Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

• 

• 

• 

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

• 

• 

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Rantakoiviston laavu, lintutorni ja mahdollinen lentolisko

Eräipana täällä omin pikku sormin kirjoittelee. Ennen kuin tuo nimeltä mainitsematon korona saapui kunnon ryminällä, käytiin äidin kanssa lintutornilla ja metkalla polulla. Oli siellä laavukin johon pääsi todella helposti!

Oli kivan aurinkoista ja minun mielestä paras kura-aika ikinä! paljon lätäköitä ja polkuja joissa voi tepastella iloisesti, välillä kaivaa kunnolla mutaa mukaan (suosittelen taskuja). Äidistä ja isistä on välillä jotenkin ikävää kun hieron tätä ruskeaa töhnää auton kylkeen tai juoksen istuimeen kurahousuilla.

Tänään äiti ajatteli että mennään lintutornille lähelle. Äidillä oli alkanut etätyöt ja se on minusta toisaalta kivaa, saa osallistua kaikkiin palavereihin verkossa ja huudella puheluihin omia kannanottoja. Äiti on onneksi hyvä ”multi taskaaja”, tiskaa ja hoitaa ihmisten murheita keskittyneesti ja asiat onnistuu niin kuin kuuluu. Onneksi osaan leikkiä ihan itte, leegot, palapelit, tussit, liitutaulu, majat,koirat, muovailuvahat, hamahelmet..tekemistä kyllä on!Jostainsyystä äidin sydän hyppää välillä kurkkuun kun yllättäen olen nopeasti istumassa ikkunalaudalla kärppää kyttäämässä (naapurin pihalla semmoinen musta hännänpäinen juoksenteli eilen nimittäin siellä). rauhallisina hetkinä äiti nappaa sohvalle kainaloon ja tutkitaan Koiramäki kirjoja. Välillä on ikävä kaikkia niitä päiväkodin kavereita ja muita kavereita joita ei nyt juuri saakkaan enään nähdä. Mutta, nyt oli työt tehtynä joten liikkeelle!

Nyt sitten laitettiin lämpöiset ulkovaatteet minulle, koska kävi kylmä tuuli ja aurinkolasit nenälle! Äitikin laittoi tiukasti pipon päähän! Äiti laittoi suosikki ikinä koskaan maapallon herkkua, nuudeleita. Raa´at nuudelit mausteineen ruokatermokseen ja kuuma vesi päälle. Sitten kurkkua pilkottuna purkkiin,mehua pulloon, kahvi termopulloon ja keksejä mukaan! Äiti on siis tosi hyvä kokki 😉 Mutta meikäläisen herkkuja nuo kaikki! Muuta kivaa oli toki kiikarit, olen saanut käyttää äidin kiikareita, kun äiti opettaa miten ne toimii. Myös äitin kamera kiinnostaa kovasti, mutta se aina riistetään käsisitä kun sen nappaan. Mielestäni melko julmaa, viimeksi tein todella hyvät säädöt kameraan ja äiti sai sellaisia negatiivii tyylin kuvia sitten paljon!

Osoitteeksi otetettiin Kangasalan frisbeegolf radan parkkipaikka, Atrakuja
36200 Kangasala. Käveltävää olisi 500m ja kulku kävelytietä laavulle. Ainakin näin lumettomaan aikaan laavulle ja polulle pääsee vaikka vaunujen tai pyörätuolin kanssa!

Käveltiin rivakasti kohti laavua ja minusta oli mahtavaa että oli katseltavana myös jokin iso rakennustyömaa frisbee golf radan kupeessa, paljon kaivureita sekä nostureita!

Laavulle juostessa näkyi polun oikealla puolella isoja kuusia ja niiden alla oli mainio juosta äitiä karkuun! Laavu oli hurjan siisti ja puitakin oli seinustalla paaaaljon! Juoksin innolla laavuun ja karjuin sieltä nuudelien kutsuhuutoa. Äiti aina jaksaa muistutella että ei saa karjua dinosaurus ääniä ulkona

Nuudelit saapuivat. ne olivatkin turvonneet todella paljon ja olivat hurjan kuumia! Äiti palvelu toimi hyvin, minä nakersin kurkkua-äiti puhalteli nuudelia-nuudeli matkasi suuhun-kurkku-nuudeli-kurkku… Hyvin toimi. Sitten kun sanoin röyh ja keksiä kiitos niin äiti veti loput nuudelit. Jälkiruoka oli ihana ja aurinko paistoi. Ei ketään missään…eikun joku meni juuri edessä kulkevalla laudoitetulla polulla vaunujen kanssa.

laitettiin roskat roskiksieen ja siivoilin muidenkin karkkipapereita roskiin, törkymöykkyjä sanon minä, kun on kerran roskiskin!

