Skinners, sukkakenkäilyä aikuiselle ja lapselle!

Yhteistyössä vaeltajan kaupan kanssa

• 

Saimme Eräipanan kanssa testiin Vaeltajankaupasta Skinners sukkakengät. Tarkoitus oli arvioida, miten luonnossa liikkuminen, niin aikuisen kuin lapsen näkökulmasta tuntuu. Sukkakengistä ja muusta paljasjalka kenkäilystä on tullut paljon kysymyksiä kesällä 2021. Tästä syystä oli hyvä tehdä rehellinen arvio, mitkä ovat edut ja mahdolliset heikkoudet sukkakengissä, kun liikutaan ulkona ja miten toimivat sisätiloissa.

Koon valinta oli kohtuullisen helppoa, ohjeistus jalan mittaamiseen ja sukkakengän valintaan löytyi Vaeltajankaupan verkkosilvulta helposti. Itseä mietitytti koon valinta, joten kysyin lisää varmuudeksi asiakaspalvelusta.

Yksi äärettömän hyvä puoli heti alkuunsa oli Skinnerssien helppous. Ne mahtuvat erittäin pieneen tilaan, vaikka taskuun tarvittaessa. Tästä voi jo päätellä että materiaali taittuu hyvin ja on kevyttä. Pestä saa, ohjeen mukaan pesukoneessa hienopesussa nurinpäin. Valmistuksessa on mm. käytetty päälliosassa antibakteerista hopealankaa, sekä keino-ja luonnonkuituja jotka siirtävät kosteutta hyvin.

Meillä sukkakenkien käyttö lähti heti käyntiin kun posti toi nopeasti paketin. Eräipana ei meinannut aluksi uskoa, että ”sukkasillaan” saa lähteä viemään koiria lenkille. Nopeasti Skinnerssit sujahti jalkaan, ilman sukkaa alla tällä kertaa. Pukeminen on siis hyvin helppoa. Eräipanan iloa oli hauska seurata kun sukkakengillä pääsi hiipimään hipi hiljaa, kiipeämään paremmin kalliota, tasapainoilu tukillakin onnistui helpommin! Itse koin suuren helpotuksen siitä että mikään ei purista jalkaa ja todella tuntee mitä jalan alla on, uskomaton kevys. Toki jos astuu männyn kävyn päälle, saattaa se hieman tuntua, pohjassa on rosoinen, vain 2mm ohut kaksikerroksinen polymeerinen pohja. Terävät lasinsirut kannattaa tietysti kiertää. Lähimetsän polulla ja kävelytien asfaltilla oli siis ensimmäiset liikkeet sukkakengillä.

Ensimmäinen ”Skinners retki”, tarkoituksella painavan rinkan kanssa oli kiinnostava kokemus. Myös Eräipana otti oman pikku rinkkansa mukaan yö retkelle. Sää oli kuiva ja lämmin, ajettiin Isojärven kansallispuistoon yöksi laavulle ja mukana oli varmuudeksi myös teltta. Ajomatkalla oli myös jalassa Skinnersit ja tuntuma auton polkimiin on hyvä, eikä jalka kuitenkaan luisu pois polkimelta. Rinkkani oli pakattu painavaksi +25kg. Kävelymatka oli vain 2,5km, mutta siinä huomasi miltä tuntuu kävellä painon kanssa, kuin sukkasillaan. Itselläni on yliliikkuvat nivelet ja tossuilla ei tulisi samaa tukea nilkalle kuin vaelluskengissä. Yllätyksenä oli kuitenkin että rauhallisessa tahdissa Skinnerssit tuntuivat hyvältä rinkan kanssa. Juokseminen rinkan kanssa oli puolestaan inasen haasteellisempaa, juuri sen takia että omat nilkat saattaisivat lähteä paikoiltaan. Muuten itse en kokenut tätä sukkakengillä ja painavalla rinkalla kulkua pahan tuntuiseksi. Skinnerssien yksi ominaisuus on aktivoida pieniä lihaksia jaloissa ja se on itselleni tärkeää, juurikin nivelien yli liikkuvuuden takia. Itse Eräipana antoi oman rinkkansa kanssa arvioksi 10+ ja kiikkui näppärästi pitkospuilla ja polkujen ulkopuolella tarkkailemassa mahdollisia majavia. Eräipanasta oli mukavaa kun mutakin tuntuu pohjan läpi kivalta ”löllykältä”.

Samalla Isojärven reissulla huomasi itsekkin, kuinka mukavaa oli kiivetä kalliolla sukkakengillä, pysyi hyvin tuntumassa kallion pintaan. Eräipana halusi pitää sukkakenkiään jalassa mieluummin kuin mukana olleita lasten vaelluskenkiä. Yöllä laavusta pissalle noustessa oli helppo myös sujauttaa sukkakenkä jalkaan.

Skinnerseistä tuli nopeasti minun ja Eräipanan suosikit. Sukkakenkää käytettään niin kauppareisuilla kuin myöhemmin kesällä sienireissuilla. Vielä on vaikea arvioida miten jalkojen pikkulihakset ovat reagoineet muutokseen, että sukkakenkien käyttö on päivittäistä.

Pyöräillessä oli hieman haastetta, jos polkimet ovat korkeauraiset, kuten omassa maastopyörässä. Niinsanotussa mummopyörässäni puolestaan on sileät polkimet ja siten Skinnerseillä polkeminen onnistui mukavasti. Melonta reisuilla Skinnerssit saivat jälleen 10+ niin itseltäni kuin Eräipananalta. Välillä pitää kuitenkin astella vedessä, ties missä liejussa ja kivikossa. Silloin on mukavaa että on jotain jalassa ja mikä pitää otteen liukkaaseenkin pintaan. Sukkakenkä ei puolestaan paina, kuten vaikka kumisaapas, eikä vie turhaa tilaa kanootissa. Talvella avantouintiin Skinnerssit pääsevät myös mukaan.

Entäpä vesistöjen ylitykset syksyisellä vaelluksella? Olin viikon UKK:n pohjois osassa ja virtaavia kylmiä jokia oli runsaasti ylitettävänä. Ensimmäisellä ylityksellä laitoin skinnerssit jalkaan ja ylitettävä matka oli melko pitkä & kivinen, vettä oli polveen asti. Ensimmäisillä askelilla huomasi heti, että nyt on oikeat tossut hommaan! Paljon jokia kulkeneena oli ero selvä moniin taukotossuihin verrattaessa. Kaikki ylitykset reissussa meni mukavammin näin. Ystäväni halusivat myös kokeilla skinnerssejä ylityksissä. Paljon vaeltaneina ihmisinä oli heidän arvio myös ”lisätään ostoslistalle”. Ainoa haittapuoli oli hitaampi kuivuminen. Nuotion äärellä ei voi laittaa kovin lähelle kuitenkaan. Vaelluksella mukana oli jalkojen kuivaus rättinä lasten sideharso, sillä puristellen tossuja kuivuminen nopeutui hieman.

