Luolat, Kangasalan seikkailut Lempokallion ja Ohtolan Pirunkallion luolissa.

Posted on by
Vastaus
Ohtolan Pirunkallion luolaan mars! Näkyyköhän maahisia?

Kangasalla on kolme helposti saavutettavaa luolaa; Mäyrävuori josta täällä onkin jo oma juttunsa ja sitten nämä kaksi jotka nyt ympätään yhteen tekstiin. Nämä kaksi sopivatkin profiileiltaan paremmin yhteen.

ALOITETAAN LEMPOKALLION LUOLASTA:

Mitä luola pitääkään sisällään, muuta kuin maagista tunnelmaa ja pari spray purkkia.

Lempokallion nimi on toisinaan mainittu myös Lempokallion luolana. Harmaa päivä, lunta ripsutteli verkkaisesti. väsymystä riitti ja kaikille päiväunetkin teki hyvää. Eräipanalla mieli teki leikimään tutkimusmatkailijaa päivän edetessä. Illan keskustelu Kolumbuksesta oli jäänyt mieleen. Ajateltiinkin sitten että otetaan lähikohde, jossa olisi hieman seikkailun tuntua ja jännitystä.

Luolat! Miten loistavia luonnon muodostelmia, etenkin jos kärsii hiema klaustrofobiasta. Mutta, pelkojaan voi koittaa voittaa ja oppia niistä pois! Lähdimme siis kohti Kangasalaa ja Lempokallion luolaa. Eräipana varusti itselleen lämpöiset talvivaatteet, koska nyt ei olisi hikipäässä juoksu retki ja ajomatka olisi lyhyt (ei siis autossa hikoiluja).

Luolalle lähtö päivänä oli vielä lunta maassa paljon! Tien varteen olisi ollut liian vaarallista pysäköidä hetkeksi. Siksipä pysäköinti tapahtui tällä kertaa Treeline retkeilyvaruste liikkeen isolle parkkipaikalle. siinä on toki riskinä päätyä ostoksille, tuonne ulkoilijan karkkikauppaan & napata hyvä erikoiskahvi leivoksen kera. Mutta, parkkipaikalta olikin sopiva kävelymatka luolalle,noin 1,05 km suuntaansa, hyvää kävelytietä pitkin. Siinä sai sopivasti ulkoilua ja liikettä omiinkin kinttuihin.

Kävelytieltä kulki polku pikku metsään, jossa näkyi kallio. Sinne siis!

Kävelytieltä kaartui metsään pikku polku joka oli lumisessa maastossa helppo huomata. Muitakin tutkimusmatkailijoita + koiran ulkoiluttajia oli siis täällä käynyt. Iso kivi joka oli luolastoa, näkyikin tielle kun tarkkaan katsoi. Suunnattiin siis tulle kiven möhkäleelle ja sai olla hyvin varovainen, jotta jalkojen alla olisi kiveä eikä koloa. Tästä syystä oli parempi että äiti kulki edellä ja huomasi jos lumen alla olikin iso kolo. Eräipana hihkui riemusta kun sai kiipeillä turvallisemmissa kohdissa ja tähystellä laivansa kannelta. Välillä laiva ajautui suuriin pyörteisiin jotka veivät planeetan sisuksiin, jossa puolestaan oli laavavirtoja. Näissä laavavirroissa kuitenkin meidän alus kulki sangen jouhevasti 😀

Luolan suulle johti myös polku ja helpoin sinne oli päästä kiven taka kautta, ei joutuisi hyppimään lumisilla kivillä niin paljoa.

Luolan suu oli todella kutsuva…ainakin Eräipanan mielestä, joka oli säntäämässä luolaan heti ja ilman otsalamppuaan (Kuvassa näkyy luolan suu aukko jonne matka johti) . Isi sai jäädä ulkopuolelle kun ahtaanpaikan kammoinen äiti mönki luolaan ensin ja kun reitti oli selvä niin Eräipana perässä.

Luolassa oli oikeastaan aika levollista. Koitin miettiä että luola on ollut tässä iät ajat ja luolan suulle ei ole pitkää matkaa, hengitellä rauhallisesti. Luolassa tuoksui kostea maa ja kivet kimmelsivät kauniisti valossa. Eräipana oli todella haltioissaan ”uudesta mantereesta”. Luolaan olisi pitänyt jäädä leikkimään, mutta ei ihan koko päivää kuitenkaan siellä uumenissa vietetty. Maahisia, peikkoja tai muita pirulaisia ei nyt näkynyt, liekö meidän ostalamppujen valo pelottanut ne pois. Meillä isi odotteli ulkopuolella ja se onkin itselleni yksi turvallisen tunteen luoja, joku tietää missä ollaan. Sama pätee retkeilyssäkin, hyvä ilmoittaa aikeistaan ja aikatauluistaan.

Pois lähtiessä pari muutakin aikuista saapui katsomaan tätä helppoa kohdetta, jossa sai mielikuvituksen hyvin käyntiin ja vaihtelua arkeen!

  • Tämän tielle näkyvän järkäleen luokse kun suuntaa, ei eksy luolan löytämisessä.

OHTOLAN PIRUNKALLION LUOLA

Olisiko täällä jotain maahisen meininkiä?

Kevät oli alkanut tehdä kunnolla tuloaan, kun maaliskuu oli puolessa välissä. Kuraa, loskaa, tien pölyjä… Ikkunoiden likaisuus ahdisti, nyt tarvittiin jotain kivaa aurinkoiseen päivään! Kysyttiimpä Eräipanalta, olisiko toiveita? ”No siis tietenkin vosi seikkailla” Oli vastaus. Yksi tunnetuista Kangasalan luolista oli tutkimatta, joten tässä olis hyvä ajatus! Samalla voisi piipahtaa Vehoniemen harjun luontopolulla Roineen maisemissa ja ottaa omat caffet termariin. Korona aika ja meidän riskiryhmäläisyys on tehnyt varovaiseksi ja myös että tahdomme tavata läheistä sairaalassa.

Napattiin sellaiset vaatteet päälle jotka kestävät hinkkaantumista, kuraa ja kosteutta. tässä jälleen vaatteiden vahaukselle kiitosta. Meidän super vilkas Peto koirakin lähti mukaan intoa täynnä!

Auto suunnattiin kohti Kaarina Maununtyttären tietä ja karttaa katsellessa olisi kohteen lähellä mahdollista jättää auto pienemmän tien varteen. Karttaohjelmien, kuten maastokartat ja karttaseilain tutkiminen on hyödyllistä. Karttojen vertailussa oli helppo kohdentaa luolan sijainti, ja tienpätkät mihin auton voisi mahdollisesti jättää. Lumien sulaminen on helpottanut nyt osittain asiaa. Ajeltiin Laaksolan ratsutilan ohi tultaessa Kangasalan suunnalta tielle, matka ei ollut kovinkaan pitkä kun navigaattori näytti kohteen lähestyvän. Juuri ennen tuota pikkuista metsä kaistaletta tien oikealla puolella oli leveä peltotien pätkä. Siihen jätimme auton, niin että ohi mahtuisi hyvin jos pellolle oli kulkua. Alla kuvassa harmaa pallo on luolan sijainti.

Eräipana hillui puolestaan alku matkan laulaen jotakin omaa hevi biisiään, mutta sammui kuitenkin tasaisessa auton hurinassa ja pedon kuorsatessa takaboxissa. Pysähdyttyämme alkoikin sitten jälleen super vauhti! Sanoin vain että luola on tuolla mäen nyppylän kohdilla ja kun vapaus turvavöistä koitti, olikin hän jo juoksemassa sinne. Eli perään!

Iso kuusi on hyvä tunniste luolalle

Tämä luola oli myös aivan tien vieressä ja myös helppo löytää. Pieni metsikkö teiden ja pellon välissä, kiipeäminen kalliolle jonka päällä kasvaa suuri kuusi. Luolan suuaukko oli melko pienen näköinen kun sen havaitsi kauemapaa, huh, nousi jälleen pieni ahdistus. Luolan suu oli siis tuon suuren kuusen alapuolella. Melko selkeä polkukin näkyi johtavan luolalle.

Eräipana juoksi riemuissaan jälleen, ja Peto hihnassa hyvää vauhtia etunenässä. Matkalla toki löytyi tuikitärkeä vaellus-sauva, sellainen pitää olla aina matkassa mukana. Tosin kun Peto on lähituntumassa, saattaa syntyä taistelu; kumpi löysi kepin ensin.

Otsalamppu jälleen äidin päähän ja sukellus luolaan. Laskeutumista oli nyt aika paljon ja jää hieman hankaloitti menoa kivien päällä. Eli aikuinen edellä kannattaa mennä lasten kanssa, sen verran haasteellinen on laskeutuminen. Kostetaa oli myös, koska osa jäästä toki suli näin kevään vuoksi. Kun äiti pääsi pohjalle sai eräipana luvan laskeutua ja äiti ottaa vastaan. Eräipana oli halunnut oma plasmasytyttimensä mukaan luolaan, koska siinähän on lamppu toisessa päässä. Ensimmäisessä kuvassa alapuolella näkyy pudotus luolaan pohjalle.

Tämä luola se olikin ihan kunnon luola! Jälleen mahtavia kivien hohteita, joita ei kameraan saa kunnolla ikuistettua. Luolassa oli paljon vierailijoita käynyt ja ilmeisimmin joku hurja jatkanut ryömien pidemmälle ahtaan oloiseen tunneliin. Eräipana innostui kaivamaan vaellus-sauvallaan maata, ehkä siellä olisi dinosauruksen luita! Geokätkö purkkikin löytyi samalla. Eräipana bongasi hurjaakin hurjemman alkukantaisen eliön, kastemadon luikertelemassa kallion seinää alaspäin. Nyt muodostu ongelmaksi että pois ei haluttu lähteä. Sovittiin että haetaan yhdessä isi luolan ulkopuolelta, ja ipana saa sitten mennä uudelleen luolaan näyttämään paikkoja isille. Jälleen turvallisuus seikka.

Nyt oli isikin ihmeissään hienosta kunnon luolasta!

Tässä suora lainaus Kangasalan sanomista 15.6.2019 / Krisita Kaitasuo; Luolatutkija Tuomo Kesäläinen on valinnut Valkeakoskentien varressa Ohtolassa sijaitsevan Pirunkallion luolan yhdeksi Suomen 20 kiinnostavimmasta luolasta. 13 metrisessä, lohkareista muodostuneessa luolassa on tehty suomalaisen maantieteen ja geologian historiaa. Puolimetrinen savikerros on muodostunut lattialle luolan ollessa Anculysjärven vesien peitossa jääkauden aikaan yli 9 000 vuotta sitten.

Äiti mönkii hyvin kolosta pihalle!

