Lättyjä ja muuseja,mitä meidän yleisimpiin eväisiin kuuluu?

Näin jo talven alkaessa kummasti kaipaamaan kunnollista lämmikettä päiväretkille tuon taaperon kanssa. muutamia asioita on pohtinut kun sattuu välillä retkille yksin,vauhdikas ipana,tuli/ kaasu,nopea valmistus ja ipanan osallistuminen puuhiin. Kummasti on helpottanut kun sannut toisen aikuisen tai nuoria mukaan. Hiki karpalot nousevat muuten herkästi otsalle ja valuvat selkää pitkin. Siksi onkin valinnut jotain todella helppoa jos kaksin matkaa,mutta kuitenkin jotain mistä ipana saa ”jännä” kokemuksen. Kohde valintakin on silloin monesti itselle entuudestaan tuttu jotta saisi ”ehkä” tai ”oletettavasti” asiat sujumaan sulavasti.

Kuumaa kaakaota,nam

Meillä sattui pikkuinen omituinen menetys kun vanha nuotio lettupannu vain katosi. toki pannilla oli muutakin paisteltu ja oli hyvin tärkeä kapistus retkillä jo varmaan viimeiset 8v.  Tutkailin nyt sitten pannu asiaa kunnolla,että kestäisi hyvin kulutusta vuosia ja olisi tarpeeksi iso,mutta sopivan pieni ja kevyt sekä käteen sopiva. Toki on aina mukava suosia kotimaisia tuotteita. Tehtyäni kyselyitä ja käytyäni vähän hypistelemässä tuotteita päädyin sitten partioiaitassa (ainakin) myytävään Ada-bau merkkiseen pannuun.

Ipana oli onnesta soikeana kun näki uuden pannun,se tarkoitti että saa tulen ääressä jotain hyvää!

Lätyt onkin yksi mukavimmista eväistä koska siitä saa suolaista tai makeaa helposti. Monesti on tehty myös lättyjä joihin on voitu ujuttaa retkellä maastosta löytynyttä ”villiruokkaa” kuten vadelmia tai suolaisiin horsmaa. Lapsista on hienoa laittaa jotain itse löydettyä sekaan. joskus on käynyt hyvä onni ja voitu laittaa kalaa mukaan. tosin,tonnikalakin on sangen näppärä ratkaisu suolaisiin lättyihin! Mukaan on helppo pakkailla minigrippeihin vaikka valmiiksi kypsennettyä lihaa ja juustoa. Kesällä säilyvyys pitää huomioda joskus on otettu pieni kylmäpussi mukaan jossa eväät säilyneet. Valmiina täytteenä toimii myös eri tuorejuustot sellaisenaan tai niitäkin itse hieman parannellen vaikka kinkkusuikaleilla.

Yleensä kuitenkin kun tuon ipanan kanssa lähdetään lätty retkelle tehdään se helposti. Kotona valmiiksi lettutaikina jossa PALJON rasvaa seassa,se sitten pulloon ja matkaan mukaan. Alla,äklö makea jälkiruoka on perus banaani johon viilto,suklaat asisään ja lusikoimaan.

Pannulla saa tehtyä mukavasti kaiken saman kuin kotona hellalakin. Tulella metsässä on kuitenkin oma tunnelmansa ja tavallinen paistettu peruna voi ipanastakin maistua parhaalta ikinä! Pannu on syytä muistaa aina kuumentaa kunnolla kun sillä alkaa valmistamaan ruokaa tulella. Ala kuvassa tehtiin wokkia kanasuikaleiden kanssa.

Toki monilla tulipaikoilla on ritilälle mahdollsisuus ja siinäkin vaikka nauriin lämmittäminen. Eli raakaa siivutettua naurista ja avot! se on ihanan makea lisuke ja nakerrettava. Ipana pitää siitä myös joten siksi sitä on helposti mukana,eikä mene kesällä miksikään. Pelkkä makkara tai puuro välipala alkaa helposti tulemaan korvista pihalle ja vaihtelu tekee hyvää. Alemmassa kuvassa keitettyä perunaa lämpiämässä jakattilassa papusoosia (valmispurkki basilika tomaattikastiketta ja sinne ruskeita papuja ja maustetta maun mikaan ja oli tuorejuustoakin mukana) Samalla sai vielä alle ujutettua lettupannunkin.

Kaksin ipanan kanssa annan tärkeitä tehtäviä hänelle kun sytän tulta,esimerkiksi tuohen palojen antaminen tai pikkuisien puunpalojen kantaminen. Kun tuli on päällä ja alkaa paisto hommat,istuu ipana  yleensä ihan asiallisesti melko lähellä ja saa pitää pannun kahvasta kiinni välillä. Monesti tuli vangitsee katseen tiiviisti ja samalla selittäminen lapselle meillä toimii hyvin. Pikku nakerrettava keksi saattaa olla hyvä viihdyke kun itse tarvii kahta kättä. Alla viimetalven kuva kun aloitellaan tulentekoa ja aurinko hohtaa ❤

Kattilan kanssa on hieman helpompaa toki touhuta. Silloin ipana saa antaa aineksia jotka purettu repusta vaikkapa siihen laavulle. Sitten toki saa hämmennellä soppaa jotta se on varmasta parasta. Ja seuraavassa alakuvassa paistetaan kanamunia ja lisukkeena tomaatti kastiketta.