Kaiken kaikkiaan Skinnersien monipuolisuus arki käytössä on parasta. Eräipana on nyt ottanut omat Skinnersinsä päiväkotiin sisätossuiksi, niistä ei siis jää pintoihin jälkiä. Päiväkodin kiipeilyseinäkin kuulemma onnistuu paremmin,koska pohjassa on pitoa. Itse olen käyttänyt Skinnersejä myös kuntosalilla, siinä näen sen hyvän puolen että sukkakenkä on helppo pestä salilla olon jälkeen. Vaikka Skinners hengittää, voi hikoilua kuitenkin estää ohuella sukalla. Nyt viileämmällä säällä olen käyttänyt hieman paksumpaa sukkaa Skinnersin kanssa.

• 

• 

Oma äitini joka on ulkoilma ihmisiä, halusi kokeilla sukkakenkiä myös. Hänellä on saman kokoinen jalka kuin itselläni, joten oli kiva kuulla mitä tuumii vanhanajan ikäihminen. No,mummon ilme oli kerrassaan loistava kun saapui metsä kävelyltä. Kysymys kuuluikin ”mistäs näitä saikaan tilata?”. Äitini on hyvin skeptinen ns.nykyajan juttuja kohtaan ja ihmetteli paljasjalkailu buumia. Mutta, onneksi hän on myös utelias ja kuunteli mitä kerroin sukkakengistä ja niiden hyödyistä myös ihmisen fysiikkaan. Nytpä sitten hänkin on innostunut asiasta, juurikin siksi että ne ovat yksinkertaisesti mukavat jalkaan ja hän toivoo myös että lihaksisto, sekä tasapaino saavat apua näin myös ulkoillessa.

Meille nämä uudet tuttavuudet olivat yliveto! Voin rehdisti suositella kokeilemaan Skinnersejä yhtenä vaihtoehtona perinteisien kenkien ohessa. Vaeltajankaupan sivuilta löydät lisää infoa tuotteesta: https://www.vaeltajankauppa.fi/epages/vaeltajankauppa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015021603/Categories/Braendit/Skinners

Karrimor SF Thor 40L

Yhteistyössä U.S. Eaglen kanssa, testissä Karrimor SF Thor 40L reppu.

Yksinkertainen, toimiva kokonaisuus.

Varusteiden testaaminen on itselleni yksi suosikki puuhista. Monissa tuotteissa, mitä arjessa käyttää retkillä ja ulkoillessa on paljon niin hyvää kuin jotain mitä voisi hioa. Kokemus on toki osittain myös henkilökohtainen, kuten miten reppu istuu selkään, tähän tosin voidaan säädöillä vaikuttaa osittain. Housuissa esimerkiksi pieniä asioita mitkä voivat vaikuttaa on vaikkapa punteissa napit, hiertävätkö ne? Näitä, ja materiaali seikkoja on kiinnostavaa huomioida, mitä ne kestävät kulutuksessa joka voi olla ryömimistä maassa, kiipeilyä puussa, hiihtovaellusta, metsästystä tai kevyttä makkaranpaistoa laavulla. Suomen sääolosuhteet ovat hyvin vaihtelevia ja ei ole tavatonta jos heinäkuussa saadaan rakeita niskaan. Tästä syystä materiaalit näyttelevät käyttöominaisuuksien rinnalla suurta osaa.

Karrimor SF Thor 40L kenttäreppu oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Karrimor merkkinä oli muutoin tuttu ja tietoa valmistajan historiasta oli hieman. Ison-Britannian tuote, Karrimor on niin siviili kuin ammattikäyttöön tuotteita valmistava merkki. 1946 aloitettu pienellä käsityö tuotannolla ja nyt vaativaan käyttöön markkinoilla!⁣

Nimi tuo melko maskuliinisen vaikutelman ja sotilaskäytön (SF= Special Forces). Sotilas käytössä onkin Karrimor tuotteita. Odotukset olivat siis melko korkealla, sotilas tarkoitukseen tehtäviä tuotteita on kokeiltu paljon ja itsellä käytössä todettu hyviksi. Toivonkin että ns. valtavirtamerkkien ohessa ihmiset löytäisivät helpommin myös ei niin tunnetut valmistajat.

Istuu selkään hyvin helppojen säätöjen ansiosta.

.

Materiaali. Karrimor SF Thor 40L materiaali oli syynissä hyvin, strategiset mitat: n. 60cm x 42cm x 32cm ja reppu painaa n. 1,6kg. Reppu on valmistettu KS500e kankaasta, 500 Denier Nylonia. Kangas on käsitelty vettä hylkivällä elastisella polyurethanella (PU). Loppu viimeistely on tehty kankaalle kestävällä, vettä hylkivällä DWR:llä joka tuo lisää veden sietoa tuotteelle. Ok. Eli pitäisi olla jopa ilman sadesuojaa hyvin vettä hylkivää. Testasin aikaa ottamalla milloin vesi menisi läpi. Kaadoin repun etuosaan vettä ja jäin odottelemaan. Molle taskujen kiinnikkeen ottivat kyllä veden vastaan, mutta sillä ei ollut nyt se suurin merkitys tässä. Aikaa kului 30 min ja ilman kosketusta vesi killui pinnalla edeleen. Joten hieroin ronskisti pintaa veden ollessa päällä ja sitten vesi menikin repun sisäpuolelle, eli vaatii kosketusta pidemmän vedessä ”uiton” aikana. Toisessa kohtaa kaadoin vettä repun päälle ja aloin hieroa kangasta voimakkaasti veden ollessa myös kankaan päällä. Vei aikaa huomattavasti enemmän että vesi alkoi mennä läpi (2 min jotta alkoi imeytyä hiljalleen). Esimerkikski teltoissa suositellaan aina pystytettäessä että pingotetaan kunnolla, saadaan pintajännitettä joka auttaa veden pitävyydessä. Reppujen kanssa se onkin haasteellisempaa, kun metsässä rymytessä osuu keppejä ym varusteisiin.

• 

  Vettä kaadettu etupaneeliin ja odotettu 30min.

• 

  Ylälokeron kannelle kaadettu vettä.

• 

  Sadesuoja

• 

  Suihkuun sadesuojan kanssa!

• 

  Ja vielä pelkkä sadesuoja kädessä hieroen kangasta samalla sisäpuolelta. Piti veden hyvin!

Sadesään retkeilyllä toimi hyvin sadesuojan kanssa.

Kangasta ei ole palosuojattu, eli kokeilin hyvin varovasti miten kangas suhtautuu tuleen. Sytkällä kärvensin pieneltä alueelta, josta palo ei haittaisi käyttöä pahimmillaan. Kuumeni nopeasti ja tummuminen alkoi myös pian. Eli ei kannata jättää nuotion viereen/ kaasukeittimen lähelle, ellei toivo reikiä reppuun.

