Ipana & -23c kiukkua Vehoniemen luonnonsuojelualueella ja kuorestuksen lyhyt oppimäärä

Maisemia etelään näkötornista

-23c näytti sunnuntainen 27.1.2019 lämpömittari lukemia ja aurinko helotti kirkkaalta taivaalta. Lauantai olikin mennyt jälleen letkeästi laavuretkellä maalla ja riistan ruokinnan merkeissä (huippua oli toki myös traktori hommat 😉 ). Nyt kuitenkin pakkanen oli melkoisen kirpakka,mutta eipä sitä sisälläkään tahdottu kökkiä kokopäivää.

 

Vehoniemenharjun tie oli komean luminen

Ajateltiin että lähdetään naapuri kaupunkiin Kangasalle. Nyt tarvitsi jo hieman pohtia että millainen retki tehdään noin ajallisesti ja vaatetuksellisesti. Lähtökohtaisesti,myönnettäköön oli ollut ihan känkkäränkkä aamu,kaikki oli ollut EI tai minä itte. Pukeutumisessa noudattettiin samaa kaavaa kuin aikuisilla,oletettaessa että ipana suostuu kävelemään kiukultaan. Eli alle laitettiin varmuudeksi vaippa,pehmeä puuvilla body,villasukkahousut jotka eivät kutita atoopikon ihoa,ohuet puuvilla housut,ohut neule korkealla poolo kauluksella ja merinovilla haalari päälle. Ilmaa jää kiertämään  kerrosten väliin ja liikkuminen onnistuu. Liian kireä ja topattu vaatetus ei anna mahdollisuutta lämpimiin ilmakerroksiin jotka hengittävät. Villasukat jalkaan,villa tumput + nahkarukkaset lampaan karvalla sekä kengät joissa varaa myös ilmalle sekä tarvittaessa ohuille lämmittimille (pakkasella kun ei tiedä jos vaikka auto hyytyisi matkalle). Päähän merino kypärämyssy ja korvat sekä kaulan suojaava lämmin hattu. Aurinkolasit oli ehdottomasti päässä,jo ipanan omasta ”taahtoo laasit” intoilusta.

Kohde nro1. Näkötorni harjulla

Auto sentään lähti käyntiin ja ei muuta kun matkaan! Ajellessa juteltiin talvesta ipanan kanssa ja kalastus oli päivän sana,toive oli että nyt mentäisiin pilkille koska siellä kuulemma olisi nyt ahvenia. Kerrottiin ipanalle kaivannon kanavaa ylitettäessä kuorestamisesta. Se on kyllä mukavaa puuhaa! Yöllä äitienpäivän tienoilla,näiden pienten rasvaeväisten kalojen perässä moni muukin heiluu suurien lippomis haavien kanssa tässä virta kohdassa. Eli ranta vedessä/kivillä pimeydessä pitkävartisella haavilla rauhaksiin vedellään virrasta saalista. Näiden pienten kalojen kutuaika on vielä hyvn kylmää ja melkoisen pimeää,siinä lienee siis osa ”romanttista” viehätystä. Viimeksi näkyi kylläkin sukeltaja sekä minkki,myöskin kiinnostuneina asiasta. Sukeltaja tosin tuli jutulle ja kertoi kauempaa tutkivansa kalojen käyttäytymistä. Omasta mielestä tuore kuore (myös norssina tunnettu) haisee tuoreelta kurkulta,mutta paistinpannulla jauhoissa ja suolassa kiepsautettuna,voissa tiristettynä on maku hyytävän hyvä! Käsittely on myös helppoa (ei toki pakollista,moni heittää pannulle kokonaisena). Raakana pää lähtee irti helposti suolineen rintaevien takaa,peukalo suuhun ,ote etusormella niskasta ja naps taaksepäin taitto + veto. mutpalataan tähän puuhaan myöhemmin tarkemmin.

Tyhjä parkkipaikka ja minä itte

Pian saavutettiin varsinainen ”winter wonderland”. Maisema oli uskomattoman kaunis! Tykkylunta koko historiallisen harjun puut täynä ja valo säkenöi timanttien lailla. Vehonimen harju on osa Suomen 100 luontohelmeä listaa,sekä kuuluu natura 2000 ohjelman suojeltuun harjujaksoon. Harju sijoittuu Roineen ja Längelmäveden väliin ja monelle tuttu kappale tuleekin varmasti mieleen ”mä oksalla ylimällä”. Alueella on myös ehkäpä pohjoismaiden suurin suppa eli harjukuoppa,punamulta lukko (harjulta kolmisen kilometriä etelään). Kesällä alueen kasvusto on hyvin monipuolinen ja joksenkin erilainen rinteiden eri puolin.

Selkeät opasteet ovat aina paikasta plussaa

Jätettiin auto sitten ihmeekseni tyhjälle parkkipaikalle Vehoniemen automuseolle joka sijaitsee harjun päällä (talvis aikaan kiinni). Siitä lähtee myös 2km luonopolku josta pääsee myöskin Uhkainlammelle,kannattaa käydä kesällä sekin kuoppa kurkkaamassa.

 

Päätettiin kuitenkin mennä ensin näkötorniin joka sijaitsee harjulla myös. 66 rappusta odottivat siinä sitten iloisesti.

 

Ipana oli vakaasti sitä mieltä että hän ei kävele yhtäkään porrasta vaan äiti toimiin personal kantajana. Tulipahan siinä sitten kunnollinen reisijumppa! Mutta kyllä kannatti,maisemat kirkkaassa aurinkoisessa talvisäässä joka puolelle olivat niin upeat että mykistyi!

Voiko tosiaan tällaisia näkymiä olla ihan näillä koti kulmilla ❤ Ipanaa kiinnosti lähinnä voisiko tornista heittää äidin pipon alas..pikku kiukkuhan siitä saatiin,onneksi laidat ovat korkeat ja ipana ei kykenisi edes unissaan sieltä pomppimaan kiukkuisena. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja saatiin ihailla maisemia tovi ihan rauhassa ja jutella meidän upeasta luonnosta joka saattaa vain jäädä kiireessä huomaamatta. 

