaasupulloa Savotan uudelleen käytettävällä käden lämmittuimellä. Eli naps, lämmitin lämpiämään ja juuri sopivan kokoine mahtumaan kaasupullon alle.
Siinä ehdittiin seikkailemaan, eli leikittiin tutkimusmatkailijoita. Eräipanasta on mahtavaa omistaa aina jokin vaellussauva ja leikkiä matkan johtajaa kertoen mihin ollaan matkalla. Nyt hitti on pitkään ollut dinosaurukset ja tulivuoret. Maasto olikin siis otolline näihin leikkeihin. Tutkimusmatkailija sai äidin kanssa tutkia luolia ja mietittiin turvallisuus asioita. Ei ikinä yksin tällaisiin paikkoihin leikkimään ja kaikki kolot eivät todellakaan ole turvallisia.
Siinä sitten tauolla keksien kanssa puhuttiin näistä kivi muodostumista ja jääkaudesta. Kysymyksiä heräsi valtavasti pienen mieleen. Kummasti kiinnostaa tällaista 4v lastakin, toki varmasti riippuu lapsesta ja missä seurassa on. Kerrottiin viimeisimmästä veiksel- jääkaudesta joka päättyi Suomessa 11 500 kalenterivuotta sitten. Se on jättänyt runsaasti erilaisia merkkejä luontoon aina harju muodostelmista hiidenkirnuihin, pirunpeltoihin, suppiin ja muodostaen yleisimmän maalajimme moreenin.
Kyllä se vetää aikuisenkin hiljaiseksi kun törmää näihin ”pieniin luonnon ihmeisiin”. Se antaa hieman käsitystä myös siitä millaiset voimat on liikkuneet jääkaudella! Ainoa mikä paikassa häiritsee on tie joka kulkee ihan näköetäisyydellä. Mutta kuitenkin tämä on paikka jossa kannattaa tehdä pyörähdys jos liikkuu lähettyvillä ja haluaa haukata happea.
Palasimme pikku polkuja pitkin takaisin, hieman kierrellen tutulle lenkkipolulle jossa vielä pari lasta oli laskettelemassa. Automatkalla oli tällä kertaa Eräipanalla mietinnässä
ERÄIPANA 