Silloin kun ipana oli vielä ihan pikkuinen,oli helpompaa toisaalta. Silloin kantorinkka toimi hyvänä ja vielä viihdyttävänä syöttötuolina ja istumapaikkana kun kokkaili. Mutta puolensa tässäkin. Nyt on hienoa huomata lapsen innostusta kaikkeen enenevissä määrin ja miten oppii ruuanlaitossakin asioita näin tulilla. Esimerkiksi makkaraa ei saa laittaa isoon tuleen oli hieno lausahdus 😀

Muut mikä on todettu meillä ipanaan uppoavaksi on kaikki munakkaat. Siitä onkin helppo tehdä mieleisiänsä variaatioita,lihalla,tofulla,juustoilla,kalalla,kanalla,kasviksilla ja vaikka villiyrteillä,lista on loputon! Monesti on rikkonut munat kotona valmiiksi vaikka shakeriin niin ei tarvitse ajatella munien rikkoutumista vaikka ne olisikin hyvässä rasiassa. alakuvassa pitaleipää lämpiämässä ja hmm vähän käristynyttä halloumia 😀 Sinne mausteista papu kastiketta ja salaattia & tomaattia.

Perinteiset lämpöiset voileivät uppoaa myös hyvin ja vaikkapa pannulla maustetussa öljyssä nekin saa vähän eloa. Välillä on tosiaan pannulle laitettu öljyä jossa persiljaa ja vaikka kurkumaa,paistellaan vain toiselta puolelta ja tulee kiva maku 😉

Perunamuusi,toimii. Helppo ja nopea valmisjauheesta kiepauttaa kattilassa ja sen kanssahan sopii vaikka ne lihapullat 🙂 Ja helppouden nimissä,valmiit kastike pussit on kivoja,niitähän saa maustettua sitten tuhdimmin itse. Nämä meillä on toimineet tuon taapero ikäisen kanssa.

Hyvin epäselvässä kuvassa alla tehtiin tölkki popcorneja isompien kanssa,se vasta hauskaa säheltämistä olikin,mutta hyvää tuli! Eli juomatölkki jhon tehdään luukku ala-osaan (esim mattopuukko toimii siinä hyvin),lisätään popcorn jyviä tölkkiin ja se tulelle,tölkin alle lautanen ja valmiit popcornit pomppivat luukusta lautaselle. Mm youtubesta löytyy videollisia ohjeita asiasta 😉

Lapset on toki erilaisia maku mieltymyksiltään,esimerkiksi ipana meillä rakastaa fetaa ja kutsuu salaatinlehtiä roskiksi. Hernekeitto on kuulemma koiran pierua eikä se mene suuhun. Makeahan maisuu useasti myös ja onhan nuo vaahtokarkit ihanaa töhnää vaikka keksien väliin jälkiruuaksi.

Lämmintä alkanutta talvea kaikille! Kaikkia retki ruoka vinkkejä otetaan aina milellään vastaan 🙂

Siikanevan karun kaunis synkkyys ja ipanan suohon tutustuttaminen

Oli synkkä ja myrskyinen..no ei niin myrskyinen torstai 18.10.2018. koska nyt sattuu olemaan syysloma viikko niin oli hyvä mahdollisuus lähteä vähän päiväretkeilemään!

Kohteeksi valikoitui rakastamani suo,Siikanevan soiden suojelualue Ruovedellä. Tähän paikkaan liittyy paljon mukavia muistoja ja lapsuuden ensi kosketuksia suo ympäristöön. Voisin nimetä itseäni jopa ”suo hulluksi”,onhan niitä kuuhullujakin 😉

Meillä itse ipana ei ollutkaan aijemmin Siikanevalla ollut,loistavaa siis nyt hänenkin päästä sinne kipittelemään! Koska ilma oli tänään hieman kolea ja tihkuinen sai pakata ipanakin pariin kuoreen ja katsoa vettä hylkivää kenkää jalkaan. Lämmintä vaatetta mahtui myös lapsenkantorinkkaan mukaan. Parempi aina varautua vaikka vaipan ylivuotojakin ajatellen.  Pistettiin sukkahousut,college housut ja päälle pitkähihainen body (itse tykkään laittaa ipanalle retkille bodyn jotta selkä pysyy lämpöisenä eikä paidat ole kurtussa),villa neule siihen vielä. Haalari on käytännöllinen eikä sekään rinkassa mene niin helposti korviin ja kurtulle. Ihan tavallinen,ohuella fleece vuorella varustettu vettä hylkivä hupullinen haalari. Kevyt pipo ja vuorelliset tumput. Tha´s it.

Itse sai varautua hikoiluun ja jäähtymiseen joten  vaatetta kerroksittain sen mukaan. Tauolle itselle sopiva ratkaisu oli kalvotakki,tällainen hirveä hikoilia ja kuumakalle kun on 🙂 Kunnon rintsikat,hengittävä T-paita ja hengittävä polartec fleece,sillä mennään.