Mahtavan luola kokemuksen jälkeen, kuraisina suunnattiin herkuille Vehoniemelle suunnitellusti. Ajeltiin Kaivannon kanavan yli ja puhuttiin että nyt Eräipanakin voisi jo valvoa niin myöhään että pääsisi kuorrestamaan. Siitäkös hän innostui ja nyt odotetaan sitäkin hetkeä!

Pieni EA-pakkaus on hyvä käden ulottuvilla, esim avaava astmalääke tai lamppukin näköjään 🙂

Vehoniemen luontopolku on mukavan lyhyt, mutta korkeuserojen vuoksi haasteellinen. Itseasiassa meille kävi nyt niin että ei kierretty koko kierrosta, vaan pysyttiin Roineen puolella auringoss aj rannassa ihmettelemässä puikkoontunutta jäätä. Tässä oli oiva tilaisuus jälleen kerrata Eräipanalle jääturvallisuutta ja miten puikkoontunut jää rikkoontuu.

Kahvit ja suolakeksit maistui paremmin kuin hyvin ja pikku pähkinöitä kului banaanin ohessa. Auringossa ulkoilu helposti tekee hyvää, ei suorituspaineita vaan keskittymistä lapseen ja mieheen sekä toki petoon joka jyysti osaa innolla. Vaikka kamera kulkee mukana, ei se ole rasite tai ”pakko ottaa kuvia” varten. Itselleni se toimii muistina ja luonnon kanssa ihmettelyissä on hyvä olla lisämuisti mukana sekä yritys saada upeat maisemat edes jotenkin mukaansa ❤

Aurinkoisia kevään hetkiä teille kaikille! Retkeillään siististi ja annetaan eläimillekkin kevät rauha ❤

Ahkio perään ja Ala-Kaulamoiselle. Helppo suppilovahverokeitto & lumipallo motivaattori!

Posted on by
Vastaus
Mitä jännää sitä sitten keksisikään?

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen… tai otetaanpa alusta.. Olipa kerran maaliskuun puolessa välissä vuonna 2021 mukava päivä! Lunta oli vielä maassa, mini pakkanen -1c ja vapaapäivä. Tässähän on ainekset lähteä perheen kanssa päivän retkelle, ja ottaa mukaan kaupan päälle vielä eräopas ystävämme. Välillä ne hulluimmat ideat syntyvät silloin kun lähtee vapaalla ajalla liikkeelle, porukalla jossa on paljon luonnossa aikaa viettäviä ihmisiä. Mutta nyt ehkä ei mitään sellaista suunniteltu 😉

Päätettiin lähteä käymään Tampereen Kintulammin uusimmalla tulipaikalla, Ala-Kaulamoisella. Matkaan pakattiin tällä kertaa monenlaista evästä. Aikuisille suppilovahverokeitto ainekset, Eräipana ei ole vielä innostunut kyseisestä herkusta valitettavasti. sienten kerääjänä kyllä on kovinkin innokas 🙂 Makkaraa, tämä on Eräipanan kesto suosikkilistalla ja samoin eilinen kanapastan jämä, joka lämmitettäisiin paikan päällä. Jälkiruoka on simppeliä, nokipannukahvia ja suklaata. Reissuun lähtee aina mukaan ”varmuuden vuoksi” ruokaa ja nyt sille oli käyttöä. Esimerkiksi pähkinöitä, suolakeksiä, hedelmä patukka, banaania etc.

Ilma oli melko lämmin joten kastuminen piti huomioida, vaihto tumput ja sukat mukaan ainakin ja hedelmäpusseja aina kastumisen varalta. Jos kävisi niin että sukka kastuisi, laitettaisiin mahdollinen kuiva sukka jalkaa ja pussi päälle, siitä sitten kenkään. Mutta jos ei ole vaihto sukkaa, on jalka laitettu pussiin ja matka jatkunut. Talvella ja viileinä ilmoina on tärkeä muistaa vaihto sukat tästäkin syystä. Kesällä lits läts ulkoilu kenkä ei ole sekään mukava, mutta paleltumisen vaara on silloin pienempi. Paljon on Eräipanan jalkaa pussitettu, ja myös omaani.

Vahaaminen auttaa vaatteiden kosteuden ja tuulen pitävyydessä kivasti.

Vahattu haalari ja tumput auttavat kosteuden hylkimisessä hyvin. Nyt oli ahkio mukana, joten sinnekkin mukaan lampaantalja. Jos olisi kylmä ilma, olisi paikallaan olevalla lapsella lämpöisempää päällä.

Matkan alku oli säältään todella epävakaata, satoi räntää, satoi vettä, sitten paistoi aurinko ja sama kierros uudestaan. Mutta sään ei annettu haitata. Pikku tie jopka lähti kohti P2 aluetta oli hyvässä kunnossa, mutta ahdas. On hyvä katsoa muissa on levennyksiä tai tien haaroja, mahdollista vastaan tulevaa autoa ajatellen. Tien pientareet olivat nyt hyvin auton imevät, ja märkä pöpperöinen lumi saa auton helposti jumiin (ainakin meidän ei neliveto farmarin). Oltiin jo melkein perillä, kunnes sitten tulkin isompi este vastaan. Joku oli hurauttanut ojan puolelle ja iso hinausauto oli paikalla ja kääntymässä oikeinpäin autoa nähden. Tässä meni siis hyvä tovi että hinausauto sai auton ojasta. Siinä sitten peruuteltiin itse alta pois noin kilometri, hyvää harjoitusta aina peruuttamisen kanssa. Tien risteys antoi mahdollisuuden meille väistää niin hinausautoa kuin ojasta tullutta.

Sieltä hinausauto kaivaa jotakuta takaisin tielle

Perillä parkkipaikalla oltiin hieman nälkäisiä jo. Eräipanalle lykättiin banaani käteen, ahkioon kyytiin ja mars polulle! Paljakka mahtui juuri sopivasti kulkemaan polulla. Äiti kulki edellä ja tähysteli, näkyisikö lintuja. Kovin rauhallista oli kaiken kaikkiaan, ei tullut kuin muutama ihminen alku metreillä vastaan. Paljakka kulki hyvin ja isin kunto koheni selkeästi 😉 Kyytiläinen selosti innolla kaikkea mahdollista perää pitävälle ystävällemme ja hihkui ”vauhtiaaa!” . Seura tekee hyvää ja Eräipana sai malttia olemiseensa kun oli muuta juttuseuraa. Ystävämme puolestaan auttoi tiukossa kohdissa ahkion kanssa, siten että vältyttiin vaikkapa pitkoksilta ojan ylityksessä tippuminen.

Matka taittui mutkitellen kauniissa metsässä jossa kasvaa mahtavia vanhoja kuusia, oli kirkasta mänty metsää ja siirtolohkareita hienon kuuran peitossa kimaltamassa. Nyt kelpasi puolestaa kävellä aurinkoisessa säässä. Merkinnät uudella tulipaikalle olivat hyvin selkeät, okran värisiä maalattuja kolmioita puissa. Myös näin talvella polku on helppo havaita.

Polku kiemurtelee mukavassa mäntymetsässä välillä ja merkinnät näkyvät hienosti.

Tulipaikka on kauniin pienen järven rannalla ja puitteet ovat hyvät. Puuliiterissä oli kuivia valmiita klapeja runsaasti tällä hetkellä. Muutoin lähin puuliiteri on Ylä-Kaulamoisen tulipaikalla. Myös saha ja kirves olivat täydessä terässä. Eräipana kipitti innolla ympäriinsä ja virtaa kyllä riitti, hän kun oli istunut hyvässä kyydissä tuon 3,36km (oman kelloni mukaan P2 paikalta). Nyt paikalla ei ollut ketään. Rauhassa tehtiin vähän kiehisiä ja edelleen aurinko pilkisteli mukavasti. Eräipana oli löytänyt taisteluvälineitä maasta; pitkän kepin ja käpyjä. iso kivi puolestaan suorastaan kutsui leikkimään ninjaa. Tosin ninja sai olla erityisen varovainen liukkaalla kivellä. Välillä Eräipana tuli tökkimään nuotiota miekallaan, siinä sai taas varoa housujaan ja takkejaan. Kylmä ei ainakaan tulisi tällä nopeudella. Itselläni päällä oli koko kävelymatkan yläosassa vain Sa Int poolo, liikkuessa lämpenee aina, eikä halua vilua sitten pysähdyttäessä.

Ruokaa. Puiden käyttö järkevästi, vain tarvittava määrä, tämä on seikka johon tulee kiinnittää huomiota aina. aloitettiin Eräipanan pastan lämmityksellä kattilassa nuotiolla ja tätä koordinoi isi. Myös makkarat pääsivät tulille. Sillävälin äiti kaivoi salaisen aseen, kaasukeittimen repusta. Siinä tuli nopeasti keitto, jonka valmistaminen onnistui helpommin samanaikasesti. Simppeli resepti löytyy lopusta. Pasta ruokailussa piti auttaa hieman kun Eräipana ei halunnut tumppujaan pois, mutta olipa meitä kolme ihmistä niin miksipä ei. Ruokaa oli juuri sopivasti ja suppiskeitto..hmm äidin HUPS liikkeen takia hieman liian suolaista.

Hieman voi tökkiä nuotion alkua ”miekalla”
Pikku juustomakkaroita kylkeen
Ruokailu kuvat ovat aina viimeisenpäälle onnistuneita 😉

Nyt Eräipana oli melkoisissa ruoka energioissa ja ei malttanut pysyä nanosekuntiakaan paikallaan. Onneksi oli tilaa hyppiä ja pomppia, odottaa jälkiruokaa joka sitten buustasi entisestää ylivireyttä. Mutta, ompahan ainakin iloinen pakkaus! Hetkeksi Eräipana istahti seuraan juomaan kahvia ja puhumaan tärkeitä retkeily asioitaan. Hurjan hyvin on lapseen tarttunut yllättäviäkin asioita, aina ei tule ajatelleeksi mitä kaikkea lapsi sisäistääkään! Muunmuassa, kuinka hän selitti ystävällemme eri tulivuorien tyypeistä tai lintujen pesinnästä. Hurjassa vauhdissa oli myös tumput kastuneet ja niitä sai kuivatella nuotiolla ja takin sisässä, josko kuivuisivat. Välillä on pussitettu myös käsiäkin. Onneksi vaihto tumput oli matkassa mukana ja jopa kelpasi yleensä tumppu vastaiselle vaatetus uhmaajalle.

