Rantakoiviston laavu, lintutorni ja mahdollinen lentolisko

Eräipana täällä omin pikku sormin kirjoittelee. Ennen kuin tuo nimeltä mainitsematon korona saapui kunnon ryminällä, käytiin äidin kanssa lintutornilla ja metkalla polulla. Oli siellä laavukin johon pääsi todella helposti!

Oli kivan aurinkoista ja minun mielestä paras kura-aika ikinä! paljon lätäköitä ja polkuja joissa voi tepastella iloisesti, välillä kaivaa kunnolla mutaa mukaan (suosittelen taskuja). Äidistä ja isistä on välillä jotenkin ikävää kun hieron tätä ruskeaa töhnää auton kylkeen tai juoksen istuimeen kurahousuilla.

Tänään äiti ajatteli että mennään lintutornille lähelle. Äidillä oli alkanut etätyöt ja se on minusta toisaalta kivaa, saa osallistua kaikkiin palavereihin verkossa ja huudella puheluihin omia kannanottoja. Äiti on onneksi hyvä ”multi taskaaja”, tiskaa ja hoitaa ihmisten murheita keskittyneesti ja asiat onnistuu niin kuin kuuluu. Onneksi osaan leikkiä ihan itte, leegot, palapelit, tussit, liitutaulu, majat,koirat, muovailuvahat, hamahelmet..tekemistä kyllä on!Jostainsyystä äidin sydän hyppää välillä kurkkuun kun yllättäen olen nopeasti istumassa ikkunalaudalla kärppää kyttäämässä (naapurin pihalla semmoinen musta hännänpäinen juoksenteli eilen nimittäin siellä). rauhallisina hetkinä äiti nappaa sohvalle kainaloon ja tutkitaan Koiramäki kirjoja. Välillä on ikävä kaikkia niitä päiväkodin kavereita ja muita kavereita joita ei nyt juuri saakkaan enään nähdä. Mutta, nyt oli työt tehtynä joten liikkeelle!

Nyt sitten laitettiin lämpöiset ulkovaatteet minulle, koska kävi kylmä tuuli ja aurinkolasit nenälle! Äitikin laittoi tiukasti pipon päähän! Äiti laittoi suosikki ikinä koskaan maapallon herkkua, nuudeleita. Raa´at nuudelit mausteineen ruokatermokseen ja kuuma vesi päälle. Sitten kurkkua pilkottuna purkkiin,mehua pulloon, kahvi termopulloon ja keksejä mukaan! Äiti on siis tosi hyvä kokki 😉 Mutta meikäläisen herkkuja nuo kaikki! Muuta kivaa oli toki kiikarit, olen saanut käyttää äidin kiikareita, kun äiti opettaa miten ne toimii. Myös äitin kamera kiinnostaa kovasti, mutta se aina riistetään käsisitä kun sen nappaan. Mielestäni melko julmaa, viimeksi tein todella hyvät säädöt kameraan ja äiti sai sellaisia negatiivii tyylin kuvia sitten paljon!

Osoitteeksi otetettiin Kangasalan frisbeegolf radan parkkipaikka, Atrakuja
36200 Kangasala. Käveltävää olisi 500m ja kulku kävelytietä laavulle. Ainakin näin lumettomaan aikaan laavulle ja polulle pääsee vaikka vaunujen tai pyörätuolin kanssa!

Käveltiin rivakasti kohti laavua ja minusta oli mahtavaa että oli katseltavana myös jokin iso rakennustyömaa frisbee golf radan kupeessa, paljon kaivureita sekä nostureita!

Laavulle juostessa näkyi polun oikealla puolella isoja kuusia ja niiden alla oli mainio juosta äitiä karkuun! Laavu oli hurjan siisti ja puitakin oli seinustalla paaaaljon! Juoksin innolla laavuun ja karjuin sieltä nuudelien kutsuhuutoa. Äiti aina jaksaa muistutella että ei saa karjua dinosaurus ääniä ulkona

Nuudelit saapuivat. ne olivatkin turvonneet todella paljon ja olivat hurjan kuumia! Äiti palvelu toimi hyvin, minä nakersin kurkkua-äiti puhalteli nuudelia-nuudeli matkasi suuhun-kurkku-nuudeli-kurkku… Hyvin toimi. Sitten kun sanoin röyh ja keksiä kiitos niin äiti veti loput nuudelit. Jälkiruoka oli ihana ja aurinko paistoi. Ei ketään missään…eikun joku meni juuri edessä kulkevalla laudoitetulla polulla vaunujen kanssa.

laitettiin roskat roskiksieen ja siivoilin muidenkin karkkipapereita roskiin, törkymöykkyjä sanon minä, kun on kerran roskiskin!