Lähdettiin melko myöhään matkaan ja tarkoitus oli viettää aikaa iltaan asti retkellä. Napattiin tuo mummokin vielä mukaan joka koittaa voittaa pelkonsa soita kohtaan. Jotkin ihmiset kammoavat vettä,toiset metsää ja jotkin sitten suota. Mummo pelkää suon silmäkkeitä ja no,karhuja…

Tampereelta lähdettiin kohti Ruovettä tutusti Teiskon kautta,omat koti kulmat lapsuudesta. Ajomatka teiskon kautta Siikanevalle kesti noin 45min joten ihan maltillinen ajo aika. Siinä ipanakin ehti vetää banaania ja smoothien, Siikanevalle on hyvät opasteet ja mielestäni myös Oriveden kautta tultaessa helppo löytää. Mutta,Teiskon suunnasta tultaessa Jäminkipohjan T-risteyksestä oikealle ja sitten vain suoraa laskelmien mukaan 7km,oikealla puolella tietä tulee vastaan kyltti Siikaneva. Tielle käännyttäessä huomataan myös puolustusvoimien alue ja jonka halki kuljetaan,sitä ei siis tarvitse hätkähtää vaan suunta on oikea. Tie vaihtuu hiekkatieksi ja oikealla puolella kyltti siikaneva. Ollinkivi on myös lähellä oleva nähtävyys ja siinä on kiva poiketa myös. Ollinkivelle on myös opaste Siikaneva kyltin vieressä osoittamassa toiseen suuntaan.

Alla hyvin hämärä kuva ko.risteyksestä,koska tajusin vasta lähdettyämme kotiinpäin koittaa havainnollistaa asiaan 🙂

Parkkipaikka oli melko täysi saavuamme paikalle,mutta saatiin kottero ujutettua pikku koloon. Siikaneva on on koko pirkanmaan suurin yhteinäinen suo alue ja sen kyllä aistii! Aluella on myös havaittavissa soiden tutkimus pisteitä. Siikanevan suo on erittäin monipuolinen suoalaue ja saarekkeissa on ihanaa vanhaa aarnimetsää! Vanhoja aihkipetäjiä kiemuralla,keloja siellä täällä ja nuorta versoa pilkistelemässä<3 Tuollahan myös aikoinaan otettiin karjalle talteen saraheinää ja näille pikku saarekkeille sitä sitten latoihin laitettiin. Eli kahdella saarekkella on ollut ladot heiniä varten.

 

Ei muuta kun matkaan! päätettiin ottaa rauhallisesti ja että ipana saisi kävellä mahdollisimman paljon itse. Valittiin kohteeksi laavupaikka (Näköalapaikka) josta on aivan huippu näköälat suolle,vahva suositus nukkumapaikaksi!.

Ipana olikin aivan liekeissä kun pääsi vapauteen. Pitkospuut olivat todella liukkaat,mutta se ei ipanan menoa haitannut,päinvastoin. Pikkumies kulki pitkoksilla hyvin,toki tuolle 2v:lle piti selittää että nyt pitää kävellä puilla tai kengät kastuu eikä voida mennä makkara paikalle. jos nimittäin pitkokselta olisi hypännyt suolle olisi se ollut takuu kastuminen.

Pitkospuut olivat kohtuullisessa kunnossa. Osa oli katkennut tai lahonnut ja yhdestä meni jalka läpi,onneksi se oli mieheni jalka eikä minun,koska silloin oli lapsi jo kantorinkassa. Liukkaus oli suurin vaara näillä puilla kuitenkin. Myös metsissä sai olla tarkkana puun juurien ja kivien kanssa.

Suosittelisin ainakin meille löysänilkkaisille tukevaa kenkää. Metsissä sai ihailla myös kaiken muun ohessa todella mahtavaa kilpikaarnaa männyissä. Kilpikaarna syntyy hyvin vahhoihin mäntyihin,kun puun paksuuskasvu alkaa iän myötä loppumaan. Sisältäpäin puun kasvaessa ei ulkokuoiri iän myötä enään jousta ja hilseile pois kuten nuorena vaan alkaa muodostaa halkeamia kuoreen. Tässähän tulee ihan ihmis iho mieleen 🙂 Vanhat aarnimetsät ovat täällä yhdet Pirkanmaan mahtavimmista ja tarjoavat loistavia elinolosuhteita esimerkisi tikoille.

 

No,ipana kiisi mikä kintuistaan pääsi,vauhdin hurma osottautui myös pipon ja tumppujen heittelynä.

Metsä saarekkeilla ipana tutkaili kiinnostuneena vanhoja metsäpalon jälkiä,palokoroja ja tunki muutamia löytämiä mustikoita niihin ->

Aivan ensimmäiselle tulipaikalle (vähäjärvenmaa,siitä myös rengasreitti mahdollisuus 2,5km kokonaisuudessaan ) Tähän jääty,siihen oli matkaa noin 500m parkkipaikalta. Jatkoimme näköalapaikka kylttien & siikanenvan kierros kylttien mukaan. Matkaa näköalapaikalle oli 3,6km parkkipaikalta. Metsässä ja pitkoksilla matka tuntuu helposti pidemmältä ja aikaa saa hyvin kulumaan ihmetellen suon rauhaa ja tuoksuja.