Maisemia pohjoiseen Längelmäveden suuntaan

 

Ja vielä etelään Roineelle

Alas mennessä isi sai olla puolestaan ipanan kantojuhta. Rappuset ovat melko helppo kulkuiset,mutta talvisin ainakin hieman liukkaat. Näkötorni itsessään rakennettiin 1927 mutta tokihan sitä on korjailtu vuosien saatossa ja korkeutta on 13 metriä. Korkeinkohta merenpinnasta harjulla on 135m,näin nippelitietona 🙂

Alhalla saatiin uusi kiukkukohtaus koska ipana olisi toivonut kiipeämistä uudelleen torniin,mukana iso lumikökkö. Pikku kiukulla siitä sitten lähdettiin parkkipaikalle takaisin josta lähtee viitoitettu 2km mittainen luontopolku. Esteetön tuo polku ei ole. Rappusia riittää ja reitin varrella on korkeuseroja. Nyt tosin pakkanen oli niin piukea että mentiin vain alas rantaan. Rantaan oli yllättävän hyvin pysyneet portaat kävely kunnossa.

Tosin,ipanastahan hienoa on laskea pepulla portaat tai sitten huutaa kantajaa kun ollaan naama edellä lumessa (tästä syystä aina nenäliinoja läjä taskussa ettei kasvot palellu). Nämä minä itte vaiheet on toisinaan melko ärhäköitä,onneksi nopeasti ohimenenviä parin minuutin sessioita. Pääsääntöisesti ipana on lauhkea kuin lammas ja ymmärtää puhetta erittäinkin kiitettävästi.

Päästiin kuitenkin rantaan ja matkalla rapuissa nähtiin puussa naputteleva käpytikka, valkoisine täplineen ja punaisine perineen,kaunis lintu ❤ Tikka sai ipanankin käkättämään kunnolla ja päivä ilmeisesti parani kertaheitolla. Kuvaan kyseinen tikka ei kuitenkaan ehtinyt jäämään,liekö ipanan käkätys hieman liikaa.

Rannassa heti onkin vastassa retki ruokailuun ja maisemien ihailuun pöytä ja tuolit,sekä opasteet luontopolulle. Polun varrella on muuten pieni uimarantakin 🙂 Muinaista asutusta näissä maisemissa on myös ollut ja reitillä asiasta löytyy oma kylttikin. Päiväretki kohteena omasta mielestä lapsen kanssa alue on kiva! Lenkin jälkeen voi vaikka pistäytyä ilmaisessa automuseossa (eli luontopolku on rengasreitti,lähtö ja paluu samasta kohdasta) Vehoniemen automuseossa on myöskin kahvila ja vahva suositus itseltäni kohdentuu munkkeihin 😛

Tutkittiimpa sitten hieman jäätä,päällä oli todellakin paljon lunta ja ipanastahan se on maailman parasta! Lumeen on ihana kaivautua ja kieriä siinä,tai mennä isiä karkuun joka on ”iiiiso kaaaarhu” joka herää talviunilta.

Lumi peitteen alla oli kuitenkin melkoinen sohjo kerros ja teräsjään paksuus sen alla jää kysymysmerkiksi. Itse en lähtisi nyt jäälle pidemmälle,virtauksia kuitenkin tuolla on,koska kanava on lähellä. Jäätilanneta voi toki seurata erinäisten palveluiden kautta MUTTA niihinkään ei ole syytä luottaa sataprosenttisesti. Itse suosittelen kulkemaan vain valmiita reittejä joissa muitakin kulkijoita,etenkin uusilla vesistöillä (+aina naskalit kaulalla). Kokemuksesta voin sanoa että jäistä ylös nousu ei ole helppoa ja hypotermia jäältä päästyä on suuri riski!

Eli me pyörimme aivan rannassa. Jäällä ei myöskään näkynyt ketään kulkijoita Roineen puolella,kaunis tasainen lumi peitti järven ja loi mahtavia valoilmiötä lumen pinnalle. Hetken leikkien jälkeen lähdimme suorittamaan portaita ylös. Se noin 50m nousua tuntui jälleen kiitettävästi jaloissa ja keuhkoissa kun ipana protestoi rappujen kävelyä. Vuoron vaihto puolessa välissä oli ihan suotavaa. Oma vaatetus oli hieman liian kuuma ylä osastosta tähän kantamis osuuteen,untuva pisti hikoilemaan.

Autolla odottikin pari ylläriä. ipanan riemuksi kohokohta;lumi traktori joka olisi pitänyt saada kiinni ja tai vähintään saada lähemmäs = pikku kiukku kohtaus siitäkin. No,toinen ylläri oli auton ovet. Kappas kepposta kun sähkölukot ei avautuneet ja avain jossa olisi manuaali avain oli kotona. Siinä sitten avaimet paidan sisään lämpiämään ja ilmeiseti oma pikku hikoilu oli auttanut,avaimet elpyivät noin kolmessa minuutissa. Päästiin siis jatkamaan matkaa,kohti ruokakauppaa,kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Aikaa saatiin kulumaan itse harjulla reipas tunti,se oli ipanalle optimaalinen aika jolloin pysyi sormet ja varpaat lämpiminä. Lapsissa on eroja pakkasen siedon ja ääreisverenkierron suhteen siinä missä aikuisillakin,joten jokainen on oman lapsensa asiantuntia ❤ 

Lähi seudusta voisi vielä mainita että kesäisin kannattaa poiketa myös Pohtiolammin sääksikeskuksella,jossa myös mahdollisuuus kalastaa lohta itselle! Siellä myös näktorni sääksien thystelyyn. Pohtiolammilta pääsee sarsan muisnaismuistoalueelle jossa lyhyt opastettu polku. Monet omat lapsuuden muistot liittyvät tuohonkin kalastus kokemukseen,voisi sanoa että satavarma saalis oli aina pienen tytön ongen päässä.  Kesällä meidät löytää varmasti monesti uudelleen näistä kohteista 🙂

Nyt voi toivottaa hyvää viikon jatkoa jokaiselle,nautitaan talvesta kukin tavallamme!

