Ipana suuntaa Isojärven kansallispuistoon

Matkan tekoa makkaroiden jälkeen kohti Kurkijärven nokkaa!

 

16.2.2019 Ihana aurinko,viikonloppu ja kaikki terveinä! Viikolla pohdiskelin että mihinköhän sitä suuntaisi ipanan kanssa päiväretkelle ja kuka lähtisi mukaan matkaan. Tykkään että on joku muukin kuin minä yksin näin talviseen aikaa mukana. Ihan jo siksi että tiet jotka johtavat retkikohteisiin saattavat olla huonossa kunnossa tai niitä ei huolleta lainkaan,siksi pikku riski olla jumissa aina jossain. Pohdin että Isojärven kansallispuisto on sopivan ajomatkan päässä vielä päiväretki kohteeksi. pitää vain selvittää teiden kunto etukäteen (kokemuksisita oppineena 😉 ). Ainakin metsähallituksen ylläpitämillä paikoilla on numerot joista asiaa voi tiedustella,eli soittoa sinne! Ilokseni kuulin että Herettyyn tie ja parkkipaikka on talvikunnossa ja ajo ilman nelivetoa onnistuu paikalle.

Tiet loisto kunnossa Herettyyn ja hyvät opasteet

Jos on jokin paikka mikä kiinnostaa ja tietoa teiden kunnossapidosta ei ole,niin yleensä koitan selvitellä asiaa esimerkiksi soittamalla kuntaan /kaupunkiin tai udella facebookin ryhmistä. Viimeksi olinkin käynyt kesällä Isojärvellä,yksi omia top kolme listan suosikkejani!

Täydellinen aurinkoinen sää kannuslahden nuotiopaikalta tähyiltynä! Kiitosta saa hyvin rakennettu tulipaikka jossa ilma pääsi kiertämään tulen alle,jes! Näin tuli pääsee syttymään helpommin.

Matkaan saatin hyvällä suostuttelulla miehen  teini-ikäinenkin lapsi mukaan. Useimiten kun joku nuorista irrottautuu mukaan on loppujen lopuksi matka ollut kiva,hauska ja voishan tulla seuaavallakin kerralla vastaus 🙂 Toisinaan ikä tuo muuta puuhaa kuin metsään lähtö perheen kanssa ja luonnon ihmettely. Pieniä houkuttimia ja ”jännää” tekemistä on hyvä liittää silloin mukaan matkaan,ainakin meillä. Esimerkiksi lumikengät on aika kiva lisä,pilkkiminen on mukavaa kevät talven auringossa kaakaon kanssa, sissipuukon käytön opiskelu on ollut valvottuna jännää ja samoin metsästys reissut.

Hox,seinällä myös griilipihdit ja olipa patalappuakin paikalla!

 

Startattiin auringon paistaessa kohti Kuhmoista ja Heretyn metsätyökämppää osoitteeseen  Kylämäntie 1335,17950 Kuhmoinen. Tampereelta lähdettäessä matkaan menee noin tunti. Metsätyökämppä on toimittanut pitkään kahvilaa myös,mutta talvella se on sujettuna. Sinne on myös haettu uutta pitäjää ja kesä näyttää mitä tuleman pitää. Ainakin reittejä kunnostetaan sekä merkintöjä korjaillaan ja muita palveluita uudistetaan. Nyt kesäisin on vesillä liikkumis välineitä voinut vuokrata kämpältä.

 

Ilma oli talvisen kostea & lämmin ja oli syytä varautua kastumiseen. Eli vaihto tumput mukaan ja haalari joka pitäisi edes inasen vettä. Tieto oli myös että lähimmälle tulipaikalle Kannuslahteen Heretyn parkkipaikalta oli polku kävely kunnossa,ei siis polviin asti lunta. Ajomatka sujui hyvin tunnelmin,yhden pysähdyksen taktiikalla. Nyt oli ipanallakin nuorempaa seuraa takapenkillä ja se oli erityisen hauskaa,toki myös suklaalla saattoi olla tehtävänsä.