Kipitin  nopeasti polulle ja oli huisin hienoa että se oli laudoista tehty! Lähdetiin laavulta vasemmalle ja äiti koitti pysyä perässä. Välillä jäin kyllä tutkimaan mitenköhän paljon olisi kuraa jos hyppäisi polulta alas? Muutama ihminen tuli vastaan ja hekin kiersivät kaukaa. Äiti oli neuvonut nyt väistämään kunnolla ihmisiä ja koitin uskoa parhaani mukaan. Lintuja (niitä pieniä joiden olemassa olon huomaa vain äänestä) oli paljon liikkeellä ja mahtavinta oli huomata se torni! Matkaa tuolle tornille oli noin 200m laavulta. Äiti laittoi minut kulkemaan tikkaat edellään ja opasti miten kuljetaan rauhallisesti ylös, yksi jalka kerrallaan ja pidetään kiinni kaiteesta. Äiti kyllä piti kiinni kokoajan. Hienosti se meni ja olen varmasti nopeampi kuin marakatti!

Ylhäältä näkyi vielä jäässä oleva Kirkkojärvi. Viime keväänä äiti oli nähnyt täällä paljon erilaisia sukeltaja- ja puolisukeltaja lintuja! Nyt sain kiikarit käsiin, äiti kertoi että niillä ei saa missään tapauksessa katsoa aurinkoon. Tähystelinkin tiiviisti puiden alla pomppivia mustarastaita ja pikkuisia sinitiaisia sekä ihan varma kiiltäväsuomuinen lentolisko! Polulla alapuolellamme ei ollut ruuhkaa, muutama ihminen käveli ohi rauhaksiin. Pari ihmistä kyllä huomasi minut kiikarointi puuhissa ja huikkasi ”onko näkynyt lintuja?” osasin kertoa että mustarastaita ja muumikeksejä, naureskellen jatkoivat matkaansa. Napsittiin tosiaan vähän keksiä ja mehuakin samalla. Äidillä oli tuo lapsenkantorinkka mukana kun se ei tiennyt kuinka pitkä lenkki tehtäisiin.

Alas mennessä äiti meni edellä ja varmisti minun peruutus askelitani, hyvin meni! Käveltiin vielä todella matalalle alikulkutunnelille joka johti tälle luontopolulle myös. Juteltiin samalla vähän autojen korjaamisesta, poneista, suklaasta & hammaspeikoista, vieraille ihmisille karjumisesta (mutta kun olen dinosaurus!) ja linnuista. Äiti totesikin jälleen että ”sinun kanssa ei kyllä hiljaista hetkeä ole”. Kerroin myös että oltiin isin kanssa juuri pelastamassa nukkumatti joka oli jäänyt tulivuoreen jumiin, mutta isillä ja minulla oli supervoimia ja saatiin nukkumatti pelastettua ja..

Takaisin kävellessä tulikin jo enemmän ihmisiä vastaan, varmaan päivällis heillä mennyt ja ulkoilu kutsui. Muutamalle huusin hentoisesti että laavulla voi keittää haukikeittoa! Luulen että kuulivat ja ensi kerralla ovat keitto puuhissa.

Jatkettiin vielä tätä todella helppokulkuista puupolkua eteenpäin kunnes kävin pissalla puuntakana. Sitten tuumittiin että voidaan palata autolle päin, polku kuitenkin kiertää vielä pitkän matkan ja pitää kuulemma joutaa kotiin siivoamaan!? Luonto-ja kulttuuripolku on noin 10.5km kokonaisuudessaan. Hirveä banaanin himo iski yllättäen kesken matkan ja istahdin vielä polun reunalle välipalan väipalalle. Vielä lintubongauksena heinä- eli sinisorsa pariskunta, ihme tyyppejä kun pyrstö vaan jää kellumaan pinnalle kun ne ruokailevat ( niiden ruokaa on lähes sama kuin omani; selkärangattomat, vesi- ja rantakasvit, hyönteiset sekä äyriäiset) ❤

No, onhan tässä muutakin isillekin kerrottavaa kun tullaan kotiin! Lentoliskoja ei nimittäin ole pihassa näkynyt, mutta täällä niitäkin oli, varmasti! Välillä harmittaa kun isin työpäivät on joskus eri tahdissa kuin äidin tai että meillä ei ole jokapäivä karkkipäivä 😉 Nyt kun tätä kirjoittelen ollaankin oltu eristyksissä koronalta ja seikkailtu ties missä pöpeliköissä äidin kompassin ja kartan kanssa. Kohta osaan varmasti itsekkin ottaa suuntaa 😀 Koitetaan kaikki nyt pysyä kotona ja niissä lähimetsissä ❤

Äiti hihkuu että ”tsemppiä meille kaikille!”

