Saarenmaan visiitti Kaalin kraatereineen

 

Kesäloma se alkoi ja meidän porukka nappasi auton laivaan ja kohti Viroa, Saarenmaa kohteena. Hieman extemboree lähtö ja kohde valinta. Oma tavoite oli saada kaikki työasiat päästä ja rauhoittamaan menoa joka suuntaan. Koulu ja muut oheisprojektit työllistää paljon, niistä olisi saatava hetkeksi irtiotto. Saarenmaa olikin jäänyt ajoreiteiltä pois ennen, siksi se oli osa syynä valintaan. Myös alueen luontoa on kovin kehuttu…niin luonto, siitäkös piti pikkuisen koittaa ottaa taukoa? 😀 Ei onnistu!

Laivalla Tallinnaan ja nokka kohti 4 tietä / E67. Tallinassa ajo ja oikeiden ramppien valinta on aina itsellä vähän kiristävää, olen juuri niitä ärsyttäviä rettiarivoajia joka painelee alinopeuden ajelioille torvea. Matka jatkuu 9 tielle joka vaihtuu 10 tieksi, siitä Virtsuun josta lautta Muhu:un ja hanaa kohti Saarenmaata ja Kuresaarea jossa oli majoitus varattuna. Ipanan iloksi matkalla oli paljon katseltavaa, kuten traktoreita ja mukava lauttamatka.

Ajomatkalla huomasi jälleen miten luonto muutti muotoaan ja silmä todella lepäsi maisemissa! Niityt unikoineen ja ruiskukkineen, pellot joiden keskellä vanhoja tammia, kattohaikaroita, haukkoja… Ja toki jäätelöjä 😉 Aurinko paistoi koko matkan ja ipanakin oli rauhallinen, kunhan takana istuva vanhempi jaksoi keskustella ja olla aktiivinen. Meillä ei käytetä kuin todella harvoin tablettia / puhelinta autossa ipanan kanssa, korkeintaan silloin jos pitää saada ipana pysymään hereillä. Äänikirjat ovat myös jo ihan toimivia jos niissä on kirja yhdistettynä.

Majoitus oli aivan ihana, todella toimiva vanha, puinen pikku asunto melkeimpä Kuresaaren piispanlinnan naapurista. Oltiin tutkittu nopsaan kartoista että kulmilla pitäsi olla patikointi reittejä, ei tarvisi ajaa autolla. Mutta ilmeisimmin karttojen käsitys patikointi reiteistä oli hieman eri, lähinnä kauniita vehreitä puistoja. Myös merenrantaa kiersi kävelyteitä. Mutta maisemat oli kauniita, oli rauhallista ja kasvit & linnut olivat mukavaa seurattavaa. Uimaan pääsi myös hyvältä hiekkarannalta, joten tällaistakin ulkoilua sai harrastettua 😉 Linnassa oli myös ”eläinosasto”, täytettyjä eläimiä sekä maa-aines näytteitä Saarenmaan eri aluelta.

Kaalin kraateria oli mainostettu monessa lähteessä, siellä pitäisi olla kunnon retki reittikin! Pakkasin päiväretki kamat kaasukeittimineen mukaan innolla ja ipana hääräili pakkailu puuhissa mukana, autoja reppuun tunkien. Mukana oli myös uusi lapsenkantoväline, MiniMeis. Kyseinen härpäke asennetaan olkapäille, tässä ei siis olisi mitään ylimääräistä.

Hurautettiin noin 20min pohjoisen Kaalin kylän suuntaan ja löysimme helposti kyltit. Ipana intoili asiasta että taivaalta on satanut palavia jättiläiskiviä! Keskustelu meni dinosauruksiin, olisko niitäkin mahdollisesti saatavilla jos kerran vanhoja kiviäkin.

 

 

Sanottakoon että kun ensimmäinen turistibussin perä näkyi pikkutiellä, iski kylmät väreet. Aavistuksemme meni nappiinsa. Pihassa oli turistibusseja ja selvästi kraaterin ympärille oli rakennettu turisti konseptia. Ymmärrettävää toki mutta ajatus rauhasta kaikkosi kyllä. Ipana puolestaan oli liekeissä moottoripyöristä joita pihassa piisasi ja huomioitu oli myös leikkipaikka. Alueella oli maksulliset wc:t, ravintola, museo ja matkamuistoja sai ainakin pihasta ostaa.

Laitettiin pikku kiitäjä äidin olkapäille vesipullonsa kanssa. Nyt oli tarpeen juoda paljon, lämmintä oli ja aurinko paistoi! Kierrettiin tutkimaan opaste kylttejä ja niistä kävi ilmi että luontopolku olisi kraaterin ympäri. Aijemmin lähistöllä oli mennyt ilmeisimmin muukin polku mutta nyt sitä ei ollut. Vähän sormia pyöritellen seuraavalle kyltille jossa englanniksi kerrottiin kraatin synnystä.