Säädöt. Todella yksinkertaiset ja helpot. Sotilas tuotteissa on pyritty yleensä pitämään kaikki ylimääräinen pois ja nopeaan mahdollisuuteen tehdä säädöt. Lannevyön lukko on tyyliltään ”Bergbuckle”. Jos kyseinen lukkomalli ei ole entuudestaan tuttu, niin ei kannata jättää kokeilematta. Pikku harjoittelulla saa helposti yhdellä kädellä auki. Lantiovyö ei ole pehmustettu, mutta tuntui napakalta kuitenkin. Kiitosta saa oikealla puolella oleva viilekkeen (olkaimet) aukaisu lukituksen poisto. Eli saat aukaistua koko viilekkeen ja reppu on helppo poistaa selästä vikkelästi, esimerkiksi painavan repun pois ottaminen on näin helpompaa. Repun sai hyvin lähelle selkää, tukevasti ja tilaa selän ja repun väliin jäi kohtuullisen mukavasti ilmankiertoa ajatellen. Selkäpuolella on pehmusteet ja ilma kulkee hyvin pehmike paneelien muodon vuoksi. Näin naisena, myös säädöt toimivat mitoituksiltaan hyvin, jäi varaa rinnoille ja lantiovyö itselläni ei ainakaan hiertänyt mittojen puitteissa. Viilekkeet ovat puolestaan hyvin pehmustetut ja aika näyttää miten sitten pysyvät muodossaan. Säätöjen jälkeen ns.ylijäävä hihna on helppo kääriä ja mukana on tarrat joilla sen saa pysymään poissa roikkumasta (paitsi edessä olevissa viilekkeiden kiristimissä). Nostokahva on kangasta ja hyvin jämäkän oloinen. Itse toivoisin sen olevan hieman suurempi jotta tarttuminen talvella hanskoilla helpompi jos kahvasta nostelee.

• 

  Ei liikoja remmejä roikkumassa.

• 

  Viilekkeet ja lantiovyö oli helppo saada sopiviksi ja reppu tiiviiksi paketiksi selkään.

• 

  Oikeanpuoleisen viilekkeen pika-aukaisu mahdollisuus.

• 

  Aukeaa näin, narust avedettäessä koko viileke.

• 

  Ripustamisen vaihtoehtoja

Vetoketjut. Lempi aiheeni. Niiden kanssa tulee monesti suurimpia ongelmia ja puutteita. Ensinnäkin repusta löytyy vain 4 vetoketjua. Repun sisältöön pääsee hyvin käsiksi, koska U:n mallinen vetoketju aukaisee sen kokonaan (kahdet vetimet). Repun päällä olevaan pikku taskuun näin ollen myös kaksi vedintä. Päälokeron vedin ja itse vetoketju on järeä ja kulkee hyvin ilman että esim. kangasta jäisi väliin. Ylhäällä olevan pikkutaskun vetoketju on myös iso ja samoin vetimet, niihin on siis helppo tarttua. Repun oikeassa sivussa on pitkä vetoketju selkäosaan. Itse olen pitänyt selkäosan taskuissa kovalla pakkasella esim istuinalustaa. Myös suorassa pysyvien asioiden säilytyksen hyvä, kuten kartta. Sivun vetoketju on pienempi, kuin myös vetimen metalliosa. Valmiina ollut vetimen naru on jämäkkä joten aukaisu tumput kädessä onnistuu. Sitten ainoa miinus pisteen saava vetoketju. Sadesuoja joka sijaitsee repun alapuolella on pienen vetoketjun takana. Tämän haaste on se, että sisätaskun sisässä, aivan vetoketjun juuressa on sijoitettuna sadesuojan pidikelenkki. Muovinen pidike ottaa kiinni helposti vetoketjuun kun aukaisee / sulkee vetoketjua. Tässä saa siis hieman harjoittaa sorminäppäryyttä. Vetoketju on pienempi hammastukseltaan ja myös metallivedin. Vetimessä kuitenkin hyvä naru josta saa otteen. Muuten vetoketjuissa ei ole moitetta.

• 

  Sivussa yksi vetoketju selkäpuolelle. Kätevä esimerkiksi kartan säilyttämiseen.

• 

  Ylälokero aukeaa myös reilusti kokonaan.

• 

  Ainoa miinus vetoketjuja koskien oli pohjassa, sadesuojan lokero.

• 

  Sadesuojan kiinnikkeen paikka tekee käytöstä haasteellisen.

• 

  Vetoketju jämähtää helposti kohtaan, jossa sadesujoan pidike.

Tilavuus ja taskut. 40L on hyvä perus retkeilykoko. Menee päiväretkille ja yökäyttöönkin pienellä varustuksella. Mutta, lisää tilaa saa hyvin molle taskujen avulla! Tässä hyvä puoli on molle taskuille kiinnikeluuppien määrät ja sijainnit. Molle kiinnikeluuppeja on etupaneelissa neljä, sivuissa kolme ja pohjassa vielä kolme riviä. Olkaviilekkeissä on myös kiinnityksille mahdollisuutta, pieniä molletaskuja tai klipisillä vaikka lamppu kiinni.Taskuihin on helppo sitten laittaa kaikki mitä saattaa tarvita nopeasti tai vaikka makuualusen kiinnitykseen. Sivussa on isot taskut. Repun kyljissä kulkee vahvat kiristysremmit joiden avulla repun saa hyvin kutistettua ja tiiviin kokoiseksi. Kaikki klipsit ovat vahvoja ja isokokoisia joka helpottaa hanskat kädessä työskentelyä. Repun sisäpuolella päätaskussa on iso avoin tasku selkäpaneelissa, sinne sopii esimerkiksi juomarakko loistavasti. Juomarakko on huomioitu muutenkin repussa. hyvät ulostulot niin oikealla kuin vasemmalla. Sadesuojassa on myös ulostulot juomarakon letkulle. Miinuksena itse koen, että pikkutaskussa ei ole yhtä pientä klipsiä sisäpuolella. Tämä on täysin oma mielipide ja totuttu asia, avaimet talteen klipsiin.

• 

  Molletaskuille riittää kiinnitys varaa.

• 

• 

  Toimii myös hyvänä selkänojana tauoilla!

• 

• 

  Monipuoline kokonaisuus, yksinkertaisessa muodossa.

• 

  Sisäpuolella yksi iso tasku. Esimerkiksi juomarakolle. Päälokero aukeaa kokonaan U:n mallisen muotoilun vuoksi, iso plussa!

• 

  Sivujen lokerot mukavan napakat!