 

Pikku juttu riistan ruokinnasta ”Peulalle luokaa”. Tehokkaat viikonloput osa 2

 

Ipanan oksennustauti on vihdoin selätetty ja sai tämänkin pikku jutun ilmoille,jee! Lähi metsiä on koluttu ahkeraan viikolla ja pilkillä joudettu käymään parina iltana lähi lätäköllä. Mutta niihin viikonloppuihin,jolloin on aikaa enemmän!

Nyt syksyllä on laitettu uusi ruokinta paikka peuroja ajatellen,sopii vain toivoa että muutkin kuin asiasta valveutuneet rusakot sinne löytäisivät. Hirvien kanssa meillä meneekin hyvin ja viimeksi nähtiin ikkunasta kun hyytävä lapiosarvinen jolkotteli suolakivelleen. Maalla on mitä optimaalisin paikka talon ikkunasta tähyillä pitkälle peltojen yli metsän reunaan. Riistakameraa ei tällä hetkellä ole käytössä,kiitos jonkun joka sen on kähveltänyt. Ipana on hyvin oppinut että aina kun suunnataan kohti Teiskoa on siellä jotain ulkoilua luvassa. ”Peulalle luokaa pitää viedä,tulee muuten nääkä” on ollut mukava kuulla ipanan  suusta. Ruokintapaikat on sijoitettu mahdollsimman ohjaavasti,siten että voisimme välttää eläinten kulkua isommalle tielle. Myös se että ruokinta paikkoja on muutamia auttaa,ei tule ruuhkaa yhdelle paikalla. Tärkeää sijoittelussa on myös huomioida käytössä olevat pellot ja taimikot. Ruokinassa pitää aina muistaa maanomistajan lupa ja olla itse sitoutunut hoitamaan asian pitkäjänteisesti läpi talven.

Peuroille nyt uudelle paikalle roudailtu omenoita,kauraa,kaalia,punajuurta ja porkkanoita sekä nuolukivi (lanttu ja auringonkukansiemenet on testaamatta). Peuroille on maahan ruokinta on yksi tapa ja ne saavat sorkillaan hyvin kaivettua maasta ruuan. Ruokintapaikan puhtautta on aina seurattava ja maahan ruokittaessa paikkaa voi siirtää hieman.

 

Edellis viikonloppuna oli ipana äärimmäisen energinen,energianpurku alkoi jo autossa pikku ärhentelyllä että näkyy nyt jo vihdoin karhuja. Jos ei karhuja niin olisiko tarjolla mäyriä..edes rusakoita?  Auton pysähdyttyä huudettiin että nyt mennään,onko pulkkaa? Ruokintapaikat on laitettu siten että näin lumiseen aikaan sinne on helppo talsia,tai mennä vaikka moottorikelkalla. Ipanan iloksi pulkka kulki loistavasti (äiti ehkä erimieltä) ja lampaantalja lämmitti kivasti pikku peppua. Ilma onkin nyt ollut kivan talvista ja suurilta räntäsade ajoilta on nyt vältytty,helpottaa kummasti ipanan vaate valinnoissa.

Hikipäässä metsänlaidassa puuskuttaen äiti totesi että seuraavalla kerralla on kyllä ipana rinkassa! Mutta,tuo sopivan suojaisa ja tarpeeksi avoin paikka petoja ajatellen olikin nyt viimeisimmän porkkana ruokinnan hitti. Monipuolisuus on eläimillekkin tärkeää. Esimerkiksi juurikin peurat voivat talven aikana menettää paljon painoaan ja energia taso hiipuu. Ruokinnalla voidaan vaikuttaa mahdollisesti myös eläinten sairastumiseen ja sillä voidaan turvata myös tulevaa lisääntymiskautta. Tätä juttelin ipanalle tohkeissani ja hassua kuinka tuo pikku sanaimuri taas pisti merkille asioita ”äääiti polkkanaa peulalle,ei tule pipi peulalle. Missä kalhun luoka on? Minä tahlon kalhun luokaa!” No onneksi tuo lumessa riehuva taapero tyytyi sitten,kappas vain mukana olleeseen patukkaan. Siinä tuo sitten seisoi vähän vielä ärheän pörheänä vieressä ja katseli tiiviisti mitä äiti teki. Toki ipana tyynnyttyään sai asetella porkkanoita ja tumpulla tutkia jälkiä + ihmetellä rusakon papanoita. Onneksi ne papanat on saaneet olla vielä menemättä ipanan suuhun. Muuta eläimistöä näkyi mukavasti,etenkin pikkulintuja oli liikenteessä runsaasti ja kohta kun kevät etenee alkaa teerien soitimet näilläkin kulmilla ❤ Se herättää vahvoja lapsuusmuistoja itsessä,äidin kanssa aina katseltiin ja kuunneltiin sitä pulputusta.

Lumikengät ovat jatkossa kyllä olleet oiva valinta,kun tarpoo nyt vihdoin kunnolla sataneessa lumessa! Kunhan muistaa kulkea rauhallisesti niin askellus ipana selässä on helppoa! Perus pulkka ei oikein toimi aina syvässä lumessa ja isompaa ahkiota ei saa aina tungettua autoon,riippuen matkustaja määrästäkin. Ipanan tärkeät kapineet ovat jälleen olleet aurinkolasit ja ne onkin syytä muistaa hangen ja auringon yhdistelmässä. Paluumatkalla ipana olikin jo ihan sippi,edes pettymys karhuttomasta päivästä ei haitannut 🙂 Yhdessä asioiden tekeminen ja opettaminen samalla on sangen ihanaa näin talvisin. ipanan jutuissa arkisin kuulee monesti mitä on yhdessä tehty ja eläin asioista voidaan jo tässä hurjassa 2v4kk iässä jutustella/ihmetellä. Tämä meidän eläinten ruokinta jatkuu kuten edellisinäkin vuosina ja iso toive on että tapa siirtyy tulevaisuudessa ipanalle. Keväällä voinee jälleen kirjoitella miten hommat ovat sujuneet. Tätä riista projektia hoidan osittain myös koulun puitteissa ja siinäkin saan jakaa tätä kokemusta riistan hoidosta muille. Adios,siis näistä merkeistä ja katsotaan mitä tulevana ”paukkupakkas” viikonloppuna keksitään! 