Kipitin  nopeasti polulle ja oli huisin hienoa että se oli laudoista tehty! Lähdetiin laavulta vasemmalle ja äiti koitti pysyä perässä. Välillä jäin kyllä tutkimaan mitenköhän paljon olisi kuraa jos hyppäisi polulta alas? Muutama ihminen tuli vastaan ja hekin kiersivät kaukaa. Äiti oli neuvonut nyt väistämään kunnolla ihmisiä ja koitin uskoa parhaani mukaan. Lintuja (niitä pieniä joiden olemassa olon huomaa vain äänestä) oli paljon liikkeellä ja mahtavinta oli huomata se torni! Matkaa tuolle tornille oli noin 200m laavulta. Äiti laittoi minut kulkemaan tikkaat edellään ja opasti miten kuljetaan rauhallisesti ylös, yksi jalka kerrallaan ja pidetään kiinni kaiteesta. Äiti kyllä piti kiinni kokoajan. Hienosti se meni ja olen varmasti nopeampi kuin marakatti!

Ylhäältä näkyi vielä jäässä oleva Kirkkojärvi. Viime keväänä äiti oli nähnyt täällä paljon erilaisia sukeltaja- ja puolisukeltaja lintuja! Nyt sain kiikarit käsiin, äiti kertoi että niillä ei saa missään tapauksessa katsoa aurinkoon. Tähystelinkin tiiviisti puiden alla pomppivia mustarastaita ja pikkuisia sinitiaisia sekä ihan varma kiiltäväsuomuinen lentolisko! Polulla alapuolellamme ei ollut ruuhkaa, muutama ihminen käveli ohi rauhaksiin. Pari ihmistä kyllä huomasi minut kiikarointi puuhissa ja huikkasi ”onko näkynyt lintuja?” osasin kertoa että mustarastaita ja muumikeksejä, naureskellen jatkoivat matkaansa. Napsittiin tosiaan vähän keksiä ja mehuakin samalla. Äidillä oli tuo lapsenkantorinkka mukana kun se ei tiennyt kuinka pitkä lenkki tehtäisiin.

Alas mennessä äiti meni edellä ja varmisti minun peruutus askelitani, hyvin meni! Käveltiin vielä todella matalalle alikulkutunnelille joka johti tälle luontopolulle myös. Juteltiin samalla vähän autojen korjaamisesta, poneista, suklaasta & hammaspeikoista, vieraille ihmisille karjumisesta (mutta kun olen dinosaurus!) ja linnuista. Äiti totesikin jälleen että ”sinun kanssa ei kyllä hiljaista hetkeä ole”. Kerroin myös että oltiin isin kanssa juuri pelastamassa nukkumatti joka oli jäänyt tulivuoreen jumiin, mutta isillä ja minulla oli supervoimia ja saatiin nukkumatti pelastettua ja..

Takaisin kävellessä tulikin jo enemmän ihmisiä vastaan, varmaan päivällis heillä mennyt ja ulkoilu kutsui. Muutamalle huusin hentoisesti että laavulla voi keittää haukikeittoa! Luulen että kuulivat ja ensi kerralla ovat keitto puuhissa.

Jatkettiin vielä tätä todella helppokulkuista puupolkua eteenpäin kunnes kävin pissalla puuntakana. Sitten tuumittiin että voidaan palata autolle päin, polku kuitenkin kiertää vielä pitkän matkan ja pitää kuulemma joutaa kotiin siivoamaan!? Luonto-ja kulttuuripolku on noin 10.5km kokonaisuudessaan. Hirveä banaanin himo iski yllättäen kesken matkan ja istahdin vielä polun reunalle välipalan väipalalle. Vielä lintubongauksena heinä- eli sinisorsa pariskunta, ihme tyyppejä kun pyrstö vaan jää kellumaan pinnalle kun ne ruokailevat ( niiden ruokaa on lähes sama kuin omani; selkärangattomat, vesi- ja rantakasvit, hyönteiset sekä äyriäiset) ❤

