Pehkusuo,Taaporinvuori & Iso-Naistenjärven laavu. Kolme kohdetta kerralla, kaikki on Pirkkalan puolella!

Syksy alkaa hissukseen saapumaan ja omasta mielestäni paras retkeilyaika alkaa, tosin mitä nyt työt hieman haittaa harrastuksia. Vaikka hirvikärpäset osittain häiritsee niin kaikki muu on syksyisin niin kaunista ja rauhallista. Toki myös omalla kohdalla, metsästyskausikin on avattu kyyhkysjahdin puitteissa. Rastilan Retkipäivän jälkeen suunnataankin viikoksi rauhoittumaan aivan itärajalle Lieksaan.

Eräänä kauniina ja kuumana elokuun viikonloppuna lähettiin lähikaupunkiin retkelle, tällä kertaa suuntana Pirkkala. Olisi kivasti koko päivä aikaa ulkoistaa itsensä ja kerätä voimia seuraavan päivän kyläilyille.

Koska suot on kivoja ajateltiin mennä Pehkusuolle, samalla näkisi olisiko karpaloita kypsymässä pikkuhiljaa. Samallahan kävisi näppärästi Taaporinvuorella ja voisi ruokailla vaikka Iso-Naistenjärven laavulla. Metsäpalovaroitus oli vielä voimissaan joten jotain kaasulla kokkailtavaa mukaan.

Päiväretki kamppeet matkaan ja lapsenkatorinkka mukaan, olisi kuitenkin osittain paljon ylämäkeä ja lenkistä voisi tulla pitkäkin, saattaa jopa ipanan vauhti hyytyä. Ruuaksi valikoitui nuudelit ja tonnikala sekä kurkkua. Välipalana ja naposteltavana kuivattua banaania ja maapähkinöitä. Tietysti jälkkäri herkkuina kahvit ja pullat, no ipanalle vielä mehua tässä elämänvaiheessa. Ipana oli vähän kärttyisällä tuulella, liekö vain noussut väärällä jalalla. Toisaalta myös se että häntä rajoitettiin potkupyöräilemästä sisällä saattoi olla osasyy, tai ettei pihalla ollutkaan dinosaurusta niinkuin unessa.

Ajaminen Tampereelta oli nopea paikkaan johon auto jätettiin. Pirunkivikin on sopivasti reitillä joka kulkee Taaporinvuorelle (Suomen 100 luontohelmeä kohde) valitsemaltamme parkkipaikalta. Osoitteena oli meillä Kaitalantie (navigaattoriin kelpasi ”pirunkivi,pirkkala) johon ajoimme ensi Tampereelta E63 tietä ohittaen messukeskuksen ja siitä vasemmalle kohden palmrothintietä. Tästä kohta suoraan risteyksestä Ruotutielle kohti Toivion koulua, Korpitietä pitkin. Tie muuttuu nimeltään Keskisentieksi ja on hiekkatietä. Sitä eteenpäin ja haarautuminen Kaitalantielle, Kaitalantien vasemmalla puolella on pieni alue autolle ja opastekyltit Taaporinvuorelle ja Pirunkivellekkin.

Ajateltiin että jätetään Pirunkiven lähempi tarkastelu nyt väliin, siellä olaan käyty aijemminkin ja on se kyllä aika järkäle! Piruinkivi kylläkin näkyy Taaporinvuorelle käveltäessä polulta. Kannatta käydä kurkkaamassa jos ei ole aijemmin tuttu kohde.

Käveltiin ylämäkeä kohti vuorta, esteetön reitti ei ole ainakaan tästä kulkusuunnasta. Ipana puolestaan halusi ihailla tarkemminkin komeaa pahkaa koivussa ja tunnustella kuinka kivan rosoinen pinta on. Muuten aamun kiukut oli hieman laantuneet, vaikka uhmakkaasti välillä piti todeta että hän kulkee omia polkujaan. Pikkuisen ipanan vauhti hyytyi kiivettäessä kuitenkin melko loivaa ylämäkeä vuorelle. Aikoinaan vuoreltä näkyi pitkälle, nyt puut ovat kasvaneet ja se toki rajoittaa näköalaa. Ipanasta parasta oli ehdottomasti kaikki isot kivenjärkäleet matkalla ja niiden koloset.

 

Kolosissa oli tällä kertaa ketunpesiä, mutta myös näädät saattoivat lymyillä niissä. Kerroin ipanalle että kun levähdys ja nuotiopaikalta huipulta kävelee hieman eteenpäin vasemmalle rinteeseen, on siellä iso kivi jonka alla on ”karhunpesä”. Tämä kuuluikin toisaalta kysymyksiin ”uhka vai mahdollisuus” sarjaan. Kiven luona syntyi pikku tahtojen taistelu kun äiti ei päästänyt kiven alle, jossa kylläkin oli moni muu ilmeisimmin käynyt. Siinä ei paljon selittelyt auttanut, että ”kivien alle ei ole aina turvallista mennä”. Asiaa sitten helpotti että kiven päälle voi mennä patsastelemaan.

 

 

Myös nuotiopaikalla tulosuunnastamme katsottuna oikealla alhaalla metsässä, on iso kivikasa joka on joissain paikallisten nimetysten mukaan kutsuttu kivilinnaksi.

Pidettiin välipala tauko tässä kätevästi, oli sentään pöydät ja tuolitkin. Paljon kiinnostavia muurahaisia joita oli mukava ruokkia keksin muruilla ja ihmetellä miten vahvoja nuo pikku ahertajat ovatkaan. Jos aikoisi tehdä tulet nuotiopaikalle olisi oltava omat puut mukana. Kohteessa oli myös puuhun kiinnitettynä tietoa alueesta.

Nyt oli vuori valloitettu ja voitiin jatkaa suolle. Palattiin alas samaa reittiä, ohitettiin oma auto ja jatkettiin metsään tehtyä metsätietä pitkin kohti keskisen tietä. Siitä päässisi tien ylityksen jälkeen tielle joka on suljettu ketjulla. Tie on hyvin lähellä haaraumaan josta käännyimme Kaitalantielle tullessa. Siitä kulku jonkun mökille ja myös polulle ( haarautuu mökille johtavaa tietä aijemmin vasemmalle alas) josta pääsee Iso-Naistenjärven laavulle ja Pehkusuolle.  Ipana  oli haltioissaan kun nähtiin peuran kavioiden jälkiä mudassa, ajatella jos törmättäisiin!