Heretyn parkkipaikalla jalkaan laitoin itselleni vielä kuorihousujen päälle puntteihin lumisuojat varmuudeksi,jos kuitenkin kierretään isompia lenkki joka ei olisi niin hyvässä kunnossa. Muutenkin tulee möngittyä itse milloin missäkin. Ipanan vaatetus myös laitettiin kohdilleen eli haalari päälle,kuomaa jalkaan (ne olin itse käsitellyt vettä hylkivällä suihkeella ja toimii! ),vettä kestävät hanskat,merino kypärämyssy ja ohuehko talvipipo. Tarkastettiin että vaippa joka on pidemmillä matkoilla vielä käytössä,olisi kuiva. Aurinkolasit onkin olleet tänään oleelliset ja ne on hyvä muistaa itselläkin päässä. Ipana onneksi (ainakin tällä hetkellä) tykkää laseista ja kun äitillä ja isilläkin on. Mukana 35L päiväreppu ja osa tavaroista myös lapsenkantorinkassa,näppärää.

 

Polut lähtevät hyvin suunnitellusti Heretyn kämpän vierestä,jossa on onneksi lajittelupiste (ei tarvi retken jälkeen ottaa autoon roskia),vesipiste eli kaivo,hyvät opasteet,PuuCee, ja vaja jossa infoa alueesta eri eläimineenkin. Info taululla oli myös tietoa ajankohtaisita asioista kuten tulevasta kunnossapito työstä.

Mahtava siirtolohkare Kannuslahteen matkatessa,ipanakin innostui jättiläisen kivestä! Miten suurelta se näyttääkään pikkuisen silmin!

 

Lähdettiin opasteiden mukaan polulle ja sinisiä ja punaisia (punaiset luontopolun merkintöjä) merkkejä oli myös puissa. Aina kuitenkin itselläni on tapana ottaa oma kartta alueesta mukaan. Myös puhelimella otettu retkeily reitti kartta kuva on kiva olla puhelimessa tai taskussa. Itselläni on myös maastokartta sovellus joka toistaiseksi on ollut ihan riittävä ja toiminut yllättävän hyvin. Katve alueet tulee kuitenkin aina muistaa,niitä täälläkin leveysasteilla on. Jos on epävarmuutta vaikka uudella polulla niin olen ottanut kylteistä kuvia,maaston huomattavista merkeistä tai polun haarautumis kohdista. karttaa on aina hyvä katsoa mihin suuntaan on menossa ja mitä pitäisi tulla polulla vastaan,esim järvi.

Tämä polku on kuitenkin hyvin selkeä ja kesällä pääsee vaunujenkin kanssa ensimmäiselle tulipaikalle joka on Kannuslahdessa,matkaa 500m. Aivan esteettömäksi en kuitenkaan sanoisi.

Kohti puuvajaa ja omia hommia ”minä itte” tahtoo pilkkomaan myös halkoja pienemmäksi

Ipana ei malttanut olla rinkassa vaan tahtoi osalliseksi kävelyyn,mikäpä siinä! Pikku ipana paineli menemään polkua kuin isompikin mies,oikeastaan vauhti olikin nopeampi hänellä. Välillä tuli kyllä stoppeja,kun esimerkiksi metsässä näkyi valtava siirtolohkare,selvästi jättiläisten hommia 😉 500metriä talvella voi olla lapselle hyvälläkin polulla pitkä,mutta tänään siis virtaa riitti. Uusi paikka saattoi olla osa syy intoon ja että saatiin nuorikin mukaan. Ipanalle olin höpötellyt alueen majavista, tosin tämän reitin kohdalle ei majavien rakennelmia tulisi. Lupasin kyllä ipanalle että kesällä mennään kurkkimaan majavia ja ollaan yöt teltassa. Alueella kun on ihania telttailu kohteita,mutta maasto on kyllä haasteellisempaa! Nousuja ja kallioita olisi kesällä luvassa sekä kivisiä,juurakkoisia,kapeita,liukkaita reittejäkin. Alueella on myös mielestäni mahtava luola,viimekesänä olikin siellä ilmeisimmin roskista päätellen joidenkin lempi leiskunut sitten kunnolla…

 

No,me kävelimme kannuslahteen ja puutkin olivat ihanan kuivia liiterissä ja melko pieniä valmiiksi,se ilahdutti! Muutamia puita nuori pilkkoi kirveellä isänsä kanssa. Hieman myös väsättiin pikku silppua ja tätä myös teinille opetettiin,samalla kertoen miksi näin tehdään. Siinä sopii kertoa että jos märkää puuta tohtisi joskus sytyttää niin pikku silpuksi vaan ja vaikka osa aina takin sisään kuivumaan. Siinä maltti on valttia. Tulipaikan katoskin oli todella siistissä kunnossa,istuin alusiakin oli saatavilla.