No, onhan tässä muutakin isillekin kerrottavaa kun tullaan kotiin! Lentoliskoja ei nimittäin ole pihassa näkynyt, mutta täällä niitäkin oli, varmasti! Välillä harmittaa kun isin työpäivät on joskus eri tahdissa kuin äidin tai että meillä ei ole jokapäivä karkkipäivä 😉 Nyt kun tätä kirjoittelen ollaankin oltu eristyksissä koronalta ja seikkailtu ties missä pöpeliköissä äidin kompassin ja kartan kanssa. Kohta osaan varmasti itsekkin ottaa suuntaa 😀 Koitetaan kaikki nyt pysyä kotona ja niissä lähimetsissä ❤

Äiti hihkuu että ”tsemppiä meille kaikille!”

Lapinsaaren laavulle!

 

Ihana aurinkoinen sunnuntai koitti ja ennen suurinta korona epidemiaa, uskalsi vielä ulkoilla reippaammin. Päätettiin että tänään lähdettäisiin ulos syömään Kangasalle Lapinsaaren laavulle. Toki jos näyttäsi siltä että paikalla olisi muitakin ihmisiä paljon liikkeellä, niin menisimme kauemmas kaasu- ja risukeittimen kanssa.

Lapinsaaren laavu on erittäin helppo saavuttaa ja jos lastenrattaissa on maastorenkaat niin laavulle pääsee niilläkin jyräämään. Matkaa tuosta venerannasta laavulle on noin 300m. Paikalle löytää hyvin myös osoitteella Lapinsaarentie 85, 36120 Kangasala.

Vaikka aurinko paistoikin todella kirkkaasti, oli kova tuuli. Koska kyseessä on saari oli selvää että tuuli tuntuisi entistä kylmemmältä. paljon vaatetta siis päälle! Kerrospukeutuminen on Eräipanalla suosiossa ja materiaaliat jotka eivät atooppista ihoa kutita / ärsytä.  Alle Nordbjørn icicle Merinovillainen kerrasto, päälle Ruskovillan merino haalari, lämmin kohta pieni Reiman untuva haalari, lämpöiset tumput (vara tumput mukaan), perinteiset Kuomat jalkaan ja Didriksons talvihattu päähän!

Ajomatka oli lyhyt ja ennen kuin edes Eräipana ehti huomatakkaan oltiin jo perillä. Jäällä näkyi muutamia pikkijöitä ja parkkipaikalla oli yksi auto meidän lisäksi. Mönkiä joka oli myös parkissa kiinnosti erityisesti Eräipanaa ja kovasti tivasi miksi ihmeessä meillä ei moista ole.

viimeksi täällä käydessä oli paikalla vain nuotiopaikka ja omat puut tuli olla mukana. Tämä kohde onkin ollut monien retkiluistelijoiden kohteena pitkään.

Nyt käveltiin saarelle ja jo mennessä huomattiin voimakas tuuli, onneksi tuli laitettua itsellekkin kunnon kerrasto ja kamppeet. matkalla Eräipana kiinnostui hillittömästi polun varteen kertyneistä jäistä. Puikkoontuneen jään tuhoaminen oli pikku dinosaurukselle mahtavaa! Eli aikaa kului matkalla joka ei todella päätä huimaa… Sitten heti saaren puolella näkyi muutama kiinnostava laho puu ja niiden tutkailu otti aikanasa. Tutkittiin oliko kenties tikka ollut tekemässä koloja ja näkyikö toukkia? Huomattiin samalla puuliiteri ja PuuCee:kin!

Kohta pikkuisen mäen nyppylän takaa erottui laavu! Todella mukavasti antoi tuulensuojaa ja näköalat olivat järvelleMutikonsalmelle kauniit. Paikalla ei näkynyt ketään joten parkkeerattiin lounaalle tähän. Laitettiin tuli ja makkarat sinne iloisesti kypsymään. Mukana oli pari kaasu pullon jämää ja tarkoitus oli saada ne loppuun. Tehtiin siinä kahvivedet sopivasti niillä jämilla ja Eräipanalle toivomansa valmis purkkiruoka speciaali. Välillä on hänestä kiva saada muutakin, kun äidin kotiruokia. Kaasun käyttö on äärettömän nopea tapa saada pian ruokaa, ainakin näin valmisruuan lämmityksessä ei kuin minuutti mene ja ruoka on kuumaa. Purkin sisältö vain kattilaan ja sekoitelaan tehokkaasti.  Sillävälin kun makkarat olivat kypsät ehti Eräipana  vetäistä ruokansa äidin syättämänä, jotta tarvisi tumppuja ottaa pois ja suoraan kattilasta.  Jälkiruokana makkara toimi lapseen hyvin 😀

Kohta paikalle saapui muitakin, hieman viluisen oloisia ihmisiä. Tuulen huomioiminen on hyvin tärkeää ulkoillessa!