Kohti Iso-Naisten järvelle vievää polkua

Polku Iso-Naistenjärvelle on mielestäni selvä ja järvi näkyy jo mökkitielle melko hyvin. Polun varressa alkoi tuoksua ihanasti suo ja järven ympärys olikin täynnä suopursua, rahkasammalia, lakan lehtiä, raakoja karpaloita… Mutta ehdoton ykkönen oli ipanan mielestä juolukat! Syksyn hmmm ykkös tai kakkos herkkumarja ipanan mielstä ja niiden popsimiseen kuluikin hyvä tovi! Juolukoissa onkin kuulemani mukaan enemmän vitamiineja kuin mustikassa.

 

Kierrettiin polkua ensin laavulle,koska oli oikean ruuan nälkä ja kahvia kaipaisi mamman vähän väsynyt olo. Helposti siinä pöydällä sitten kaasulla lämmitettiin ruuat sekä jälkkärit. Puita olisi ollut vähän täällä, jos tulet olisi saanut ylipäätään tehdä. Muuten ihan siisti laavu ja roskis on aina kiva lisä, kaiken lisäksi helppo saavuttaa lasten kanssa (vaunuilla ei tosin paikalle pääse). Tästä on helppo kiertää järvi ympäri ja lenkki on kohtuullisen lyhyt. Lapsesta ja iästä riippuen, jaksaako/ osaako kävellä vai onko kantoväline välillä kiva lisä. Puuhuolto jäi mysteeriksi kuka puita paikalle tuo.

Ruokailun jälkeen marssittiin polulle (armeija jutut on nyt kova juttu 🙂 ) ja vastaan tuli reippaita marjastajia lapsineen. Järven ympäri kirtävältä polulta erkanee reitti Pehkusuolle, lähdettiin kohti pitkokosia ja ipanalla oli tärkeä keppi mukana. No tämä keppi unohtui johonkin puskaan ja isi sai sitten palata sitä etsimään, onneksi löytyi vain muutaman metrin päästä. Pikku sammakot myös oli kiinnostuksen kohteena erityisesti ja suon kuivahtaneet tupasvillat. Tupasvillat kun muistuttaa jotakin itselleni epäselväksi jäänyttä satuhahmoa päiväkodista.

 

Pitkoksia käveltiin tovi ja ihailtiin Pirkkalan suurinta suota. Suoalaue kuuluu myös Pirkkala-seuran luontopolku kohteisiin. Luontopolun varrella on myös levähdyspenkki, mutta sinneasti, polun toiseenpäähän ei tälläerää kävelty.

Pitkokosia takaisinpäin kävellessä ipana halusi vielä tutkailla kunnolla suota ja hyppäsi pitkoksilta suolle, no ”hieman” vettyneet Vikingit oli hyvä lisä varmaan. Pikku suon aromi lienee hyvästä ja eipä tuo menoa näyttänyt haittaavan. Riidenliekokon näytti hyvältä auringossa!

 

kuivalla maalla jälleen..

Jatkettiin luontevasti matkaa Iso-Naistenjärven ympäri päinvastaiseen suuntaan kuin mistä tultiin. Mukavaa havumetsää jota oli raivattu ja kalliot houkuttivat ipanaa kiipeily puuhiin. Myös rannassa oli kiinostavia kasveja ja paikka josta pääsi hyvinkin liukkaita portaita pitkin järveen. Levähdys tauosta ei ollut ipanalla tietoakaan, vettä kipitti kyllä pyytämään kun juoksi välillä omia polkujaan vieressä, olihan hän sillähetkellä formulakuski. Välillä sitten taas taisteltiin kepillä puutavasten koska oli ritari, lapsien mielikuvitus kaikkine lohikäärmeineen on kyllä kiehtova. Metsuri leikit on lähiaikoina noussut meillä pintaan, mikäs siinä, hyvä työhän se olisikin! 😀

Loppumatka meni yllättävän reippaasti. Vasta järveä kiertävän polun lopulla alkoi ipana meno hyytyä ja halusi rinkkaansa. Siellä sitten pikku mies saikin kiikkua ja ihailla maisemia vielä tovin, ennen kun päädyimme takaisin hiekkatielle. Onneksi tiellä kävelyä oli melko vähän ja auto mukavasti parkissa. Ajomatkalla takaisin ipana simahtikin näppärästi mini unosille ja saatoimme todeta että kannatti lähteä!

Hyviä ulkoilu hetkiä ja rauhaisaa syksyä kaikille ❤ Palataan jälleen seuraavaan kohteeseen pikku lepuutuksen jälkeen 🙂

Bongaa juolukkafanit 😀

Housusuo ja suuri pettymys;hirvikärpäsillä ei ole sarvia

Ipana täällä hei!

Voi kuulkaahan, äiti sai älynväläyksen mummon kanssa. Mummo muisteli nyt juuri jotakin paikkaa, nimeä hän ei muistanut ja sijainnin ehkä kyllä jotenkin..tai sitten ei. Äiti kiinnostui tuosta mysteerisestä laavukohteesta joka oli aivan hänen teinivuosien ”rilluttelu” paikkojen lähellä. Mummo muisteli että olisi siellä kerran käynyt ystävän kanssa sattumalta marjastus reissuillaan, vai olisiko ollutkin työpaikan virkistyspäivä?

No, jokatapauksessa äiti ja mummo innostuivat lähdöstä ja selittivät minulle tohkeissaan että ”nyt mennään seikkailumetsään”. Jostain hirvikärpäsistä juttelivat myös. Hirvi, sehän on se iso elikko jolla on sarvet, ilmeiseti hirvikärpänen on sille vahvasti sukua, oletusarvoisesti isohko kärpänen sarvilla.

Herukkaperhonen lepäilee auringossa

 

Äiti laittoi reppuun mukaan aikas kivat eväät; ihanaa rieskaa juusto & kinkku täytteillä, karjanpiirakoita, mehua, omenaa, jugurttijuomakin, ”rypäliinejä” ja jäätelöstäkin oli puhetta! Mummo keitti kaffetta termariin ja äiti nappasi mukaan maitojauheen ja sokerin.

Mukaan äiti ottaa aina sen EA-paketin,pikkuinen ja kompakti pussukka joka mahtuu aina mukaan. Tuolla laavulla kuulemma on sellainen jännä asia että sinne ei saisi tehdä milloinkaan avotulta, sepä selviää pian kun päästään paikalle. Kaippa siellä olisi joku kyltti mitä nuo lukutaitoiset voivat tavailla.