 

Ipana puolestaan löysi heti sopiavan liukumäen kalliolta ja kipitti innoissaan miesten perässä puuvajalle ja takasin,oma puu kainalossa toki. Siinä tämä mamma sai sitten sytytellä tulen ja muistella kuinka viime kesänä pulahti tästä järveen,ziljoonia hyttysiä karkuun ystävien kanssa retkeillessä.

Nyt aurinko paistoi ja tunsi palaavansa oikeaan ositteeseen,metsään. Melkein täydellinen hiljaisuus,vain yksi korppi raakkui taivaalla,ilmeisesti tuli katsomaan ketä kulmille tuli kuokkimaan.

 

Tuli syttyi mukavasti ja ipana oli huomannut jo valitettavasti jälkiruoka asiat. Hmm pieni mutka matkaan..makkara joka yleensä uppoaa ipanaan kuin veitsi voihin oli tänään kuulemma pahaa. Siinä sitten nenä nyppyrällä mieltä osoittaen  se suolainen välipala meni,osa tosin tyylikkäästi haalarilla. Mutta,eipä se maailma siihen kaadu jos aina ei ruoka uppoa suunnitellusti. Ainakin kivaa ipanalla oli ja oma pikku keksi hetki käsillä. Itse en jaksa ottaa turhaa ressiä jos jokin päivä ei ruoka uppoa niin hyvin,tänään oli tarkoitus viettää leppoisaa päivää helposti, ilman kiireitä ja nauttia yhdessä olosta näissä rauhallisissa maisemissa. Hiljaisuus rauhoittaa mieltä ja kaikki pienet luonnon tuoksut,erilaiset pinnat ja värit saavat rentoutumaan. Ei tarvita erityisiä ”oppeja” olemiseen,on vain silmät kiinni hetken ja tunnustelee ilmaa,tämä hetki ei toistu koskaan ❤ Toisaalta,jos kokemusta metsästä ei ole saattaa se olla pelottavaakin ja siksi on hyvä aloittaa vaikka porukalla tai kokeneemman kanssa retkeilyt.

 

Pikku sokereissaan ipana sitten kiisi ympäriinsä ja saisi olla silmät selässä ja makkara toisessa kädessä. Mutta,nuori onneksi on mestari ipanan leikittäjänä ja sai kerrankin vain istua,syödä ja katsella kun lapsilla on kivaa yhdessä. Samalla miehen kanssa päätettiin että jatketaan reittiä eteenpäin niin kauan kun sopiavalta tuntuu ja että jaksaa. Talvellakin pitää muistaa aina juoda riittävästi ulkoillessa,veden hukkatila voi tulla hyvin salakavasti ja viedä voimat.

 

Paikat kuntoon ja matkaan. Nyt ipana sai hypätä lapsenkantorinkkaansa ja tarkkailla maastoa korkealta. Jatkettiin suuntaan Kuorejärvi ja poikettiin siitä luontopolulle joka menee Kurkijärven nokkaan. Siellä ei polku ollut niin hyvässä kunnossa,mutta ei mahdotonkaan jos katsoo mihin astuu. Ipana ei olisi jaksanut kulkea pitkään koska nousu on kuitenkin jo huomattavaa ja metsässä oli poluille kaatunut runsaasti puita,itsellekkin aika jumppaa.

 

Kannuslahdesta suuntaa Kuorejärvi oli runsaasti kaatuneita puita myös polulla,metsässäkin näkyy lumen aikaansaannokset näin

Mutta letkeä tahti piti hikoilut kurissa ja menon mukavana.  Lunta oli poluilla enemmän kuin Heretystä Kannuslahden tulipaikalle. Maisemat olivat auringossa kuitenkin upeat ja niitä ihasteltiin,tosin mies keksi lumisota idean nuoren kanssa matkan iloiksi 😀 Koitin siinä niiden kahden sotiessa selittää ipanalle sammalista sekä jäkälistä joita pilkotti siletä täältä,hyvää lajitunnistus harjoistusta aina itselle. Matkalla on myös tauluja joissa kerrotaan alueen historiasta ja itseltä kyllä hatunnosto täällä pyöräilleille hakkuumiehille!