Kaiken kaikkiaan reppu on käytössä osottautunut toimivaksi suuremman luokan repuksi. Mukana reppu on ollut metsästysreissuilla kuin päiväretkillä.Sadesäässä ja auringossa. Metsästysreppu tämä ei varsinaisesti ole, mutta käytännöllisyydellään passeli siihenkin. Lasten kanssa retkeillessä mahtuu hyvin nuotioreissun tavarat tänne, ja juomarakkoa käyttämään oppinut lapsi voi hörpätä helposti suoraan repun letkusta vettä. Reppu saa minulta hyvät arvosanat huolettomuuden ja yksinkertaisuuden vuoksi. Iso tasku joka avautuu kokonaa helpottaa reissuja huomattavasti! Tämän repun kun saa kutistettua sivulla olevien remmien ansiosta,käy tämä vaikka työreppuna. Ulkonäöllisesti tyylikkään ja uskottavan näköinen, laadukas vaikutelma. Näitä reppuja ei kadulla tule joka päivä vastaan, joten voi hieman erottua massasta. Massasta erottumiseen voi lisätä vaikka buustiksi tarran etupaneeliin, jossa sille oma paikkansa. Hinta- laatusuhde on mielestäni kohdallaan.

Lopuksi vielä linkki U.S Eaglen Karrimor tuotteiden sivulle: Karrimor

Ilta seikkailut jatkukoon!

Iso kiitos U.S Eagle että saimme olla testaajina!

Terveisin Suvi ja Eräipana

Eräipanan syyskuulumisia metsoineen ja somen ihmeineen.

Syksy on lähtenyt käyntiin mukavasti ja Eräipanan äidillä on kalenteri punaisena sekä uusia tuulia viritteillä. Kaiken ohessa on ollut hyvin viikonloput tai illat aikaa puuhailla myös omiakin juttuja Eräipanan kanssa. On nautittu alkaneesta metsästyskaudesta, tosin melko heikoksi on jäänyt saaliit. Kyyhkysiä ei ole ruokinta pellolla ollut edellisten vuosien tapaan ja sorsat ovat jossain piilossa.

Nyt ei pakastin täyttyne näistä niin hyvin kuin aijemmin. Mutta toivotaan että alkanut metsäkanalintu kausi olisi sitten parempi!

Koska arkeen paluu on ollut hyvin hektinen, ovat illat tärkeitä. Silloin on kaivannut ulkoilua ja ajatusten rauhoittamista. Eräipanakin on ollut sangen riehakas ja energiaa riittänyt hillittömästi päiväkodinkin jälkeen. Onneksi lähistöllä on paljon metsää, pääsee vaikka sienestämään ja marjoja poimimaan. Puolukoita on riittänyt paljon, naapurille ja myyntiin asti. Yli 150L omassa pakastimessa taitaa riittää..

Lähilaavuja on ollut mukava hyödyntää arkisin, iltapala tulilla on mukavempi kuin kotona pöydän ääressä.Pimenevät illat tuovat kivasti laavuiluun tunnelmaa ja illan villeydet saa purettua kätevästi. Hyvin pienellä vaivannäöllä pääsee irrottautumaan eri tunnelmaan. Julkisista paikoista tosiaan lähi laavut ovat olleet helpon saavutettavuutensa vuoksi iltapala kohteina. Välillä ollut puuroa, välillä lämpimiä leipiä ja jos vielä oli päivällisaika kyseessä niin lämpöiset kasvisnyytit tai suolaiset letut ovat olleet loistavia! Käytännössähän kaiken voi valmistaa tulella tai kaasulla, arkisin nopeus on vain valttia ja ettei turhaan revi hermojaan.

• 

• 

• 

Telttailtu on arkisin ainoastaan takapihalla, nalle makuupussi kutsuu kummasti Eräipanaa unille. Päiväkotiin lähtöön ulkona nukkuminen ei vaikuta, Eräipana nousee aina hyvin aamulla ja suora tie onkin keittiöön pihalta. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi edellisenä iltana ja kahvinkeitin ladattuna äidille & isille. Säiden viilentyessä takapihalla nukkumisen hyvä puoli Eräipanan kanssa on se, että huomaa milloin tarvitaan lisää lämmikettä. Eräipana osaa itse sanoa jos tuntuu viileältä tai jokin on huonosti. Välillä asioiden sanoittamisessa pitää auttaa. Viikonloput ovat olleet hieman vauhdikkaita monesta syystä nyt syksyllä, joten kauemmas laavuille ei olla päästy (vielä). Mutta koemme että syksy ja talvi ovat mahtavaa retkeily aikaa näin lasten kanssa! Turhaa painetta tai stressiä emme ole ottaneet aikataulujen tiukkuudesta (”pakko telttailla, pakko laavuilla, pakko eräillä”..ei,ei ei,muuten menee maku koko hommaan!”)

Syyskuun 2020 Meidän perhe – lehti oli mukava kokemus päästä kertomaan yhdestä suosikki kohteestaan!

Paikallislehdessä myös syyskuussa tuli puhuttua retkeilystä. Eli vipinää on ollut myös tällä saralla.

Syksyn kohteina päiväretkillä onkin ollut nyt todella tiiviisti omat lapsuuden maisemat ja paikat joissa ei ole muuta porukkaa. Julkisia paikkoja on vältelty myös metsästys syistä. On ollut hienoa ottaa Eräipana kainaloon ja kohti metsästys maita/ vesiä. Monestihan on niin ,että kun lapsen kanssa lähtee metsälle ei näy yhtäkään lintua. Osa syy meillä ainakin on Eräipanan malttamattomuus metsässä. Ääni ei meinaa pysyä pienenä ja mustikat tai keppimiekat kiinnostaa enemmän. Yhdellä kerralla meidät Eräipana kanssa yllätettiin hyvin. Juuri oli nyt alkanut metsäkanalintu aika,innolla lähdettiin tähyilemään tutuille paikoille missä monesti näkyy teeriä. Mutta tällä kertaa näkyi läjäpäin tuoretta hirven -ja peuran kakkaa, sai kyllä katsella mihin jalkansa laskee, tai reppunsa. Saatiin hyvin kartoitettua että hirvien ikivanha reitti on edelleen voimissaan. Riistanhoidolla koitamme pitää reittiä paikoillaan, koska julkinen vilkas tie kulkee lähistöllä, kolareita ei kaivata. Mutta, aikamme tähyiltyämme lintuja ja syötyämme mustikoita päätettiin lähteä autoa kohden. Hiekkatielle päästyämme kuului takaamme ääniä, rahinaa ja kahinaa. Peräämme hyppäsi metsiköstä kunnon metsouros! siinä se pörhisteli komeana tiellä. Tuijoteltiin siinä hetki että mitäs tässä. Koska tielle ei saa ampua jatkoimme matkaa ja komea lintu sai jäädä. Paitsi, että tämäpä lähti perään rauhallisesti eikä yhtään uhoillen. Siinä hän sitten käveli muina metsoina pitkän pätkän perässä! Kieltämättä huvittava tapaus ja hyvä mielihän tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi 😀