Kipitettiin tämä pikkkuinen saari ympäri ja huomattiin viereisessä olevassa keittokatoksessa olevan myös makkaran paistelijoita. Huikattiin morot ja jatkettiin matkaa. Polkua pitkin olikin saareen jo saapumassa enemmän väkeä, parkkipaikalle myös näytti tulleen autoja lisää. Ilmeisesti satuimme hyvällä ajoituksella paikalle.

Jatkettiin ulkoilua ”samoillen” Toosilan niemessä, eli venerantaa eteenpäin ja metsään. Oli ikävä huomata kuinka paljon oli kaikenlaista roskaa ja rojua ympäri rantaa ja lähi metsää. Eräipanaa kiinnosti kovasti jää ja siitä lähtevä rasahtelu ääni. Yksi kiinnostava railo  näkyi Mutikonsalmessa jossa juuri oli ollut ihmisiä pilkillä. Jään liikkuessa huomasi miten joissan kohdin vesi tuli jään päälle. Lokit puolestaan ovelina kyttäsivät pilkkiaukoilla ja ajattelivat varmaan kalojen suoraan hyppäävän nokkaan.

Eräipana halusi tutkailla kunnolla metsää ja varsinainen aarre oli dinosauruksen hampaat jotka roikkuivat kiven lohkareesta. Niiden syömistä kiellettiin, mutta ei ollut simppeliä muistaa ohjeistusta. Toinen löytö oli melko tuore kuollut nuori uros kettu. surullinen näky, heinänkorsi suussa. Ulkoisesti ei havaittu mitään vaurioden jälkiä joten mysteeriksi jäi mihinlie kettu kuollut. Myöskään sairaalta ulkoisesti ei tämä yksilö vaikuttanut.

Aikaa saatiin kulumaan hyvin. Etenkin kun Eräipanassa riitti virtaa vaikka puolelle Tampereelle. Juttujen kuunteleminen oli kyllä mahtavaa! Erityisesti Eräipanasta on hienoa olla tutkimusmatkailija joka johdattaa joukkoaan kivikautisessa maastossa. Samalla on hurjan helppoa opettaa lapselle eri sammaleita ja vaikka lintuja, kuka on hakannut puihin koloja. lapsen oppimis ja muistikapasiteetti on uskomaton, voi kun omakkin olisi noin terävä! Kaikessa mitä puuhailee on hyvä sanoittaa mielestäni asioita ääneen, kuten kaasun käytössä eri vaiheita tai miksi puusta ei saa repiä tuohta.

Aurinkoinen päivä alkoi kääntyä iltaa kohden ja kuljettiin Toosilan niemen halki autolle. Meidän auto olikin ainoa enään paikalla. Kiva päivä ulkona takana ja autossa mietittiin vielä kettua ja Eräipana rouskutteli ruisnappuloita samalla. Jälleen savun tuoksuisena oli mukava palata kotiin ja huomata että mieli oli paljon virkeämpi. Jaksaa ilta puhteina alkaa perkaamaan pyykkivuorta 😉

Valoa päivään Vehoniemen laavulta!

 

Kaunis ilma perjantaiana  13..3.2020sai aikaan sen että suoraan töistä lähdettiin liikkeelle, lähellä on laavu jossa ei olla käyty?! No nytpä mennään! Kohteena on siis Vehonimen laavu, Kangasalan puolella ja vieressä,voisi sanoa on  Vehoniemen automuseo & näkötorni sekä saarikylien retkiluistelu paikka. Tämä laavu on vain jotenkin päässyt lipsumaan ohi.