 

Paikan nimeä nuo kaksi aikuista eivät siis tienneet ja sijaintitiedotkin oli vähän niin ja näin. Tampereelta Teiskoon ja Kämmenniemeen kuitenkin matka kävisi. Ilma oli ihana ja itsekkin sain olla ilman takkia ja mukavissa eräilyhousuissa, mukaan äiti otti kuitekin säänkestävän takin jos vaikka alkaisi tihkuttamaan. Äidistä on aina hienoa jos pääsee johon ihan uuteen paikkaan ja mitä korvempi, sen parempi. Usein olenkin ollut rinkassa kun äiti suunnistaa metsissä, välillä ihmettelen kyllä että miten sen mielenkiinto jaksaa aina olla pihalla. Ja jos ollaan vain lähellä kotonakin koiria lenkittämässä, niin kaikkia maassa kipittäviä ötököitä sitten tutkitaan yhdessä.

Täpläperhosten sukua

Matka kului sangen kivasti, mummo puhua pälpätti koko matkan Kämmenniemeen. Sitten aloitettiin ”ehkä” oikean reitin etsintää. Ajettiin Paavolantietä pitkin ja saavttiin peltojen keskelle, heti jätepisteen jälkeen. siinä oli oikealla lato ja tienhaara, sinne kurvattiin mummon ohjeiden mukaan, Verttuuntie. Kovasti oli taloja pullahdellut alueelle, matka jatkui. Kohta tien vasemmalla puolella oli tie jossa oli avoin puomi ja kyltti, sekä pieni levennys. Tähän me sitten jäätiin.

Oli oikeastaan jännittävää mitä tien varrella olisi. Äiti vapautti minut turvavöistä istuimestani ja sitten jalat alle! Äiti tosin huusi perään että ”muistatko mitä on puhuttu miten kuljetaan”! Tällä se äiti ilmeisesti tarkoitti että kun ollaan vaikka metsäautotiellä niin siinä voi olla kyitä köllöttelemässä . Maasto kuulemma näytti sellaiseen sopivalta. Teinkin sitten iiisoja dinosaurus askelia ja tömistelin, sekä varmuudeksi murisin. Mummo ja äiti on tosi hitaita, ainakin äiti jos sillä on kamera mukana, kaikki eläinten kakasta puolukoihin pitää kuvata. Yksi läheinen kerran uhkasikin äitiä että ei lähde sen kanssa retkelle jos se ottaa kameran mukaan. Se tyyppi kun on äitin tärkeä selviytymis asioiden opettaja, puolustuvoimat kun on sitä koulinut asiaan enempikin. Eli konstit on monet oppia asioita. Äidistä tekemällä oppii parhaiten ja kukaan ei ole seppä syntyessään ja mitäs niitä sananlaskuja olikaan..

”Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.— Tom Lundberg

 

Köpöteltiin tietä ja ihmeteltiin metsäsittiäisiä kakassa, niitä puolukoita ja äiti kertoi meille kasveista mitä alueella näkyi. Näin äiti ylläpitää lajivarastoa päässään ja jos se ei jotain muista niin sitten se selvittää asian.

Jossain rysähti! olisiko se nyt HIRVIKÄRPÄNEN joka olisi istunut oksalle!? Oltiin hipi hiljaa…ja muutaman rasahdus. Sitten ei enään mitään. Luultavasti hirvi oli liikkeellä. Matka oli todella helppoa metsätietä ja olipa vadelmiakin sopivasti siinä syötäväksi. Välillä oli pakko ottaa hörppyä, oli hellettä ja toki tämä juokseminen tien toiselta puolen toiselle ja kyykistely rasitti 😉 Mummolla riitti juttua ja ihme kyllä jos oletettava hirvi ei olisi karkuun lähtenyt sitä höpötyksen määrää.

Kohta, noin 750 m päässä olikin jo jotain. Kyltti WC joka nojasi puuhun. Toden totta, metsässä oli PuuCee. Minusta se muistutti kyllä selkeästi Muumien Haisulin kotia. Jatkettiin hieman eteenpäin ja ihan tieltä nähtävissä oli vasemmalla laavu sekä roskis. Laavu oli todella pienen suolammen edessä ja laavussa luki Housusuo. Laavun edessä oli kyllä tulipaikka ja selvästi sitä olikin käytetty ja laavun seinässä oli puolestaan kielto avotulen teosta. Kielto oli ennemminkin ote pelastuslaista sekä maanomistajalta vaadittava lupa. Alue näytti kyllä siltä että tulen saisi helposti leviämään, puita oli ihan laavun vieressä paljon.

Laavu oli hieman katosta laho ja vähän resuinen, mutta äidistä se oli ihan jees. Roskis oli hyvä lisä, ja kiinnostavaa oli kuka tätä hoitaa ja kenen tämä on? sitä äiti koittaa vähän selvitellä. Muutama käyttämäön grillaus alustakin oli paikalla.

Alettiin syömään, sehän on aina se paras asia. Kohta mummo ihmetteli ”mikä tässä kädellä kutittaa”? kääks! pikkuinen punkki se siinä kipitti, ei muuta kun äkkiä pois iholta. Eväiden syöminen rauhassa on aina tosi kivaa! Etenkin kun mummo on mukana, sillä on AINA jotain ekstra herkkua mukana, niin kuin nytkin sala jemmassa oli keksiä. Äitistä näkyi vai peppu kun se mönki kuvaamassa jotain hämähäkkiä puskassa. Kohta se pyysikin katsomaan tuota isoa körilästä.

Mahdollinen Susikki, poikaset vaikeuttavat tarkempaa määrittelyä rutkasti tunnistamista

Samalla kohtasin pettymyksen. Äidillä oli niskassa HIRVIKÄRPÄNEN. Ei ollut todellista, sehän oli ihan sarveton! Ei edes pikku nysiä missään ja ruma kun mikä! Äiti sen nitisti manaillen että nytkö nämä jo tuli. Piku suolätäkön kasvit kiinnosti äitiä ja se jatkoi niiden tonkimista, minä vetäsin loput karjanpiirakat ja mehut mummon kanssa ja sitten äitikin tuli syömään. Mikäs siinä istuskellessa, keskellä metsää ja kuitenkin lähellä asutusta. Ihan hyvää vaihtelua ja mukava paikka pysähtyä eväille jos vaikka on marjoja metsästämässä tai sieniä. Juuri sopiva ulkoilutus lenkki mummollekkin ja helppoa kulkua ilman isompia mäkiä. Tänne voisi poiketa toistenkin eväille ja jatkaa eteenpäin tai metsän halki rantaan.