Muutama retkeijä kulki ohitsemme, reitti kun jatkui eteenpäin Ylä-Kaulamoiselle, osa taas tuli jäätäpitkin muualta ja joku kävi vain katsomassa miltä tämä paikka näytti. Mukava vaihtaa turvallisen välimatkan päästä ajatuksia. Tulipaikan siisteys oli todella hienoa, toivotaan että myös pysyy siistinä ja rakenteet kunnossa. Alueen kehitys on ollut hyvin suunniteltua tämä laajennus mukaan lukien .Saa nähdä, onko Tampereen Teiskon suunta vielä laajentumassa, muiden laajennusten ohessa. Asioita kuitenkin viedään eteenpäin. Nyt luontomatkailun kultakautena on hyvä työskennellä vastuullisen retkeilyn ja saavutettavuuden puolesta. Luonto tarjoaa paljon, ei vain pelkkää kävelyä ja makkaran paistoa. Kokemukset voivat olla hyvin erilaisia ja luonnon monipuolinen hyödyntäminen tulisi olla mahdollista kaikille. Jokainen ulkoilija on yksilö,omine piirteineen. Tästä asiasta voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon 😀

Aikaa tällaisella päivän retkellä sai kulumaan hyvin vain olemalla, ottamalla ihan rauhallisesti. Se että jättää puhelimen pois käsistään ja laittaa äänettömälle tekee todella hyvää. Keskittymisen fokusoiminen olemiseen ei ole aina helppoa hektisessä maailmassa. Heittäytyminen lapsen leikkiin, ilman että kiristelee hampaita aikataulujen kanssa tai ”pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota”. Pois oppiminen stressistä, tai asioista jotka tuottavat painetta, aiheuttaa välillä haastetta itselleni.

Paluumatkalla alkoi ilta pikkuhiljaa hämärtyä. Eräipanalla oli vauhti päällä, kiitos herkkujen. Matka hänellä taittui omin jaloin sangen näppärästi. Äiti veti etunenässä ahkiota ja tavaroita siellä. Perässäni kulki ystävämme, joka viritti lumipalloja kannoille ja puiden oksiin polun varrella. Eräipana ja isi tulivat hieman hitaammin perässä ja mahtavia merirosvojen aarteita oli siten hienoa koittaa bongata! Näin yksinkertainen motivointi toimii meillä. Tarinakin näistä aarre palloista oli syntynyt matkan varrella. Samalla kuunneltiin muutamia ilta-ajan lintuja ja puhuttiin alkavasta pikkulintujen äänten tunnistus ahdistuksesta. Pikkulintujen ääni maailma on todella laaja ja vaatii säännöllistä muistuttelua. Erityisesti keväällä iskee ahdistus kun linnut aloittavat laulannansa oikein kunnolla. Osa linnuista kun on vain erotettavissa äänestä ja niiden näkeminen hyvin haasteellista. Eräipana yritti liikkua kuin ninja, joten hänkin oli yllättävän hiljaa. Vaikka kohtuullisen hyvin on uponnut ”metsä on eläinten koti” ajatus, niin kyllä välillä niitä ilon karjaisuja kuuluu.

Lumipallon bongausta. Lumipallot olivatkin oikeasti merirosvojen kätkemiä timantteja!

Tallaisen jo neljä vuotiaan kanssa retkeily on monin tavoin kiinnostavaa. Vaikka omia haasteitaan luo lapsen oma kävely matkan jaksaminen, aina kun ei ole lunta jota voi hyödyntää ahkion kanssa, on tässä hienoutensa. Nyt tarvitsee suunnitella reittien pituuksia erilailla ja mitä vaihtoehtoja otetaan käyttöön, kajakki retkeily on yksi vaihtoehto kesää ajatellen. Mutta ei vielä sinne, nautitaan lumesta ja alkaneesta keväästä vielä hetki 🙂

Näin tehtiin meidän kuivatuista suppilovahveroista keitto:

Ainekset menee pieneen tilaan
kuullotus vaiheen sipulin tuoksut
Likoontumis vesi on sangen jännän näköistä.Eräipanasta selvästi noitien taikajuomaa!
Ja siitä tuli hyvää 😛 Ellei OHO suolaa lasketa. Kannattaa siis varoa ettei mikään ipana liiku selän takana kun lisää suolaa…
Hieman liian suolaista, mutta ei pahaa 😀

Helppoa erätunnelmaa Kintulammin kämpällä.

Posted on by
Vastaus
Saunan luota kohti kämppää, nyt on vedet padassa kiehumassa.

Monella on nyt hiihtoloma meneillään. Itse olen töissä, ja hieman haikailee kyllä loman perään. Mutta mahdollisuus viikonlopun viettoon pois kotoa oli mahdollista. kauas ei voida lähteä, eikä nyt koronan vuoksi lähdettäisikään varmaan muutenkaan. Ainakaan mihinkään kohteeseen jossa olisi muita ihmisiä.

Ulkoilma elämä kuitenkin vetää puoleensa ja luonto. Välillä on meilläkin ihan paikallaan ottaa helposti ja rennosti retkeilyt. Tällä tarkoittaen että aina ei tarvitse olla telttaa kainalossa, kuivattuja ruokia, muutamaa makuupussia, keitintä…. Vaan välillä voi vaan sujahtaa kämppään, jossa on katto, takka, jääkaappi, liesi, kahvinkeitin, kerrossängyt, vilttejä, tyynyjä, takka ja liesi, veden saa kaivosta, on rantasauna, pilkottuja halkoja, pihassa nuotiopaikka ja kaiken lisänä hyvät polut joissa kulkea.

Kääk! Nytkö se kaatuu!? Ei kaatunut vielä!

Kintulammin kämppä on perinteikäs ja iso. Puitteet sopivat hyvin useammalle yöpyjälle (20hlö) ja tästä syystä mekin olemme viettäneet täällä esim. Eräipanan 2v synttärit ja yhdet 60v:t. Siinä pääsee moni nauttimaan yhdessä rauhallisesta, kauniista ympäristöstä ja viettämään aikaa luonnossa. Eräipanan 2v synttäreillä oli mainiota lasten kanssa tehdä maasta löytyneistä kävyistä käpylehmiä tai tutkailla muurahaisten elämää,mutta myös kottikärryt olivat suuressa suosiossa 😀 Pienten kanssa lähi maastossa tutkimusretket ja ihmettelyt ovat ihastuttavia! Aikusiten kanssa voikin istua saunan lauteilla ja pulahtaa järveen, pohtien kalajuttuja, istuen ulkona pimeällä nuotiolla tähtiä ihaillen (kuka muuten tuntee tähti kuviot tai öiset laululinnut?). Rauhallisuus saattaa vetää kenet tahansa hiljaiseksi siinä nuotiota tuijotellessa. Aika katoaa kummasti. Varaus kämppään toimii sivulta https://vuokraus.kintulammi.fi/ ja mielestäni systeemi on erittäin toimiva. Muuta tietoa on saatavissa alueesta tästä https://kintulammi.fi/

Matka parkkipaikalta kämpälle on lyhyt, vajaan kilometrin ja tämä on tietä. Nyt talvellakin tie on kunnossa ja sitä pääsee rattaiden / pyörätuolin kanssa. Mutta, olen saanut hyvin perustein erityis tilanteessa puomiin avaimen, jotta sote-taxilla pääsi mukaan myös vaikeasti liikuntarajoitteinen. Kämppään ei mene luiskaa ja se on hyvä huomioida kuljettaessa pyörätuolilla. Kämppä on kallion päällä, joten apuja voi tarvita. Mutta mahdottomuus ei ole kun osaa asiansa.

Ilta alkaa hiipimään ja helmipöllön ääni kuuluikin kohta.

Tällaisen helposti saavutettavan kämpän kautta voi ottaa myös turvallisesti ensikosketuksia retkeilyyn. Pihassa voi rauhassa harjoitella tulentekoa nuotiopaikalla (huom. ruohikko-ja metsäapalovaroitukset!), löytääkö itsensä kartan ja kompassin avulla poluilta ja miltä ne kartalla näyttää?(ns.polku suunnistaminen on myös helppo tapa aloittaa maamerkkien tunnistamista maastokartasta), miltä mahdolliset uudet varusteet tuntuvat kun käy kiertämässä pikku lenkin, jännittääkö pimeys ulkona, entäpä mato-onginta, kuinka kirkkaalta oma otsalamppu tuntuu kun hipsit yöllä PuuCee:hen? Kuitenkin kaikki on kohtuullisen lähellä palveluita, kuten esimerkiksi Aitolahdella oleva ruokakauppa ja huoltoasema.

Meidän minivirkistys loman ehkä mukavan havainto oli itse Eräipanansta ilta seitsemän aikaan alkanut puputtelu ääni. Ilta alkoi hämärtymään ja istuttiin pihassa tekemässä otsalampulla tutkimusta lumesta löytyneestä kuolleesta niveljalkaisesta. Pian kuuluui hämäryyksistä puputus ääni. Tähän Eräipana havahtui. Helmipöllö oli jossain melko lähellä, koska ääni oli hyvin voimakas. Eräipana sammutti heti lamppunsa ja koitti olla hipi hiljaa, siinä toivossa että pöllö tulisi luokse. No, harvemmin ne pöllöt ihan luokse tulee, mutta Eräipana ei ole ennen kuullut helmipöllöä, joten tämä oli hänelle mahtava juttu! Ongelmaksi muodostuikin sitten se että miten houkutellaan lapsi syömään sisälle… Ruokailu kului hyvin jutellen pöllöistä ja puhelimesta niiden kuvia & ääniä tutkien. Ruuan valmistus onnistui sisällä kivasti, kaksi tasoisella liedellä. Jauhelihaklastike ja perunat sekä salaattia. Jäkiruoka olikin sitten äidin synttäri kakku joka odotti jääkaapissa.

Rannan pitkä laituri vei avantoon

Ilta sauna oli ehkä parasta. Vedet oli kannettu avannosta pataan ja isoihin sankonhin, ei mikään hirveä homma. Puulämmitteinen sauna tarjosi pehmeät löylyt ja vilvoittelu hangella kuun loisteessa, muumilimppari kädessä veti pois arjen pyörteistä. Pimeys ympärillä oli kaunis. Eräipanasta tämä ja Lieksan sauna ovat maailman parhaat, eli kova taso on kyseesä.

Nyt sai Eräipanakin valvoa pidempään ja iltapalan jälkeen sai syödä sipsejä kun luettiin kirjaa. Mikäs siinä pötkötellessä nalle makuupussissa ja kuunnella takkatatulta herkutellen samalla. Leppoisaa. Huomasi itsekin olevansa aika poikki, sauna vei olon ihanan rauhalliseksi ja kiireettömyyden tunne oli enemmän kuin tervetullut. Myös ”some vapaa” tekee hyvää.

Ei tarvitse varmaan kysyä että onko kivaa!