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Valmiista kohteista päiväretkiin viikonloppuisin on mahtunut Pukala, Kintulammi, Birgitanpolun reitit ja Siikaneva lähiaikoina. Niissä on todettu suuria väki määriä ja se on puolestaan ihan positiivista,ellei etsi rauhaa. Toki rauhakin on käsitteenä henkilökohtainen kuten luontokokemuksetkin. Osa pitkoksista vielä hieman huonossa kunnossa Siikanevalla, mutta jos kengät kestä vettä niin hyvin mahtui väistämään suon puolelle. Karpalotkin sekä sienet siellä kukoistivat jo kauniiden värien ympäröimänä. Hyvää retki etikettiä on onneksi sattunut meidän kohdalle. Ihmiset ovat jutelleet retkeilystä ja vaihtaneet vinkkejä sekä autelleet tulenteossa toisiaan (+turvavälit pysyneet). Eräipanakin on monesti ollut todella innokas jutuissaan. Päiväkodissakin opettaja oli saanut palautetta, todetessaan metsässä että puussa kasvaa sieni. Eräipana oli sitten korjannut tilanteen ”se on kyllä kääpä”. Samana päivänä myös olivat keskustelleet veden puhdistimesta puhdistimella, keskustelun ollessa kuravedessä. Pieneen ihmiseen näköjään mahtuu tietoa hyvin ja tiedon jako onnistuu melko luontevasti, toki sen voisi ottaa joku näsäviisautena. Kuitenkin meillä nuo asiat ovat osa arkea ja sitä myöden tarttuu lapsen puheeseen hyvin herkästi.

Siikanevan tuoksun kun saisikin pullotettua!

• 

• 

Meille syksy on siis yleensä hyvin vauhdikasta aikaa ja Eräipanan äidin kalenterit täyttyy monien eri luonto ja eräily tahojen tapahtumista + talven valmistelusta. Myös omat metsästys reissut tulee saada kalenteriin ja marjastus/ sienestys. Meillä kun liputetaan itse hankitun ruuan puolesta, sekin lapsuudesta opittua.

Myös aika jolloin haluaa vain olla oman perheen kanssa on tärkeää. Siihen sopii hyvin juuri reissut joissa ei someteta ja kamerat jää kotiin. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteydenottojen myötä ja sen hyväksyminen isoksi osaksi työtä on ollut itselleni haaste. Puhelimella tai tietokoneella oleminen ei ole itselleni luontaista, vaan ihmisten kanssa oleminen ”face to face”. Mutta tiedonjako on tärkeää ja asioista keskustelu asiallisesti on suotavaa. Loistavaa puolestaan on että kysymyksiä retkeilyyn ja ”eräilyyn” tulee paljon! Tuntuu että kynnys kysyä omasta mielestä tyhmää asiaa on madaltunut 🙂 Mutta somen ikävä puolikin on olemassa, ei ymmäretä että toisella puolella on ihan oikea elävä ihminen, helppo huudella mitä sattuu (voisiko sen sanoa kasvotusten?). Myös yleisesti lapsiin kohdistuneet hämmentävät kommentit ovat saaneet entistä varautunemmaksi. Kuka vain voi olla mitä vain verkossa! Pitää muistaa varovaisuus ja se että virkavallalta saa ja pitää kysyä apua jos herää epäilyksiä. Se olkoot näin loppuun hyvä muistutus ikävästä puolesta.

Ei nyt viitsi lopettaa noin inhorealistiseen ajatukseen. Vaan haluan kaiken positiivisen kiireen keskellä toivottaa mahtavaa syksyä kaikille! koitamme Eräipana kanssa kasata instagramiin eri kohteista kuvat yksiin kansioihin (hillitön homma kun kuvat ovat kadonneet bitti avaruuteen). Blogiin saadaan vielä kohde käyntejä syksyn mittaan ja tulevasta pohjoisen reissusta varmasti jotakin. Miksikö nyt kesäloma? Syksy…metsästäminen, ruska, lappi ❤ Paljon olisi eräilyyn liittyvää kirjoitetavaa ja koitetaan saada aikaa kirjoittamiseen, se on mukavaa puuhaa!

Syksyn yöt ulkosalla ja mitä huomioida pienten kanssa.

Mihinkäs se kesä meni? Nopsaan meni vaikka oltiinkin käsi paketissa ja parantelu toipilaana. Hieman muutti kesä suunnitelmiamme,mutta ei voi mitään. Onneksi nyt syksyksi käsi ehtii toipua ja metsästys kausi on päässyt jotenkin vauhtiin!

Mutta mites se telttailu ja laavuilu näin syksyn tullen? Sataa, on kosteutta, säät viilenee, yöt pimenee,arki on koittanut päiväkoteineen.

Meillä on onneksemme metsää lähettyvillä,se helpottaa välimatkoja ajatellen paljon. Omien lähimaastojen hyödyntäminen kannattaa ja takapihakin on loistava! Jokamiehenoikeuksilla saa hyvin vapaasti sen teltan pystyttää metsään, mikä nyt sitten mukavimmalta paikalta tuntuu. Kunhan nyt ei kenenkään pihaan parkkeeraa tavaroidensa kera ja jos aikoo olla pitkään niin asiasta tulee kysyä maanomistajalta. Myös luonnonsuojelualueet tulee huomioida. Kansallispuistoissa on merkattuja paikkoja helposti joita käyttää.

Mutta mitä päälle lapselle kun säät vaihtuu minuutin välein? Käytännössä homma ei ole rakettitiedettä, etenkin jos kyseessä on jo näin iso kuin 4v. Mutta hieman suunnittelua ja oman lapsen tuntemusta saa varata. Ihan pienen kanssa sitten enemmän matkaan mukaan lämpöä ja läheisyyttä sekä retkikohteen valintaa kannattaa miettiä. Tietysti jokaisen harrastuneisuus ja asennekkin ratkaisee miten lähteä vaikka harjoittelemaan ulkona yöpymisiä vielä vauva iässä olevan kanssa syksyllä. Meillä Eräipanan ensimmäiset syys yöt vielä vauva iässä alkoi takapihalta. Niinsanottu varustelu ja sään viileys piti huomioida kesää paremmin, miten vaipanvaihto, ruokailut ja pepun pyyhintä tehdään nopeasti maastossa, onko mikä paras alustana ja millaiset vaatteet saa pian päälle takaisin. Pärjäänkö yksin vai otetaanko toinen aikuinen tai nuori apukäsiksi matkaan mukaan?