Yhteensä maahan oli iskeytynyt yhdeksän kiven kappaletta noin 7500 vuotta sitten. Yksi suuri kiven möhkäle on hajonnut maan ilmakehässä noin 5-7km korkeudessa. Suurin kraateri jota katsomaan tullaan on läpimitaltaan 110 metriä pitkä ja 22 metriä syvä (jos reunavallit lasketaan mukaan), eli aikamoinen kivi on ollut kyseessä. Kaalin kylän kraateri on maailman kahdeksanneksi suurin, joten onhan se kiva nähdä. Kraaterin alue on argeologisten tutkimusten mukaan ollut muinaishistoriassa asuttua ja kraaterin  seiniä on kivin vahvistettu.

Kyltit olivat kyllä erittäin asialliset. Jos ajatellaan estettömyyttä niin rattaiden kera pääsee nipin napin ympäri, mutta polulla on portaita, niihin siis apua saattaa kaivata. Ipana istu harteilla hetken ja todettiin että päästetään lapsi juoksemaan. Kraaterin pohjalla ei juuri ollut vettä, oma ajatus oli lähinnä järvestä. Mutta pohjalta pääsee vain ylös ja ipana juoksi innolla kraaterin kivisellä rannalla ja melkein nappasi konnanmarjoja käsiinsä. Luonto oli vehreää ja kaunista ympärillä. Se teki vaikutuksen, samalla kun juoksi juoksevan ipanan perässä ja koitti jotenkin kelailla kasvien nimiä. Pääkraateri oli nopeasti kierretty, vaikka koitettiin hidastella. ipanalla oli kova kiire juosta ja juosta ja juosta, kunhan juostiin!

Aina vähintään muutaman askeleen edellä

”Semmosta se elämä on” totesi ipana kun päivittelin kohdetta 🙂

Kun tuo karaateri oli parikertaa juostu ympäri käytiin tutkimassa pääsekö muille pikku kraatereille. No eipä oikein, muiden maille kun ei saisi mennä ja vain polkuja saa käyttää. Tulee huomioida kylttien tekstit ja myös muistaa että Virossa jokamiehen oikeudet ovat suppeammat kuin Suomessa, niihin kannattaa tutustua kun Virossa lähtee retkeilemään omatoimisesti. itse olin aikonani myös Tartossa vaihdossa ja siellä kulmilla tuli retkeiltyä isäntäperheen kera paljon, mutta siitä on kauan aikaa. Siksi nopeasti kertailin mitä saa ja mitä ei saa tehdä.

Ainoa pikku kraatereista joille me pääsimme oli lähes ajotien varressa, kraateri museolta eteenpäin tietä vasemmalla puollella (numero neljä, kraaterit on numeroitu opaste kylttiin). Käytiin sitten sitäkin tönkimässä, muutama hyttynen seurana ja hienoinen pissan haju. Ajettiin tästä turisti kohteesta hieman pettyneineä Kaaliin kahville. ipanan oli hieman vaikea tajuta että kaali on myös kylän nimi ja protesi Kaalin menosta oli kova. Retki eväät kaasulla valmistettuina muuttuivat lounasta edeltäviksi jäätelöiksi.

Mutta jos retkeilyn merkeissä jatketaan, niin paluumatkan idea oli käydä Tallinan kupeessa olevassa luonnonpuistossa, suolla. Ajo ohjeetkin olivat helpot ja valmis osoitekkin löytyi joka naputella navigattoriin. Jälleen oli repussa kaasut ja kuivaruuat (perunamauusi jauhe uppoaa muuten hyvin ipanaan ja mukana tomaattia ja ruisleipää). jälleen oli mamma puikoissa ja välillä piti pysähtyä ottamaan kuvia kauniista maisemista! Sitten saavutimme kohteen, vai saavutimmeko? Olimme keskelä omakotitalo aluetta. Tutkittiin karttaa, ihan paperista Tallinan alueen karttaa, jep pitäsi olla täällä. Mutta eipä näkynyt suota, ei lenkkipolkua vaikka kuinka ajeltiin vielä varmuuden vuoksi sieltä ja täältä, ”kurkataan vielä tuolta”. Ipanalla alkoi mennä hermo istumiseen ja samoin kuskillakin. Kysyvä ei tieltä eksy sanotaan, kysyin ja meidät ohjattiin lenkkipolulle männikköön. Tässä kohden ei kyllä kuvailut kiinnostaneet…

 

Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen harhailu alkoi nyppiä, nyt oltiin lomalla kuitenkin, ei saisi repiä ressiä enempää yhdestä suosta. Olkoot siis ja suunta Tallinnaan, kohti maijoitusta ja ruokaa. Ei mennyt retkeilyt ihan nappiin, mutta tulipahan käytyä 😀 Ehkä ensikerralla löytyy se mitä pitäisi, esimerkiksi Keilan vesiputoukset olisivat listalla varmasti ja tämä suo jäi kyllä vaivaamaan, joku päivä se löytyy kyllä meillekkin. Muutamilta Suomalaisilta olen suosta kuullut / lukenut ja kyllä sen jossain siinä kulmalla olis pitänyt olla.