Autolle jaksoin juosta taas noopeasti, kunnes alkoi hieman jännittämään. Tulisiko se hirvi sieltä metsästä? Hirvi kun on aika iso elikko kuitenkin, koin että nyt varmaan voisi vähän pitää mummoa kädestä. Autolla muistui mieleen se jäätelökin ja suunnistettiin Kämmenniemeen jätski ostoille! Tästä vielä toiseen hämmentävään kokemukseen. Mentiin paikkaan jossa on Jämptlanninpystykorva, hirvikoira. Siläkään ei nimittäin ollut sarvia, huijausta sanon minä! Koiralla oli pitkä kuono ja häntäkin, meidän koirilla kun sellaisia ei ole. Ainakin kova pusuttelija tämä ei sarvekas hirvikoira oli ja kovasti sen olsin kyllä mukaan ottanut. Äiti haaveilee omasta metsästyskoirasta mutta kuulemma nyt ei olisi aikaa kunnon kasvatukseen, mutta ”ehkä jonain päivänä”, äiti myhäili 😀

Jatketaampa näitä loman juttuja jälleen! Mukavaa viikkoa kaikille ❤

Yksinäisen saaren kalastajat, yö kuikkien kutsuissa.

Nyt on ollutkin pitkä tauko kirjoittelussa, liekö osasyynä menneen kesäloman hulinat ja koulutöiden viimeistelyt. Erä- ja luonto-oppaan opinnot lähenee loppuaan, nopsaan aika mennyt. Näin itsekriittisellä luonteella asettaa vaatimuksia erä- ja luonto-oppaalle paljon. Opiskelu jatkuu varmasti tällä saralla aina 🙂 Ei muuta kun olla avarakatseinen, tunkea sormet multaan, kurssituksia, kuunnella lintuja, perata kaloja, kokeilla omia rajoja, teroitella puukkoja, ja kaikkea muuta!

Kalat ja kalastus. Niissä eräipanan kesä kului mukavasti, syksyllä vain aika tulee vastaan kun vanhemmat ovat töissä Mutta sitten ollaan viikonloppu kalastajia.

Ipana on nauttinut huomattavasti enemmän kuluneena kesänä vesillä olosta ja itse kalastuksesta, kärsivällisyys on kasvanut ja jutun juoni käynyt selväksi. katiska oli aluksi pelottava, paljon liikkuvia isojakin kaloja samaan paattiin. Mutta nyt siihenkin on totuttu.

Lomalla yksi mukavimmista yön yli kestäneistä retkistä oli kalastuspainotteinen reissu pikku saareen Ruovedelle. 

Suomi kun on järvien maa ja meillä käynyt onni että venepaikka on saatu myös melkein naapuri kunnasta. Siellä kaksi vanhaa paattia odotti ja toista piti samalla reissulla suunnitellusti korjailla. Varustautuminen kalareissuun on hieman erilaista kuin lähteä metsään nukkumaan telttoineen rinkkoineen. Nyt meillä oli vielä koiratkin mukana. Osittain helpompaa veneily retki olisi, koska kävelyä ei juuri ole tavaroiden kanssa.

 

Edeltävänä iltana pakkailtiin porukalla ja koiratkin osallistui hienosti, etenkin kun kyse oli heidän nappuloiden pussituksesta. Ipana auttoi asiassa avuliaasti ja jemmaili taskuihin muutamia papanoita, hauskaa oli kun koirat niitä sieltä kuonollaan sitten etsivät. Hyvä saada tuo kolmikko puuhaamaan keskenään jotain 😀 Mitä tarvittiin mukaan; no ainakin uisteluvavat, pari plaanaria, virveli ja mato-onki, nämä sai riittää nyt. Säitä oli lupailtu jopa helteisiksi, liekö kala siis syönnillä, mutta koitetaan 😉 Kuha ollaan ulkona!

Nyt matkaan ei tarvita lapsenkantorinkkaa, vaan yksi 70L rinkka lähtee matkalle. Ipana toki saa oman reppunsa johon mahtuu loistavasti unilelu. Koska nyt oli metsäpalovaroitus aika niin kaasukeitin oli jälleen pop! Pikkuinen vehje mahtuu joka reppuun eikä paina juuri mitään. Ollaan todettu että meillä näin pikku porukalla sillä pärjätään hyvin ja on nopea. Trangia on hyvä, mutta vie oman tilansa, avotuli on puolestaan kiehtovin ja tunnelmallisin mutta välillä luvaton, Ruotsin armeijan pakki on yksin liikuessa myös kiva. Ruuat eivät juuri tilaa vieneet koska kuivattua suurin osa ( perunamuusi+ruskeakastike ja jauheliha, nuudeleita, 2prk tonnikalaa, lettujauhe, hilloa, puuroa, raakoja kanamunia, rasvaa, keksejä, maitojauhe, pikakahvi, sokeria, pari omenaa, luumusosetta, valmispastapussi, tiivistemehua). Vettä oli 5l mukana sekä vedenpuhdistin.

 

Tuulta ja vettä hylkivää vaatetta varmuudesi helle vaatteiden oheen, pyyhe, saippua kattilalle+hankaussieni, EA pakkaus, ipanan ja koirien pelastusliivit ja aikuisten kelluntaliiviit (elikkäs, pelatusliivit pitää esim tajuttoman pään pinnalla, kääntäen ihmisen oikenpäin,kelluntaliivit eivät näin toimi). Ipanastahan oli koirien kera sähläämisen ohessa loistavaa leikkiä nyt sohvalla merirosvoa näiden liivien kanssa,hyvä niin… Aurinko rasvaa, paistinpannu & pikku kattila, hyttysmyrkkyä, aurinkolasiat, kiikarit, kartta & kompassi, puukkoja pari samoin otsalamppuja. Paracordia mukaan, makuupussit, aluset ja teltta. siinä se taisikin olla! Sekä yksi haikala, muovinen hieman kärsinyt sellainen, mutta tällähetkellä hyvin rakas.

 

Ruovedelle ajelu oli leppoisaa, toki nyt yhdet jätskit nappastiin Ruoveden kesäisestä ja mökkiläisten täyttämästä keskustasta. Koirilla pörisi hyvin takapenkillä nukkuen ja tauko heilläkin Ruovedellä. Silloin koirat siirtyivät toviksi eteen istuskelemaan. Välillä sellainen kiva pierun löyhkä tosin täytti auton, liikaa ruohon syöntiä.