 

 

Suo on yllättävän tärkeä osa Suomen luontoa ja Siikaneva etenkin on Pirkanmaan arvokkain lintusuo! Koitappa tätä selittää ipanalle joka sama konkretisoi asiaa hypistellen metson kakkaa… nopeat liikkeet pojalla! Soiden runsas hyönteiskanta mahdollistaa hyvin erilaisille linnuille ravintoa,samoin kuin Siikanevan monipuoliset metsät pesintä mahdollisuuksia. Muunmuassa itse olen törmänny valkovikloon ja liroon täällä. Haukkojen bongaamiseen tämä on kerrassaan loistavaa aluetta myös! Ja sääksi viihtyy täällä myös. Metsien pikkulintujen kanssa olen itse vähän heikko tunnistus asioissa mutta siellä niitä piisaa ja loistava ympäristö harjoitella linnuista. Mutta se tinteistä.

 

 

Kävellessä näköalapaikalle piti kuitenkin jossain kohtaa ottaa ipana kyytiin jotta oltaisiin ennen joulua perillä. Tätä rinkkaan istuttamista vastaan kyllä pistettiin ja äiti sai sen tuntea korvissaan,ei ollut ihan hellää kohtelua korvanlehdille tälläkertaa. Hiki kyllä siinä tuli vaikka olikin varautunut ipanan kyyditsemiseen ja vaikkakin maasto oli kohtuulisen tasaista. Vain ennen laavua ja näköalapaikkaa oli pieni nousu joka oli jo hieman rankempi. Jos kiertaisi tuon melkein 10km rengaslenkin,niin siellä tulee isoa nousua sitten jo vastaan.

Laavulle saavuttuamme oli paikalla pieni hiillos nuotiossa ja siitä oli helppo sitten isin lisätä tulta kun laitoin samalla ipanalle kaasulla ruuan lämpiämään,jälkiruuaksi kun oli luvattu se makkara 🙂

Näköalapaikan maisemat korkeammalta aavalle suolle on hurjan kaunis! Nyt hieman illan sumu jo nousi ja kaikessa synkkyydessään mieltä kutkutti tuo maisema. Äitini ”mummo” siis oli nyt myös voittanut suo pelkonsa ja ihaili kalliolla maisemaa. Tässä voidaan todeta että lenkki sopii myös ns.varttuneemmille ihmisille joilla on hyvä peruskunto ja tahti tällainen hoputon. Kaiken lisäksi on se mummo meillä ipanan rakas ja tärkeä ihminen ❤

Ruokailun jälkeen ipana meni parin metrin päähän,pingersi siinä naama punaisena ja totesi ”kakka lämmittää”..no,ei muuta kun vaippa hommiin! Tässä on huomannut että ainakin meidän mielestä teippivaipat ovat helpompi ja nopeampi näin retkeily olosuhteissa hoitaa. Ja hajustetut kakkapussit on ihan kiva lisä,ei tarvi sitä mahdollista kakkaa sitten haistella koko matkaa. esim. Täällä ei ole parkkipaikalla roskista.

 

Ilta alkoi todella jo kääntyä hämärään,on syytä muistaa ottaa aina ne pari otsalamppua mukaan jos hieman aikataulut venähtää syystä tai toisesta. Voihan jopa käydä niin että joskus eksyy kun juoksee sienten perässä (kokemuksen syvä rinta ääni täällä hei! ).

 

Palattiin samaa reittiä kuin tullessa ja ipana oli ihan eri tyyppi,ei rellestänyt yhtään rinkassaan,lieneekö hyvän aterian syy 😉 Halusi vain taputella merkittyjä puita tuttuun tapaansa.

 

No,jäipän itselle aikaa ottaa kuvia ja keskittyä suon tuoksuihin sekä tarkemmin miettimään suon ekosysteemiä. Mitä siikanevan suo alueesta vosi sanoa. siikanevalla on kahta eri suo tyyppiä; keidas- ja aapasoita. Keidsasuon tunnistaa siitä että se on hieman muuta maastoa ylempänä keskiosastaan ja turpeeltaan paksumpaa kuin muu suo,siksi ne ovat melko niukka ravinteisia kasveille. Aapasoille puolestaan virtaa ravinteikasta vettä metsistä ja näin ollen siellä kasveille riittää ravinteita enemmän. Suolla on nähtävissä myös kulju kosteikkoja jotka muodostuvat kun  vedet jäävät puristuksiin kermi muodostelmien väliin (eli kuivempien mättäiden).

Autolle tultaessa olikin enään vain kaksi autoa paikalla meidän kaaran lisänä ja ilta oli tullut. Ipana sai juosta vielä viimeiset höyryt pois jotta jaksaa istua autossa,tai sitten vaihtoehtoisesti simahtaa. Kellokin oli jo seitsemän kun lähdettiin kotia kohti,onneksi ipana oli syönyt hyvin ja matkasi olis varmuudeksi vielä nakerrettavaa. Ajaa sai toki tarkkaavaisena hirvien ja nyt jo pimeän vuoksi. Kummasti tuo pikku mies pysyi hereillä ja vielä kotona jaksoi höpöttää nuotiosta ja kuinka oli eräretkellä 😀 Tarvitsee ottaa suo reissu jokin päivä uudestaan!

Nautitaan luonnosta ja otetaan rennosti,pilkettä silmäkulmassa 😉

Vielä pari kuvaa;

Puollustusvoimien alue on hyvin aidattua ja teillä selkeät kieltomerkit kulun suhteen.