Kosteus on aina toki haaste, koska se kylmentää aikuistakin hyvin. Lapsen makuupussin tai rataspussin tulisi olla hengittävä ja kosteutta sietävää jotta vesi ei kondensoidu, kerry pintaan ja humahda sisuksiin. Kerrospukeutuminen niin ihan pienelle kuin jo tällaiselle isollekkin on mielestäni toimivaa. Pienien kanssa se nopeus on vain valttia juurikin vaippa hommissa. Meillä oli aluksi vauva iässä haalari välikerrastona, mutta melko pian todettiin että se hidastaa ja siirryttiin kaksiosaiseen jolloin ei esim sukkahousuja tarvinnut kokonaan riisua. Myös miten Eräipana kulki matkassa vaikutti. Kun on tiiviisti kantorepussa ihan vanhemman iholla vaikutti sekin lapsen lämpöön ja myös omaan. Meillä Eräipana on kova kuumakalle ja hikoilija kuten äitinsäkin. Kun Eräipana oli Manducassa edessä kyydissä ja hänellä päällä haalari,niin aukaisin usein lapsen haalarin vetoketjua jotta kuumuus helpottaisi. Silloin myös oman takin vetoketju oli auki yleensä lapsen kohdalla. Kunnon kaulahuivi itsellä ja lapsella kypärämyssy & pipo niin yläosa pysyi lämpöisenä. Lapsen kantamiseen tarkoitettua takkia ei ollut koskaan käytössä. Lämmin kantorepun suoja oli olemassa mutta kuivilla pakkasilla käytössä. Sain onneksi silloin kosteille säille kyllä kosteutta pitävän tuulisuojan, silloin oli pakko puolestaan pienentää lapsen vaatekertaa.

Nyt Eräipanan ollessa 4v on homma helpompaa vaatetukselta, vaikka vauhtia ja itsenäisyyttä touhuissa on (joka luo vaatteen ominaisuuksille haastetta). Nyt on todettu että samaa materiaalia olevat retkeilyhousut kuin aikuisillakin toimii parhaiten. Kostealla säällä kuorihousut (sateessa kurahousut + pitkätkalsarit /ohuet colleget) ja kuivemmalla retkeilyhousut /takki. Myös vaatteiden oikea pesu j akäsittely esim. vedenhylkimistä edistävillä tuotteilla kannattaa tai vahaaminen. Kannattaa katsoa käytettyinä, uutena melko suolaisen hintaisia! Kunnon kerrospukeutuminen saapuu jälleen kohta kun syksy etenee. Meillä ohut merinovilla on toiminut parhaiten näin alkusyksystä. Myöhemmin talvella oletettavasti siirrytään paksumpaan versioon joka on haalarin alla vaikka pulkkamäessä hyvä.

Kun pystyttää telttaa näin sateiden aikana on tärkeää että muistaa pingottaa päälliosa kunnolla! Jos sen hoitaa huonosti tulee pian sateet sisään asumukseen. Tarppi teltan yläpuolelle on myös hyvä lisuke tai tilanantaja tarvittaessa. Seinien koskettelua kannattaa välttää jotta pintajännitys pysyy! Pohjan viileys alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan kun ollaan maan tasolla yötä.Siksi eristävyyden kanssa saa jo miettiä mitä makuupussin ja pohjan väliin laittaa. Meillä on käytössä ympärivuoden Eräipanalla ilmatäytteinen alunen ja sen lisänä paksu solumuovi. Telttapaikan valinnoissakin on syytä aina muistaa että kylmyys viihtyy kuopissa. Teltassa plussaa on toki ettei tuuli tule sisään helposti ja vaatteiden vaihto on mukavempaa, koska onhan teltassa lämpöisempää.

Laavuissa on nykyään meidän Eräipanan helpompi jo nukkua ja erityisen hienoa hänestä on kun sieltä näkee ympärilleen! Tuulen suojana tarvittaessa on tarppi ollut mukana. Laavussa vaatteiden vaihto käy onneksi melko rivakasti kun on kyseessä pieni ihminen ja Eräipana on oppinut myös pussissa riisumisen ja pukemisen (unille mentäessä vaatteet pois ja kerrasto päälle. Sukkien kanssa ei taistella enään, kun ei suostu niitä pitämään). Nyt oli myös jo toinen makuupussi oman pikku pussin päällä, sitä sai sitten kuitenkin aukaistua jos tulee kuuma. Pipoa saa jo salaa ujuttaa Eräipanan päähän kun hän on nukahtanut, ohut trikoopipo tai ohut merino pipo on jo hyvä yön viileydessä. Nyt meinaakin jo ”neuloosi” iskeä ja miettii millaisen pipon kutoisi. Mutta vielä ei ole makuupussiin laitettu uudelleen lämmitettäviä kädenlämmittimiä lisukkeeksi.

Kenkinä meillä on ollut nyt syksyllä sään mukaan joko kevyet kumpparit tai kalvolliset kengät. Enään ei viiletetä paljasjalkakengissä joihin ihastui. Tasainen pohja liukkaalla aiheutti kolhuja metsäsässä joten syvä uralliset kengät ovat olleet maastossa käytössä nyt. Jos matkat eivät ole kävellessä pitkiä on välillä jaksanut ottaa vaihtokengät mukaan, yleensä ne kevyet kumisaappaat. Hedelmäpusseja on aina mukana, kengät jos kastuvat jossain välissä. sitten vain kuivat sukat jalkaan,muovipussi päälle ja kengät takaisin.

Ruokaa kannattaa miettiä myös siten mikä on helppoa valmistaa jos sataa. Avotuli harvemmin silloin toimii, ellei ole sattumoisin katoksellinen paikka. Avotulihan on muuten ihana syksyllä kun pimenee ja tuli tuo lämpöä. Myös kosteiden vaatteiden kuivaaminen on siinä näppärää. lapsia usein tuli kiehtoo ja saa pysähtymään joskus hetkeksi. Meillä olen pienestä asti Eräipanaa opettanut tulen käsittelyyn ja kokkailun avuksi. Kaasu on toki näppärä siinä missä monipolttoainekkin. Niiden kanssa ei vain teltassa sovi kokkailla, kaasu onnettomuudet ovat kuitenkin mahdollisia. Teltan absidissa ollaan pakkotilanteissa laitettu ruokaa kaasulla,todella varoen ja hyvällä tuuletuksella (tätä en siis suosittele). Siksipä tarppi (kuten huonolaatuisessa alakuvassa) on ollut kätevä lisä retkillä, sen alla voi kokkailla huolettomammin. Tarpin saa pikku treenillä nopeasti kasattua katokseksi vaikkapa loue tyyliin tai ihan mielikuvitusta käyttäen. Laavussa puolestaan ruuan lämmitys kaasulla onnistuu helposti. Lämmin ruoka pitääkin vilua poissa hyvin ja esimerkiksi lämminkuppi välipalat ovat käteviä. Ruokatermos on myös yksi hyvä keino vaikka päiväretkillä tai ruuan tekeytymiseen. Meillä esimerkiksi nuudelit ovat ”se juttu” Eräipanalle ja monesti nuudelit saavatkin tekeytyä ruokatermoksessa kun aamulla lähdetään jatkamaan matkaa. Eli kuumennettu vesi (samalla kun vaikka aamukahvit keitetty) nuudelit kuumaan veteen termokseen). Silloin voi vain avata termoksen ja ruoka on valmiina. Pikkuisen kanssa maidon/ ruuan lämmitys onnistui nopeiten kaasulla. Itse en voinut imettää Eräipanaa, joten tästä syystä maitojen lämmittely retkillä tuli tutuksi ja maitojauheet.