Pilkki ipana! Pilkkimisen saloihin tutustuttaminen. Tehokkaat viikonloput osa1

Lopussa kirja vinkkejä ja linkki jäistä pelastautumiseen.

Tammikuu on alkanut ihanan lumisesti ja kaikinpuolin hyvin näin eräilyjen suhteen. Oma töihin paluu nyt hieman jatkossa rajoittaa ajan käyttöä reissujen suhteen,mutta onhan tässä illat ja viikonloput tehokasta aikaa! Tehokkaasti onkin nyt käytetty viikonloput,on hoidettu riistan talviruokintaa,oltu pilkillä,korkattu moottorikelkka kausi ja lumikenkäilty.  Normaalisti illat viikolla kuluu lähi metsissä otsalamppujen kanssa ja itse yöt tulee vietettyä erä ja luonto-opas opintojen parissa,tai nukkuen takapihalla eri virityksiä testaillen. Oma elämän mittainen tausta eräilyn ja luonnon parissa on osoittautunut isoksi eduksi opiskelussa Ahlmanilla ( ❤ ) ja nyt siitä osaa nauttia täysin,vaikka sitten öisin 😀

Mutta siihen tehokkaaseen viikonloppu aikaan! Olimme Tampereen Teiskossa molempina viikonloppuina. Siellä saa rauhassa ja hiljaisuudessa hääräillä näitä omia juttujaan. Olen sinänsä onnekkaassa asemassa että maalla on paikka missä saan maanomistajan luvalla kehittää ja kokeilla mm. riistanhoidollisia asioita. Siinä saan möys nyt omalle lapselle antaa pienstä asti kokemusta siitä miten voi toimia luonnon parhaaksi (uskon vakaasti että tästä jää muistijälki johonkin aivojen sopukkaan). tämä on yksi syy miksi ”raahaan” ipanaa joka puskaan aina kun olen itsekkin liikkellä. Haasteena toki se että kokemus olis pääsääntöisesti positiivinen vaikka itse olisit mitta täynä pajuja,hiestä märkä lapsenkanto rinkka selässä ja jalassa kumisaapas jonka sisään mennytkin se sukka joka on aina kurtussa.

Lauantai päivä koitti ja päätimme siis lähteä pilkille,vihdoin näillä kulmilla oli jää jo siinä kunnossa että sinne uskaltautui. Näsijärvellä on paljon kohtia joissa kulkee virtauksia tai on lähteitä joiden kohdalla jäiden vahvuus vaihtelee. Alue jolla oleilemme on juurikin sillan kupeessa,virtaavassa kohdassa ja lähellä on myös lähde. Mutta,näistä tietoisina osaa myös kiertää näitä vaarallisempia alueita ja siinä lähellä on loistavia kala paikkkoja! Ja ilman ipanaa käydään ensin katsomassa jäät.

Ipanalle oli kerrottu että ”nyt lähetään pilkille kalastamaan iiiisoja ahvenia”. Omilla pilkeillään. Tämä oli ipanalle sangen iloinen uutinen koska ahven on kaloista kiinnostavin heti haikalan jälkeen. Hai kun yleensä puree kylpyammmeessa varpaasta tai nenänpäästä. Selitettiin että mennään järvelle ja tehdään reikiä jäähän kairalla. Oletan että viimetalven pilkkireissut eivät välttämättä ole muistissa joten onkin kiinnostavaa miten nyt suhtaudutaan hommaan.

Lämmintä päälle ja makkaraa mukaan! Myös napsautettavat lämmittimet lähtivät jälleen osaksi varusteita.

tavarat kulki ”pilkkikoppi reessä” rantaan hyvin. Reen pystyyn nostettaessa toimii siis hyvänä suojakoppina jäällä.

Mukana jäälle lähtiessä pitää kuitenkin aina varustautua ajatuksella että jos jää pettää alta. Eli ipana kulkisi nyt pulkassa rannasta jäälle osittain ja kävellen. Yksi aikuinen kulkee tänään edellä ja kairaa säännöllisesti reikiä jäähän ja vältetään tutut kohdat joissa ne virtaukset ja lähde. Jäälle lähtiessä on aina naskalit kaulassa ja itselläni myös valmentajan pilli. Ääni kun saattaa paniikissa kadota. Kokemusta jäihin tippumisesta on kahdesti ja hieman jäänyt siitä traumoja joita koittaa nyt tasoitella hyvällä ennakoinnilla. Jos selässä on rinkka niin pidän aina sen lantiovyön auki. Kelluttavasti pakattu reppu on toki mahdollisuus sekin tai ihan kelluntahaalari. Turvallista jäällä on yleensä valmiiksi auratuilla reiteillä joilla kulkee paljon ihmisiä luistelemassa,kävelyllä,hiihtämässä etc. Jos on lähdössä yksin liikkeelle on syytä kertoa mihin aikoo suunnata ja mahdollisesti kauanko viettää aikaa. 