Opastekyltti on ottanut hieman osumaa,mutta tässä kohtaa jatkoimme siis vasemmalle.

Täällä myös parkkipaikan tuntumassa ennen polkujen alkua on opaste kyltti. Matkan varrella on myös pieniä tietoisku kylttejä Suomeksi luettavissa.

 

 

Kiikarit on oivallinen väline täälläkin

 

Jos sitä hetken malttaa paikallaan,voi utelias talitintti tulla tutkimaan retkieväitä. Harmii että kuvaan ei ehtinyt tipu pysähtyä poseeraamaan

Norojärven päiväretki,ipana vihdoin paranemaan päin!

Kolmatta viikkoa kun on sairasteltu ja tänään vihdoin päästiin kunnolla porukalla retkelle,oli vauhtia sitten kerrakseen! Riemu oli ipanalla enemmän kuin käsin kosketeltavissa (äidin korvat ja hiukset sai kyytiä ja tärykalvoissa soi edelleen). Jokaista puuta piti hipeltää,syödä käpyjä ja maata sammaleella kuin käärme. Antibiootit ja silmätipat menee edelleen,mutta kuumeesta on päästy eroon,räkää tosin virtaa enempi kuin vettä tammerkoskessa.

Päätettiin siis suunnata kohtuullisen lähelle ja helppoon paikkaan. Norojärven laavu on Tampereelta Jyväskylään päin noin 25km päässä (keskustasta jos lähtisi). Jyväskylän suuntaan siis 9 /E63 tietä. Tarkkana saa olla ettei käänny ennen Norontietä Norojärven tielle. Eli Norontie navigaattoriin 🙂

Tampereelta tultaessa tien viitta on vasemmalla puolella ja edessä on puomi. Auton voi jättää puomin sivuun jossa on tilaa parille autolle,siten ettei tuki tietä. Koskaan ei voi tietää jos vaikka ambulanssin tulisi siitä päästä. Toisella puolella moottoritietä on myös jokin metsä tie jonka varteen mahtuu auton kanssa.

Tästä sitten kun oltiin saatu auto parkkiin,sulavasti kuin sillit konsanaan,alkoi hiekkatie kohti laavua. Norojärven laavu on siis Kaarinanpolun varrella Kangasalan puolella. Toinen läheinen laavu on Personkolon laavu ja katajajärven laavu.

Hiekkatie on helppokulkuista ja maisemat lähinnä hakattua havupuu metsää kallioineen. Täällä on ennenkin bongailtu metsäkanalintuja ja nytkin oltiin tarkkana näkyisikö tipuja.

Tälläkertaa ei törmätty yhteenkään teereen tai pyyhyn,harmi. Mutta bongattiin peuran kakkaa ja ojan pientareilta keräpäävihvilää. Juuripa näin,moni kasvi johon törmää tuon tuosta jää ilman nimeä.

Nyt kun opiskelee erä ja luonto-oppaaksi työn ohessa on kiinnitänyt normaalia enemmän huomiota asioiden nimeämiseen. Juurikin tämä kyseinen keräpäävihvilä (Juncus conglomeratus) tuotti pään vaivaa. Ensin ajatuksissa oli että hmmm sara,sara,sara,oliko tämä jokin sara kasvi. Sitten jostain muistin syövereistä tuli vihvilä mieleen,liittyneen viheliäisyyteen koska tällaisesta on saanut muutamia viiltohaavoja. Näitä vihvilä kasveja on Suomessa kahta sukua ja 30 eri lajia,huh! Mutta monivuotisia pitkiä heiniä näin helposti analysoituna 😉 Että siitä sitten erottelemaan muita vihvilöitä.

Matka jatkuu ja hakkuualueet syysväreissään ovat oikeastaan kauniita. Pian saavutettiin isot rätisevät sähkölinjat. Siinä on yksi hyvä tuntomerkki että tie päättyy kohta ja päästään polulle metsään. Tässä tiellä meillä oli ipana riekkumassa rinkassa,tien pääseen näin nopeammin ja kiinnostavaan metsään sukkelaan,

Ipana oli tohkeissaan kun olo oli parempi ja pääsi tuulettumaan kunnolla. Nyt sairastellessa on oltu vain koti puskissa ja sen huomaa lapsen käytöksestä. Kiukkua on tullut ja uhmaa,ulkoilu kun kuuluu meillä tehokkaaseen energian purkuun jota on helppo sisällä hyödyntää. Ipana jaksaa kuunnella satuja ja leikkiä legoilla ym rauhallisesti. Nyt ollaan sitten paiskottu leluja,hypitty pöydille,kaadeltu maitomukeja,rämpsitty valokatkaisijoita,kaadeltu kaapista sokereita lattialle,yritetty kiusata koiria ym pikku hurrikaani elkeitä. Toki 2v uhma varmasti liittyy asiaan osaltaan.

Siinä kävellessä oli hauskaa jälleen kuunnella ipanan höpinöitä ja hämmästellä muistia. Eniten kyllä tänään hätkähdytti kun tuo huuteli rinkasta koko 2V:n ponnekkuudella; tulee pimeää,aurinko laskee länteen. Myös se että lapsi toteaa että jos metsässä tulee pipi niin ei haittaa,helikopteri tulee ja pelastaa! Näin simppeliä on taaperon ensiapu 😉

Kyllä,saavuimme tiemme päähän ja bye,bye tie. Käännös vasempaan mars! Suoraan kun suuntaa kuusikkoon jossa pieni haarauma oikealle,näkyy polku ja avarampi alue jossa häämöttää kyltti sekä siniset tutut merkinnät puissa Kaarinanpolusta. Sen kyllä erottaa 🙂

Näin näkymä vasemmalla..