 

Luontokohteena Saarenmaa voisi tarjota varmasti paljon, jos olisi aikaa enemmän. Uudelleen varmasti kyllä Saarenmaalle palataan, niin kaunista siellä oli. Nyt jatketaan lomailua (ja ohessa hieman projekteja sekä koulua), mutta mahdollismman rennosti ja retkeillään mihin nenät näyttää. Koiria kun omistaa niin hoito kuviot ovat aina oma seikkansa, mikä hieman rajaa matkojen pituutta. Nyt sai lomailla saarenmaalla onneksi rauhassa monta päivää, kiitos mummo jälleen ❤

Lautta matkan riemua 😉

Lokinpoikasen pelastus operaatio lautojen välistä, reppanalla oli siivet ihan solmussa. Saatiin onneksi tyyppi ihan ehjänä irti 🙂

Kaupunkina Kuresaari on hyvin viehättävä mielestäni ❤

Torisevan jylhät rotkojärvet; hikeä pintaan äiti & mummo, ipana kiitää!

Kesälomaa odotellessa sai hyvällä omallatunnolla pitää yhden ”etukäteis” lomapäivän.  Tässä äitini kanssa puhuttiin lapsuudestani ja mieleen tuli äidilleni paikka joka on itseltä ihan unohtunut. Siellä lapsena viiletin usein ja vedin jäätelöä kaksin käsin, mökki kun oli melko lähellä. Toriseva! Siinä syttyi lamppu että siellähän pitää käydä muistelemassa lapsuutta ja ihailemaan maisemia. Selvittelin hieman oliko kahvila varmasti vielä paikalla ja ilokseni bongasin nyt kiinnostavan seikan; luontopolku. Ohessa kulki myös tunnettu Pirkan taival, nyt kuulosti vielä paremmalta. Selväksi tuli sivustojen mukaan että maasto olisi jyrkkää ja vaarallista, nuo rotkot kun ovat todella jyrkkiä ja kostealla säällä liukkaus pitää aina huomioida. Päässä kuumotti jo mielikuva ipanasta tippumassa rotkoon, päätin että ipana kulkisi rinkassa. Kartta luontopolusta oli netissä kivan selvä ja tulipaikka sopivan etäisyyden päässä. Sinne siis auton keula, heti huomenna!

 

Varustauduin kevyellä päiväretki tarvikkeilla ja ajatus tehdä leppoisa sekä nautinnollinen , ei suoriutumis reissu. Matkaan kuuluisi tietenkin kahvilla jäätelöä ja muuta kesäkivaa.

Mummo oli ihan lähtökuopissa ollut varmaan koko yön ❤ Mummo on hurjan kovakuntoinen ja mielellään aina kun voi niin jossain puskassa, jos ei marjassa niin makkaraa käristämässä jollain nuotiolla 🙂

Saan olla kyllä kiitollinen äidilleni monestakin asiasta; kaikesta avusta, pyytteetömyydestä ja aidosta läsnäolemisesta & rakkaudesta. 

 

Mukaan tuli eväät (pitaleipää, täytteet; tomaattia viipaloituna,salaattia, Chilitomaatti papu sekoitus), kahvit termariin, pikku maito joka ei tarvi kylmää, Ipanalle muumi patukkaa, mehua ja kaikille vettä paljon! Mies kun lähti ystävän kanssa omalle retkelle ja nappasi vedenpuhdistimen. Niin ja banaanit sivutaskuihin. Puukko, hyttysmyrkky tulenteko välineet, isoja nenäliinoja, kattila, kolme kuksaa, lusikka ja tietty EA-pakkaus. Autoon peräkonttiin vielä yksi iso vesipullo, pari valmisruokaa ipanalle, ipanan vaihto vaatteet.

Oleelliset lapsenkatorinkkaan ja kohti mummolaa. Mummo oli näppärä ja lämmitti ipanan ruuan kotonaan ja sitten takapenkillä ruokailu, kun tämä mamma ajeli kohti Ruovettä.