Jäälle päästyämme tuli hyvä tuntuma jälleen omaan pelkoon ja koitin olla näyttämättä sitä ipanalle. Ipana oli jo vauhtipäällä pulkassaan ja hypisteli pikku pilkkiään. Vaari kun oli kesällä lahjoittanut parit varmaan sadasta pilkistään ipanalle.  Jää oli vahvaa eikä liiemmin sohjoakaan ollut kertynyt,loistavaa! Ipanan oma pilkki reikä valmistui ja ei muuta kun asiaan. Surviaisen toukkia oli otettu varmuudeksi että saataisiin kalaa. Mormyska alias morri  kehiin ja ihmettelemään toukkia. Ipana oli todellakin näistä punaisista ja mukavasti kiemurtelevista  toukista enemmän kuin innoissaan. Ongelmaksi koitoi se että totesin niiden olevan kalan herkkua,niimpä ipana ajatteli että pakkoahnsen on sitten olla hyvää ja suuntasi toukan suuhunsa. Tuli vähän yök olo kun toukka suuntasi ipanan huulille. Mutta ompa sitä itsekkin leikkinyt lapsena leijona kuninkaan timonia & bumbaa syöden matoja salaa *slurrpss*.

Surviaisentoukat kehiin!

Ipana kuitenkin sai pidettyä loppuajan toukat pois suustaan. Pilkkiminen onnistui loistavin elkein,pikku nypyttelyä ja tiukkaa tuijotusta reikään. Ensin laskettiin morri syvyyksiin ja nostettiin hieman pohjasta ylöspäin,siellä ne ahvenet yleensä luuhasivat. Tokikaan tammikuu ei ole ehkä ahvenen pyyntiin se otollisin,vaikkakin tuttava on niitä nyt napsinut hurjia määriä. Tovi siinä odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin…ei mitään. No siirtyminen eteenpäin ja taas odoteltiin ja odoteltiin…ei vieläkään nypyn nyppyä! Ipanaa alkoikin kiinnostamaan nyt miltä se jäähile reijässä tuntuisi vaikka kuoman kärjellä tai nahkarukkasella. Lykättiin sitten sohjokauha käteen ja ipana oli riemusta soikeana 😀 Siinä sitten aikaa kului ja samalla välillä ipana totesi ettei sohjokauhalla saanut kalaa,sangen merkillistä. Ipanan kiinnostus myös eri pilkkeihin syttyi kun vaihdettiin morreja pystypilkkeihin tai tasapainoihin,hienoja kiiltäviä asioita lapsen silmin ja värikkäitä.

Aika kului todella mukavasti vaikka tälläkertaa saalis jäi nollaksi. Mutta meillähän oli viälä makkarat! Lähdin ipanan kanssa ranta kivikkoon tekemään tulia (huom. lupa maanomistajalta) puut oli otettu matkaan ja tuohta sytykkeeksi. Jotenkin pussiin jossa puut olivat,oli päässyt lunta. Että se olis itten jälleen kosteahkoja puita,jee. No koska harjoitus tekee mestarin niin ei muuta kun puiden pika pienennys ja tuohta alle! Tzädää,kohta komeat savut tuprutti taivaalle (tällä savun määrällä olisi saanut vaikka savumerkit Tampereen keskustaan 🙂 )

 

Makkarat kehiin ja odottamaan. Ipana tosin oli vakaasti nyt sitä mieltä että äiti tekee huonoja nuotioita koska savu kiusaa! Siinä nenä nyppyrällä sitten ipana juoksi savua karkuun ja heitteli lumi kökköjä,pysyipä ainakin lämpö lapsella. Sormet olivat ihan lämpimät,pakkastakaan ei tosin juuri ollut.

Makkaroiden jälkeen iloisesti illan hieman jo hämärtyessä napattiin pulkka ja kurvailtiin vauhdikkaasti vaarin kodille. siellä kun oli uusin erä lehti ja tietysti ipanan herkku keksejä ❤

Kirjoista:

Pilkkimisestä kiinnostuneille voisin kirjallisuuden puolelta suositella hyvää perusteosta: Pilkille,kirjoittajana Jari Tuiskunen. Muuten kalastus kirjoinana ovat mielestäni hyvät:Kotimainen kalastus,joka myös Jari Tuiskusen tuotantoa sekä Suuri pyydyskirja ,kirjoittajana Risto Jussila. Varmasti on iso liuta hyviä kirjoja ja netti on pullollaan kiinnostavia juttuja 🙂

 

Tässä myös ammattitaitoinen  linkki jossa jäistä pelastautumisesta: http://www.suh.fi/oppaat_ja_vinkit/pelastu_ja_pelasta/turvallinen_jaalla_liikkuminen/jaista_pelastautuminen

Seuraavaksi ajattelin kirjoitella meidän riistanhoito projekteista joita myös ipanan kanssa tehdään 🙂

Ipana,talvimyrskyt ja Pikku-Ahvenisto

Pulkalla pääsee ja makkara maistuu,posket punastuu,hymystä loistaa ipanan suu!

 

Oi ihanuutta! Saatiin vihdoin Tampereelle kunnolla lunta! Täällä lumen tulo teetti ongelmaa monissa paikoin kun sähköt katkesivat ja kaikkia teitä ei saatukkaan aurattua. Ahvenanmaalla tosin olikin ollut ”jääkää kotiin” ilmoitus.

Me ei jääty kotiin seuraavan päivänä. Iltapäivällä kun tuulii oli hiljentynyt,taivaalta ei tupruttanut lunta niin mieleen tuli simppeli kohde pitkästä aikaa. Siitä on nimittäin todellakin pitkä aiaka kun on viimeksi ajellut Ylöjärven puolelle ja Pikku-Ahvenistolle. Kohde olisi nyt täydellinen jos tiet olisi aurattu. Paikalla on meinaan huippu pulkkamäki ja kiva pikku kierros järven ympäri sekä luontopolku. 

Pikku-Ahvenistolla on kaksi puuliiteriä ja puu cee sekä laavu jossa edessä kaivonrenkaaseen tehty tulipaikka. Eli savu kiertää kivasti laavun,laavun puoliympyräisen muodon vuoksi helposti,tämä ainoa miinus. Paikalla on myös pöytä ja penkit. Laavu sijoittuu järven rantaan ja niityn kupeeseen,tästä sitten lähtee kierros järven ympäri. Rattaiden/pyörätuolin  kanssa järven ympäri ei pääse mutta laavulle pääsee hyvin helposti ja parkkipaikka on erittäin lähellä halutessa.