Kas,siellä siintää polku ja kyltti. Ensimmäisen kerran aikoja sitten kun tänne etsi reittiä yksinään olin jossain ihan muualla missä piti. Silloin tosin löytyi oivallinen kangasrousku alue…

Kaarinanpolku on näin syksy aikaan hyvin suosittua lenkkeily maastoa ja täällä tömään yleensä aina muihin retkeilijöihin. Tänäänkin oli paljon liikkujia poluilla. Nyt kun alue on itselle tuttua voi hieman kiertää polun ulkopuolelta jos haluaa olla keskenään. Polku on hyvässä kunnossa,mutta liukkautta saa kivien,lehtien ja puunjuurien takia varoa.

Suuria nousuja ja laskuja ei siis tässä kohtaa ole. Ainoa nousu/lasku on kun saavutaan laavulle. Polku erkanee järven rantaan ja silloin on pieni lasku edessä.

 

 

 

Alueelle oli rakennettu hiljatatin uusi WC eli plussaa siitä!

 

Puuvajassa oli puita ja yksi lapsiperhe olikin jo myös paikalla,hieman vanhempia lapsia tosin. Ipana oli heti innoissaan kun näki tulet nuotiossa ja sen ympärillä penkit…tietää siis makkaraa. Tuo eräipana on sangen sosiaalinen tyyppi,heti juttelemassa muina miehinä retkeilijöille makkarasta,tulista,laavusta ja että lähtee nyt ongelle rantaan.

Niimpä sitten ”onki” maasta mukaan ja rantaan laskeutuminen. Kalaa ei tosin tänään kepillä saatu suopohjaisesta Norojärvestä.

Nähtiin kyllä oletusarvoisesti toisella puolella telkän tai koskelon pönttö. Ajateltiin kiertää jokin pikku lenkki eväiden jälkeen. 

Iskä huuteli että makkarat olisi valmiita ja mikäs siinä,syöminen kelpaa aina! Laavu on yllättävän siistissä kunnossa siihen nähden kuinka suosittu ja helposti saavutettava paikka on. Loistavaa voidaan todeta! Ja kaiken kaikkiaan oli huippua nähdä paljon perheitä liikkeellä,ehkäpä paljon uutisoidut kamppanjat ovat ottaneet tuulta siipien alle.

Siinä toki keiteltiin samalla caffet ja jutusteltiin muiden kanssa,välillä on mukava höpötellä ihmisten kanssa ja vaihtaa kokemuksia hyvistä retkikohteista sekä käytännön vinkeistä. Ipana vetäisi makkaransa,totesi että jälkipalaa,kiitos ja iloisesti jutteli lettujen paistosta laavusta käsin.

Kakkahan siitä sitten tulee kun vetää kunnon ruuat ja liikkuu,mikäs siinä  sitten auta muu kuin nopea vaippa operaatio. Sitten siivoiltiin jäljet pois,kiiteltiin seurasta ja lähdettiin kävelemään polkua eteenpäin kohti järven toista puolta. Nyt oli siis pieni nousu takaisin polulle. Polulta oli syksyisen värikkäät maisemat tuolle pikku järvelle ja aurinko jatkoi pilvien takaa paistelua mukavasti.

Pääsee tuo mieskin pitkästä aikaa kameran eteen 😉 Polulla ipana intoutui ilmeisen ruoka vauhdeissa halailemaan puita ja ei ollut kyllä merkkiäkään kipeänä olemisesta! Otsa tosin sinertäää edelleen kun kappas,lattia tuli vastaan. Pukeutuminen on vielä tällä +10c säällä kohtuu helppoa kerros pukeutumista ja tukevaa kenkää! kuusen ja männyn neulaset olivat tänään kiinnostus listalla (ipanalla) ykkösiä ja lintujen sekä ihmisten karkoitus kauhealla älämöllöllä! Järven jos tosiaan kiertää kokonaan on se arviolta noin  4km. En ole sitä kiertänyt kuin yksin ja sen kummempia mittailematta. Nyt kello oli kuitenkin jo niin ilta aikaa että ei kierretty koko järveä. Jatkettiin vain polkua ja palattiin jossain kohtaa takaisin kun velvollisuudet kutsuivat (teinit kotona jotka eivät tällä kertaa halunneet metsä hommiin).

Eipä tässä voi muuta todeta kun olipa ihana päästä muutamaksi tunniksi jälleen asian pariin jota rakastaa,haluaa kehittää sekä jakaa! Erityisesti kun meille pitkän tauon jälkeen huomasi muutoksen lapsessa oli helpottunut olo. Ainakin tämä kaksi wee kaipaa seikkailuja luontoon. Vaikkakin luonto sekä seikkailu voi olla se takapiha tai leikkipuisto,pääasia että saa happea ja energiaa kulumaan. Hiekkalaatikollakin voi olla opettavaista syödä hiekkaa ja jutella päivän säästä sekä vuoden ajoista pienenkin kanssa. Tätä tulikin mieleen että uusi ovikranssi on vaahteranlentiä jotka tuo ipana keräsi,sitten yhdessä kuumaliimalla iskettiin ne styrox rinkulaan = pikku palovamma sormeen=vesihana ja palovamma geeliä. Mutta on kyllä hiano!