 

Rannassa olikin ipanalla meno päällä! Vesi kutsui, onneksi oli paljaat varpaat ja hiekkaa kunnolla! Oli aikaa ja se on parasta, saatiin tutkia rannan järvisimpukoita ja tehdä järvirukosta ”rytistä” laivoja. Tiedossa oli jo saari mihin hissukseen ajellaan ja mihin on lyhyt matka venepaikaltamme, kala ollut yleensä näillä vesin hyvin syövä. Näsijärvi ylettyy siis Ruovedelle asti ja välillä täällä on myös tullut melottuakkin.

Toinen veneistä pakattuna ja liivit päällä, ei muuta kun keula ulapalle! Ipanasta näki ilon kun päästiin vesille, tyyntä ja aurinkoista, aivan sääennusteen mukaista. Pikku saarelle ajelisi jopa sähköperämoottorilla nopeasti, vartti vain. Bensa moottorilla sitten hieman nopsempaan ja se vasta ipaanasta jännää onkin, vauhdikas kun on! Sääennusteet on hyvä kurkata tuulennopeuksineen/ puuskineen, etenkin kun soutuvene kyseessä jolla lähdetään liikkeelle, pikku sähköperämoottorilla. Airot on mukana veneessä jokatapauksessa jos sattuisi jotain oikosulkuja, sekä äyskäri.

 

Ensimmäisenä laitettiin asumus kasaan, teltan sai helposti itse yksin pystyyn, näin toinen sai pitää ipanaa  vilkkaine liikkeineen silmällä ❤ Ipanan lempi elementti kun on vesi, niin uimaan piti päästä heti! Vedessä oli jälleen järvisimpukoita, pohjanlumpeita, ulpukoita ja kappas, joutsenia kauempana.

Teltta saatiin rannan tuntumaan hienolle paikalle ja nyt lintujen pesintä aikaa ei häiritä. Jokamiehen oikeuksista vesistöillä on tässä hyvä linkki: https://www.melontajasoutuliitto.fi/lajit/retkimelonta2/jokamiehenoikeudet/

Iltapäivää elettiin, oli uitu ja katseltu lintuja kiikareilla juostu ja tutkittu saarta. Koirat olivat silmänalla kokojan, vanhempi 10v Mörkö nyt protestoi ulkona oloa ja istui veneessä odottaen joko lähdettäisiin kotiin. Peto luttasi vedessä ipanan ja miehen kanssa keppiä noutaen, näppärä ranskanbulldogi kun on.

Tehtiin pika nuudelit joiden kanssa tonnikala oli sopiva ja nopea lisä. Ipana on suuri nuudeli fani ja välillä sitten saakin niitä ruokana, tosin lisänä vähintään jotain kasvista päälle (tiukkis äiti).

Ja sotkuinen pakki

Sitten takaisin veneeseen ja napattiin virveli mukaan sekä mato-onki (aamulla kaiveltiin vielä kotona matopaikalta matoset mukaan). Ipanalla oli keskittyminen huipussaan kun soudettiin saari ympäri, nappaako? Liki 32c lämpöä ja syönti oli melkein nolla. Ainoa oli särjen sintti mato-ongella, mutta ainakin ipanalle siitä syntyi onnistumisen olo! Kala, niin se ruoka tulee järvistä. Itse pidän tärkeänä opettaa lapsille mistä ruoka tulee ja millaisen ketjun ruuat kulkevat pelloilta ja navetoista kauppoihin ja siitä meidän pöytiin. Kerran kuulin vanhemman naisen toteavan kalasta ”en olekkaan koskaan ajatellut sen olleen elävä,kun sen kauppahallista haen”. Siinä oli jälleen itselleni syytä pohtia,miksi haluan olla mukana lasten ja nuorten luontokasvatuksessa monipuolisella tavalla.

Kalastelua jatkettiin vielä saaren kalliolta käsin. Kunnolla aurinkorasvalla varusteltuna ja hattu päässä. Veden juominen on nyt tärkeää ja ipanaa sai välillä lähes pakko juottaa, vaikka olikin mummolta saatu lemppari Cars termos pilli muki. Aurinkolaseja ilman ei pystyisi olemaan ulkosalla, ainakaan itse ja ipanan todella herkät silmät oli huomioitava hyvin.

kun ipanan kala hommat menetti kiinnostuksen tehtiin iltapuhteina käpylemä farmi. Tässä nyt tosin kävi niin että haikala teki farmille hyökkäyksen tuhoten 85% väkerretystä karjasta. Ilta alkoi saapua ja ajan kulua voi vain ihmetellä. Järvi oli tyyni, muutama lintu jaksoi vielä lauleskella ja heinäsorsa kaarteli yksin kaislikosta esiin. Hipi hiljaa kalliolla katseltiin olisiko poikasia perässä, mutta ketään ei näkynyt. Olisi aika mennä unille. Ipana sai vielä speciaali iltapalana lättyjä ja hammaspesun, sitten jälleen tuttun ja rakkaaseen makuupussiin unilelun kera. Ei aikaakaan kun tuhina vain kuului. Nyt oli niin kuuma että ipanan pussi avattiin molemmin puolin, alusena Expeditin ilmatäytteinen kesä alunen. Me aikuiset ja koirat nautittiin vielä auringonlaskun maisemista ja juotiin kahvia. Tai koirat saivat siis omia herkkujaan ilman kaffetta 😀

Yö oli hiljainen, ellei koirien pieruja lasketa ja kuikan huuteluja. Koirat Nukkuivat kiltisti jalkopäässä ja Mörkö kyllä välillä herätti kuorsauksella minut. Yönsä ipana nukkui jälleen katkoitta ja naureskeli unissan jollekkin, varmaan hurjalle haikallalleen. Teltan vetoketjuissa meillä on kulkuset kaiken varmuuden vuoksi, jos ipana heräsisi meidän huomaamatta ja pyrkisi ulos teltasta.

Aamu puolestaan aloitettiin ainakin teltan tuuletuksella koirien pieruista…yök. Makuupussit tuulettumaan ulos ja aamupalalle! Puuroa ja omenoita sekä kahvia, niin ja olihan saaressa mustikoitakin! Oikein hyvä aamupala jolla jaksaa lähteä uistelemaan, kaasukeittimellä tämäkin aamun gurmee tuli nopeasti. Vavat kiinni veneeseen, mukaan vettä ja keksejä varmuudeksi. Ajat, mitä kuitenkin vielä melko pienen kanssa voi meillä olla uistelemassa on melko lyhyitä, noin tunti ja keskittyminen/ mielenkiinto lopahtaa. Sää oli ihana, hieman liikaa ehkä omaan makuun, aurinko porotti taivaalta ja auringolta suojautuminen oli tärkeää. Kalan saalis jäi ikävästi tasan nollaksi, kokeiltiin saaren rannasta vielä sitten muilla vehkeillä. Pari pikku ahventa nappasi kiinni ja se oli ihan riittävästi ipanalle.