Ennen laavua rinteessä on myös kyltti luontopolulle joka kiertää metsän kautta,sinnekkään ei vaunuilla/pyörätuolila pääse. Lapsia ajatellen paikka on kivan helppo,kesällä polut kulkee lapsenkatorinkan tai kantoliinan etc.kanssa hyvin. Reitilä järven ympäri on tosin nousua jonkin verran. Matkalla laavulta lähtiessä kiertämään järveä (vastapäivän suuntaa tässää ajatuksessa) on myös juhlakäyttöön tarkoitettu historiallinen huvila 1900-luvun alulta. Historiaa:Antti Penjamin Mäkikylä joka aikoinaan huvilan rakennutti murhattiinkin sitten sisällissodassa. A.P:tä pidettiin ns.ylemmän säätynsä petturina joka työllisti paljon paikallisia ihmisiä ja auttoi paljon vähäosaisia (esim.köyhien lapsien koulunkäynnin avustusta,lainasi rahaa lasten vanhemmille). Taidepiireissä ja kulttuuri  hän oli myös tunnettu. Hänet haudattiin pirtin kulmakaappiin omasta pyynnöstään perimätietojen mukaan. Vieläkin pirtissä näkyy kaapin sijan paikka. Mutta luontoon!  Joinakin kesinä pihan niityllä on näkynyt hevosiakin. Huvilan edestä sopii kulkea ja kohta sen jälkeen tulee vasemmalle polku järven myöden. Alueella on paljon lenkkipolkuja ja talvella loistavat hiihtoladut! 

Luonto on monipuolista kun otetaan niittyjen kasvusto ja eläimet sekä pikku hyönteiset huomioon. Järvessä on sammakoiden kutu aikaan hillitön melu,rupisammakoita riittää siis ihmeteltäväksi. Syksyllä alue on todella hyvää marja ja sieni maastoa 😉 

Pikku-ahvenistolle pääsee ainakin Tampereelta helposti eli Vaasan tietä E12. Ajetaan ohittaen kauppakeskus Elo joka jää oikealle. Kohta näkyy huoltoasema Shell oikealla ja siinä kohtaa risteyksessä käännytään vasemmalle Soppeentielle ja kohta Hopeatielle joka kohta haarautuu Kultatieksi. Aluella on paljon pienteollisuus halleja. Kultatien alussa on pieni parkkipaikka,mutta hiekkatie jatkuu vielä alaspäin jossa on isompi parkkipaikka oikealla puolella laavun läheisyydessä.  Alakuvassa auton takana lähin parkkipaikka jolla oltiin pysäkissä,puomi estää ajon laavulle asti 🙂

 

Koska ilma oli ihanan perus talvinen (-9) otettiin lämpöisesti päälle ja jalkojen ja käsien lämmittimet varmuudeksi mukaan. Ei siis ollut tietoa oliko tiet aurattuna mihin asti joten pettymyskin olisi voinut tulla. Laitettiin sukkahousut,villasukat,pitkähihainen body ja merino haalari jonka päälle untuva haalari. Villatumput ja päälle uudet nahkarukkaset ja kunnollinen talvihattu sekä merino kypärämyssy.

Muuten oli perus retkikamat mukana EA-laukkuineen ja lämpöpeitteineen,sekä vaihtovaatteet ipanalle autoon varmuudeksi. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään mega lenkkiä vaan rento makkara retki ja pulkkailu,samalla tsekkaus oliko paikka muuttunut viime visiitistä.  Autoon otin varmuudeksi sepeliä (ikea kassit jee!) ja katsoin että köysikin & lapio on missä pitää. Autossa muutenkin on kiva olla aiukuisten turvaliivit vuodenajasta huolimatta ja perus EA-tarpeet ja sammutin. Talvella meillä on vielä lämmin viltti,villasukat,pipo,rukkaset ja fleece takakontissa. Niille on välillä huomannut olevan käyttöä.

Meillä kävi hyvä onni,ajettiin melko liukkaita teitä pitkin ja matkalla pari tuoretta kolaripaikkaakin ohitettiin. Tiet oli siis aurattu pitkälle Hopeatietä ja jätettiin auto lähimmälle parkkipaikalle. Ipana kyseli koko matkan mihkä mennään? Onko pulkka mukana? Onko toi Citimarketti? Mikä toi auto on rikki? Asiaa riitti j asamoin energiaa!

Parkkipaikalla ei ollut muita ja ipana vapaaksi! Sinne se juoksi täyttähäkää lumeen ja tietysti söi sitä kaikista mato varoituksista ja kielloista huolimatta (lumensyöntiinkin otetaan vinkkejä vastaan,millä ihmeellä sen saa loppumaan 😀 ). Havaittuaan alamäen tuli tiukka käsky koko 2v4kk teholla ”äääiti vetää lujaa vauhtia,tahtoo laskea!”. Siinä sitten melko umpi hangessa otettiin kunnon laskut polulla (oikeastaan kylläkin hyvä kärrypolku paremminkin).

Nyt siellä ei näkynyt eilisen lumimyräkän jälkeen käyneitä,mutta kulkeminen onnistui kuitenkin hyvin näin. Itsellä oli housujen päällä lahjesuojat ja se oli ihan hyvä veto. Ja pulkassa lampaantalja joka toimi nuotiollakin hyvin pepun alla.

Puuliiterien ovet oli ilmeiseti tuuli avannut ja puut molemmissa liitereissä olivat melko lumisia. Nappasin kuivimpia yksilöitä ipanan avustuksella ja tehtiin ensi tuli valmiiksi,hieman oli jälleen pikku silpun ja puiden pienentämistä jotta syttyminen olisi varmaa #sissipuukko 😉 tuohta oli itsellä mukana ja puuliiterin perukalt asai vielä kaivettua lisää,näin saatiin kunon tuli heti.