Eli suunta Tampereelta Ruovedelle kantatietä 66 suuntaan Virrat (osoitteena: Torisevajärventie 493). Ruovesi ohitettiin ja kyltit tutulle Helvetinjärven kansallispuistolle, Visuveden läpi, ohitettiin karavaani SFC Vankkurimännikkö ja kohta tulikin kyltti oikealle kesäkahvilasta ja levähdyspaikasta. Sinne kurvaus, kahvilalle pääsee myös pihaan autolla, koska levähdyspaikalta on pieni kävely rinnettä ylös kahvilalle. Jos haluaa pihaan asti niin ajo levähdyspaikan ohi ja seuraava tie oikealle.

Jätettiin auto levähdyspaikalle ja venyteltiin reippaan tunnin ajon jälkeisiä koipia. Ipanan matka meni loistavasti, koska mummo oli seurana takapenkillä ja keskutelu kävi niin symppiskirjojen noidan nenän sieraimissa kuin kalastus jutuissa.

Sää oli ihana, aurinkoinen ja sopiva +19c kävelylle. Ipana juoksi minkä jaloistaan pääsi kohti ”jätskilää”, sitä oli kovin odotettu ajomatka. Jo rinteessä ylös kahvilalle sai olla tarkkana pienen kiitäjän kanssa. Ennen rinnettä ylös kahvilalle laskeuduttiin pienen puron varteen jossa vehreitä lehdon kasveja runsaasti!  Kahvila on suloisen idylinen ja näköalat suoraan Alainen-Torisevalle ja sen korkealle rotkolle. Hinnatkaan eivät olleet mielestäni kiskurihintoja niinkuin monilla kesäajan kahviloilla. Auki Torisevan kahvimaja on näin kesällä (9.6.-11.8.) ti-pe klo 11-17,  la klo 10-16, su klo 11-17 ja maanantait suljettu.

Esitteitä luontopolusta oli niin Suomeksi kuin Englanniksi joka on hyvä plussa! Myös ensimmäinen pihassa oleva tietoisku kyltti sisälsi Englannin kieltä. Näitä kylttejä oli pitkin luontopolkua ja ne oli kartassa numeroitu, joten matkan tekoa pystyi arvioimaan myös niiden perusteella ”nyt ohitettiin karhukyltti”). PuuCeet olivat hyvin siistit ja pottakin löytyi sekä käsien pesu piste. PuuCeen takaa, parkkipaikalta lähtee selvät opasteet luontopolulle ja pirkantaipaleelle. Alussa oli niittyä ja lehdon kasveja tutkittavana enne ylös lähtöä.

Nyt sitten kävikin niin että ipanassahan oli virtaa vaikka muille jakaa, hän siis kävelköön niin pitkään kuin jaksasaa. Alussa ipana opasti taitavasti mummoakin kävelemään pikku pitkoksilla kohti mäkeä ylös.

Kylteissä oli myös varoitus polulla pysymisestä turvallisuus syistä. Sitten saikin pitää kädestä kiinni ja kunnolla. Ipanalle ol puhuttu että voi tippua jos menee lähelle ja nyt pidetään kädestä kiinni. Onneksi tämä kelpasi hyvin, samoin kuin mustikat joita syödessä matka pysähteli tuon tuosta. Mustikat kun on ipanan suurta herkkua. Kulku on melko jyrkkää ja kivistä, paljon juurakkoa. Mutta ne maisemat, on ne vaan upeat! Alainen-Toriseva oli aurinkoisen kimaltava ja havupuu metsä tuoksui kesältä. Mummo olikin jo unohtanut korkeanpaikan kammonsa, no.. välillä kyllä taisi ahdistaa jo vilkaisu jyrkänteen suuntaan. Kansallismaisemana myös paikkaa pidetään, enkäpä asiaa ihmettele!

Ipana jatkoi iloista juoksua polun vasemmalla puolella kauempana rotkosta ja kohdissa joissa rotko oli pidemmällä polusta. Mustikoiden napostelu kiinnosti, eikä todellakaan harkinnutkaan rinkkaan nousua. Välillä sai nostella ipanaa kivisimpien kohtien yli tai nostaa alas. Polku oli merkitty erittäin hyvin punaisin maalimerkein jotka kiersivät puiden ympäri. Pakko myöntää että kyllä välillä teki itseni mennä kurkkimaan lähemmäs rotkoa ja niin ilmeiseti moni muukin oli tehnyt jäljistä päätellen. Siistiä kuitenkin oli joka puolella, ei roskia. Kallion ja havupuu metsikön kasvisto oli monipuolista ja puhuttiin paljon eri jäkälistä, mummo pohti paljion miten nimet ovat muuttuneet lapsuudesta tai mitä ne kansansuussa ovat (kuten ketunleipä eli käenkaali). Myös mietittiin sieniä, mummolle oli opetettu koulussa että sieni kuin sieni ryöpättiin, lukuunottamatta keltavahveroa eli kanttarelliä.

Ipana nautti todenteolla ja tasapainoili kaatuneilla puilla, tutkaili muurahaisia ja sieniä, maasta löytyi aina vain upeampia keppejä aseiksi joilla sai ampua vain hyttysiä. Voidaan todeta että pienten lasten kanssa paikka on kyllä vaarallinen, juurikin tuon rotkon suhteen, maasto on myös haasteellista vaikka lapset usein onkin näppärempiä kulkemaan ties missä 😀 Kyllä itsellä tuli hiki rinkka selässä kulkiessa ja mummolla myös, joten muistettiin monet juomatauotkin! kiire ei kuitenkaan olisi ja ruokaa & vettäkin on reippaasti mukana.

 

Tietoiskukyltit vaikuttivat ihan tuliteriltä ja olivat kiintoisia kertoessaan Suomen kulttuurimaisemasta, Virtain alueen historiasta ja luonnosta. Tuo 1km ja 200m tulipaikalle kahvilalta tuntu paljon pidemmätä. Toki aina maastossa matkat tuntuvat pidemmiltä, mutta tänään tuo tuntui pitkältä, liekö jatkuva ipanan silmälläpito vaikuttavana asiana. Kuitenkin pystyi nauttimaan maisemista ja viikon ainoasta aurinkoisesta päivästä. Ipanan väsytys operaatio ei tuottanut koko matkalla nuotiopaikalle tulosta, juoksentelu jatkui ja jatkui ja jatkui…

Alaisen-Torisevan nuotiopaikka oli todella siisti, se hämmästytti koska siihen pääsi suoraan autolla. Ainoat roskat mitä löytyi oli tulisijan ympärillä olevia muutamia tupakantumppeja. Puita oli vajassa ja PuuCee siisti. Paikalla oli pitkä pöytä ja tuolit sekä tulisijan ympärillä penkit. Rannassa oli laituri ja nyt otti päähän ettei ollut uikkareita/ pyyhettä mukana. Tulen teossa ipana auttoi erittäin aktiivisesti, tulitukut lähti heti käsistäni ja oma puukko olisi pitänyt olla. Nyt kuitenkin oli ipaanalla tyytyminen puukon muovi tuppeen jolla esimerkillisesti pikkoi halkoja pienemmäksi 😉 Hyvin on kyllä ipanaan oppi mennyt perille mitä tehdään kun aloitetaan nuotio hommat.

Retkiruoka oli koko porukalle sopivaa, ipaanlta jätettiin vain chilikastikkeet pois ja käytännössä hänellä oli iso lämmin leipä. Ipana sai omaan kuksaansa tärkeänä kahvia suuurella maito määrällä, se on hienoa kun on ihan kuin aikuisetkin 😉 Voitiin todeta että nälkä kyllä lähti. Ipana koitti terrorisoida mummon reppua syötyään, jonkun makkarakepin jämää kun poltti tulessa ja sitä sitten reppuun… nopeat liikkeet on näyttäviä, vai miten se meni.

Ihailtiin pitkään järven rannassa olevaa maisemaa ja ipana onki tikulla haikaloja samalla, vesi olisi niin ihanan lämmintä. Syvimmillään Alainen-Torisenva tosin on tietojeni mukaan 31m! Rotkojärviä on kaksi kappaletta Alainen-torisevan lisäksi; Keskinen-Toriseva ja Yläinen-Toriseva. Näistä syvin on Keskinen-Toriseva, huikeat 38m.  Myös taiteilija Werner Holmberg (1830-1860) aikoinaan inspiroitui juurikin Alaisen-Torisevan maisemasta romanttisissa maalauksissaan. Käytiin kalliota hipeltämässä, miten iänkaikkisen vanha se onkaan ja auringossa lämmin rosoisine pintoineen. Tosin huomattiin että ihan kallion yllä oli mänty joka teki kaatumis prosessia. Näissä paikoissa joissa on jotakin jykeviä elementtejä koen itseni mitättömäksi koko tässä kaoottisessa maailmassa ja ymmärrän pysähtyä. Puhutaan paljon voimapaikoista, jos sellaisen nimeäisn niin suuret kalliot ovat ”oma juttuni” sekä aavat ulapat kajakilla, ehkä se on se pienuuden tuntu mitä kaipaa.

 

Mutta,matka jatkukoon! Takasin sinne mistä tultiinkin, nyt olin jo nappaamassa ipanaa rinkkaan mutta vastaus oli jopa vihaisein kuuloinen EI! Hän siis halusi ihan itte kävellä ja niin myös kävelikin. Ihan uskomaton enrgia mikä tuosta lapsesta virtaa, voi kun itsekkin saisi osan sitä päiviinsä ❤ Ipana kipusi, pomppi ja pysähteli mustikoita syömään. Reippaana morjesteli vastaan tuleville ulkomaalaisille, vain muutamia ihmisiä tuli koko aikana vastaan ja nyt sanottakoon että kiva niin. Paluumatka tuntu jotenkin keveämmältä, liekö syynä ruuaista keventynyt rinkka ja ruuasta saatu voima. Maasto oli kuitenkin palatessa ihan yhtä haastavaa kuin mennessä, ihan viileä, kevyt tuuli tosin tuli välillä iholle.

Toriseva on kaikenkaikkiaan kaunis paikka, kävipä vaikka näin hissukseen  muutaman tunnin leppoisalla päiväretkellä tai jos kiertäisi koko luontopolun, ehkä jatkaen Pirkan taipaleelle. Toinen suositeltu paikka aloittaa luontopolku on Lakarin leirintäalue. Historiallisia kohtia alueesta avataan kivasti tietoisku kylteissä ja itseni alkoi kiinnostamaan kyllä enemmänkin alueen historia näin hieman historiaan muutenkin hurahtaneena 😉

Jos opaste vihkosessa sanotaan että voi varata koko 6,5km luontopolkuun kaksi tuntia, niin aika haipakkaa saa kulkea. Ainakin lapsen kanssa oman arvion mukaan menee enemmän, vaikka polku muuttuu tiedon mukaan helpommaksi Alaisen-Torisevan jyrkänteiden jälkeen. Vaikka lapsi olisikin rinkassa niin meikäläisellä menisi aikaa enemmän koska luonnon tutkailu pysähdyttää usein. Tänne pitää piipahtaa toistekkin ❤

 

 

Sinappia & ampiaispesiä Valmarinniemessä.

Tuossa kesäkuun viimeisenä perjantaina illalla mietti, että mihinhän sitä singahtaisi kaksin ipanan kanssa. Ajatuksissa oli tuttu Pukala,mutta josko sittenkin jotain muuta? No jätin ajatuksen hautumaan yöksi ja ajattelin että aamulla olisi joku jännä ja selkeä ajatus herännyt. Tiedossa oli että lähdetään kaksin kuitenkin koska miehen isommat lapset tulevat meille kotiin nyt. Teini-ikäisillä kun kesälomalla on kaikkea muuta menoa kuitenkin 🙂

Lauantai aamu koitti ja ajatus olikin yöllä ilmeisesti muhinut, vaikka ipana potkikin yöllä päähän kirjaimellisesti kun oli kömpinyt väliin nukkumaan.

 

Kovin usein tulee valittua tuo pohjoisempi suunta Tampereelta katsottuna. Vaikka jotkin olivatkin ehkä instagramissa huomanneet kuvan kiintoisasta luolasta lähellä Pukalaa…. Niin,teinkin suunnan vaihdon. Valkeakoski! Mitäs tarjontaa siellä olisi luontokohteena? Valkeakoski on jäänyt hyvin etäiseksi, vaikka opiskelin siellä kauan sitten ensimmäisen ammattinikin. Sen jälkeen ei juuri asiaa ole ollut sinne, korkeintaan nykyisen työn puitteissa. Ei muuta kun google hommiin. Sieltä heti ensimmäinen vaihtoehto sormen alle ja nopea tsekkaus mitä paikassa oli tarjota. Valmarinniemen luontopolku, tulipaikat, PuuCeet, se riittää ja telttaillakkin saa pari yötä. Kuvausten mukaan kaunis paikka, kuullosti näppärältä ja ihana uudelta kohteelta itselle! Kyseisessä paikassa olisi internet sivuston mukaan myös numeroituja paaluja joista saisi tietoa alueesta ( http://www.valkeakoski.fi/files/attachments/julkaisut/teke/viher-_ja_virkistyspalvelut/valmarinniemen_luontopolku.pdf ) luontopolku olisi itsessään vain n.1.3km. Rapolan linnavuorella on tullut käytyä pari kesää sitten, hieno historiallinen muinaismuisto paikka, mutta ei yö kohde. Omaan makuun kun on enemmän paikat joihin ei ole niin tunkua, tai on laajat alueet liikkua.

Jotakin palautetta on saanut siitä että kuskaa lasta ympäri metsiä kartan kanssa, mutta tekemällä on oppinut. Kaikki uusihan on jännittävää ja itse ihmettelen (positiivisessa mielessä) heitä jotka ihan pohjoisessa kulkevat pitkiä retkiä pienten kanssa. Heillä puolestaan ne kulmat usein tuttuja siksi kotoisia liikkua varmemmin. Kunhan on turvallista ja mukavaa.