Seuraavana päivänä kierrettiin Ala-kaulamoiselle, siellä ei Eräipana ollut käynyt. Äiti ei jaksanut ottaa mukaan edes kameraa ja pysyi kaukana puhelimesta, tämä on hyvä tiedostaa välillä, millon on syytä irtaantua tekniikasta. Turvallisuus välineenä toki puhelin on hyvä olla, mutta pakkanen ja mahdolliset katveet kannattaa aina huomioida. Nyt polku oli hyvässä kunnossa, ja jaksoi tuo Eräipanakin kävellä kämpältä reilun 2km yhteen suuntaan. Mutta rauhallinen oli tahtikin. Retkeilijöitä oli paljon liikkeellä, eikä ihme, aurinko paistoi upeasti ja oli viikonloppu. Oli kiva huomata että ihmiset olivat tulipaikoilla ns.ruuhkasta huolimatta mahdollisimman etäällä toisistaan koronaa ajatellen. Kovin montaa roskaakaan ei tarvinnut napata mukaan reiteiltä.

Kevät tulee vihreyden merkeissä

Päivä kuluikin lähes tällä reissulla, ja kämpällä oli odottamassa kunnon lämmin ruoka (helposti risottoa ja kyllä, kokonainen joulukinkku. Paistettiin pakastimen tilan viejä kotona ja napattiin ahkioon mukaan). Siinä sai valoisaan aikaan vielä harjoitella puukon käyttöä ja pikku kiehisiä alkaa muodostua. Tässä asiassa ollaan tarkkoja ja kädestä pitäen on aloitettu, askel askeleelta eteenpäin. Perus asiat, kuten: puukon kanssa ei kävellä, sillä ei huidota tai osoitella, ote puukosta & ei veistellä itseen päin ja miten laitetaan tuppeensa, on opittu hyvin. Päivällä oli hienoa löytää myös erilaisia lumijälkiä, metson tuoretta kakka ja kuunnella myös muita metsän lintuja, kuten korppia & hömötiaista. Mutta, koska tuo pöllö asia jäi Eräipanaa kiehtomaan, iltaa istuttiin nuotiolla pihassa. Pian se jälleen kuuluikin kun hämärä laskeutui, puputtelu hieman toiselta suunnalta. Illalla käytiin vielä rantasaunan lämmöissä ja purettiin päivän ajatuksia triteratops ajatukseen 😉 Iltapalan jälkeen Eräipana simahti salaman nopeasti, omaan nalle korvaiseen pussiinsa. Vielä juuri ennen nukahtamista sanoi hän vain kuiskaten: tullaanhan vielä pian uudelleen erikois retkelle? Tähän ei ehtinyt vastaamaan, poika oli jo unten mailla. Mutta, toive on kuultu ❤

Eräipanan ylpeyden aihe, oma puukko. Tästä onkin instagramissa enemmän kuvausta 🙂

Talvista retkeilyä lapsen kanssa, miten meillä toimitaan?

Posted on by
Vastaus

Nyt on ollut varmaan pisin tauko blogi tekstien kera. Mutta täällä ollaan jälleen! Korona talvi on vaikuttanut osittain Eräipanan elämään myös. Ei ainoastaan se että meillä kuulutaan riskiryhmään, vaan myös että haluamme tavata läheistä joka hoitolaitoksessa. Tästä syystä olemme hieman vältelleet julkisia kohteita. Talvinen retkeily on kuitenkin ihanaa ja maastoa riittää onneksi paljon missä kulkea. Erityisesti Eräipanan äiti kuuluu talvi-ihmisiin ❤

Talvi vie mukaan helposti retkeilijän, kun löytää oman tapansa ulkoiluun ❤

On syytä huomioida nyt erityisesti tulipaikoilla joissa on mukava kokkailla ja viettää aikaa, miten turvavälit saa pidettyä ja hygienia toimii. Myös on hyvä aina kerrata jokamiehenoikeuksia kun lähtee ulkoilemaan. Esimerkiksi nuo laittomat tulipaikat ovat olleet tapetilla, mutta myös hyviä kysymyksiä herättäää saako vaikka lähteä pilkille ilman lupia. Pilkkiminen on lähtökohtaisesti vapaata puuhaa. Myöskään kalastonhoitomaksua ei tarvitse maksaa. Mutta, rajoituksia löytyy esimerkiksi luonnonsuojelualueilta tai paikoista joihin on istutettu kalaa. Myös vaelluskalavesistöjen koski- ja virtausalueilla on kiellettyä. Istutettuihin kohteisiin monesti saa ostaa lupia kohteen ylläpitäjältä tai eräluvat.fi sivustolta. Hyvä sivusto tutustua rajoituksiin on: https://www.kalastusrajoitus.fi/#/kalastusrajoitus ja toinen hyvä lupien hankkimis sivusto on: https://kalastusluvat.kalapaikka.net/ ja vielä lisäksi laitetaan valtion sivusto tähän: https://www.eraluvat.fi/kalastus/hyva-tietaa.html

Kevyt ja nopea kaasukeitin on monesti pelastus!

Meidän talvi retket ovat olleet nyt jokamiehen oikeuksilla hieman siellä- täällä ja maanomistajan luvalla on saatu tehdä tulet usein. Kun olemme liikkuneet poluttomilla poluilla, on tutustuttu ennakkoon hyvin maastoon kartasta ja mietity millainen lenkki tehdään ja missä olisi jotakin erityisen mukavaa nähtävää. Toki kiinnostuksen kohteet poikkeavat aina ihmisten kesken. Meille järvet ja lammet ovat kiinnostavia ja niillä nyt pilkkiminen kun saatiin jäätä. Virtaus kohdat / lähteet katsotaan myös etukäteen kartoista, tai missä on kareja tai saaria.Myös paikallisilta ihmisiltä kannattaa kysellä jäätilannetta.Turvallisuus huomioidaan aina etenkin jäille mentäessä. Meillä jompi kumpi vanhemmista tarkistaa aina kairalla jään etukäteen ja esimerkiksi rinkan soljet pidetään auki jäällä ja naskalit ovat kaulalla. Vaihtovaatteet kuivapussissa on hyvä olla kun lähtee jäille.

Metsäretkillä meitä kiinnostaa samalla luonnon tarkkailu ja eläinten kulkureitit. Pöllöt ovat kiinnostavia havainnoitavia ja omat intressit myös sorkkaeläimissä ja riistalinnuissa.

Kovan pakkasen kahvitauko ja jälkien bongailua
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä tulta. Kunhan on maanomistajan lupa ja ollaan siivosti.

Kun Eräipana oli kantorinkka ikää oli siinä meillä usein talvisin lisä lämmikkeenä avaruuslakana joka on hyvä löytyä myös EA-pakkauksesta aina, vuodenajasta riippumatta. Avaruuslakana kiedottiin lapsen ympärille joka sujautetettiin rinkkaan. Näin koko vartalo saatiin suojattua ( kasvojen / pään alue jätetty ilman avaruuslakanaa). Muutoin kädet sujautettiin myös alas lapsen eteen jotta ne eivät ”harittaneet” rinkasta ulos, kuten kuvassa alhalla. Liikkumattomuus rinkassa voi viilentää nopeasti lasta. Siksi pidimme jaloittelu taukoja lapselle, jotta veri kiertää ja lapsi pääsee tutkimaan ympäristöä. Talviset vaipanvaihdot ovat jääneet mieleen. Niitä sai treenata sisällä haalarin riisumisesta lähtien, mikä olisi nopein tapa ja mikä vaate yhdistelmä kätevin. Vaipan vaihdot tehtiin yleensä aina tuulen suojassa ja vain tarvittaessa (esim laavulla solumuovin päällä). Näin pienen kanssa piti toki miettiä mikä on järkevä matka kulkea ja onko majoitus millainen jos yövytään. Meneekö esim. veden lämmitykseen aikaa vai kulkeeko mökkiin vesi tai onko sähköä?

Kun Eräipana oli kannettaessa kantorepussa vartaloa vasten, oli lämpö helpompi taata jos mahtui takin sisään koko pakkaus. Myynnissä on myös suoja pusseja kantoreppujen päälle.

Tuttisankari ikää

Vaatetuksessa suositaan kerrospukeutumista, samoin kuin aikuisella. Hengittävyys, sopiva väljyys kerrosten välissä ja kosteuden pito ovat mielestäni avainsanoja lämpöisyyteen. Aivan pienellä lisätään vielä yksi lämpökerros omasta mielestäni. Meillä toimi vauva iässä untuva hyvin lisä lämpönä ja päässä huppu suojaa tuulelta mukavasti. Nyt kun lapsi liikkuu (yleensä hurjaa vauhtia) on vaatteen liikkuvuus hyvä mukavuus tekijä. Pakkasella on Eräipanalla nykyään alushousut, ohut merinovillainen kerrasto + päälle villahaalari / ohuehko merinovillahaalari, toppahaalari (nämä yleensä aina vahaan ennen käyttöä, saa lisää kosteudensietokykyä), lämpöiset sukat = laskettelusukat jotka ovat pitkät tai merinovillasukat + villasukat joissa mielellään korkea varsi. Sukka ”pakkaus” ei saa olla liian tiukka kengässä, tilaa on jäätävä ilman kiertämiseen jolloin lämpö pysyy huomattavasti paremmin. Sama pätee myös aikuisilla. Jos ostaa lisä lämpöpohjalliset kannattaa sekin huomioida tai ottaa alkuperäinen pohjallinen pois. Myös itse huovutetut huopavuoret eivät ole huono vaihtoehto, mutta silloin koon kengässä tulee olla suurempi. Meillä on osoittautunut lämpöisimmiksi kengät, joissa on valmiina irroitettava huopavuori ja pinnassa ulkopuolella kumia. Tumput käsittelen myös yleensä kangasvahalla.

Meillä on usein tumppu taistelua. Näillä mennään kovemmalla pakkasella ja päällis tumput on vahattu sekä reilun kokoiset.

Retkillä meillä taistellaan välillä erityisesti tumppujen kanssa, niitä ei haluttaisi pitää. Ainoastaan itse kudotut villatumput olisi kivoimmat. Mutta, kuitenkin kun lähdetään liikkeelle on kädessä pakkasesta riippuen sopiva varustus. Leudommalla ilmalla on yhdet tumput, jotka istuvat käteen olematta liian pienet ja kestävät lunta heti vetistymättä. Mutta kovemmalla pakkasella on ensin villatumppu ja päällä reilun kokoinen tumppu. Tässä sama juttu kuin muussakin, eli ilma kiertää kerrosten välissä ja pinta materiaali suojaa tuulelta ja kosteudelta. Päässä onkin sitten vaihtoehtoja. Hmmm siis pipojen suhteen. Eräipana on kova hikoilemaan pään kautta, tästä syystä on meille kertynyt montaa pipoa. Leudommalla pakkas sällä on ohuempi merinovilla pipo ja kireällä pakkasella leuan alta menevä hattu joka suojaa myös poskia. Tarvittaessa kypärämyssy on paikallaan. Välillä on paksumpi merinovilla pipo jos ei esim.käy tuuli ja on kuitenkin pakkasta enemmän.