Hoi ratsu reima!

Ipanalla meni kuitenkin edelleen lujaa. Kun olimme paluu matkalla takaisin Herettyyn johtavalla hyvä kuntoisella polulla,sai ”minä itte erä mieees” talsia autolle hyvin itsevarmoin elkein. Siitä tietää että alkaa olemaan liikaa energiaa kun äidin pipo lentää useaan otteeseen tai ipanan omat aurinkolasit löytyy maasta jatkuvasti.

 

Autoon mennessä napattiin haalari ja kengät sekä hatut pois,haalari oli pääsyt viimemetreillä kunnon lätäkkö kosketukseenkin. Ilmeisimmin raikasilma ja kekkuloiminen oli tehnyt tehtävänsä,ipana simahti sadasosasekunissa. Teini puolestaan oli naama näkkärillä ja kivaa oli ollut! Saadaan varmasti veilä tämä nuori matkaan mukaan sen suurempia kikkoja käyttämättä.

 

Edelleen, Isojärvi pysyy omassa top kolmosessa maisemien ja monipuolisien reittien vuoksi. Kesällä sitten ipana tosiaan mukaan ja pariksi yöksi rauhalliseen tahtiin retkelle,jospa ne majavatkin näkyisi. Mutta kuten todettu on maasto vaikeaa kulkea,joten siihen tulee suhtautua kunnioituksella ja itseään kuunnellen. Tosin edellisen Pukalan reissun jälkeen osaa taas suhteuttaa asioita itselleen,mikä on hyväkulkuista maastoa talvisaikaankin ja miten suhatutuu haasteisiin tai ennalta arvaamattomiin vaikeuksiin maastossa.

Tässä vielä samaisena retkipäivän iltana nuoren väsäämä kuva 😉 Kiteyttänee kaiken kaikessa rehellisyydessään ❤

Joten iloista pikkuhiljaa saapuvaa kevättä jokaiselle!  Toivottavasti kaikki säästyvät isoimmilta pöpöiltä ja päästään vielä lumien aikaan talvi seikkailuihin! Terveisin se erähullu 😀

 

Pukala;Voimat loppuu,merkit hukkuu. Hämärä hiipii,lumi reisiin asti riipii.

Alun pikku runoilu koostaa näppärästi koko teksti sisällön. Lauantai 2.2.2019 jää kyllä mieleen vahvasti. Päättiin perjantaina lähteä selviytymistaitojen expertin kanssa (joka haluaa pysyä toimenkuvansa takia vain X henkilönä tylsästi),sekä toisen tyypin kanssa katsomaan missä kunnossa Pukalan reitit ovat osalla Valkeajärvi / Vähä-Musturi. Ipana sai jäädä kotiin,koska meillä ei ollut tietoa saatuna reittien kunnosta kun oli tullut lunta runsaasti. Myös puu tilanne tulipaikoilla oli kysymysmerkillä. Ipana kanssa mieluummin ottaa varman päälle ihan jo kaikkien mukavuustason ylläpidoksi. Eikä pahaa tee käydä joskus aikuisten kesken pikku retkellä. Nyt todellakin kiitin itseäni päätöksestä lähteä ilman ipanaa!

Kesällä Vakeajärvi on kiva reitti kulkea ja hieman ehkä rauhallisempi kuin Roninmaan laavu johon on helppo pienenkin kanssa tulla jos on kantoväline. Siellä on myös hauska pieni saari johon pääsee siltaa pitkin. Pukalan virkistysmetsää tituleerataankin Etelä-suomen Inariksi,kaunista seutua järvineen! Ja kiintoisaa historiaa löytyy jälleen lapinraunioista,eli hautaröykkiöistä.

Reitti Valkeajärvelle on Siitinjärven parkkipaikalta 2,7km mutta ihan parkkipaikan kupeessa on myös tulipaikka,puuvaja sekä teltalle paikka.