Siten taas asiaan. Pakkasin ihan varmuudeksi yö kamppeet itselleni ja ipanalle. Välimatkat oletettaviin tulipaikkoihin olisi hyvin lyhyet joten jaksaa kantaa yksin sekä lapsen ja teltat sun muut varusteet, kunnon virittelyllä. Yöpyminen uudessa kohteessa on vähän kysymysmerkki aina, välillä on ollut että ”hoh hoijakkaa” jos paikalla onkin ollut esimerkiksi jokin isompi ryyppy porukka. Mutta, jos on lyhyet etäisyydet parkkipaikalta niin poishan voi lähteä. Sillä moodilla nyt liikkeelle.

Ipana oli menossa jo ovella kun pakkasin, lievää kiukkua ilmassa kun ei saanut laittaa ”conserseja” (paras kirppislöytö ikinä, iha uudet Converset kympillä. Pitäähän olla city kengätkin 😉 ). Mukaan siis toiseen kassiin mahdolliset yö ruuat ja kamppeet. Jos paikka näyttäisi mukavalta niin yöpymis kamat olisi valmiina pakattuina omissa pusseissaan, kiinnitystä ja muuta pakkaamista vaille. Eli osa olisi silloin lapsenkantorinkassa ja osa etupuolellani kulkevassa Haglöfsin isossa corkker:issa, sekä rinkan takaosassa kiinnitettynä. Tämä on toiminut tarvittaessa ihan hyvin.

Nyt kuitenkin vain päiväretki kamat lapsenkatorinkan tavaraboxiin ja sivutaskuihin. Ruokaa (metsäapalovaroitus joten kaasukeitin), tuulen pitävä takki (sää hieman tuulinen ja kohde saari = tuuli voi tuntua), sukkahousut (ohuiden kesä retkeily housujen alle tarvittaessa, vettä, EA-pakkaus ja puukko.

Navigaattoriin iskettiin osoite Valmarintie 110, Valkeakoski. Ajomatka oli vain 40min Tampereelta ja aurinkoisessa säässä oli mukava ajella ja jutella takapenkin höpöttäjän kanssa. Matkalla kun tuli vastaan paljon rekkoja ja uusia maisemia, muutama kauriskin nökötti pellolla. Kun kohde läheni huomasin jopa hiihtokeskuksen JA lintutorni kyltin, se tarvinee käydä kurkkimassa palatessa. Valkeakoskelta suunta oli Pälkäneelle päin hetken matkaa.

 

 

 

Saavuttiin parkkipaikalle ja edessä oli veneenlaskupaikka ja mukavan näköisiä mökkejä (ilmeisiimmin Valkeakosken kiinteistökeskus näitä vuokraa). Rannassa näytti olevan myös jonkinlanen kyltti. Ipana  vapauteen ja hänellähän oli suunta järveen heti. Nouto takaisin auton viereen jotta saadaan rinkka edes mukaan 🙂 Kova tuuli kävi ja hattu melkein lähti ipanalta päästä siinä kiviä heitellessä, eipähän ainakaan ole hyttysiä.  Opaste kyltti oli melko selkeä ja aluetta hoitaa kaupungin viher- ja virkistyspalvelut. Kyltti luontopolulle jatkui tästä kohti siltaa, vähän vinoa siltaa mutta eipä se haittaa. Nyt todetaan että pyörätuolilla/ lastenvaunujen kanssa ei reittiä pääsisi.

 

 

Ipanasta siltahan oli parasta ikinä, siitä pystyi havainnoimaan haikalojen liikehdintää vedessä kätevästi. ”Ääääitii, pidä kädestä kiinni” kuului kuitenkin ja ehkä muutenkin parempi niin koska oltiin sillalla. Sillan jälkeen oikealla alkaisi luontopolku opasteen mukaan. Edessä siisnsi mäen päällä puuliiteri ja PuuCee. Tulipaikka oli mäen alla, hieman uimakoppia muistuttava katos. Tässä kohtaa pääsisi myös uimaan hyvin koska siinä on pieni hiekkaranta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Melkoinen tuuli kävi ja pistettiin takkia päälle ipanalle. Tulipaikan yläpuolella olevan PuuCeen kunto oli melko luotaantyöntävä, ainakin tänään. WC paperi laatikossa oli ampiaispesä vessapaperein kaverina, tosin pesät hylättyjä. Jatkoimme matkaa rinteeltä alas ja siitä myötäpäivää rantaa pitkin.