Tämä on ollut meillä yksi suosikki pakkashattu merinovillaisten pipojen ohessa, poskille tulee tässä hyvin suojaa.

Mukana on vaihtovaatteena aina kuivat tumput ja villasukat sekä monesti myös varapipo. Kertakäyttöiset käden lämmittimet ja kengänlämmittimet on hyvä olla ja meillä on yleensä aina myös uudelleen lämmitettävät lämmittimet mukana. Talvella Eräipanalla on taukotakkina minun pieneksi jäänyt untuvatakki. Siihen sujahtaa koko poika näppärästi, kun istutaan vaikka pilkillä tai nuotiolla kun hän haluaa veistellä.

Ruokien lämmitys on aina oma juttunsa jos tulipaikkaa ei ole. Kaasu on nopea ja siinä lämpiää helposti vaikka valmisruokapurkki paikasta riippumatta! Ruokatermos on myös loistava, nopea apu retkillä lasten kanssa. Meillä on monesti välipala puuro Eräipanalla talvella ruokatermoksessa. Jos nimittäin meinaa iskeä nälkä kiukku niin, homma seis ja ruokatermoksesta lemppari puuro. Lämmin lämmittää samalla koko kehoa, joka pätee myös aikuiseen. Lämmin juotava on myös hyvä niin aikuisille kuin lapsillekkin, mutta pissahätä on aina sen ns. varjopuoli. Nesteytys on talvellakin pakollista ja vesi pitää olla aina saatavilla. Huono-olo ja väsymys iskee samoin kuin kesälläkin, eikä mahdollinen hikoilu auta asiaa. Talvella energian kulutukseen vaikuttaa helposti lumessa kulkeminen ja kehon lämmönsäätely. Lisäenergiana meillä on edelleen suosiossa kuivatut banaanit ja houkuttimena suklaa Eräipanalla.

Välillä eväs voi olla vaikka lämmintä leipää ja makkaraa + valmis muusi ainekset. Eräipanaan ne uppoavat aina retkillä.
Ei muuta kun ruoka esiin termarista! isosuinen ruokatermos on helppo koska siitä voi syödä suoraan. Mutta, tavallinen termoskin käy jos nappaa kipon mukaan mistä syödä.

Talvella saattaa sormet nopeasti kokkaillessa kylmettyä, joten meillä suositaan nopeita ruokia jossa mielellään ei tarvita montaa ainesosaa erikseen käsitellä. Myös kaikki valmiiksi pilkotut ainekset ja omissa purkeissaan järjestyksessä olevat ainesosat helpottaa kummasti. Myös ruokien etulkäteen testailu on hyvä, tietää kauanko suurinpiirtein kuluu aikaa. Takuuvarmoja ruokia Eräipanalle suositaan, uhmaikä kun pukkaa ja kaikki on joskus kamalaa ja hirveää sekä äiti & isi on tyhmiä. Tältä taistelulta suojaudutaa nopealla ruualla joka uppoaa aina. Silloin koko retkeilystä jää helpommin hyvä maku suuhun 😉 Pakkasilla meillä koitetaan osallistaa tuota 4v:tä ruuan teossa, pysyy samalla liikkeessä ja oppii. Mutta jos tehdään nopea pikaruoka kaasulla, voi toinen leikittää lasta vaikka jumijälkien tekemisellä, lumisodalla, hipalla.. jollakin missä pysyy liikkeellä. Tulta tehtäessä puolestaan meillä Eräipana saa kantaa puita mahdollisesta vajasta ja auttaa pilkkomisessa kädestäpitäen turvallisesti yhdessä. Syödessä otetaan yleensä joko villatumput käsiin Eräipanalle, jolloin syöminen itse onnistuu helpommin omalla lusikalla/ haarukalla. Välillä, myönnettäköön syötetty on retkillä, jotta päästään helpommalla.

Olehyvä!
Se on nakki 😀 Tämä kuva oli Eräipanasta tärkeä saad atekstiin mukaan, koska nakki on hyvä, jos ei ole ahventa tikun päässä…

Ja mikä helpottaa nyt kulkemista? Ahkiot ja pulkat, lumikengät tai sukset. Hifistellä ja varusteurheilla ei tarvitse ja niistä on turha ottaa paineita. Tavallinen pulkka mukaan, vaikka fleece huopa tai solumuovi pepun alle ja menoksi! Valmiit eväät ja kohde jonka saavuttaa helposti. Kaikkea ei kannata ostaa uutena, suosituimpien brändien ulkopuolelle kannattaa katsoa. Usein peräänkuulutan näitä facebookin kirppiksiä joissa myös oma lasten retkeilytarvikekirppis, tori.fi, kirpputorit , lainaaminen ja vuokraaminen kannattaa. eikä tarvita sataa eri haalaria tai pipoa. Myös armeijan uudet/ ylijäämä varusteet ovat meillä suosiossa. Yksi tärkeä asia omasta mielestäni on tietenkin aika. Iso juttu kun liikkuu lasten kanssa, kiireellä suoritus ei yleensä tunnu kivalta kenestäkään. Oma jaksaminen joka tasolla on hyvä tietää ❤ Joskus kun on itse todella väsynyt, mutta tietää että ulkoilu tekee hyvää ja Eräipana on jo jalka oven raossa, niin mennään helpolla. Kahvit termariin reppu selkään ja lähimetsään katselemaan käpytikkoja, katse pois puhelimesta.

Kyytiin mahtuu niin Eräipana kuin päiväretken tarvikkeet.

Näissä ajatuksissa tällä kertaa. Jos jokin jää mietityttämään niin sähköposti (eraipana@hotmail.com) , instagram, sekä facebook toimivat hyvin 🙂

Luolaretki terveisin Eräipana & äiti

Mitä on moderni erä- ja luonto-oppaan työ?

Posted on by
Vastaus
Ajatuksia eräilyn maailmasta

Aika muuttuu ja niin myös erä-ja luonto-oppaan työ sen myötä. Enään ei työnkuva ole ainoastaan rekien ohjaamista luonnossa ja uusissa ympäristöissä.

Monesti eräoppaan työ mielletään helposti vain eri kohteissa oleviin safari työntekijöihin. Safareita ja eri seurueille suunnattuja retki kokonaisuuksia on helposti näin saatavilla. Luontoon ja sen eri mahdollisuuksiin onkin turvallista lähteä koulutetun oppaan kanssa. Eräoppaan työnkuva retkiä järjestettäessä on todella laaja, suunnittelusta käytännön aikatauluihin, kokkaamiseen ja varusteiden tarkistamiseen, juttelemiseen ja tavoiden huoltoon.

Monet työyhteisöt puolestaan käyttävät erä- ja luonto-oppaiden palveluita esimerkiksi tyhy/ tyky päivissä. Ryhmäyttämisen työkaluja luonnossa käyttäen saadaan uutta tuntumaa ja irtaannutaan muuhun. Eräoppaan ominaisuuksissa sopii olla siis laaja skaala myös tällä saralla, jos mielii järjestää tämän suuntaista toimintaa. Palvelun tuottajina tyky/ tyhy päiviin on monenlaista yritystä taustalla, eri painotuksineen. Toislla on seikkalua köysiradoilla kun taas joku tarjoaa hiljaista vaellusta.

Luontoa voi aistia monin tavoin

Myös muina tahoina palveluiden käyttäjissä voi olla esimerkiksi: koulut, sosiaalipalvelut (esim. lastensuojelu/ kehitysvamma/ vanhusten asumis yksiköt), terveydenhuolto. Mutta, myös muut tahot hyödyntävät erä- ja luonto-oppaita. Kunnat tai kaupungit saattavat hyötyä eräoppaiden mielipiteistä ja kokemuksista alueellisesti, kun luontopalveluita halutaan kehittää. Muussakin kehitys & suunnittelu yhteistyössä on erä- ja luonto-oppaita töissä, kuten vaate suunnittelussa apuna. Erä- ja luonto-oppailta on myös ilmestynyt kirjallisuutta, eli tässäkin saa ääntä kuuluviin työn puolesta.

Moni yksityinen henkilö saattaa haluta opastusta eräoppaalta henkilökohtaisesti. Esimerkiksi kiinnostus lähteä patikoimaan ja yöpymään ulos. Toista saattaa kiinnostaa henkilökohtainen retki suolle poimimaan karpaloita ja tutustumaan suon ekosysteemiin. Joku puolestaan on kiinnostunut miten selviytyä luonnossa mahdollisimman vähällä varustuksella tai miten kompassi ja kartta toimikaan?

Yksityinen henkilö voi ottaa myös yhteyttä lasten ”retkeilyttämisen” tiimoilta. Siinä on hyvä hetki vanhempien lähteä asioille ja antaa lapset luotettavan eräoppaan käsiin luontoon! Myös lasten luontojuhlat ovat nykyään suosittuja. Niihin saadaan helposti räätälöityä asiakkaalle ikätasoon sopivaa toimintaa.

Suunnistamisen opettelu yhdessä on palkitsevaa

Erä- ja luonto-oppaana voi työskennellä myös retkeilyväline markkinoilla. Välillä liikkeen myyjä saattaa olla eräopas, joka toisena työnään työskentelee erä/ retkeily tarvikke liikkeessä. Moni eräopas tekee myös toista työtä, etenkin sesonkien ulkopuolella. Toiset eräoppaat työskentelevät vain tilaustyönä ja päätyö on muualla. Moni erä- ja luonto-opas toimii yksityisyrittäjänä, kevytyrittäjänä, osuuskunnassa tai laskuttaa jonkin laskutus firman kautta (esim ukko.fi, odeal ).

Erä- ja luonto-oppaat saattavat myös olla esillä eri järjestöissä. Järjestöille on hyötyä koulutetusta eräoppaasta kun suunnitellaan vaikkapa lumikenkä retkeä tai heijastinpolkua. Monissa tapahtumissa eräoppailla on lusikka sopassa mukana. välillä eräopas saattaa olla vaikka lapsimessuilla puhumassa lasten kanssa retkeilystä ja esittelemässä luontokohteita tai ohjaamassa pientä toimintaa lapsille. Eräoppaana voi kiertää muillakin messuilla eri rooleissa ja tuomassa omaa ammattiosaamista tai erityis alaansa esille. Näin pääsee kaikki hyötymään tilanteesta. Myös messuilla kiertäminen sisällöntuottajan roolissa on kiinnostavaa, kun ylläpitää blogia erä- ja luonto aiheeseen liittyen.

Lapsimessuilla Helsingissä yhdessä Luontohetkiblogin Miran kanssa. yhteistyö on voimaa!