• 

• 

• 

• 

Pimeys on myös syytä huomioida jo ihan turvallisuus syistäkin. Pimeässä kompurointi ei ole kovin mukavaa ja siinä satuttaa helposti maastossa itsensä tai sylissä kulkevan. Pimeässä asiat muuttavat muotoaan ja tuttukin metsä /polku voi näyttää oudolta. Lapsista monesti se oma tasku- tai otsalamppu on maailman hienointa! Kunhan ei soikaise muita. Lapsille onkin suunniteltu omia silmäystävällisempiä lamppuja. Näin syksylläkin kun päiväretkillä tulee pimeys iltaisin kuten alakuvassa ehkä näkyy 🙂

• 

• 

Mitähän vielä tulisi mieleen lapsen vaatetuksesta tai ulkona syys nukkumisesta? Jos teille tulee jotakin mieleen niin laittakaahan viestiä. yhteyden saa muutenkin joko tänne tai sähköpostiin eraipana@hotmail.com myös instagramissa voi laittaa viestiä sekä facebookissa 🙂

Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Äiti ajatuksia

ÄÄIITIII!

Wau, sehän olen minä! Äitiyttä on varmasti moni muukin pohtinut aika ajoin ja hyvähän se on välillä pysähtyä kaiken arkisen rumban keskellä. Ajattelinkin tässä kaiken tämän hetkisen korona hässäkän keskellä kirjoittaa omasta subjektiivisesta näkökulmasta äitiyteen. Eräässä instagram kuvassa istunkin ihan tyytyväisenä puunrungolla, suomen suurimalla supalla ja mietin sanaa äiti. Näin äitienpäivän lähetyessä voikin tämän aijatusmadon julkaista 😉

Miten arvot ja opitut tavat, elämän historia lyhyeen 35v ikävuoteen.  Onko odotukset tai kulttuuri ovat vaikuttaneet itseeni. Miksi tapani olla äiti on hiotumassa johonkin suuntaan, vai onko suuntaa ollenkaan?

Äitejähän on moneen lähtöön ja tässä lähdössä omalla osallani ristiriitaa. Sairastin anorexian nuorena aikuisena, perfektionistina. Silloin sanottiin että ”kuulehan, sinä et voi saada lasta”. Tuudittauduin sitten alitajuisesti siihen kohtaloon etten saisi ainakaan biologista omaa lasta. Olin todella pettynyt silloin itseeni, olin epäonnistunut, ei biologista lasta.

Lapsuudessa, omassa perusperheessäni on perhesiteet olleet aina hyvin tiiviit. Erityisesti äitini on ns. lapsi-ihminen ja se oli osa hänen työtäänkin, lasten hyvinvointi, turvallisuus ja läheisyys korostui siinäkin. Ajattelen että osa omaa äitiyden miellekuvaa tulee oman äidin tavasta olla äiti. Oma äiti oli lapsuudessani kotiorientoitunut ja maalla kun asuttiin niin se antoi oman lisämausteensa sille. Pullantuoksuinen kotiäiti joka veti partiota ja kutoi sukkia. Äidille pystyi kertomaan aina salaisuudet jotka painoi mieltä tai jos joku oli kiusannut, äidin kainaloon sai mennä aina. Äidille sai myös teininä soittaa keskellä yötä että voisitko tulla hakemaan, ilman pelkoa että siitä seuraisi jokin sanktio (omassa nuoruudessa kun saattoi livahtaa vaikka kotibileisiin 😉 ). Nyt huomaa ainakin että opittua perimää on ylisuojelvaisuus lasta kohtaan ja halu olla myös se pullantuoksuinen äiti, sormet mullassa perunamaassa. Myös kunnioitus ja pitkäjännitteisyys on osittain opittua. En muista kuin yhden kerran jolloin äiti olisi minulle suuttunut ja minä sanonut pahasti hänelle. Ristiriidoissa ei olla huudettu pää punaisena. Tosin olin kuulemma helppo lapsi ja liian ujo, hieman arka. Nyt lapsuuden omaa kokemusta omaan äitiin peilaa helposti omaan äitinä olemiseen. Itse haluaisin olla aidosti läsnä, katsoa silmiin ja kuulla & kuunnella, ottaa syliin ja puhaltaa pipit pois.

Nuoruuden jälkeen kun sairastuin syömishäiriöön, aloin ajattelemaan että en minä mitään lasta haluaisikaan, ei se sopisi minun elämän rytmiin ja tavotteisiin. Matkustelin paljon, harrastin paljon, keskityin itseeni paljon. Otin kaksi koiraa silloisen miehen kanssa, koin että jotain puuttui, tyhjiö jota halusi täyttää. Koiriin panostin paljon, ystäviä näin paljon, opskelin paljon..ja kuitenkin jotain puuttui. Hankin hyvää sisältöä erilaisista järjestö toiminnoista ja hankkeista. Harrastin bodyfittness:iä innolla ennen kun siitä tuli varsinaisinen buumi. Kuitenkin kun joskus istui merenrannalla yksin ja tuijotteli aallokkoon, mietti että miltä tuntuisi olla äiti ja kantaa vastuuta muustakin kuin omasta navastaan. Monet vastaan tulevat perheet aiheutti paljon tunteita, kuinka pieni käsi kulki vanhemman kädessä. Aloin miettiä olisiko minust adoptio vanhemmaksi.

Suomalainen kulttuuri laajalla skaalalla on melko joustava nykyään perheen suhteen, viitataen esim. suositaanko poikia enemmän kuin tyttöjä, montako lasta voi hankkia. Meillä vanhempani eivät koskaan kyselleet aijonko hankkia lapsia. Mutta monet muut kyllä alkoivat kyselemään että ”olettekos suunnitelleet lapsia”. Muuanmuassa yhdessä työhaasattelussa kysyttiin asiaa joka nyt ei ole sopivaa. Silloin meni pussi herneitä nenään, mutta sai jotenkin hillittyä tunteensa.