 

Katselin kohteen ajoreitin ja näytti ihan tie menevän perille, puomi tosin olisi edessä, mutta siitä kävely matka olisi hyvin lyhyt ja tietä sekin noi 800m. Sain tietää myöhemmin että talvisin ei ole kunnossapitoa tiellä, tosin nyt ei ole lunta. Mutta muutoin jos olisi lunta niin pulkka tai lapsenkantorinkka/ muu lapsenkanto väline mukaan niille, jotka eivät itse vielä jaksa kävellä. Myös hiihtolatu kulkee tästä ohi 🙂

 

Nyt oli tarkoitus vain mennä katsomaan mikä paikka oikein olisi fasiliteeteiltaan, napattiin koirat samalla kätevästi lenkille. Otettiin tutusti suunta lahdentielle ja kohti ihanaa kaivannon kanavaa jossa kohta jälleen pääsee kuoreita lippomaan! Siitä kohta tie kääntyykin kohti Vehoniemen näkötornia ja automuseota, vanhalle pälkäneen tielle. Eräipana huomasi heti mihin tultiin, korkeiden paikkojen rakastajana näkötornit vetää häntä aina puoleensa…ja toki ne autot siinä vieressä. Luvattiin että palatessa voidaan käydä näkötornissa ihailemassa upeita Roineen sekä Pielisen maisemia. Tie jatkoi kulkua harjanteella ja kohta loiva oikea suunta alas, saavuttiin vehoniemen kylään. Kohta vasemmalla näkyikin puinen kyltti; Vehoniemen laavu (vastapäätä tie nimeltä Vehoniemenkylätie). Myös google maps tunnisti ”vehoniemen laavu” kohteen.  Auton sai hyvin parkkiin tukkimatta tietä ja tästä lähtisi myös polkuja kohti vehonimen harjua ja maastokarttojen mukaan muitakin polkuja kulkee maastossa runsaasti.

Yksi hyvin kiinnostava asia tarvinee käydä katsomassa laavun lähellä. Nimittäin suuri suppa, punamultalukko on laavusta noin 800m päässä ja kaiken lisäksi oletettavasti pohjoismaiden suurin!

Mutta yhteen päivään sopii hyvin supan tutkailu ja yhdistäen sen Vehoniemen laavuun, on lapsiperheen päivä paketissa. Toki jos laavulta suuntaa kohti suppaa on huomioitavaa kulku polulla ja nousut! Vaikka suppaa karttojen mukaan lähestyisi suunnasta kuin suunnasta on aina ylämäkeä, mutta supalle pääsee Varalantietä lähimmäksi autolla.

Toinen kiinnostava asia oman mittapuun mukaan lähellä on Kirvunlinna, linnavuori Pälkäneen puolella. Sinne pitänee kyllä tehdä jo ihan erikseen reissu.

Takaisin laavulle! Kuljimme kävellen sutkakkaasti ohi puomin joka ilmeisimmin suljettaisiin yöksi, ainakin kyltin mukaan. Tie oli pääosin sulaa ja mukavia lätäköitä tuli hypittäväksi tuon tuosta. Pieniä polkuja lähti metsään välillä tien varrelta. Kavioiden jäljistä päätellen myös hevoset ulkoilevat koirien lisäksi täällä.

 

Tien vasemmalla puolella, meno matkalla  oli isoja soramonttuja ja jotakin jännittäviä nappuloita tolpissa. Kaupungin hiekkakuoppia. Eräipana koki selkeästi olevansa villi ja vapaa kun juoksi tietä innolla ja harmitteli kun ei kyseisiin nappuloihin ylettynyt. Myös hiekkakasojen alla oleva suuri lätäkkö kiinnosti ja pakko sinne oli koittaa saada heitettyä pari kiveä. Vieläkään ei tullut ketään vastaan, vain taakse jäävä havupuupainotteinen metsä piti ääntä. Autojenkaan ääntä ei kuulunut, ihana hiljaisuus (vai liekö osana korona joka rajoittanut kulkemista, tiedä häntä.)

Onneksi oli pukeuduttu lämpimästi, todella kylmä kaakkoistuuli puhalsi auringon paisteen ohessa. Eräipanalla oli merino kerrasto, villahaalari ja hyvin tuulta eristävä haalari vahvikkeilla jotka ottaakin kunnolla osumaa. Käteen lämpöiset rukkaset (ja toiset reppuun kastumisen varalta) ja lämmin mutta hikoavassa päässä parhaaksi todettu merino pipo, niin ja perinteinen kauluri! Kengiksi otettiin lämpöiset Sorelit joiden kumiosa pitää vesileikeissäkin osansa.