Nyt kuitenkin autoa ei parkkipaikalle saatu,tietä ei aurata talvisin (vain Juurakon parkkipaikka aurataan) ja luntahan riitti! Auto sai jäädä Valkeajärventien ja Metsisianpolun risteykseen,joka Siitinjärven parkkipaikalle johti. Siinä tuli vain yksi moottorikelkka vastaan iloisia,lapsia kyydissään reessä. Auto saatiin tien alun viereen siten että ajotie jäi vapaaksi. Hyvä keino onkin saada auto lumiselle tielle peruuteltua,on muutama sentti kerrallaan uran teko hankeen. Malttia se vaati,mutta niin ei (toistaiseksi) ole jäänyt jumiin kun on renkaalla tampatussa urassa.

Siitä sitten talsittiin VIELÄ reippahasti ja iloisesti kohti Siitinjärven parkkipaikkaa. Parkkipaikalla todettiin että eipä ole toviin kukaan tainnut käydä talvella täällä. Reitillä joka lähtee oikealle puuliiterin suuntaan 2,7 km valkeajärven lavulle,oli eritttäin luminen ja polkua ei ollut havaittavissa . Puiden siniset merkinnät olivat osittain lumen peitossa,mutta sepä ei ollut ihme! Lunta oli näillekkin leveysasteille tullut kunnolla ja tuuli tuveratanut puihin kerroksensa.

Valkeajärvi,siellä se lukee

Lähdettiin siis suuntaan Valkeajärvi ja kyllä se tuntu näin 167cm mittaiselle rankalta tarpoa 26-66cm lumessa. Lumikenkiähän ei tietenkään tajunnut napata matkaan. Kulkua hankaloitti kaatuneet puut joiden yli piti kammeta itsensä. Yksi hyvä asia on muistaa: ÄLÄ nouse rungon päälle,usein kaatuneissa puissa on oksatappeja ja jos liukastut rungolla ei puutappi sisuksissa ole kovin tevetullut. Nilkkojen kanssa sai olla toki myös varovainen ja pitkoksia ei myöskään aina huomannut. Siinä alkoi jo tuolle 2,7km:lle mittaa. Pidettiin vaatteiden ohennus ja juomatauko.

Tässä huomaa kerrospukeutumisen edut. Tiedossa ei ollut näis suurta hengästymistä joten välistä yksi kerros pois,päälle jäi hengittävä aluspaita ja kuoritakki. Välillä pelkkä hengittävä fleece on sopiva kun liikkuu. Nyt halusi kuitenkin suojata itseään puista tippuvalta lumelta joka kastelisi pian koko naisen. Pukeutuminen on hyvin henkilökohtaista,toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. Aina ei tarvitse ajatella että kallein on paras,pitää myös miettiä kuinka paljon tuotetta käyttää ja mihin tarkoitukseen. Itse liikun talvella paljon ulkona ja oman kropan heikkoudet esim.palelun varpaissa ja epänormaalin suuren hikoilun on varmaan kohta oppinut tuntemaan. Talvella on riski ylipukeuumiseen liikkeellä ollessa jolloin hikoilee,pysähdyttäessä on sitten kylmä ja märkä. Siksi vaihto vaate on aina hyvä olla mukana varmuudeksi,esimerkiksi ne sukat ja paita.Varpaiden paleluun on itselläni auttanut joko kertakäyttöiset tai uudelleen lämmitettävät lämmittimet. Yksi vinkki onkin,että kokeilee laittaa lämmittimen varpaiden yläpuolelle,silloin ilma pääsee kiertämään varpaissa helpommin ja kova kengän pohja ei estä lämmitystä. Myös punttien päälle laitettava lumisuojat ovat näppärät!