Valoa päivään Vehoniemen laavulta!

 

Kaunis ilma perjantaiana  13..3.2020sai aikaan sen että suoraan töistä lähdettiin liikkeelle, lähellä on laavu jossa ei olla käyty?! No nytpä mennään! Kohteena on siis Vehonimen laavu, Kangasalan puolella ja vieressä,voisi sanoa on  Vehoniemen automuseo & näkötorni sekä saarikylien retkiluistelu paikka. Tämä laavu on vain jotenkin päässyt lipsumaan ohi.

 

Katselin kohteen ajoreitin ja näytti ihan tie menevän perille, puomi tosin olisi edessä, mutta siitä kävely matka olisi hyvin lyhyt ja tietä sekin noi 800m. Sain tietää myöhemmin että talvisin ei ole kunnossapitoa tiellä, tosin nyt ei ole lunta. Mutta muutoin jos olisi lunta niin pulkka tai lapsenkantorinkka/ muu lapsenkanto väline mukaan niille, jotka eivät itse vielä jaksa kävellä. Myös hiihtolatu kulkee tästä ohi 🙂

 

Nyt oli tarkoitus vain mennä katsomaan mikä paikka oikein olisi fasiliteeteiltaan, napattiin koirat samalla kätevästi lenkille. Otettiin tutusti suunta lahdentielle ja kohti ihanaa kaivannon kanavaa jossa kohta jälleen pääsee kuoreita lippomaan! Siitä kohta tie kääntyykin kohti Vehoniemen näkötornia ja automuseota, vanhalle pälkäneen tielle. Eräipana huomasi heti mihin tultiin, korkeiden paikkojen rakastajana näkötornit vetää häntä aina puoleensa…ja toki ne autot siinä vieressä. Luvattiin että palatessa voidaan käydä näkötornissa ihailemassa upeita Roineen sekä Pielisen maisemia. Tie jatkoi kulkua harjanteella ja kohta loiva oikea suunta alas, saavuttiin vehoniemen kylään. Kohta vasemmalla näkyikin puinen kyltti; Vehoniemen laavu (vastapäätä tie nimeltä Vehoniemenkylätie). Myös google maps tunnisti ”vehoniemen laavu” kohteen.  Auton sai hyvin parkkiin tukkimatta tietä ja tästä lähtisi myös polkuja kohti vehonimen harjua ja maastokarttojen mukaan muitakin polkuja kulkee maastossa runsaasti.

Yksi hyvin kiinnostava asia tarvinee käydä katsomassa laavun lähellä. Nimittäin suuri suppa, punamultalukko on laavusta noin 800m päässä ja kaiken lisäksi oletettavasti pohjoismaiden suurin!

Mutta yhteen päivään sopii hyvin supan tutkailu ja yhdistäen sen Vehoniemen laavuun, on lapsiperheen päivä paketissa. Toki jos laavulta suuntaa kohti suppaa on huomioitavaa kulku polulla ja nousut! Vaikka suppaa karttojen mukaan lähestyisi suunnasta kuin suunnasta on aina ylämäkeä, mutta supalle pääsee Varalantietä lähimmäksi autolla.

Toinen kiinnostava asia oman mittapuun mukaan lähellä on Kirvunlinna, linnavuori Pälkäneen puolella. Sinne pitänee kyllä tehdä jo ihan erikseen reissu.

Takaisin laavulle! Kuljimme kävellen sutkakkaasti ohi puomin joka ilmeisimmin suljettaisiin yöksi, ainakin kyltin mukaan. Tie oli pääosin sulaa ja mukavia lätäköitä tuli hypittäväksi tuon tuosta. Pieniä polkuja lähti metsään välillä tien varrelta. Kavioiden jäljistä päätellen myös hevoset ulkoilevat koirien lisäksi täällä.