 

Tällä välin kierrettiin umpihangessa pulkan kanssa + kävellen vähän matkaa rannan polkua,laskettiin mäkeä ja ipana päätti nuolla kaatumutta puuta jonka päässä oli lumi kökkö tovin ennen tuhoutumista. Oli kuulemma nyt hirvi. (Oppi on mennyt näköjään perille eläinten talviruokinnasta).

Juuri täydellinen hiillos oli tullut tuosta hieman yli mitoitetusta roihusta. Nuotio piti kyllä ensin siivota ja ongelma olisi muuten ettei tuli olisi muuten saanut happea alleen.No,kuitenkin meillä oli kohta ihanat lämpöiset makkarat ja sormet & varpaat lämpöisinä liikkumisesta. Mukana jo perinteiset lämpöiset maidot ja piparit 😛

Oli ihanan hiljaista ja rentouttavaa lähteä aurinkoiseen ja jo hieman hämärtyvään päivään pikku retkelle. Tänne voisi tulla uudelleen ja kiertää kävellen järvi kun polku on paremmin näkyvissä,ei tarvisi ipanan nostella jalkoja niin paljon ja jaksaisi pidemmälle. Loistavaa talven jatkoa jokaiselle! Me koitetaan metsästää seuraavaa helppoa talvi kohdetta ja keskitytään paljon nyt riistanhoitoon porukalla 🙂

 

Väsynyt äippä joka muisti makkarat kaikella rakkaudella.

Edellisellä retkellä ipanan kanssa Kirkkokiven tulipaikalla Kintulammen luonnonsuojelualueella koettiin pettymystä ja 2v kiukkua. Päätin silloin että ihan vaan välipala herkku pipareita ja lämmintä maitoa sekä leipää näpsäkästi mukaan. Mutta tulta ja makkaraa rakastava ipana oli pettynyt karvaati kun ei kyseistä toimintaa ollut ja äiti oli tyhmä,

Päätin korjata alkutalven virheeni 😉 Oli todella synkeän kostean kylmän harmaa päivä ja sisällä möllöttely ei sekään oiken kuullostanut vaihtoehdolta.

Kun ajattelin helppoa kohdetta kaksin ipana kanssa tulee mieleen myös Kintulammin laavu. Kohteeseen on  1,2km kävely parkkipaikalta (P2) ellei ole puomin avainta,joka sulkee tien Kintulammin mökille.

Nyt oli haasteena kokeilla onnistuuko lapsenkantorinkan käyttä noin yksikätisenä. Harjoiteltiin kotona ja mietittiin miten se käytännössä onnistuu ettei tule käytettyä vasemman käden peukaloa,eipä se mihinkään kyllä liikukkaan tuessa olonsa vuoksi. Löytyi sopiva tekniikka saada ipana turvallisesti kyytiin ja itsekkin siten ettei vahingoita luutuvaa peukaloa.

 

Ilma oli tosiaan ei niin mukava,hyinen kosteus ja tuuli teki ilmasta kylmän. Pukeutuminen piti olla mukava kun ipana sai kökkiä rinkassa osan matkaa ja talvella se ei ehkä ole niin mukavaa haalareissa ja muissa vermeissä. Tämän ipanan kohdalla myös vaatteiden ”omatoimi riisuminen” tuottaa toisinaan tuskaa jos on yksin liikkeellä rinkka selässä. välillä sieltä lentää tumppua ja pipoa ellei ne ole kunnolla kiinnitettynä pidikkeillä.

Ei muuta kun matkaan ja tarkistettunan että oli makkarat mukana sekä vaihtovaatteet. Koska liikkeellä kun on yksin,oli hyvä ottaa kaikki ei rinkkaan mahtuva pieneen  reppuun mukaan eteen kannettavaksi. Nyt reissuun tuli noin 12v vanha Haglöfsin corkker mediun kokona. Se ei haittaa näkyvyyttä poluilla omalla kohdallani ja istuu mukavasti lapsenkantorinkan kanssa.

 

Auto parkkiin P2 alueelle ja mars puskaan! No ok. ensin oli helppoa kulkea tietä pitkin kunnes tultiin kyltin kohdalle jossa kehoitetaan metsään polulle. Polku on hieman ennen vuokrattavaa mökkiä ja tällä saadaan mökin vuokranneille hieman omaa rauhaa. Polku oli hyvässä kunnossa vaikka oli tullutkin pikkuisen lunta ja jäätä,tosin kuljin polu vieressä jossa liukastuminen olisi hieman enemmän vältettävissä. Ipana aloitti protestoinnin ja sai hypätä kantomasiinastaan polulle. Tälläisen reippaan kaiken ihmettelijä kanssa sai aikaa todellakin venymään polulla. Tuon tuosta piti jälleen koputella puita,syödä lunta,hyppiä kiviltä ja juurakoilta näyttäen lähinnä telkän poikaselta valmiina syöksyyn! Kieltämättä pieni tyyppi lentoon lähtö asennossa männyn juurella rääkymässä ”täältä lähtee!” on huvittava näky. Tällä mesoamisella kylläkin pelästyy varmasti joka hiiri ja kanssa retkeilijä.

Haalari onneksi hylkii vettä kohtuullisesti vaikkei olekkaan kalvomateriaalia. Käsittelin niin sanotusti haalarin kalvoaate pesuaineella ja pinta sai siitä vähän lisää kestävyyttä. Kalvo henkselihousut ja takki kyllä on olemassa,mutta tuo takki kummasti aina nousee joko ipanan omasta tahdosta ja viimeksi hän tunki reippaasti lunta haalari housun sisään jollain ihme taidolla. Rinkassa istuessa takki saattaa myös nousta ylemmäs joten siksi tänään hypättiin haalariin.