Elämä pisti lihamyllyn käyntiin paluun yhteydessä Tampereelle ja kaikki muuttui. Uusi tapa elää alkoi kun joutui sairaalaan ensin kovan tulehdustilan takia ja kohta olikin jalka leikkauspöydällä. Kaikki fitness puuhat jäi. Äiti oli silloinkin tukena ja kohta menetin mummoni joka oli kuin toinen äiti minulle. Mummo oli perinteinen maatilan emäntä suurella lapsikatraalla varustettuna, sisukas ja lempeä nainen! Oma äiti on varmasti siirtänyt minuun opittua äitiysmalliaan omalta äidiltään. Ison uusperheen saaminen oli osa uutta elämää myös.

Kun sain tietää että oho, olen raskaana ei se mennyt putkeen ja keskenmeno on nyt yksi ikävä kokemus listalla. Se oli suunnaton suru ja edelleen saa kyyneleet silmiin. Uusi raskaus oli siksi pelottavaa ja perus-sairauksien vuoksi sai muutenkin sitten käydä sairaalassa usein. Raskaus meni kuitenkin hienosti vaikka Eräipana syntyi ennen aikojaan. Lasten teholle kuitenkin päädyttiin ja jälleen itkettiin huolesta vaikka oli todella hyvissä käsissä. Kaikki ne pienet ihmisen alut ja mitä näki osastolla, on sellaista mitä ei unohda. Lääkärit ja kaikki henkilökunta ansaitsevat kyllä mitä suurimman kiitoksen työstään, ei sitä voi sanoin kuvailla miten heitä arvostaa. Vielä kotiutumisenkin jälkeen päädyttiin monesti sairaalaan, mutta lapsi onneksi vahvistui ajan myötä. Osittain nuo kokemukset muuttivat varmasti arvostusta elämää kohtaan, miten pientä ja haurasta kaikki onkaan, me aikuisetkin. Monena hetkenä tuli itkien kotiin, ikävästä kun piti lähteä sairaalasta lepäämään ja lapsi jäi sinne. Siinä ymmärtää että kaikkia lankoja ei voi pitää omissa käsissä elämän edessä.

Miten minä tuota pientä Eräipanaa koitan koulia tähän kovaan ja kieroon maailmaan, siinä on työtä. Oma työ jossa on nähnyt pahaa liikaa on aiheuttanut pelkoa lapsen kasvatukseen. Mutta vaikka kuinka pitäisit lasta kuin kukkaa kämmenellä et voi tietää miten käy, mitä valintoja lapsi tekee myöhemmin. Lapsuus menee kiitävää vauhtia ohi ja nyt sen huomaa vasta valokuvista. Eräipana on luonteeltaan pohjimmiltaan hyvin herkkä ja pohdiskeleva, ulospäin vauhdikas ja hyvin näsäviisas tapaus. Näiden piirteiden kanssa tasapainoillaan kuten kaikki muutkin vanhemmat omien lastensa kanssa.

Äitinä olen ajatellut olevani yllättävän rauhallinen ja pitkäpinnainen.  Oma ajatus on esimerkiksi äänen korostamisesta se että, jos sitä käyttää jatkuvasti tehokeinona niin se menettää merkityksensä. Kun iskee kiukku niin toistaiseksi on toiminut ”saat valita” tekniikka, ”saat valita otatko banaanin vai muroja, vai päättääkö äiti”. Koska isän puolen taiteilija sukuisuus puskee välillä pintaan, niin pienen lapsen aktivointi luovasti tai kynä kädessä tuntuu toimivalta. On ilmeistä että meillä ulkoillaan paljon ja sen vuoksi puolestaan toivon että voin opettaa lasta myös ns. kaupunki ympäristöönkin paremmin.

Miten sitten osaisin olla stressaamatta kaikesta äitiyteen liityvästä? Äitiyden malleja korostetaan ja ohjaillaan ulkoapäin mediassa melko paljon. Asetetaan kuvia, tekstejä miten olla tälläinen tai tälläinen äiti, näin onnistut äitinä! No ainakaan en ota paineita verkossa pyörivistä ”täydellisistä” kuvista, puunattua, pyntättyä, hymyä ja hekumaa, loistavia ruokia ja valkoisia pintoja. Ei, ei kolahda! Ulkoiset asiat on oppinut näkemään kyllä kauniina, mutta niiden taakse näen mieluummin. Ideota vaikka uussita resepteistä ja elämän tavoista lukee mielellään kyllä! Ymmärtäen että jokin asia tuottaa toisella iloa ja onnea erilailla kuin itselleni vrt. trendikkäät lastenvaatteet, uudet rakennekynnet & kahvila VS uusi esteetön luonto kohde ja vaikka suunnistus rastit.

Uskon että moni äiti pyörittelee samoja asioita päässään iltaisin ”olisiko huomenna nakkikeittoa vai perunamuusia? unohdinko antaa d-vitamiini tipat? olikohan miehen työvuorot miten ensiviikolla?”, saisinko yh äitinä lapsen vahtia ensiviikolle?”. Oma jaksaminen äitinä ei myöskään ole sidonainen lapsilukuun, koska me olemme erilaisia. Toiselle murhe on se katkennut kynsi, toiselle miten saada ruokaa ensi viikolle, kaikki on suhteellista. Itse koen olevani hyvin maanläheinen, käytännöllinen. Äitinä haluan jatkossakin viettää aikaa luonnossa oman ja muiden lasten kanssa. Haluan että voin oppia myös muilta äideiltä ja puolestaan antaa jotain vastavuoroisesti heille. Omassa arvomaailmassa olemme kaikki samalla viivalla, vaikka arvojen kohteet/ tavat elää saattavat olla erilaiset.

Kun tässä podin ”huonon äidin syndroomaa” eilen ja vahingossa suusta pääsi Eräipana kuullen että ”oon ihan surkea äiti!” niin hän tuli reiteen kiinni ja sanoi: äiti, olet maaailman lakkain ja palas! ❤ Niin, lapsi on lojaali vanhemmilleen. Syy miksi podin huonoa fiilistä johtui etätyön viemästä ajasta kotona ja että lapsi ei saanut äiti huomiota aidosti ”joo,oi kun on upea,hienoa auto”, ”syödäämpäs nyt reippaasti” (ja samalla teen puhelimella töitä). Nämä ei aidot läsnäolot ovat omia akileen kantapäitä.

Missä oli punainen lanka? Äitiyden pohtiminen tekee hyvää! Mitä haluan antaa lapselleni/ lapsilleni. Joskus olen tehnyt aarrekarttoja tai elämän aikajanoja, kirjoittanut, runoillut,piirtänyt. Joskus asian näkeminen paperilla auttaa. Jos voi pahoin, ottaa aivoon, kirjoitan asian suoraan kaikkine rumine sanoineen. Sitten poltan paperin tai revin sen, helpottaa kummasti.

Voi äitiys! Ihaninta ikinä ja huolettavinta koskaan ❤

Tänä korona-aikana olemme lähiretkeilleet paljon! Tästä ”setistä” kirjoittelen kun rytmit hieman antaa yhden projektin kanssa myöden 😉