 

Tien vasemmalla puolella, meno matkalla  oli isoja soramonttuja ja jotakin jännittäviä nappuloita tolpissa. Kaupungin hiekkakuoppia. Eräipana koki selkeästi olevansa villi ja vapaa kun juoksi tietä innolla ja harmitteli kun ei kyseisiin nappuloihin ylettynyt. Myös hiekkakasojen alla oleva suuri lätäkkö kiinnosti ja pakko sinne oli koittaa saada heitettyä pari kiveä. Vieläkään ei tullut ketään vastaan, vain taakse jäävä havupuupainotteinen metsä piti ääntä. Autojenkaan ääntä ei kuulunut, ihana hiljaisuus (vai liekö osana korona joka rajoittanut kulkemista, tiedä häntä.)

Onneksi oli pukeuduttu lämpimästi, todella kylmä kaakkoistuuli puhalsi auringon paisteen ohessa. Eräipanalla oli merino kerrasto, villahaalari ja hyvin tuulta eristävä haalari vahvikkeilla jotka ottaakin kunnolla osumaa. Käteen lämpöiset rukkaset (ja toiset reppuun kastumisen varalta) ja lämmin mutta hikoavassa päässä parhaaksi todettu merino pipo, niin ja perinteinen kauluri! Kengiksi otettiin lämpöiset Sorelit joiden kumiosa pitää vesileikeissäkin osansa.

Matka laavulle taittui ilman sen kummempia mutkia ja laavu oli helppo saavuttaa. Maisemat laavulla oli hyvinkin hiekkaiset. Näkymät olivat suoraan hiekkamonttuun ja kallioon, sekä sen takana siintävään männikköön (josta pääsisi supalle 😉 ). Laavu oli todella iso ja itse tulipaikka melko etäällä laavusta. Nukkumiseen soveltuu kuitenkin vain noin kahdelle aikuiselle. Puuliteri oli olemassa ja siellä oli puitakin vielä. Ulkohuussi oli paikalla ja sekin siisti sekä wc-papeeria löytyi, nyt kun sitäkin ihmiset ovat hamstranneet.

Kohteessa oli jotain kivaa, niin erilainen kuin yleensä. Ei perinteistä järvenranta tai suo maisemaa. Ajatukset vei jotenkin kesäiltaan, kesäilta hiekkakuopalla jossa olisi hiljaista ja tuli räiskyisi tuossa betoni rinkulassa. Erilainen kuvaa hyvin paikkaa. Lapsille kuitenkin on tekemistä kun tässä on todellakin tilaa juosta ja helppo pitää silmällä. Perinteisiä leikkejä kuten tervapataa, väriä, kapteeni käskee tai kukapelkää mustekalaa (uusi nimi oman lapsuuden leikille…). Täällä voisin kuvitella pitäväni itse vaikka lapsille erilaisia tutkimusretkiä ja havainnointia hiekka ja kivi ympäristöstä. Kivien muotojen ja pintojen tutkiminen on sangen kiintoisaa puuhaan ja etenkin kun otaa vielä luupit matkaan. Tilaa on ainakin ruokailuun kunnolla!

Eräipanan oli iha pakko päästä täälläkin korkealle, oman vuoren huiputus! Sopiva hiekkakasa kutsui ja antaa palaa! Veikkaamme isin kanssa että tuo lapsi heiluttelee vielä jonkin vuoren huipulla isona.

Onneksi oli mukana pillimehua koska kyllähän juostessa hiki tulee! Toki reppuun oli sujautettu myös aina EA-pakkaus, puukko, otsalamput ja vettä & ruisnappuloita. Autossakin on aina jokin ruoka hätävära jemma.

Poikettiimpa siten luvatusti siellä näkötornilla ja nähtiin maisemien lisänä pyrstötiaisia iso parvi harmaalepässä istumassa. Hurjan suloinen lintu, valkoinen pää saa sen näyttämään hyvin sympaattiselta! Sääli ettei oma kamera ihan tarkenna lintuihin asti kauniisti tuolta etäisyydeltä. Aurinko laski hissukseen ja mukava uuteen paikkaan tutustuminen suoritettu! Uusien kohteiden haaliminen on kiinnostavaa, välillä on tullut toki pettymyksiä, välillä tiputtu kartalta ja välillä löytynyt jotakin aivan mahtavaa, joskus ei kohdetta ole edes ollutkaan.

Omien polkujen kulkeminen on kuitenkin välillä hyvin tervettä itselleni yksin, ottaa kartta kouraan ja marssia uuteen metsään! Tämä puolestaan antaa varmuutta liikkua maastossa ja avaa uusia ovia sitä kautta.

Ja nyt, koska korona peruutti kotimaan matkailumessuihin valmistautumisen, sai aikaa kirjoitteluun! Yritetään säästyä kaikki tuolta virukselta ja metsään uskaltanee mennä ❤