Matka laavulle taittui ilman sen kummempia mutkia ja laavu oli helppo saavuttaa. Maisemat laavulla oli hyvinkin hiekkaiset. Näkymät olivat suoraan hiekkamonttuun ja kallioon, sekä sen takana siintävään männikköön (josta pääsisi supalle 😉 ). Laavu oli todella iso ja itse tulipaikka melko etäällä laavusta. Nukkumiseen soveltuu kuitenkin vain noin kahdelle aikuiselle. Puuliteri oli olemassa ja siellä oli puitakin vielä. Ulkohuussi oli paikalla ja sekin siisti sekä wc-papeeria löytyi, nyt kun sitäkin ihmiset ovat hamstranneet.

Kohteessa oli jotain kivaa, niin erilainen kuin yleensä. Ei perinteistä järvenranta tai suo maisemaa. Ajatukset vei jotenkin kesäiltaan, kesäilta hiekkakuopalla jossa olisi hiljaista ja tuli räiskyisi tuossa betoni rinkulassa. Erilainen kuvaa hyvin paikkaa. Lapsille kuitenkin on tekemistä kun tässä on todellakin tilaa juosta ja helppo pitää silmällä. Perinteisiä leikkejä kuten tervapataa, väriä, kapteeni käskee tai kukapelkää mustekalaa (uusi nimi oman lapsuuden leikille…). Täällä voisin kuvitella pitäväni itse vaikka lapsille erilaisia tutkimusretkiä ja havainnointia hiekka ja kivi ympäristöstä. Kivien muotojen ja pintojen tutkiminen on sangen kiintoisaa puuhaan ja etenkin kun otaa vielä luupit matkaan. Tilaa on ainakin ruokailuun kunnolla!

Eräipanan oli iha pakko päästä täälläkin korkealle, oman vuoren huiputus! Sopiva hiekkakasa kutsui ja antaa palaa! Veikkaamme isin kanssa että tuo lapsi heiluttelee vielä jonkin vuoren huipulla isona.

Onneksi oli mukana pillimehua koska kyllähän juostessa hiki tulee! Toki reppuun oli sujautettu myös aina EA-pakkaus, puukko, otsalamput ja vettä & ruisnappuloita. Autossakin on aina jokin ruoka hätävära jemma.

Poikettiimpa siten luvatusti siellä näkötornilla ja nähtiin maisemien lisänä pyrstötiaisia iso parvi harmaalepässä istumassa. Hurjan suloinen lintu, valkoinen pää saa sen näyttämään hyvin sympaattiselta! Sääli ettei oma kamera ihan tarkenna lintuihin asti kauniisti tuolta etäisyydeltä. Aurinko laski hissukseen ja mukava uuteen paikkaan tutustuminen suoritettu! Uusien kohteiden haaliminen on kiinnostavaa, välillä on tullut toki pettymyksiä, välillä tiputtu kartalta ja välillä löytynyt jotakin aivan mahtavaa, joskus ei kohdetta ole edes ollutkaan.

Omien polkujen kulkeminen on kuitenkin välillä hyvin tervettä itselleni yksin, ottaa kartta kouraan ja marssia uuteen metsään! Tämä puolestaan antaa varmuutta liikkua maastossa ja avaa uusia ovia sitä kautta.

Ja nyt, koska korona peruutti kotimaan matkailumessuihin valmistautumisen, sai aikaa kirjoitteluun! Yritetään säästyä kaikki tuolta virukselta ja metsään uskaltanee mennä ❤

GoExpo hurmaa, korkeuksista pohjalle ja hieman sen välille!

GoExpo 2020 oli edessä ja vähän jännitti päästäänkö liikeelle, sen verran oli räkäisyyttä ollut Eräipanalla että kuumeen nousua jo odotettiin. Mutta, säästyttiin kuumelta ja helposti iskelvätä kurkunpääntulehdukselta!

Päästiin launataina 29.2 liikkeelle heti aamusta ja ajomatka sujui jälleen kätevästi Miinaa ja Manua kuunnelleen. Yhden pikku pissatauon taktiikalla hurautettiin Pasilaan nopeasti!

Väkeä olikin messukeskuksella todella paljon! Huomasi että ihmisiä kiinnosti todella kattava messujen tarjonta. Kaikkea oli, voisi melkeinpä sanoa että maan ja taivaan väliltä, oli nimittäin sukelluksesta kiipeilyyn asiaa.Meillä oli tarkoituksena pysyä retkeilyyn liittyvien asioiden piirissä, mutta toki tutustua muuhun tarjontaan, kuten hevosiin.

