
Vielä on retkeilyä pimeässä!
Pimeässä retkeily on aina haasteellisempaa, vaikka se sitten onkin klo:16.00 päivällä.Nyt yksi mukava kohde joka on tuttu otettiin hämärä kohteeksi. Norojärven laavu on Kangasalla ja pienen järven edustalla. Laavu on Kaarinanpolun retkeilyreitistön pohjoispäässä. Osoite on Norontie joka on Jyväskyläntien varressa, monesti puomi tien edessä, jolloin käveltävää tulee hieman enemmän hiekkatietä myöden. Myös Haukijärven tien kautta pääsee Kaarinapolulle, josta laavulle. Haukijärventietä voi ajaa n.250m Jyväskyläntieltä käännyttäessä ja kääntyä pikku tielle vasemmalle jossa on kääntöpaikka. Jos teiden varsilla on puomit kiinni tulee huomioda että jättää auton mahdollisimman reunaan turvallisesti ja haittaa aiheuttamatta niin luonnolle kuin muulle liikenteelle. Maastopysäköintilaki onkin välillä hyvin kimurantti asia, joten jos aihe kiinnostaa ihan syvemmin niin tässä lakitekstiin linkki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710

Vaikka nyt mennään valoa kohden talvipäivän seisauksen jälkeen, on pimeys / hämäryys kuitenkin täällä etelä-suomessa vallistsevaa. Siksipä retket arkisin tapahtuvvat poikkeuksetta hämärissä. Ilman ulkoilua lamaantuisi lopullisesti. Itse henkilökohtaisesti olen huomannut piirteeni vuosien aikana ”passiivisuus passiovoi, aktiivisuus aktivoi”. Kokeeko muut samoin?
Norojärven laavulle takaisin. Pimeänä iltapäivänä oli portti auki Norontiellä ja sinne ajoimme suoraan päiväkodista. Pikku riski toki ajaa aukiolevan puomin ollessa auki, mutta se riski otettiin. Pimeys oli jo laskeutunut. Auto parkkiin, nokka kohti lähtö suuntaa.
Eräipanalle oli varattu mukaan oma otsalamppu, koska hän kuitenkin on jälleen retkikunnan johtaja. Myös oma puukko löytyi äidin repusta. Mukana oli ruuat, tulenteko välineet, EA laukku, vaihtotumput eräipanalle ja aikusten otsalamput.
Vaikka Norojärven laavu ja sen reitti on tuttu, niin maisema ja sen muodot muuttuvat kummasti pimeässä. Esimerkiksi polun lähtökohta suoraan puskaan voi näyttää sellaiselta ”tästäkö se muka meni?”. Lapsen kanssa hämärässä retkeillessä on miellyttävämpää ottaa tuttu kohde, jossa eksymisen riski olisi vähäisempi. Vaikka olisi puhelimessa kartta sovellukset ja kellossa GPS niin tunne eksymisestä on ikävä, vaikka ei olisi mitään hätää edes. Myös tieto liikuttaessa siitä, että on teiden sisäpuolella helpottaa omaa mieltä. Eli tässäkin hyvä huomioida etukäteen mihin on matkalla ja mitä ympäristössä on karttojen mukaan. Lähtökohtaisesti Kaarinanpolun merkinnät ovat hyvät ja polku paljon kuljettu. Mutta, pimeässä tuttukin polku näyttää suppeammalta ja sen ympäristöä on vaikea hahmottaa. Etäisyydet saattavat tuntua erilaisilta myös kun kulkee pimeässä, sekä aika voi tuntua pidemmältä.

Itseäni kiinnostaa paljon ihmisen reagointi ja toimintakyky pimeässä, koska olemme kaikki erilaisia. Päätyössäni monesti keskustellaan peloista ja pimeän pelko on yksi mikä nousee usein esille. Tämän pelon koskemus on inhimillistä ja koostuu monesti kokemuksista ja ennakkoajatuksista. Vielä kun otettaisiin retkeily mukaan pimeän pelkoon, niin paketti on aika kova pala. Tästä syystä puolestaan Erä- ja luonto-oppaana pidän aiheesta pimeässä kulkeminen ja toimiminen pimeässä. Monia ihmisiä olen vienyt retkille, totuttelemaan pimeän kokemisen tunteeseen. Voidaan kulkea yhdessä turvallisesti vaikka laavulle, tehdä ruokaa ja halutessa yöpyä laavussa / teltassa.
Norojärven polku alkaa tästä kohdin suoraan puskaan menemisellä. Mutta polku itsessään on todella selkeä ja kyltti tulee pian myös vastaan. Nyt Eräipana oli kiukkuinen ja ihme ettei oma agentti Nero Naru otsalamppu lentänyt pöpelölikköön. Syynä oli simppeli suklaa, miksi jälkiruokaa ei saa heti!? Annettiin kiukulle tilaa. Hetken uhmaa kesti ja vanhempien yhteen hiileen puhaltaminen ja linjassa pysyminen, jälkiruoka ruuan jälkeen. Pian Eräipana huomasi että uhma ei auta ja lähti johdattamaan meitä polkua pitkin eteen päin. Kohta tuli valtava kurakko eteen, siellä muhi alligaattoreita ja oli parempi että isi kantoi tästä yli.