 

Itse näillä kalareissuilla nauttii lähinnä luonnon rauhasta ja ipanan ilosta. Nyt meillä sattui hyvä onni lintujen bongailun suhteen. Isokoskelo emo poikasineen lipui saareen lähemmältä vastarannalta kaislikosta. Seurattiin tarkkaan koirat kytkettyinä mitä pesue tekee. Emo opetti kalastusta pienilleen ja pian nousivatkin rantakallliolle ja sukivat toisiaan ennen pikku torkkuja. Emo oli silmä kovana vieressä kun poikaset olivat unillaan. Voisiko suloisempaa olla ❤ Ipanallekkin oli mukava selittää samalla mitä tapahtuu ja mitä linnut olivat ja miten ne elävät, ipana oli ihan hiljaa ja ihmetteli. Pian oli myös hänenkin päiväuni aika.

Samalla kun ipana oli päiväunillaan teltassa sai itse virvelöidä rannassa ja juoksuttaa Petoa kepin perässä. Mörkö jatkoi passiivista möllötystä teltan vueressä röhnöttäen, omalla peitollaan.

Ruuaksi päikkäreiden jälkeen oli paistettuja munia, perunamuusia jossa seassa jauhelihaa. Itsekuivattu jauheliha pehmeni hyvin muusin sekaan, muusi joka oli kaupan valmista on ihan ok. näin lyhyillä reissuilla. Maku nyt ei ole kyllä sama kuin oikeassa muusissa, mutta pikku höysteillä sekin on hyvää. Ipana rakastaa kanamunia todella paljon, joka muodossaan ja siksi ne ovat meillä toimiva retkiruoan osa.

Sitten, uusi yristys kalan kanssa. Plaanarit vesille ja eteenpäin! Pieni tuulenvire oli tullut ja se tuntui ihanalta. Itse sai löhötä keulassa ipanan kanssa ja koirat jälleen veneessä rennosti ja tottuneina pötköttivät. Koirilla on aina mukana näppärä gordura juomakuppi. Meillä oli ilmeisen huono onni tällä reissulla isojen kalojen suhteen, toiveita kuhasta kun oli. Yleensä edes pari kuhaa tulee mukaan kun lähtee näille alueille kastelemaan. Pistetään helteen piikkiin 🙂 Ainakin ipana nautti lasit silmillään ja ihailtiin joutsen pariskuntaa jonka perässä uiskenteli poikasia kuusi kappaletta! Muitakin kalastajia oli liikkeellä ja heiluttelivat iloisesti, pari soutajaakin huuteli onko kalaa noussut ja säitä päiviteltiin.

Tällaiset kesäpäivät ovat kiireettömästi ihania, pitää vain itse osata rauhoittua, olla ottamatta stressiä aikatauluista ja olla joustava, unohtaa mitä pitäisi tehdä. Ipanan ollessa mukana mennään hänen ehdoillaan, kaikkien pissataukojen ja ruokien suhteen.

Rannalla vielä ongittiin lopuilla madoilla ja jälleen pari kitukasvuista särkeä 😀 Iltapäivällä otettiin ”välipala” valmispastaa ja ipanalle vielä luumusosetta..ulkona tulee nälkä 😀 Sitten jaksoi purkaa teltan, ja siistiä paikka parempaan kuntoon kuin tullessa. Tässä saaressa ilmeisimmin ollut joku muukin ja jättänyt mm. kertakäyttögrillin jämät paikalle. Lähtiessä kohti venepaikkaa ipana totesi ammatillisesti ”ei tullut kuhaa, haukikin oli piilossa” !

Mörkö koira oli onnesta soikeana kun pääsi pois ulkoilma elämästä, autoon ja nukkumaan viltille. Petoa puolestaan sai vetää perässään että saisi autoon mukaan. Kahden täysin luonteiltaan vastakohtaisen koiran omistaminen on melkosen jännää! Ihania kullanmuruja kumpikin ja ipanalle todella tärkeitä.

Seuraavaksi metsä tunnelmiin sitten! Mukavaa lähenevää syksyä kaikille ❤

 

 

 

 

Yökylässä Pukalassa

Yksi kesäloman telttalu öistä meni Oriveden pusikoissa, tarkemmin ottaen Pukalassa. Ihana, melkeipä kuuma ilma oli jo ehtinyt virrata Suomen kamaralle ja ajateltiin napata yö kohde jostain kohtuu läheltä. Paikka jossa ipana ei olisi ollut vielä telttailemassa näin lähikulmilla. Lähi kulmat on meille alle 100km yhteen suuntaan. Pukalaan Tampereelta on matkaa kohde parkkipaikasta riippuen noin 55km. Me valitsimme Ronimaan laavun kohteeksi jolloin ajokilometrejä olisi 51.

Kohde on itselleni hyvinkin tuttu ja etenkin talvisin olen siellä viihtynyt useita öitä, talviretkeily kiehtoo noin muutenkin. Nyt ipanalle ensikosketus kohtuullisen helposta paikasta. Jos suuntaa Roninmalle on polku osittain haasteellista kulkea, jos lapsi on rinkassa, nousua, juurakkoja ja kalliota on melko paljon tältä parkki kohteelta mihin jätimme auton.

Ipanalle kerrottiin aamulla että nyt lähdetään telttailemaan. Vastaus oli että makkaraa, melko hyvä vastaus. Vielä ei ollut nimittäin metsäpalovaroitus voimassa, silti tulee olla todella huolellinen tulen kanssa koska kuumaa ja kuivaa oli. Metsäpalovaroituksen aikaan joillakin kohteilla on luvallista tehdä avo tuli JOS siellä on hormi. Tämä kannattaa varmistaa soittamalla ko. kohteen huollosta vastaavalle taholle, kuten metsähallitukselle. Numerot löytvät yleensä kohteen internet sivuilta jos on julkinen paikka kyseessä. Muuten pitää jättää tulihommat ehdottomasti väliin. 

Mikäs siinä sitten, kimpsut ja kampsut kasaan! Pieni kaasukeitin mukaan kuitenkin varmuudeksi ja jos halusi nopeasti vaikka kahvit. Erityis kiitos vedenpuhdistimelle tällä säällä! Ei tarvitse raahata hurjaa vesimääriä mukana  kokoaikaa, tai keitellä vettä. Mukana kuitenkin oli 4l vettä joka jaettu eri kanto välineisiin. Autossakin syytä olla vettä mukana varmuudeksi.