Nyt kun sosiaalinen media on vallannut tilaa, on eräoppaiden syytä olla sielläkin! Esimerkkinä käytän itseäni. Blogin ylläpito harrastuksena on osa ammatillisuutta. Nyt myös instagram ja facebook ovat hyvin suosittuja. Niihin kannattaa lähteä joissakin määrin mukaan jotta ajankohtaista tietoa saadaan tuotua julki. Myös se mikä ihmisiä kiinnostaa /puhututtaa selviää somen maailmassa hyvin. Omaa medialukutaitoa kannattaa myös miettiä aika ajoin jokaisen. Sosiaalinen media luo herkästi mielikuvia tai suosii tiettyjä asioita (kohteita, brändejä..) ,heittää irtolauseita jostakin. Siellä on myös niin sanotusti helppo huudella, sanoisitko saman kasvotusten? Mutta se tästä ja takaisin itse asiaan! Moni myös hakee asiaankuuluvasti luotettavaa tietoa tai vinkkejä sosiaalisesta mediasta. Sosiaalisen median ylläpito vie aikaa toki, joten sen kanssa välillä saa lisähaastetta arkeen. Eräoppaat ovatkin monesti aikatauluttamisen mestareita, koska työssä käytännössä aikataulut tulee olla järjestyksessä (esim.retkillä ruokailun ajoitus tai kyydityksien hoitaminen). Myös nyt korona aikana on ollut ihmisten kanssa tapaamisia hyödyntäen teams tai zoom palvelua, toiminut kyllä sangen kätevästi!

Muu media on erä- ja luonto-oppaille myös tuttua. Eräoppaat saattavat olla eri aiheista eri lehdissä haastateltavana tai radiossa ja TV:ssä. Näin saadaan markkinoitua mahdollisesti omaa työtä, mutta myös jaettua tietoa kohteista, luonnossa liikkumisesta, vastuullisesta retkeilystä etc. Tällä hetkellä Eräipanan äidillä on käynnissä pari mielenkiintoista tiedonjako tilaisuutta tuloillaan. Alla pari esimerkkiä mihin saattaa huomaamattaan pullahtaa 🙂

Erä- ja luonto-oppaan tulee myös itse hankkia tietoa ja kouluttautua uusiin tuuliin alallaan. Retkeily ja eräily kehittyy kokoajan ja sen tiedon perässä on pysyttävä. Myös monesti mainitsemani ensiapu taito on yksi omasta mielestäni tärkeä seikka, sitä ei voi koskaan harjoitella liikaa.

Verkostotyö muiden erä- ja luonto-oppaiden kanssa voi tuottaa hedelmää. Kuten järjestettettäessä yhdessä tilaisuutta. Silloin toinen voi tulla paikalle husky valjakon kanssa ja toinen kertoa perinnetaidoista. Verkostoon kuuluu toki myös välineiden vuokraajat, kuljetus palvelut, ruoka palvelut, tila palvelut.. lista on pitkä!

Yhteistyö kumppaneita ja sponsoreita saattaa löytyä myös muilta alan toimijoilta, jolloin retkeilyn / eräilyn tausta tahojakin saadaan esille. Uudet tai tuntemattomat brädit tai palvelun tuottajat saavat kätevästi alalla apua eräoppaista. Monilla on omat painotuksensa erä- ja luonto-oppaana ja nämä saattavat näkyä yhteistyö tahoissa.

Itseäni tässä ”lokeroidessa” huomaa helposti, että on monessa mukana erä ja luonto puolella, monien eri tahojen kanssa. Kiinnostavaa on myös ollut huomata miten välillä huomaamattaan ajautuu sangen hyviin ja montaa tahoa hyödyttävään asiaan mukaan. Hyväntahtoinen uteliaisuus ja halu kehittää itseään monipuolisesti on yksi kantava voima itselläni. Toivonkin että voisin olla se helposti lähestyttävä henkilö, johon olla yhteydessä eräilyn maailman suhteen!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja itselleni hyvää yötä! Opinnot painavat päälle joten toivon että aikaa jää myös tärkeitä aiheista kuten Pirkanmaan retkikohteista tai retkeily varusteista tekstiä aikaan ❤

Mäyrävuoren siirtolohkare ja luolat, pikku seikkailijan paratiisi!

Posted on by
2
Siirtolohkareen kulmalla tähystellään!

Valoa ja pari senttiä lunta! Se pienikin lumen rippunen tuottaa iloa, on kaivettu pulkat esiin ja nyt vuoden juuri vaihduttua saatiin sukset jalkaan ja ahkiotkin esiin! Nyt aivan vuoden vaihteessa oli kuitenkin tämä visiitti tutkimusmatkalle Mäyrävuorelle Kangasalle.

Nyt on sen verran valoisaa että oli hienoa lähteä lähiseutu seikkailulle vielä töiden jälkeenkin. Mäyrävuori siis kutsui, siellä on mahtava siirtolohkare, luolia ja kalliota runsaasti ja hyvin saavutettavissa. Alue on valaistun lenkkipolun kupeessa ja täällä käy myös moni kalliokiipeilyä harrastava, sen huomaa kiinnikkeistä seinämissä. Toki esteetön paikka ei ole ja jos lapsi vaikka kantorepussa niin sopii kyllä katsoa mihin näin liukkaalla jalkansa asettelee polulla.

Nappasimme Eräipanan mummon mukaan, hänelle Mäyrävuori oli ennestään aivan tuntemataton, joten hieman seikkailua!

Mäyrävuorelle pääsee helposti Lahdentietä (tie 12). Käännytään kohti Sahalahti ja Tampereelta päin tultaessa ajetaan vasemmalle Sahalahdentietä. Saman tien varressa on muuten Pohtiolampi, joka on sääksikeskus sekä osa Sarsan muinaishistoriallista aluetta (mainio pieni luontopolku). Sääksi keskuksen aukioloajat löytyvät https://www.facebook.com/pohtiolampi ja lisä tietoa https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus . Mutta, emme aja sinne, vaan käänny kohta rampilta tultaessa Mäyrävuorentielle jota ajetaan lyhyt matka ja käännytään Pyydyspolulle. Tien päässä on pieni parkkipaikka. (Navigaattorissa itsellä oli Pyydyspolku, kangasala).

Eräipana olikin ehtinyt nukahtaa autossa, mutta kun kuuli että ollaan perillä iski vallattomuus! Kohti valaistua lenkkipolkua siis! Parkkipaikalta vasemmalle suuntaavalle lenkkipolulle Mäessä joka tulee pian lenkkipolulla vastaan olinkin monia pikku mäenlaskijoita! Helpoiten siirtolohkareelle pääsee kun kääntyy ylämäestä melko selkeälle pienelle polulle vasempaan. Me päätettiin mennä kuitenkin hieman ylempää ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Käännyttiin ennen alamäkeä vasempaan. Täällä risteilee pikku polkuja kyllä runsaasti. Käveltiin ylös ja harjanteelle jossa tutkittiin pikku koloja ja majoja sekä eläinten jälkiä ja kiven murikoita.

Kun liikkellä on todella innokas lapsi ei aika käy pitkäksi, paikkakin kun oli Eräipanalle uusi. Mummokin jaksoi hyvin vaikka nousua olikin paljon. Liukas mäki ja kalliot tuovat omat haasteensa liikkumiseen.

Alas laskeuduttiin kiertäen siirtolohkareen ja jyrkemmän pudotuksen yläpuolelta, takaisin lähelle mäen rinnettä jossa lapset lakivat mäkeä. Siitä laskeutuminen pikku polulle ja kohti kiveä!

Onhan se melkoisen näyttävän näköinen kiven järkäle! Ja parastahan on pikku luola ja myös toinen luola on heti lohkareen takana kallion seinän kupeessa. Alueella näkyy hieman suosio. Siirtolohkaretta koristaa yksi iloinen spray maalaus ja kiven lipan alla on joku tulia pitänyt. Kallio kiipeilijöitä tosiaan myös käy täällä treenaamassa.

Ei ihan pikku kivi!

Eräipanasta tosin oli varmaa että kyseinen kuvio oli esi-isiemme aikaansaannoksia. Vaikkaikin alue kuuluu niihin seutuhin missä on löytynyt muis asutuksen merkkejä. Omalla vaellussauvalla oli myös kiva piirrellä jälkiä lumeen 🙂

Meillä oli mukana kaasukeitin ja herkkuja mukana, kahvit ja keksit on aina paikallaan kun ulkoillaan. Kaasukeitin on ihana nopea ja kevyt mukana. Talvella jos on kova pakkanen -25c niin monesti esilämmitän kaasupulloa Savotan uudelleen käytettävällä käden lämmittuimellä. Eli naps, lämmitin lämpiämään ja juuri sopivan kokoine mahtumaan kaasupullon alle.

Siinä ehdittiin seikkailemaan, eli leikittiin tutkimusmatkailijoita. Eräipanasta on mahtavaa omistaa aina jokin vaellussauva ja leikkiä matkan johtajaa kertoen mihin ollaan matkalla. Nyt hitti on pitkään ollut dinosaurukset ja tulivuoret. Maasto olikin siis otolline näihin leikkeihin. Tutkimusmatkailija sai äidin kanssa tutkia luolia ja mietittiin turvallisuus asioita. Ei ikinä yksin tällaisiin paikkoihin leikkimään ja kaikki kolot eivät todellakaan ole turvallisia.

Siinä sitten tauolla keksien kanssa puhuttiin näistä kivi muodostumista ja jääkaudesta. Kysymyksiä heräsi valtavasti pienen mieleen. Kummasti kiinnostaa tällaista 4v lastakin, toki varmasti riippuu lapsesta ja missä seurassa on. Kerrottiin viimeisimmästä veiksel- jääkaudesta joka päättyi Suomessa 11 500 kalenterivuotta sitten. Se on jättänyt runsaasti erilaisia merkkejä luontoon aina harju muodostelmista hiidenkirnuihin, pirunpeltoihin, suppiin ja muodostaen yleisimmän maalajimme moreenin.

Kyllä se vetää aikuisenkin hiljaiseksi kun törmää näihin ”pieniin luonnon ihmeisiin”. Se antaa hieman käsitystä myös siitä millaiset voimat on liikkuneet jääkaudella! Ainoa mikä paikassa häiritsee on tie joka kulkee ihan näköetäisyydellä. Mutta kuitenkin tämä on paikka jossa kannattaa tehdä pyörähdys jos liikkuu lähettyvillä ja haluaa haukata happea.

Palasimme pikku polkuja pitkin takaisin, hieman kierrellen tutulle lenkkipolulle jossa vielä pari lasta oli laskettelemassa. Automatkalla oli tällä kertaa Eräipanalla mietinnässä

Norojärvenlaavu ja pimeässä retkeilyn taikaa.

Posted on by
2

Vielä on retkeilyä pimeässä!