Matka alas viettävälle polulle, joka johtaa laavulle on noin 240m. Mutta pimeässä sekin tuntuu suuremmalta. Lapsen kanssa näin hämärässä matka on oikein hyvä päiväkoti päivän jälkeen. Tekemistä kuitenkin riittää laavulla. Polku laavulle alas olikin melko liukas, joten joukon johtajakin sai kulkea varovaisesti. Pezil Tikkid otsalampussa joka meidän johtajalla on, löytyy 20lm ja se on oikein riittävä sekä turvallinen silmille. Itsellä on käytössä 1000lm otsalamppu säädettävyydellä, mutta lapsi kuitenkin useimiten sillä sohii muiden silmiin tarkoituksetta. Pimeässä on myös hyvä treenata silmiä, harvoin täyttä tehoa tarvitsee edes.

Laavulla oli valmiina tulet edellisiltä kävijöiltä, joten nyt päästiin helpolla! Eräipana lisäsi pari puuta ja laitoimme ruuat tulille. Käytiin katsomassa rannassa jäitä. Pieni n.3cm jää oli tullut rantaan. Kova into oli Eräipanalla saada jäähän reikä ja onnistuttiin yhdessä siinä. Tässä olikin sitten hyvä hetki puhua jäistä ja että sinne ei mennä nyt.

Tulilla oli Eräipana lemppari makkaraa ja hyvin eksoottinen makea ”möhnä”. Nopeaa ja helppoa! Kasviksia oli myös mukana. Eräipanalla on siis eksoottinen maku makkaran lisukkeena, joillekin aamupala, jälkiruoka tai välipala. Hieman eri versio kaurahyveestä. Eli lohkottuja päärynöitä, kaurahiutaleita ja paljon hunajaa! Kaurahyve kokataan voissa ja möhnä hunajassa & parissa rkl vettä. tämä kypsytetään pannulla sekoitellen ja sitä sitten makkaran lisukkeena, no kai sitä huonompiakin vaihtoehtoja voisi olla?
Pimeälle taivalle kohoavat liekkien kipinät mietityttivät Eräipanaa. Ne olivat hänestä tänään erityisen hienoja ja kerrankin höpötys hiljeni niitä ihaillessa. On hienoa huomata myös että lapsi osaa haltioitua tästä tunnelmasta! Aikuisille tuli on lumoava elementti, mutta vetoaa myös lapsiin monin tavoin ja hiljentyminen & tulen ihmettely on taito lapsille. Muuten Eräipana olikin tulen kimpussa leikkien että se on tulivuori. Ihme että haalari on pysynyt ehjänä, myös kipinöiden suhteen. Vaikka kuinka opettaa että miten tulta turvallisesti käsitellään ja tulessa olevat / sen ympärillä metallit ovat kuumia niin kyllä paristi on sormea saatu jäähdytellä (kesällä palovamma geeli ja kylmäpussi on hyvä yhdistelmä)

Ruokailun jälkeen oli pakko alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan ja retkikunnan johtaja veisteli uutta vaellussauvaansa sillä välin. Vaellussauvana toimii nyt löydetty makkaratikku, sillä on myös hyvä tökkiä äitiä ahteriin. Kun matka autolle jatkui laitettiin lamput päähän ja rinnettä ylös. Nyt Eräipanalle sanottiin että hiljaa ja kuunneltiin mitä ympäriltä kuuluu? Havainto oli autotien ääni. Puhuttiin että jos eksyisi pimeässä on hyvä pysähtyä ja koittaa havainnoida ääniä. Täällä autotie (Jyväskyläntie) kuuluu hyvin, joten autotietä kohden liikkuttaessa päätyisi ihmistenilmoille. Mutta nyt käytettiin polkua kuitenkin 🙂
Tutkimukset siitä miltä kuusetkin näyttivät pimeässä ja isot kivet tekivät Eräipanaan vaikutuksen, mielikuvituksen keinoin joulutontut varmasti lymyilivät niiden suojissa. Eräipana kertoi myös aikeestaan viedä päiväkodin yksi tyttö retkelle syömään vaahtokarkkeja ja ajattelinkin että isompana voikin olla hyvä treffi keino 😉 Kokeiltiin myös ilmana otsalamppuja kulkemista ja todettiin että melko hyvin voi nähdä kun silmä tottuu pimeyteen. Samalla mietittiin eri elänten pimeässä näkökykyä. Miten selkärankaisilla on kahdenlaisia valoresptoreja silmissä; sauva- ja tappisoluja. Eläimet jotka ovat hämäräaktiivisia omaavat yleensä isommat silmät, jotta ne voisivat kerätä vähäisenkin valon reseptoreihinsa. Hämärä eläimillä suurin osa silmän verkkokalvolla olevista soluista, tai kaikki ovat sauvasoluja.

Palatessa autolle sai olla tarkkana ettei kävelisi ohi vasemmalle lähtevän pienemmän polun. Tässä hyvänä tunnisteena oli kyltti Kaarinanpolku, sen läheltä kulku vasemmalle missä oli päättyvä tie ja auto. suurimmat kurat kopisteltiin pois ja hyppy autoon! Onneksi porttikin oli auki ja pääsimme kohti kotia. reilu kaksi tuntia meni ja nyt uni tulisi varmasti paremin kun Eräipana menee untenmaille. Kotona mietittiin vielä iltapuuron ääressä että kuinka moni metsän eläin on talviunilla tai horrostamassa tai mitkä eläimet vaihtavat väriä? Lumikon ja kärpän erottaa ainakin mustasta hännänpäästä, lumikko on vitivalkoinen ja kärpällä musta hännänpää.
Nyt toivotetaan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!
Uusi vuosi tuo näillä näkymin muutoksia Eräipanan äidin elämään, hyvällä luontoon liittyvällä tavalla, jos nyt asiat saadaan suunnitellusti etenemään 🙂 Toivotaan siis parasta!