Riisumis tauon jälkeen suunnattiin sitkeästi edellä kulkevan alan ammattilaisen perässä. Itselläni ja toisella henkilöllä meni sen verran pidempään (1h ja 15min) että kun päästiin laavulle,oli siellä jo nuotio valmiina 😀 Ei ole hetkeen kyllä ollut niin iloinen valmiista nuotiosta. Toki puut oli melko kosteita ja niitä sai siinä pienennellä tuttuun tapaan. Tauko teki hyvää,kuivat sukat repusta,kuoritakki pois,untuva takki päälle (itsellä ikuisuuden vanha veromodan takki,joka pelittää tähän oikein hyvin) ja jos viluttaa niin päälle mahtuu hengittävä fleece. Tämä siis toimii minulla hyvin tällaiseen ”hengailu” hetkeen,kunhan on kuiva. Huopavuoret on muuten ihana asia kumisaappaissa! pitää lämpöä ja minulla ne eivät edes hikoile pahasti merino sukan kanssa. huopavuoren saa pois ja kuivumaan myö. Korkea varsi olikin nyt iso plussa! mm.Nokia tekee saappaisiin huopavuoria,Sievi valmistaa jotakin lyhyttä mallia ja Lundhagsilta löytyy ainakin monoihin sopivia.

kyllä,ne on villasukkani lämpiämässä hienosti makkaroiden kanssa sulassa sovussa 😀

Siinä sitten vedettiin makkaraa ja epäonnistunutta tikkupulla yritystä. Tikkupullat on sellainen elämän mittainen haaste ilmeisesti,aina joku osa menee päin mäntyjä!

Sitten matkaan jälleen! Roskat mukaan ja varmistus että paikka jäi siistiksi. jatkettiin matkaa ylöspäin ja saavutettiin tie joka ylitettiin. Siinä kohtaa alkoi mietityttää todella että jaksaako vielä ilmeisesti pahemmaksi muuttuvaa pöpelikköä. Reitti oli nyt todella sen näköinenn ettei siellä ole talvella kuljettu kertaakaan. Aluksi siniset reittimerkinnät näkyi ja samalla putsaili puita jotta muutkin ne huomaisi jos tänne lähtee. Kulku se vaan hidastui (paitsi tällä selvitymisalan konkarilla). Ilta alkoi hämärtää ja edestä kuului että ”hop hop hämärtyy!” Onneksi oli se otslamppu aina mukana.. No,ne siniset merkit sitten katosi. Voimat oli ihan totaali loppu ja se oli pahinta,ei niinkään ettei nyt ollut ihan kartalla missä ollaan. Merkinnät todellakin katosivat etsinnöistä huolimatta,olis siis kaksi vaihtoehtoa 1.palata samoja omia jälkiä melkoisen pitkä matka 2.ottaa puhelin ja maastokartta käyttöön + oma paikan tuntemus. Pimeys ja lumi tosin muuttaa aina maisemaa ja muistikuvaa (ellei ole huomattavaa maaston vaihtelua esimerkiksi korkeaa kalliota jonka muistaa). Otettiin vaihtoehto 2. koska voisimme rämpiä metsän halki Vähä-musturin järvelle jonka varressa menee polku. Omaa luottoa toki toi se että meillä oli mukana ihminen joka selviää vaikka aavikolta kotiin jäätikön halki ongelmitta. sanotaan että siinä oppii,tekemällä oppii parhaiten ja virheistä oppii. Mutta siinä tulee aina huomioida oma ja muiden turvallisuus. Itsellä olisi huoli herännyt jos ipana olisi ollut mukana.

Suunta oli oikea ja edessä oli mukava jyrkänne tulla lähes pyllymäkeä alas järven rantaan. Siinä sitten seisottiinkin jo suoraan sinisen reittimerkin edessä,millä ihmeen munkilla! järven rannan reittiä oli ehkä joku käyttänyt tavella,mutta lunta oli siinäkin noin 30-40cm. Pian tuli eteen tie,siinä lunta olikin sitten vain se jokin 15-20cm ja jalat huokaisi helpotuksesta! Meidän experttiä hieman huvitti kun kertoili meille reissun varrella omista kokemuksistaan ja mokistaan. Tässä sitten meille nyt omakohtaista hyvää jaettavaa niistä ”ei mennyt niinkuin strömsössä” reissuista. Pikku päiväretki saattaa venähtääkkin ylättäen monen tunnin rämpimiseksi,siittä oppi jälleen kerran mitä tehdä toisin.

Nyt ainakin tiesi seuraavan etapin ja se oli SAUNA ❤ Sai ipana,mies ja lapset hyvän reissukuvauksen tälläkertaa! Mutta,tämä reissu lisää vain intoa oppia lisää ja havainnoida omaa itseään! Antoisaa viikon jatkoa kaikille ja koitetaan olla järkipäässä 🙂