Pieni turkoosi ipana saavutti kohteen. tyhjää. Ei ketään missään,ainakaan vielä. Puita olikin tällä kertaa hintsun lailla,lieneekö syynä se että oli pyhät ja paikka on todella suosittu. Onnekseni kuitenkin sopivaa ja kuivaa klapia oli sen verran ettei tarvinnut koittaa yhden käden taktiikkaa pilkkomisessa. Muutamia pienempiä paloja tuli tehtyä rakkaalla sissipuukolla ja tulet saatiin kertaheitolla syttymään. Ipana ihasteli täysin siemauksin ”pesäkoloa” ja tutki joka nurkan hyvin tarkkaan,kuulemma karhuna oli tutkimukset hyvin jännittäviä. Epämääräinen murina kuului aina välillä laavusta kun sytyttelin nuotiota ja yksi istuinalunen löytyi sitten ipanan hampaista ihan kirjaimellisesti. On se jännä miten kaikki EI on aina se KYLLÄ 🙂

No joka tapauksessa,emme grillanneet istunalustaa. Makkarat saatiin tulille ja yksi niistä päätyi hieniosti valokuvaankin instagramin puolelle yli innokkaan ipanan toimesta. Komea kyrsä koristaa kauniin väristä nuotiota. Kumma,miten aina jaksaa kuvata nuotioita,vaikka niitä on saadoittain nähnyt niin aina pitää napata kuva. Liekö se väri ja liike mikä tekee tulesta jotenkin rauhoittavan ja taijan omaisen kuvaamis kohteen? Ipana rauhoittui myös katselemaan tulta ja odotti tyynesti makkaraa,koittaen kylläkin repiä uusia joulupukin tuomia maaaailman parhaita nahkarukkasia käsistään. Pari muumikeksiä onneksi rauhoitti tilanteen.

Saatiinkin seuraa toisesta perheestä jotka eivät olleet aijemmin käyneet koko Kintulammin alueella. Siinä sai hyvän tilaisuuden kertoa alueen reiteistä ja mitkä erityisesti sopii pienen kanssa kuljettaviksi,heilläkin kun mukana tällaista juniori porukkaa. Tiedon jako on aina hyvästä,pienetkin asiat on kiva itsestä kuulla,esimerkiksi onko polulla isoja nousuja tai jotain erityistä nähtävää jota ei opasteissa ole.

 

Makkarat sanoi poks ja vesi kiehui,päästiin itse asiaan. Miten pienen ihmisen ilo yhdestä makkarasta voikin olla niin suuri. Sitten kun mukana oli vielä oma autotermari niin mikäs sen hienompaa. Ipana kun on aikamoinen hölösuu ja juttu miehiä niin toki hän samalla selvitti paikalle tulleen perheen asioita. Piti saada selville kuka kukakin on ja missä he asuvat,myös muiden eväät kiinnosti,oliko heillä kenties makkaraa? Näin kylmällä säällä  ipana piti hanskat kädessä ja äiti sai syöttää makkarat ja keksit pikku suuhun.

Muutaman onnellisen röyhtäisyn jäkeen kokeiltiin oliko sormet lämpöiset ja olivathan ne,voitiin siis lähteä kohti autoa.Pakkaamista helpottaa omat pikku pussinsa (myös oma roskis) ja tietty järjestys miten ne reppuun laittaa. Siihen on muodostunut ajan mittaan oma rutiininsa. Kotona kaikki on myös valmiina ja ne on helppo vain”heittää reppuun” kunhan muistaa aina lisätä retken jälkeen minigrip/cordura pussiin sieltä käytetyt tarvikkeet ettei tule yllätyksiä. Itsellä on aina esim.oma cordurainen tarrallinen tasku jossa sisällä minigrip pussissa tulenteko välineet,tulitukut,pari sytytyspalaa,sytkä ja tuohta sekä yksi tamppooni,sekun palaa tosi hyvin 😉 Eräily EA-pussi on myös aina tarkistettuna valmiina lähtöön. Myös teet,pikakahvi,maitojauhe ova aina omissa minigripeissän. Oikeastaan meidän vaatehuone on yksi ”eräily” varasto. Hyllyillä lukee lapuissa jopa omat paikat isommille tarvikkeille jotta kaikki ne sieltä löytää ja pienet asiat vetolaatikoissa on myös nimetty laatikko laatikolta. Isossa perheessä tämä helpottaa huomattavasti!

 

Ipana jaksoi kävellä täydellä masullaan vain hieman,pikku pitkoksille laavulta ja tokaisi tahtovansa rinkan kyytiin. Onneksi kohdalla oli isompi kivi ja sain siitä yllättävän köykäisesti ipanan selkään. Nyt oltiinkin hiljaisempana poikana kyydissä ja vain välillä kuului juttua ja ihmettelyä laavulle tulleesta perheestä. Pieni kylmä tihkusade tuulella höystettynä ei juurikaan lämmittänyt äitiä. Tuntui että jotain oli liikaa ja jotain liian vähän,tällä säällä on joskus vaikea hahmottaa omaa vaatetustaan ja kuinka kuuma tai kylmä tulisi ehkä ipanan kanto hommissa. Voin sanoa että autoon lösähtäessäni hymyilin aikas iloisesti koska selvisin yksin rinkka hommasta,ipana oli taivaissa makkarasta & nuotiosta sekä siitä että tuo pari tuntia oli ohi. Välillä sitä on vain väsynyt rehellisesti,olkootkin metsä ja eräily kaikissa muodoissaan se oma rakas asia niin joskus vaan väsyy. Ei välttämättä menetä hermojaan vaan on veto niin sanotusti pois ja jalat henkisesti spaghettia. 

Kotona olikin yllärinä sauna lämpiämässä ja ipana sai hölötellä iskälle kaikki ne jännät jutut joita ei itsekkään olisi tajunnut. Huomasipa siis että tämä itselle ehkä ein niin hohdokkaan nautinnollisen hyinen retki oli ipanalle tärkeä. Siinä yksi hyvä syy valmistella seuraavaa retkeä ❤ Suunnaksi valikoituukin Ylöjärven Pikku-ahvenisto kunnon pakkasella ja lumella höystettynä,kaksin jälleen. Siitä tuonnempana 🙂