Ipana innolla pakkasi omaa osuuttaan eli uninalle mukaan ja varmistus että olisi herkkuja matkassa. Välillä toki piti käydä tönkimässä lapsenkantorinkkaa ja se hieman hidasti lähtöä..onneksi on loma.

Suunta kohti Orivettä! (google maps/ Roninmaan laavu, Orivesi) Etelästä saavuttuna E63 tie. Lähestyttäessä Orivettä rampille ja tielle66 (mäntäntie), sitä pikku matka eteenpäin ja hyvä mahdollisuus vielä kauppaankin, löytyy K-markettia ja Shell:iä. Pian jurikin K-marketin jälkeeen käännytään vasempaan tielle 3381, Enokunnantie. Kauniita maalaismaisemia sai ihailla rauhassa, vehreitä peltoja ja järviä, ipakin iloisena rouskutteli jäätelöä ja tuumi miten nappaa tiikerin metsästä koska on niin hurja. Hurja vauhtivaihe onkin ollut jo pidempään päällä! Tietä ajellaan melko pitkään kunnes tulee tie Juurakko vasemmalle. Juurakon tietä ajetaan taas pidempi pätkä ja se haarautuu Metsisianpolun kanssa josta myös pääsee yhdelle P-paikalle, mutta jatketaan Juurakko tietä. Siten saavutetaan tienviitta Roninmaa ja suunta vasemmalle. Myös opaste kyltit Pukalasta on havaittu.

Me jätimme auton tien reunaan siten että siitä mahtuu muut kulkemaan, tien haarautuessa vasemmalle ja edessä ylämäki. Jos tietä Roninmaa jatkaisi tulisi puomi eteen, Juurakontie puolestaan päättyy ja siellä mökkiläisten paikkoja.

Pukalassa on myös helpompia kohteita ja eri pysäköinti paikkoja kuten mainitsin, mutta tästä on omasta mielestä kiva kävely metsän halki rantaa myöden laavulle. Koska ipana on vauhdikas saa hän ehdottomasti kulkeaa itse niin pitkään kuin jaksaa. Hyttys tilanne hieman huoletti joten oli jalassa pitkät housut & takki ja hyttyskarkoitetta oli laitettu. Alueella on myös kyykäärmeeitä nähty ja se myöhemmin itsekkin huomattiin, sopii siis tömistellä maata.

Polku lähtee tieltä puomin ja ylämäen jälkeen vasemmalle kohti Pukalajärveä, opaste kyltistä oli tosin vain pelkkä varsi jäljellä ja sinisiä merkkejä oli vaikea erottaa. Polkua ei välttämättä huomaisi jos ei tietäisi kohtaa ja tuota paalua jossa opaste on ollut. Mutta alamäkeen mars!

Puita oli kaatunut runsaasti polulle ja niitä oli aijemmin tielläkin, tästä olikin Pukalan sivuilla mainintaa. Ipana jaksoi juosta ja ihmetellä muurahaisia joita oli hyvin paljon ja hyvähän niitä on ihmetellä & hörpätä vettä samalla. Kun maasto alkoi olla puiden runkojen yli hyppimistä halusi ipana kyytin, huh hellettä sai äiti tuumia! Kuljettiin hyvin rauhallista tahtia, jo pelkästään siksi että tuolla oli mustikoita paljon! Ei niitä voinut olla syömättä ja ipana oli todella innoissaan tästä,  tuoreita mustikoita ei mikään voita ja hyvää välipalaa tietenkin. Maisemat olivat kauniita, korkealta kalliolta näkymät järvelle (toki sinne kalliolle piti kiivetä polkua pitkin ja olla tarkkana askeliensa kanssa).

 

Jos epäröi polkujen kanssa niin ainakin itsellä alueella toimii puhelimen maastokartat tai b-bark sovellus tässä kohdin. Osassa ”syvemmällä pukalan metsää” maastokartat sovellus on hidas tai ei välttämättä toimi, sama googlemapsin kanssa. b-bark puolestaan oli yhteydessä paremmin. Näitä on testattu usein kun on haahuillut keskeään alueella kartan kanssa ja kokeillen mikä toimii, mikä ei. Oma kello pack on track: illa toimii kyllä. Kun kulkee rantaa myöden ei voi pahasti eksyä ja mökkiläisiä löytyy vastarannoilta 😉

Päästiin laavulle, ainakin äidin naama punaisena ja ipanan sinisenä mustikoista. Nyt lapsi pian vapauteen ja ruokaa! Ipana luttasi rannassa tuumaili pohjanlumpeiden olevan samoja kuin kotona kukkaruukussa, hieman on siis opetettavaa edessä 🙂 Ihmeellistä oli ettei paikalla ollut ketään, sää kuin morsian! Toisaalta ehkä tuo jo hellelukema patikointi ei kaikkia innosta, enkä ihmettele. Mutta kun pääsi paikanpäälle oli iloinen, hikisen iloinen! Ja näillä helteillä tulee vain ottaa rauhallisesti kävely ja juoda kunnolla, ei siitä muuten oikein nauti, minä ainakaan.

Roninmaan laavu oli hyvin siisti ja puita puuliiterissä hyvin, PuuCee oli kohtuullisen siisti myös. Tulille pääsi ipanan toiveesta makkarat ja äitille & isille kylkeen grillijuustoa.

Samalla istuskellessa, makkaraa nakerettessa katseli teltalle paikkaa, ei tullut mieleen talvella kun oli lunta nivusiin että siellä alla on kunnon juurakot ja kivet. Käytiin ruokailun jälkeen pikku saaressa johon mennän siltaa pitkin ”pukalan portti” katsomassa paikkaa. Pikku saaresta löytyikin sopiva kohta ja siellä on myös yksi tulipaikka sekä hirsiset pöydät & penkit.