Pari meille kiinnostavinta asiaa aijon avata tässä.

Ensimmäisenä suunnattiin kuitenkin Base camp lavalle jossa Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:sta oli kertomassa Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueesta, voitto kun tuli vuoden retkikohteeksi 2020. Voitto oli kyllä ilahduttava! Kintulammi on taidokkaasti ja luontoa sekä perinteitä kunnioittaen rakennettu kokonaisuus. Kintulammin monipuolisuus on omasta mielestäni hyvin oleellinen, reittejä on moneen makuun ja esteetömyyskin on otettu huomioon yhdelle katetulle tulipaikalle. Kannattaa tutustua alueeseen osoitteessa: Kintulammi.fi Meille Eräipanan kanssa Kintulammi on hyvin tuttu, äidille tuttu jo omasta lapsuudesta jolloin alue ei ollut retkeily käytössä. Äiti henkilöllä on myös alueella omia, luvanvaraisia projekteja lintujen parissa ja se puolestaan myös liittyy siihen että alue on tuttua. Pidetään siis huolta että kaunis alue pysyy siistinä meidän retkeilijöiden osalta!

 

Hmm..välillä ne yhteiskuvat menee ihan nappiin 😀 Mutta hei! Höpsötellä saa ja pitääkin!

 

Suunnattiin heti tutustumaan erilaisiin retkeily tuttavuuksiin. Koska mukana oli pieni energinen poika niin silmiin iski tietysti auto, jonka katolla oli hänen unelma asumus, teltta! meillä on ollut pitkään jo toiveena eräipanan puolelta että muutettaisiin telttaan. Kävimme tutustumassa todellakin kiinnostavaan konseptiin Ikamper . Mielenkiintoista oli että kyseinen tuote on hyvin kevyt, joten sen saisi vaikka Minin mini mallin tai vaikkapa Kia picanto:n katolle. Eli kyseessä on tässä kohtaa, paljonko auton katolle saa lastata painoa. Ikamper firman sivuilla on tästä omat luettelot joten tiedon saanti on helppoa sen suhteen. Eurooppalainen sivusto on hieman erilainen ja kattavampi kuin pohjoismainen, mutta ihan toimivat, jos asia kiinnostaa. Tuotteella on puolensa kyllä ja idea on hauska. Mutta itseäni nuo tikkaat mietityttää yö pissailuiden kanssa 😀 Se myös että pitäisi olla paikassa johon pääsee autolla ja haluaa siinä telttailla rajoittaa jonkin verran, omasta näkökulmasta. Meitä matkustajia/ retkeilijöitä on moneenlähtöön. Tässä paikanpäällä olleen pohjoismaisen edustajn sivut https://ikampernordic.com/

Sopivasti ikkuna itään nävissä ❤ Ja Petkeljärvihän puuttuu meidän listalta 😉

 

Siitä sulavasti siirryimme ylhäältä alas. Packraft tuotteisiin Melomon pisteelle. Koska vesillä oleminen ja melonta on lähellä sydäntä oli tätä pakko tukailla lähemmin. Melomolla oli MRS merkkiä myynnissä. Packratf eli pieni ilmatäytteinen kajakki kuullostaa erittäin jännittävältä, koska kajakin mukaan saaminen eräily reissuille olisi sangen mukavaa, mahtuisi rinkan päällä kuljetettavaksi! Näitä packraft tuotteita on todella moneen lähtöön. On pientä ja hyvin kevyttä joka sopii tasaiseelle vedenpinnalle ja vaikkapa ylitys tilanteisiin. Sitten on hieman järeämpää kalustoa jolla voi vaikka laskea koskea. Painot tuotteesta riippuen on 3-5,5kg. Omilla vaelluksilla olisi joskus ollut kerrassaan ihanaa jos jonkin vesistön olisi erämaassa voinut vain ylittää simppelisti. Kun miettii Suomen pikku vesiä joita tulee keskellä ei mitään vastaan, niin tämähän avaa uusia mahdollisuuksia. Mela on puolestaan yleensä kajakista tuttu kaksilapainen versio, mutta kukapa kieltäsi myös yksilapaista mitä yleensä käytetään inkkarikanootissa. Täyttämine tapahtuu ilamtiivin säkiin avulla ja se on plussaa, ei tarvita pumppua mukaan. Mukavuus ja turvallisuus sitten. Melontaliivit, aina päällä. Vaatetus toki riippuu kuinka paljon aikoo meloa, kuivapuku on toki kiva, mutta joskyseessä on lähinnä ylityksiä tai pinissä järvissä tasaisella melontaa niin parjää hyvin ilmankin. Kengät on hyvä olla eri, esimerkiski itse ottaisin varmaan neopreeni tossut tai skinners:it eli paljasjalka tossut. Jos esimerkiksi vellus ja melonta harrastusten yhdstäminen kiinnostaa niin kannattaa tutustua! https://www.melomo.fi/