Pimeässä retkeily on aina haasteellisempaa, vaikka se sitten onkin klo:16.00 päivällä.Nyt yksi mukava kohde joka on tuttu otettiin hämärä kohteeksi. Norojärven laavu on Kangasalla ja pienen järven edustalla. Laavu on Kaarinanpolun retkeilyreitistön pohjoispäässä. Osoite on Norontie joka on Jyväskyläntien varressa, monesti puomi tien edessä, jolloin käveltävää tulee hieman enemmän hiekkatietä myöden. Myös Haukijärven tien kautta pääsee Kaarinapolulle, josta laavulle. Haukijärventietä voi ajaa n.250m Jyväskyläntieltä käännyttäessä ja kääntyä pikku tielle vasemmalle jossa on kääntöpaikka. Jos teiden varsilla on puomit kiinni tulee huomioda että jättää auton mahdollisimman reunaan turvallisesti ja haittaa aiheuttamatta niin luonnolle kuin muulle liikenteelle. Maastopysäköintilaki onkin välillä hyvin kimurantti asia, joten jos aihe kiinnostaa ihan syvemmin niin tässä lakitekstiin linkki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710

Metsään mennään!

Vaikka nyt mennään valoa kohden talvipäivän seisauksen jälkeen, on pimeys / hämäryys kuitenkin täällä etelä-suomessa vallistsevaa. Siksipä retket arkisin tapahtuvvat poikkeuksetta hämärissä. Ilman ulkoilua lamaantuisi lopullisesti. Itse henkilökohtaisesti olen huomannut piirteeni vuosien aikana ”passiivisuus passiovoi, aktiivisuus aktivoi”. Kokeeko muut samoin?

Norojärven laavulle takaisin. Pimeänä iltapäivänä oli portti auki Norontiellä ja sinne ajoimme suoraan päiväkodista. Pikku riski toki ajaa aukiolevan puomin ollessa auki, mutta se riski otettiin. Pimeys oli jo laskeutunut. Auto parkkiin, nokka kohti lähtö suuntaa.

Eräipanalle oli varattu mukaan oma otsalamppu, koska hän kuitenkin on jälleen retkikunnan johtaja. Myös oma puukko löytyi äidin repusta. Mukana oli ruuat, tulenteko välineet, EA laukku, vaihtotumput eräipanalle ja aikusten otsalamput.

Vaikka Norojärven laavu ja sen reitti on tuttu, niin maisema ja sen muodot muuttuvat kummasti pimeässä. Esimerkiksi polun lähtökohta suoraan puskaan voi näyttää sellaiselta ”tästäkö se muka meni?”. Lapsen kanssa hämärässä retkeillessä on miellyttävämpää ottaa tuttu kohde, jossa eksymisen riski olisi vähäisempi. Vaikka olisi puhelimessa kartta sovellukset ja kellossa GPS niin tunne eksymisestä on ikävä, vaikka ei olisi mitään hätää edes. Myös tieto liikuttaessa siitä, että on teiden sisäpuolella helpottaa omaa mieltä. Eli tässäkin hyvä huomioida etukäteen mihin on matkalla ja mitä ympäristössä on karttojen mukaan. Lähtökohtaisesti Kaarinanpolun merkinnät ovat hyvät ja polku paljon kuljettu. Mutta, pimeässä tuttukin polku näyttää suppeammalta ja sen ympäristöä on vaikea hahmottaa. Etäisyydet saattavat tuntua erilaisilta myös kun kulkee pimeässä, sekä aika voi tuntua pidemmältä.

Lyhytkin matka voi tuntua pimeässä pitkältä.

Itseäni kiinnostaa paljon ihmisen reagointi ja toimintakyky pimeässä, koska olemme kaikki erilaisia. Päätyössäni monesti keskustellaan peloista ja pimeän pelko on yksi mikä nousee usein esille. Tämän pelon koskemus on inhimillistä ja koostuu monesti kokemuksista ja ennakkoajatuksista. Vielä kun otettaisiin retkeily mukaan pimeän pelkoon, niin paketti on aika kova pala. Tästä syystä puolestaan Erä- ja luonto-oppaana pidän aiheesta pimeässä kulkeminen ja toimiminen pimeässä. Monia ihmisiä olen vienyt retkille, totuttelemaan pimeän kokemisen tunteeseen. Voidaan kulkea yhdessä turvallisesti vaikka laavulle, tehdä ruokaa ja halutessa yöpyä laavussa / teltassa.

Norojärven polku alkaa tästä kohdin suoraan puskaan menemisellä. Mutta polku itsessään on todella selkeä ja kyltti tulee pian myös vastaan. Nyt Eräipana oli kiukkuinen ja ihme ettei oma agentti Nero Naru otsalamppu lentänyt pöpelölikköön. Syynä oli simppeli suklaa, miksi jälkiruokaa ei saa heti!? Annettiin kiukulle tilaa. Hetken uhmaa kesti ja vanhempien yhteen hiileen puhaltaminen ja linjassa pysyminen, jälkiruoka ruuan jälkeen. Pian Eräipana huomasi että uhma ei auta ja lähti johdattamaan meitä polkua pitkin eteen päin. Kohta tuli valtava kurakko eteen, siellä muhi alligaattoreita ja oli parempi että isi kantoi tästä yli.

Retken johtajakin pitää välillä kädestä kiinni, ihan toki siksi ettei isi eksy 🙂

Matka alas viettävälle polulle, joka johtaa laavulle on noin 240m. Mutta pimeässä sekin tuntuu suuremmalta. Lapsen kanssa näin hämärässä matka on oikein hyvä päiväkoti päivän jälkeen. Tekemistä kuitenkin riittää laavulla. Polku laavulle alas olikin melko liukas, joten joukon johtajakin sai kulkea varovaisesti. Pezil Tikkid otsalampussa joka meidän johtajalla on, löytyy 20lm ja se on oikein riittävä sekä turvallinen silmille. Itsellä on käytössä 1000lm otsalamppu säädettävyydellä, mutta lapsi kuitenkin useimiten sillä sohii muiden silmiin tarkoituksetta. Pimeässä on myös hyvä treenata silmiä, harvoin täyttä tehoa tarvitsee edes.

Laavulla oli valmiina tulet edellisiltä kävijöiltä, joten nyt päästiin helpolla! Eräipana lisäsi pari puuta ja laitoimme ruuat tulille. Käytiin katsomassa rannassa jäitä. Pieni n.3cm jää oli tullut rantaan. Kova into oli Eräipanalla saada jäähän reikä ja onnistuttiin yhdessä siinä. Tässä olikin sitten hyvä hetki puhua jäistä ja että sinne ei mennä nyt.

Jään vahvuus tutkimuksia osa 1.

  • Hieman synkältä näyttää, mutta kiinnostavalta!
  • Täällä lienee joku muukin käynyt jäätä ihmettelemässä

Tulilla oli Eräipana lemppari makkaraa ja hyvin eksoottinen makea ”möhnä”. Nopeaa ja helppoa! Kasviksia oli myös mukana. Eräipanalla on siis eksoottinen maku makkaran lisukkeena, joillekin aamupala, jälkiruoka tai välipala. Hieman eri versio kaurahyveestä. Eli lohkottuja päärynöitä, kaurahiutaleita ja paljon hunajaa! Kaurahyve kokataan voissa ja möhnä hunajassa & parissa rkl vettä. tämä kypsytetään pannulla sekoitellen ja sitä sitten makkaran lisukkeena, no kai sitä huonompiakin vaihtoehtoja voisi olla?

  • Makuelämyksiä makkan kanssa
  • Sopiva tuli
  • joka lumoaa
  • Ja kahvivesi & makkaran lisuke kuumenemaan!

Pimeälle taivalle kohoavat liekkien kipinät mietityttivät Eräipanaa. Ne olivat hänestä tänään erityisen hienoja ja kerrankin höpötys hiljeni niitä ihaillessa. On hienoa huomata myös että lapsi osaa haltioitua tästä tunnelmasta! Aikuisille tuli on lumoava elementti, mutta vetoaa myös lapsiin monin tavoin ja hiljentyminen & tulen ihmettely on taito lapsille. Muuten Eräipana olikin tulen kimpussa leikkien että se on tulivuori. Ihme että haalari on pysynyt ehjänä, myös kipinöiden suhteen. Vaikka kuinka opettaa että miten tulta turvallisesti käsitellään ja tulessa olevat / sen ympärillä metallit ovat kuumia niin kyllä paristi on sormea saatu jäähdytellä (kesällä palovamma geeli ja kylmäpussi on hyvä yhdistelmä)

Tuli vangitsee katseen ja hiljentää välillä jopa lumoutuneen lapsenkin

Ruokailun jälkeen oli pakko alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan ja retkikunnan johtaja veisteli uutta vaellussauvaansa sillä välin. Vaellussauvana toimii nyt löydetty makkaratikku, sillä on myös hyvä tökkiä äitiä ahteriin. Kun matka autolle jatkui laitettiin lamput päähän ja rinnettä ylös. Nyt Eräipanalle sanottiin että hiljaa ja kuunneltiin mitä ympäriltä kuuluu? Havainto oli autotien ääni. Puhuttiin että jos eksyisi pimeässä on hyvä pysähtyä ja koittaa havainnoida ääniä. Täällä autotie (Jyväskyläntie) kuuluu hyvin, joten autotietä kohden liikkuttaessa päätyisi ihmistenilmoille. Mutta nyt käytettiin polkua kuitenkin 🙂

  • Tuli hypnotisoi miehet ❤
  • Pakkailu puuhia
  • Laavun seinämältä löytyy kirves hyvin kiinnitettynä
  • Puuliiterin vieressä hyvä sahauspukki
  • Puuliiteristä löytyti runsaasti puita vielä
  • Erittäin siisti PuuCee

Tutkimukset siitä miltä kuusetkin näyttivät pimeässä ja isot kivet tekivät Eräipanaan vaikutuksen, mielikuvituksen keinoin joulutontut varmasti lymyilivät niiden suojissa. Eräipana kertoi myös aikeestaan viedä päiväkodin yksi tyttö retkelle syömään vaahtokarkkeja ja ajattelinkin että isompana voikin olla hyvä treffi keino 😉 Kokeiltiin myös ilmana otsalamppuja kulkemista ja todettiin että melko hyvin voi nähdä kun silmä tottuu pimeyteen. Samalla mietittiin eri elänten pimeässä näkökykyä. Miten selkärankaisilla on kahdenlaisia valoresptoreja silmissä; sauva- ja tappisoluja. Eläimet jotka ovat hämäräaktiivisia omaavat yleensä isommat silmät, jotta ne voisivat kerätä vähäisenkin valon reseptoreihinsa. Hämärä eläimillä suurin osa silmän verkkokalvolla olevista soluista, tai kaikki ovat sauvasoluja.

Tällä retkellä oli mukana uudelleen täytettävä kahvi pussi, helppoa!

Palatessa autolle sai olla tarkkana ettei kävelisi ohi vasemmalle lähtevän pienemmän polun. Tässä hyvänä tunnisteena oli kyltti Kaarinanpolku, sen läheltä kulku vasemmalle missä oli päättyvä tie ja auto. suurimmat kurat kopisteltiin pois ja hyppy autoon! Onneksi porttikin oli auki ja pääsimme kohti kotia. reilu kaksi tuntia meni ja nyt uni tulisi varmasti paremin kun Eräipana menee untenmaille. Kotona mietittiin vielä iltapuuron ääressä että kuinka moni metsän eläin on talviunilla tai horrostamassa tai mitkä eläimet vaihtavat väriä? Lumikon ja kärpän erottaa ainakin mustasta hännänpäästä, lumikko on vitivalkoinen ja kärpällä musta hännänpää.

Nyt toivotetaan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Uusi vuosi tuo näillä näkymin muutoksia Eräipanan äidin elämään, hyvällä luontoon liittyvällä tavalla, jos nyt asiat saadaan suunnitellusti etenemään 🙂 Toivotaan siis parasta!

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Posted on by
Vastaus
Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Pimeyden aika, pitäisikö lähteä talviunille vaiko tuuleen ja tuiskeeseen?

Posted on by
1
Kohuakin herättänyt risukeitin. Valtion mailla käyttö sallittua siellä missä liikkuminenkin. Kun EI ole ruohikko- tai metsäpalovaroitus voimassa!

Loka-Marraskuu on aikaa jolloin monen tekee mieli linnottautua sisälle, vetää viltti korviin ja ryhtyä talviunille.

Täällä Eräipana on ollut kiireinen loka- marraskuussa ja kovin paljoa ei ole ehtinyt miettimään pimeyden tuomaa mahdollista väsymystä. Äitiä on puolestaan (onneksi) työllistänyt mukavat luontoretket ja luontojuhlat asiakkaiden kanssa (huomioiden kaikki koronaan liittyvä turvallinen toiminta!). Tarvitsee toivoa että ihmisten mielenkiinto retkeilyä,”eräilyä” kohtaan säilyy ja ajatus siitä miten kulkea luonnossa vastuullisesti. Eri kohde vinkkejä on kyselty paljon, huomaa että osa haluaa kulkea vähemmän tunnetuilla ja heille uusilla reiteillä. Myös niiden paikkojen etsiminen ja omien kontaktien käyttäminen eri kaupungeissa on antoisaa. Perinteiset erätaidot kiinnostavat myös enenevin määrin ja monet lasten huoltajat toivovat näiden opettamista lapsilleen. Myös tuote testaukset, suunnittelut, haastattelut ja vastaaminen eri kautta tuleviin kysymyksiin kuuluu arkeen meillä, oman aikansa se toki vie.

Perinteisiä erätaitoja, ”bushcraft” modernisti ilmaistuna, voi olla esim. tuluksilla tehty tuli tai taulan valmistaminen.
Mielenkiintoisia asioita ollut matkassa mukana, aamukahvi seurana Yle aamu.
Ruutisavun sisäampumarata laajenee Vantaalta Tampereelle ja pääsin katsomaan missä vaiheessa hommat ovat. Hyvältä näyttää!
Miten erä plasmasytytin toimii kun säät kylmenevät?
Lasten luontosynttäreillä oli suuria summia ulkona jahdissa, luontopolun, slacklinen ja tulusrautojen sekä nuotio ruuan lisänä.

Eräipana on päiväkotipäivien jälkeen oman jaksamisen mukaan saanut määritellä paljon mitä tehdään. Välillä on ollut todella väsynyt Eräipana ja ollaan puuhailtu sisällä asioita ja tehty vain pieni lenkki lähimetsässä koirien kanssa. Tämä opettaa myös lapselle eläinten hoidosta ja vastuun ottamisesta. Sisällä ollaan opeteltu vaatteiden vahaamista (lasten haalarien ”strategiset paikat”, polvet /peppu on ollut hyvä vahata), tuliporan valmistamista, taulan tekoa, piikivien lohkomista, suunnistus kartan merkkejä, lumijälkien opettelua, katseltu luonto-ohjelmia herkkujen kera.. näitä ”eräily asioita”. Ampumarata on myös tuttu lähikohde silloin kun on vielä valoisaa. Kun Eräipana on mukana, on treeni aika hieman lyhyempi, jotta hän jaksaa olla kiinnostunut asiasta vaikka ei pääse vielä itse ampumaan.

Hämärä hiipii nopeasti ja sade ropisee hennosti järven pintaan.
  • Vahaa pintaan…
  • ja föönillä sulatus. Nyt kestää taas paremmin ja pitää kosteutta!

Jos ja yleensä kun, Eräipanalla on virtaa niin lähdetään arkisinkin helpoille pikku retkille. Myös ns. mikroretkeily takapihalla on mukavaa, popcornit vaikka marinol keittimellä! Välillä on autossa valmiina retkivarusteet päiväkodilta haettaessa, etenkin jos ilma on mukavan selkeä. Sitten suunnataan ennalta ajateltuun paikkaan. Yleensä silloin on mukana lämpimän ruuan ainekset ja jälkiruoka. Autossa kuitenkin aina ns. hätävara ruokaa / välipalaa. Vaatteet on pakattuna mukana, jos on tarve vaihtaa vaikkapa eri kengät maastoa ajatellen tai paksummat tumput. Koska pimeä tulee aikaisin on se huomioitava siten että kaikille on omat toimivat otsalamput ja autossa yksi varalamppu aina (=turvallisuus). Lähiseutujen laavut ja tulipaikat ovat olleet meillä kovalla käytöllä arkisin. Siinä pysyy itsekkin hyvin kartalla kuinka paljon kohteissa ihmiset käy, puista sen huomaa melko helposti ja missä kunnossa paikat ovat. Välillä on tullut ikäviä yllätyksiä vastaan ja melkoisia roska kasoja on saanut kärrätä pois.

uusien kohteiden haaste voi olla että sinne ei päädykkään 🙂

Eräipanalla on pari omaa suosikki kohdetta (Tampereen Kintulammi ja Kangasalan Personkolo) joissa pääsee sopivasti luttaamaan vedellä tai rakentamaan majaa hakkuu alueen risuista. Aina on oma plasmasytytin mukana ja sillä valvotusti saa käristellä tuohta ja sytyttää nuotioita. Oma pikku ensipuukko tuottaa paljon iloa myös ja sen käsittelyssä allaan edistytty hyvin. Eri ruoka kokeiluja on tehty, mikä uppoaa lapseen ja mikä ei. Mutta aina mukana jotain sellaista mikä varmasti menee mahaan asti, kiukkuinen Eräipana jos ruokarytmi ei ole tasainen. Lintujen pesälaatikoiden ja pönttöjen tarkistus reissut ovat olleet myös lapsen kannalta tärkeitä. Tässä Eräipana on saanut itse olla rakentamassa pönttöjä ja näkee kuinka niitä tulee huoltaa ja kuka niissä asuu. Kesällä pönttöjen kiikarointi on todella mukavaa yhteistä puuhaa! Kun ajatellaan riistanhoitoa, niin mineraalikivien huoltotyöt ovat tärkeitä kun mennään talvea kohden. Sorkkaeläimet saattavat muuten suunnata teille suolauksen vuoksi, muutenkin ruokinnalla pidetään huolta ravinnon saannista ja voidaan vaikuttaa toivonmukaan kulkureitteihin.

Vesi kiinnostaa aina Eräipanaa monien lapsien tavoin. Pikku kävyt toimii hyvin laivoina.

Kaatosateella retkeily on välillä kiinnostavaa ja sitä on myös hyvä harjoitella, koskaanhan ei voi olla varma myöskään mitä taivaalta yllättäen tulee. Pienemmällä sateella on puolestaan hyvä treenata tulentekoa kosteissa olosuhteissa. Vesisade retkeily ei kuullosta houkuttelevalta, mutta ilma on ainakin raikasta! Vaatetuksella on silloin toki suuri merkitys. Jos olet itse luttumärkä ja viluinen niin siitä on hohto kaukana. Jos puolestaan olet kuivana ja lämpöisenä laavulla kokkaamassa jotakin erityisen hyvää kaasukeittimellä, ei tilanne ole lainkaan niin ikävä!

Lämmin juoma lämmittää koko kehoa hyvin
  • Nuotiolla valmistuu hyvin pasta ja savukinkku kermakastike
  • mukana avocadoa ja tomaattia
  • Jälkiruokana purkista croissantti taikina,tikunnokkaan ja sujautetaan vielä suklaa sisään sulamaan!

Viikonloppuisin voidaankin sitten suunnata pidemmälle, mielellään paikkoihin jotka ovat itselle uusia tai missä tulee käytyä harvemmin. Niiden kanssa on tullut kiinnostavia seikkoja, esimerkiksi polku loppuu kesken tai alueella on kattavat metsähakkuut meneillään. Näissä tilanteissa ollaan sitten ”metsähaahuiltu” ja tehty kaasukeittimellä ruuat. Yleensä kun lähtee uuteen kohteeseen tietämättä siitä mitään muuta kuin mahdollisen sijainnin, on kaasukeitin mukana. Mukavaa voi olla vaikka asiat eivät menisi suunnitellusti 🙂 Tulenteosta valtionmailla vielä mainittakoon, liittyen risukeittimeen. Eli risukeittimen käyttö on sallittua siellä missä kulkeminenkin, kun EI ole päällä ruohikko- ja metsäpalovaroitusta. Tästä oli hyvin paljon keskustelua kesän mittaan, mutta tämä on varmistettua tietoa metsähallitukselta.

Eräipana haluaisi rohkaista kaikkia ulos, siellä piristyy yleensä vaikka ilma ei aina olisi se houkuttelevin. Happi ja kevytkin liikunta auttaa unenkin kanssa monesti ja lapsikin saattaa olla tyynempi sisätiloissa.

”Äiti,tuleeko jo lunta ja pakkasta?”

Yle Radio Suomen aamussa, Eräipanan äidin haastattelu ulkona nukkumisesta.

Posted on by
1

Tamperelainen eräopas Suvi Björk vannoo raikkaan ulkoilman nimeen myös yöaikaan. Iltaisin hän laittaa alle kouluikäisen lapsensa nukkumaan, katsoo miehensä kanssa hetken telkkaria ja levittää sitten makuupussinsa takapihalle, oli sää mikä hyvänsä. Toisinaan lapsi nukkuu ulkona äitinsä kanssa. Naapuria öinen rutiini huolestutti aluksi, ja Suvilta kysyttiinkin kauniisti, onko kotona kaikki hyvin. On, ja unikin on laadultaan parempaa. Katri Tapola kävi katsomassa Suvi Björkin makuuhuonetta synkkänä ja myrskyisenä marraskuisena aamuna.

Linkki Yle Areenaan aukeaa tästä kuunneltavaksi 🙂

Mukavaa myrskyisää torstain jatkoa kaikille!