Ipanaa kiinnosti kovin kivien viskominen järveen ja siinä hänellä kuluikin aika todella hyvin. Laitettiin teltta pystyyn ja käytiin tutkimassa ympäristöä, tuollaisen pikku tyypin kanssa on kyllä aika säpinää ja luonnossa virikkeitä riittä. Kepit toimi miekkoina ja pikku kolot maassa kiinnostaa. Tällä tutkimusretkellä tuli vain yksi ihminen vastaan ja järvellä puolestaan uiskenteli yksinäinen kuikka. Lokkeja kyllä piisasi ja pitivät myös yöllä hereillä aikuisia ”kivasti”.  Iltapalana  oli perus puurot ja ipana veisteli kallioon omalla puukollaan, eli puukon tupella merkkejä elämästä. Puut nuotiopaikalle otettiin laavun puuvajasta ja ei muuta kun magseumrauta esiin 🙂

Iltapuuron jälkeen ipanala riitti vielä virtaa joten eipä siinä muuta kun leikkimistä vielä tovi ennen kun alkoi uni painaa silmää. Hammas pesut ja pisut, oma makuupussi kutsui väsynyttä pikku miestä. Nukahtaminen tuttuun ja turvalliseen pussiin jonka alla jälleen ilmatäytteinen Thremarest patja ja nalle kainaloon. Nyt oli ohut pitkähihainen yöpuku ja pussi auki. Lämmin sää tekee tehtävänsä, mutta kolmen maissa yöllä on jo viileää, silloin laitan yleensä pussin kiinni. Itselläni on jokin sisäinen kello tai ajan myötä tullut lämpömittari ”nyt viilenee” ja herään aina kolmelta yöllä ilman herätyksiä. Vaikka pussin laittaisikin kiinni nukkumaan mennessä, tuskin lapsi paistuisi 🙂

Äiti ja isi saivat maisemien ihailuun aikaa teltan ulkopuolella ja kahvia, mahtava kuutamo oli kaiken lisäksi. Ainoa mikä ihan kunnolla häiritsi oli ne lokit, hirveä huuto. Viereisellä pikku saarella oli nimittäin selkälokkien ja harmaalokkien pesiä. Yö meni siis lähes kukkuen, korvatulpat olisi oleet kova juttu.

 

Aamulla ipana olikin tikkana pystyssä ja aamutoimet aloitettiin toki aamupissalla puunjuurella. On ollut iso helpotus kun ipana on oppinut itse pissimään kuin isot pojat! Hampaiden pesut ja aamupala maidoille sekä puuroille. Vettä on ollut helppo käyttää juuri tuon puhdistimen ansiosta juurikin vaikka hampaiden pesuun. Aamupalat valmistettiin myös avotulella, paljon tunnelmallisempaa. Puuroon oli kiva hakea metsästä mustikoitakin sekaan, kunnon vitamiinit ja vatsa kiittää ohessa. Kun on loma niin voi hyvin ottaa rennosti, ilaman kiirettä, tutkia luontoa.

Teltan purku ja pakkaus on aina se ehkä haasteellisin koska ipana pyrkii auttamaan mahdollisimman paljon. Kun ollaan näin kolmisin liikkeellä on isompi teltta mukana ja siinä erillinen päällinen, kun se on pakkauksessaan niin usein ipana on sen ehtinyt sieltä purkaa uudelleen esiin. Näitä juttuja pidän itse ehkä retkeilyn suurimpina haasteina 😀 Mutta kun laskee kymppiin ja kiinnittää lapsen huomion muualle niin kyllä se onnistuu, tai pyytää pitämään vaikka tärkeästi huolta rinkasta ettei se lähte tuulen mukana.

 

Paikkojen katsaus, ei jätetä jälkiä luontoon. Sitten matka olisi autoa kohti, ipana etunenässä. Pikku saaresta poistuttuamme isi siityi edelle jälleen kävelemään. Yleensä metsäisessä maastossa ipana kulkee meidän välissä, mahdollisten maa-ampiaispesien, käärmeiden, kolojen etc. varalta. Nyt olikin hyvä että isi oli edellä. Maassa polulla eteni muitakin, iso musta käärme! Ensin ajattelin että onko se rantakäärme joka on ihan harmiton kaveri, mutta kun käärme ilmoitus tuli niin toki ipana napattiin syliin heti. Lähemmin käärmettä tutkittaessa ei näkynyt valkoista kauluria joka rantakäärmeellä on selvästi havaittavissa vaan sahalaita erottui kuvioinnissa heikosti. Musta kyy siis siinä mennä luikersi melko vauhdilla karkuun. Pituutta luikertelijalla olisi suoraksi venytettynä varmaan noin 50cm, koska luikertelu mitta oli oli noin 30cm.

Siinä olikin ipanalla ihmettelemistä! Hän kun on pitkään pohtinut tätä kyy asiaa, miltä näytti kyy joka puri mummoa. Nytpä sekin tuli sitten tavattua. Matka jatkui ja mustikat maistui jälleen ja keskustelu oli nyt rinkasta käsin jälleen. Suuret nousut ja kallioiset kohdat helteellä verottivat ipanankin jaksamista. Onneksi on lapsenkantorinkka ja hyvät maastokäyttöön soveltuvat lenkkarit kunnon urilla!

Matkalla näkyi myös perhosia (yllä nokiperhonen) sekä kaikkia kiintoisia hyönteisiä ohessa ❤ Kohta oltiinkin takaisin auton luona ja paluu kotiin alkoi, ehkäpä yhden jäätelö pysähdyksen taktiikalla 😛 Ja sittenpä ipana nukahtikin erittäin tyytyväisenä ajomatkan ajaksi. Mitä Roninmaan laavu ympäristöinenn antaa? Sijainti on mielestäni hyvä, sen verran kaukana parkkiapaikoista ettei sinne ihan äkkiä saavu porukkaa sotkemaan paikkoja (tämä ilmiö on tuttu paikoilta joihin pääsee hyvin lähelle autoilla). Roninmaalla on hyvin toiminut puuhuolto ja maisemat ovat kauniit, järveen pääsee polskimaan melko helposti luonnonrannasta, mutta syvyys saattaa kohdasta riippuen vaihdella toki. Telttapaikkaa kesällä on vähän haasteellista löytää juurakkojen vuoksi, riippumattoiluun onkin paikkoja vaikka kuinkapaljon. Roninmaalla laavussa nukkuminen on myös huippu vaihtoehto, ellei se ole jo täynä ihmisiä, on kohtuullisen suosittu kohde, jopa talvella. Siitinjärven pysäköintipaikalta on pidempi matka Roninmaalle, mutta reitti vaihtoehtoja tulipaikkoineen on Pukalassa hyvin! Esimerkiksi juurikin Siitinjärven P-paikalla on mahdollisuus yhdelle teltalle ja tulipaikkakin siinä on. Ensi kerralla jokin muu reitti ja lapinraunioiden tutkimista näissä metsissä..ja edelleen se lähistön luola on jäänyt katsomatta!