Jämädimme veden ääreen. Eräipana oli täysin haltioissaan kun näki pieniä lapsia snorklaamassa. kiinnostus veteen on suurta ja taidot uimiseen alkaa pikkuhiljaa hioutua, vaikka uimisen osaamisesta ollaan vielä kaukana. Beden kanssa tutuiksi tuleminen o tärkeää ja itse arvostamme uimataitoa todella paljon. Uimataidon oppiminen on jokaisen  Suomessa asuvan lapsen perusoikeus. Koulujen tulisi taata että jokainen lapsi oppii uimaan yhdeksänteen luokkaan mennessä, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta uimaopetukseen muutoin. Monilla on hyvin erilaisia kokemuksia esimerkiksi juuri koulun uinti tunneista, jotka voivat liittyä niin pelkoon tai häpeään, joskus jopa nöyryyttämisen tunteisiin. Itselläni oli onni että ne tunteet jäivät paitsi ja ilo oli aian kun pääsi koulust auimaan. Nyt Eräipanalla on toistaiseksi se ilon tunne kun pääsee veteen. Ja takaisin siis sukeltamiseen… Eli snorklaaminen kiinnosti kovin. Kävinkin jututtamassa sukeltajaliiton edustajaa ja utelin miten ja missä iässä voi ajatella lajin kokeilua. Itse olen sukeltanut laitteilla kunnes iski hankaloittava astma, eikä verenpainettakaan hyvällä katsottu, turvallisuus ensin ja snorkaliulun on saanut kelvata.  Sukeltajaliiton edustaja osasi kertoa hyvin kaiken mahdollisen mihin etsimme vastausta. Lapsillehan on vaikka mitä mitä toimintaa! Hyvin usealla paikkakunnallla toimii sukeltajaliiton alaisia yhdistyksiä. Nuorimmat ovat todellakin 3- vuotiaita ja harrastavat vedessä erilissta harjoittelua vanhempiensa ja ohjaajien kanssa. Siitä polku etenemiseen on hyvin rakennettu leikin avulla harjoitteluun. Hyvin koulutetut ohjaajat antavat turvallisen tunteen itsellenikin kun lapsen kanssa on veden parissa. Pirkanmaalta löytyi heti alle 7-vuotiaille on vanhempien mukana ollessa kuutti toimintaa ja siitä polkua eteenpäin nuorisojaokseen norppatoimintaaan. Tästä helposti tutustumaan mitä mahdollisuuksia löytyy https://www.sukeltaja.fi/ Laji yllätti myös edullisella hinnallaan, ajattelin että saisi pulittaa ainakin 100€ mutta ainakaan Tampereella ei jäsenmaksua ollut lainkaan ja kausi maksu norppatoimintaan olisi 35€ . Kovalla työllä sain Eräipanan pois alataalta johon siirtyi melonta kokeilijoita…

Jotain niin kiehtovaa ettei pois todhi ollenkaan

Messujen anti oli suuri. Monta uutta kohdetta tulevalle mahdolliselle kesälomalle jäi kytemään mieleen; pohjoiseen tai Itä-Suomeen tie kuitenkin oletettavasti käy. Mutta toisaalta…upea saaristo alkoi houkuttaa kun keskusteli eri palveluiden tuottajien kanssa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Kokeilaan ja annetaan mahdollisuuksia uusille liikkumisen ja ulkoilun maailmoille ❤

Ja tietenkin ruoka ja mikä helpottaa myös retki ruokien valmistelussa 😛

 

 

Kylähyppelyä ja lähimatkailua | Kotimaanmatkailumessut

Kannattaa tutustua ja seurata infoja☺️ Eräipana mukana menossa myös🌲

https://www.kotimaanmatkailumessut.fi/fi/program/kylahyppelya-ja-lahimatkailua/