 

 

 

Eteen tuli kyltti ”nuotiopaikat” ja osoitti loivaan ylämäkeen, kas kyltin takana oli kaatunut ”luontopolku” kyltti joka ilmeisesti osoittanut loivasti toiseen suuntaan ylämäkeen. En huomannut olisiko näitä numroituja tolppiakaan missään?  Jatkoimme tulipaikan suuntaan ja päädyimme Valkeakosken purjehtijoiden mökille jossa oli myös tulipaikka. Sillä tulipaikalla istuimme hetken katselemassa purjeveneitä joiden mastotojen kilkatus tuulessa oli mukavaa kunneltavaa. Joku olikin juuri käynyt täällä koska vielä savu hiljaa nousu hiilloksesta. Ipanasta nuo purjeveneet olivat valtavia ja kiinnostivat kovasti! Siinä samalla oli helppo syödä pikku välipala banaanit ja keksit, paikalla kun ei ollut muita joten tuskin mini tauko häiritsi tässä.

 

 

Jatkettiin rantaamyöden jossa kulki polku, eteen tuli oletettavasti se tulipaikka jota kyltissä tarkoitettiin, lähellä saaren nokkaa josta ei pääsisi enään eteenpäin ilman paattia seuraavaan sareen. Siitä käväistiin tosiaan saaren päässä kurkkimassa miltä näyttää. Yläpuolella kulki sähkölinja ja sen toisellapuolella oli pusikkoa johon ei lähtenyt polkuja. Mentiin samaa rettiä muutama metri ja otettiin vasemmalle kaartava polku. Ipana totesi että haluaa hupun päähän ja rinkan kyytiin.

 

 

Polku tuli samaan kohtaan purjehdus seuran taakse, ajateltiiin että mennäämpä sitten sinne mihin kaatunut kyltti on varmaan näyttänyt, polku siinä kummiskin meni, vähän pieni mutta havaittava. Maasto oli sekametsää jossa lehdon piirteitä kasviston perusteilla. Polku kiersi saaren toiselta puolelta takasin alkupään tulipaikalle. Matkalla hieman kivikkoista ylä -ja alamäkeä ja melko hienoja isoja kivimuodostelmia. Niistä rinkkalainen tuumaili tyynesti ”siellä asuu varmaan dinosauruksia”, nyt kun on tämä dinosaurus vaihe aika voimakkaana 😀 Myös kauniisti kivelle jätetty sinappituubi oli kuulemma ollut dinosaurusten ja cars elokuvan martin käytössä, asia lienee varmasti näin. Miksipä ei dinot ja martit yhdessä täällä salaa seikkailisi eväidensä kanssa ❤

 

 

Jossain kohtaa olisi kaiketi pitänyt saaren itäpuolella olla yksi tulipaikka. Nyt ei sitä nähty, tai mielestäni ei ainakaan polkua sellaiselle mennyt. Sähkölinjojen alla oli tiheämpää pajukkoa, johon en yksinkertaisesti viitsinyt lähteä metsästämään tuota tulipaikkaa ilman saappaita. Nyt jalassa oli kesä vaelluskengät joissa ei ole vartta.

 

 

Koska kyseessä on melko pieni saari niin eksymisen vaaraa ei ole, eikä kävelymatkat ole saaren leveyden puolesta kilometriäkään. Katsottiin vielä tarkemmin tuota tulipaikkaa jossa on katos. Ipana pois rinkasta ja keräämään käpyjä käpylehmä farmia silmälläpitäen. Valitettavasti katos oli melko törkyinen ja sotkettu, se ei houkutellut jäämään. Teltaa ei myöskään tekisi mieli jättää tähän, etenkin pullonkorkit ja lasinsirut oli ikäviä. Suurimmat nappasin mukaan. Tyhjiä olut tölkkejä oli katoksessa ja joltakulta jäänyt reppu. Todettiin ipana kanssa että ei jäädä yöksi kohteeseen. Leikittiin rannalla kuitenkin ja siihen paistoi ihanasti aurinko ja tuuli toi mukanaan raikkaan veden tuoksun. Omasta mielestäni pikku huollolla paikasta saisi loistavan, siistin & miellyttävämmän retkipaikan juurikin lasten kanssa helppoon ”luontoiluun”.

 

Autolle palattuamme päätettiin ipanan kanssa että käydään katsomassa laskettelurinteen kyltttien suunnassa oleva lintutorni. Löydettiin kyllä rinne ja frispeegolf rata, siellä olikin paljon ihmisiä! Mutta lintutornia ei nähty, tarvinee selvittää missä kohdin se on. Kaunis kesäilta teki tuloaan ja päivä oli hurahtant nopeasti tutkien uutta paikkaa.

Nyt uusiin suunnitelmiin ja kohta alkaa tämän mamman kesälomakin!