Jatketaan syys seikkailuja ja jos kaikki hyvin menee niin olisikohan suo seuraava etappi? 😉 Äiti tosin lähteen ehkä hieman metsästelemään jälleen lintuja muullakin kuin kiikareilla. Niistäkin asioista vosin joskus näin blogin merkeissä kertoa tai miten päädyin eräkummi asioihin mukaan ihan vain sattumalta.

Iloista syksyä jokaiselle! Nautitaan upeasta luonnosta uusine väreineen,jokainen tavallaaan ❤

Metsäkanalintujen bongailua Kaarinan polulla,vai karhuko sieltä lähti lentoon?

Ihanan rapsakka ja sateeton syyspäivä koitti,olisi oivallinen hetki lähteä katsomaan miltä riistalintujen osa näyttää lähi seudulla. Samalla saisi hyvin happea ja mahdollisesti sieniä jos löytyisi. Kotona syötiin kunnolla ja ajateltiin että tehtäisiin vain pieni muutaman tunnin reissu ja välipalat sitten keittimen kanssa laavulla.

Päätettiin yhteistuumin että ajellaan lähelle Kaarinanpolun varteen jossa on hyvät maastot juurikin metsäkanalinnuille. Itseäni kiinnostaa asia metsästyksen puitteissa,millaisia määriä on mahdollista nähdä tietyssä ajassa,uroksia,naaraita etc. Alueella en toki metsästä,mutta lintu tilastollisesti asia on tärkeää ja sen kautta voi saada pesinnän onnistuisesta vihiä. kaiken kaikkiaan on lintujen seuraaminen mielekästä puuhaa,ipanakin oppii samalla linnuista lisää 🙂

Kaarinapolulle pääsee näppärästi monestakin kohtaa,ajateltiin että käväistään samalla Norojärven laavulla. Siitä onkin tovi kun paikalla on oltu. No,inhimillinen erehdy sattui ja ajlin muina naisina väärään tien risteykseen. Norojärventie ja Norotie,niin siinä on se pieni ero. Ajettiin 9 (E63) tietä Jyväskyläänpäin Tampereen suunnasta ja kurvasin Norojärventielle jossa on puomi edessä. Auto jätettiin sivuun ja ajattelin että tästähän pääsee laavullekkin hyvin. Mutta eipä se niin ollutkaan,laavu olisi ollut Norotien suunnassa,eli vasta seuraava tienhaara 9 tieltä vasemmalle. Laavu jäi nyt melkoisen pöpelikön taakse ja ilman polkua. Tämän tajutessaan potki kiviä hieman ja koitti hengitellä hetken ärsytystään omasta huolimattomuudestaan.

Väärä risteys

Mutta,virheitä sattuu ja tämä nyt oli pikku moka. Maasto oli kuitenkin sellaista mitä toivoi ja oli hyvää hiekkatietä sekä itse kaarinanpolulle pääsi helposti tästä,polun viitat ja merkinnät kulkivat tästä myös.

Aijemmin ei tässä kohtaa oltukkaan käyty joten ehkä tämä olikin ihan suotuisa harhaan ajo! Talsittiin hiekkatietä ja ipana sai kävellä vapaasti ja nauttia muutamasta hirvikärpäsestä.  Alue Norojärventien ympärillä on pääsääntöisesti kangasmaastoa ja hakkuita siellä on tehty. Pian kuului hyvä kahadus ja kaksi uros teertä lehahti lentoon tien viereltä. Komeita isoja lyyra pyrtöisiä lintuja! Ipana oli onneksi vielä skarppina ja näki myös nuo kauniit linnut. Siinä sitten oli tilaisuus kertoa mitä lintuja oli kyseessä ja että ne olivat syömässä marjoja oletettavasti. Kesällä teeret popsivat silmuja/versoja,eri siemeniä. Syksyllä viljat ja marjat uppoaa ja talvella koivun urvuy,männyn kävyt ja lepän norkot. teerellä on hyvä ominaisuus talvisin tehdä myös lumikieppi jossa olla suojassa. teeri naaras (koppelo)muistuttaa todella paljon metso naarasta ja hyviä erotus merkkejä on mm.koppelon leukaparta,vahvemmin ruosteen oranssi rinta-alue ja pidempi pyrstö. Lennossa erotus on helpompi koska teeri naaraalla on lovimainen pyrstö joka muuten ”supussa” ja koppelolla viuhkamainen pyrstö jossa myös mustat poikkiraidat. Teerellä,niin uroksella kuin naarallakin on valkoiset siipijuovat ja lennossa ne on erityisesti helppo havaita.

Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin askel painaa pienellä ja laitettiin hänet rinkkaan matkustamaan. Siinä ei mennyt kauaakaan kun uni iski. Nukkuva lapsi rinkassa jatkettiin matkaa aivan Norojärven tien päähän . Tien päässä Alkoi Kaarinanpolku,käveltiin sitä eteenpäin ja mietittiin josko kierrettäisiin lenkki jokin päivä kunnolla ruuilla varustettuina ipanan kanssa,niin kaunis syksy nyt! Kaarinanpolulle olisi päässyt sujahtamaan jo aijemminkin kyseiseltä tieltä,mutta lintujen tarkkailuun tämä tie osuus oli parempi valinta maaston puolesta.

Pikkumies heräsi ja veti nyt hirvikärpäs suojana toimineen auriko suojan naamansa eteen ”vieläkin mettässä” 😀 No naureskellen sieltä sitten pois ja uteliaana tutkimaan että missäs sitä nyt ollaan?

Pienen lapsen jatkuva uteliasuus;uhka vai mahdollisuus? Sekä-että. Vanhemmille jälleen haastetta selittää selkokielellä sammalista,miksi ne siinä kasvaa ja miksi ne on liukkaita. Ipana olisi kovasti halunnut tulen ”iso nuotio,isi tekee!” oli käsky. Mutta eipä oltu laavulla niin joutui nyt tyytymään kaasuun polun varrella. Onneksi tämä tyydytti pikku matkaajan. Lapselle oli otettu varmuudeksi makaronilaatikkoa mukaan,se kun on ruokien ykkönen hänestä,hörytetyn parsan ohella… Siinä se lämpesi nopeasti kattilassa pienessä rasva määrässä. Mukana oli kevyt päiväreppu ja solumuovi patja jolle mahtui koko pikku perheen pehvat. Kun ruoka oli mennyt ipanan masuun niin äiti ja isi ketti vielä kahvit. Välillä on mukava vain pysähtyä johonkin ilman sen kummempia suunnitelmia. Kohta kuului että ”kakka”. Siinä sitten vaihdettiin samalla vaippa alusella.

Nyt saa ollakkin jo nopeampi tässä toimenpiteessä koska säät ovat jo koleammat,onneksi tähänkin oltiin varauduttu pakattaessa ja suunnitellessa mitä vaatetta ipanalle laitetaan. Syksyllä pukeminen meillä noudattaa viileän sään kaavaa,kerroksia,lämmintä ja mahdollisimman nopasti toimivaa (juurikin vaipan vaihtoa ajatellen) sade ja tuuli huomiodaan siten että on aina rinkassa sadesuoja mukana. Esimerkiksi kun lapsi nukkuu rinkassa on oltava lämmin koska tyyppi ei liiku,silloin pikku tumput ja paksummat tumput. Kun ipana herää voidaan ottaa paksut tumput pois ja hän pääsee hypistelemään asioita. Muuten on aina vaihto vaatetta mukana,ei voi olla varma vuotaako vaippa tai onko maito purkautettu testimielessä vaatteille.

 

Evästelyn jälkeen matka jatku jo takaisin päin hiekkatielle josta tultiin. Ipana sai taas kävellä ja nyt löytyikin mahtava valkoinen karvatoukka! Hieno löytö! Eikä aikaakaan kun puskasta lehahti lentoon teeri naaras. Tosin nyt ipananalla meni rusinat ja pullat sekaisin ja arvioi eläimen karhuksi 😀 Sieniä ei harmiksemme ollut,tai olihan niitä. Esimerkisi mustarouskuja ja kagasrouskua oli matkan varrella,mutta itse laiskana sienisalaattien tekijänä ei ne lähteneet mukaan. Tästä miinuspisteitä itselleni,pitäisi ottaa aktiivisemmin sienet käyttöön.

Maasto oli mielestäni ihanaa tällaiselle kävely hetkelle,kangas metsät tuoksuvat pehmoisen syksyiselle ja tien äänet muutaman kilometrin päästä eivät kuuluneet lainkaan. Kohta saatiinkin jo sievä lintu bongaus. Puskassa kuului rapinaa. Todettiin että ”hyss nyt hiljaa” ja pysähdyttiin. Tien vieressä avonaisella alueella kipukasvuisien kuusien ja pajujen seasta esiin tepasteli kalliolle ujosti pyy naaras! Yksi omista suosikeista,pienin metsäkanalintumme Suomessa. Siinä on jotain kovin somaa,pieni pyöreä ja töyhtö päässä. Pyyn ääni on myös hauskan viheltävä ja useimiten pyyn kuuleekin ensin ennen kun sen näkee. Siinä tovi tuijoteltiin tätä ja ihmeteltiin että se ei ollut lähtenyt vieläkään pakoon. Vasta kun lähdimme kävelemään pyy havahtu ja lähti lentoon jolloin yksi hyvä tuntomerkki eli leveä musta kärkivyö. Pyy naaraalla on kaulan alue ruskean kirjava ja uroksella selvärajainen musta laikku.

Aurinko alkoi jo pikkuhiljaa laskeutumaan ja oltiin kohta jo takaisin lähtöpaikalla. Vaikka aluksi harmitti että ajoi väärään tienpätkään,niin nyt olikin jo ihan eri fiilis. Kaiken lisäksi se mitä halusikin toteutui,reippaassa kolmessa tunnissa kolme lintua. Toki muitakin lintuja tuli katseltua ja mietittyä että mikähän pikku tintti tuokin oli. Kaikki luonnossa oleminen tekee kuitenkin hyvää!

Loppuun vielä mahtava valkoinen peto: