Skinners, sukkakenkäilyä aikuiselle ja lapselle!

Yhteistyössä vaeltajan kaupan kanssa

Saimme Eräipanan kanssa testiin Vaeltajankaupasta Skinners sukkakengät. Tarkoitus oli arvioida, miten luonnossa liikkuminen, niin aikuisen kuin lapsen näkökulmasta tuntuu. Sukkakengistä ja muusta paljasjalka kenkäilystä on tullut paljon kysymyksiä kesällä 2021. Tästä syystä oli hyvä tehdä rehellinen arvio, mitkä ovat edut ja mahdolliset heikkoudet sukkakengissä, kun liikutaan ulkona ja miten toimivat sisätiloissa.

Koon valinta oli kohtuullisen helppoa, ohjeistus jalan mittaamiseen ja sukkakengän valintaan löytyi Vaeltajankaupan verkkosilvulta helposti. Itseä mietitytti koon valinta, joten kysyin lisää varmuudeksi asiakaspalvelusta.

Yksi äärettömän hyvä puoli heti alkuunsa oli Skinnerssien helppous. Ne mahtuvat erittäin pieneen tilaan, vaikka taskuun tarvittaessa. Tästä voi jo päätellä että materiaali taittuu hyvin ja on kevyttä. Pestä saa, ohjeen mukaan pesukoneessa hienopesussa nurinpäin. Valmistuksessa on mm. käytetty päälliosassa antibakteerista hopealankaa, sekä keino-ja luonnonkuituja jotka siirtävät kosteutta hyvin.

Meillä sukkakenkien käyttö lähti heti käyntiin kun posti toi nopeasti paketin. Eräipana ei meinannut aluksi uskoa, että ”sukkasillaan” saa lähteä viemään koiria lenkille. Nopeasti Skinnerssit sujahti jalkaan, ilman sukkaa alla tällä kertaa. Pukeminen on siis hyvin helppoa. Eräipanan iloa oli hauska seurata kun sukkakengillä pääsi hiipimään hipi hiljaa, kiipeämään paremmin kalliota, tasapainoilu tukillakin onnistui helpommin! Itse koin suuren helpotuksen siitä että mikään ei purista jalkaa ja todella tuntee mitä jalan alla on, uskomaton kevys. Toki jos astuu männyn kävyn päälle, saattaa se hieman tuntua, pohjassa on rosoinen, vain 2mm ohut kaksikerroksinen polymeerinen pohja. Terävät lasinsirut kannattaa tietysti kiertää. Lähimetsän polulla ja kävelytien asfaltilla oli siis ensimmäiset liikkeet sukkakengillä.

Ensimmäinen ”Skinners retki”, tarkoituksella painavan rinkan kanssa oli kiinnostava kokemus. Myös Eräipana otti oman pikku rinkkansa mukaan yö retkelle. Sää oli kuiva ja lämmin, ajettiin Isojärven kansallispuistoon yöksi laavulle ja mukana oli varmuudeksi myös teltta. Ajomatkalla oli myös jalassa Skinnersit ja tuntuma auton polkimiin on hyvä, eikä jalka kuitenkaan luisu pois polkimelta. Rinkkani oli pakattu painavaksi +25kg. Kävelymatka oli vain 2,5km, mutta siinä huomasi miltä tuntuu kävellä painon kanssa, kuin sukkasillaan. Itselläni on yliliikkuvat nivelet ja tossuilla ei tulisi samaa tukea nilkalle kuin vaelluskengissä. Yllätyksenä oli kuitenkin että rauhallisessa tahdissa Skinnerssit tuntuivat hyvältä rinkan kanssa. Juokseminen rinkan kanssa oli puolestaan inasen haasteellisempaa, juuri sen takia että omat nilkat saattaisivat lähteä paikoiltaan. Muuten itse en kokenut tätä sukkakengillä ja painavalla rinkalla kulkua pahan tuntuiseksi. Skinnerssien yksi ominaisuus on aktivoida pieniä lihaksia jaloissa ja se on itselleni tärkeää, juurikin nivelien yli liikkuvuuden takia. Itse Eräipana antoi oman rinkkansa kanssa arvioksi 10+ ja kiikkui näppärästi pitkospuilla ja polkujen ulkopuolella tarkkailemassa mahdollisia majavia. Eräipanasta oli mukavaa kun mutakin tuntuu pohjan läpi kivalta ”löllykältä”.

Samalla Isojärven reissulla huomasi itsekkin, kuinka mukavaa oli kiivetä kalliolla sukkakengillä, pysyi hyvin tuntumassa kallion pintaan. Eräipana halusi pitää sukkakenkiään jalassa mieluummin kuin mukana olleita lasten vaelluskenkiä. Yöllä laavusta pissalle noustessa oli helppo myös sujauttaa sukkakenkä jalkaan.

Skinnerseistä tuli nopeasti minun ja Eräipanan suosikit. Sukkakenkää käytettään niin kauppareisuilla kuin myöhemmin kesällä sienireissuilla. Vielä on vaikea arvioida miten jalkojen pikkulihakset ovat reagoineet muutokseen, että sukkakenkien käyttö on päivittäistä.

Pyöräillessä oli hieman haastetta, jos polkimet ovat korkeauraiset, kuten omassa maastopyörässä. Niinsanotussa mummopyörässäni puolestaan on sileät polkimet ja siten Skinnerseillä polkeminen onnistui mukavasti. Melonta reisuilla Skinnerssit saivat jälleen 10+ niin itseltäni kuin Eräipananalta. Välillä pitää kuitenkin astella vedessä, ties missä liejussa ja kivikossa. Silloin on mukavaa että on jotain jalassa ja mikä pitää otteen liukkaaseenkin pintaan. Sukkakenkä ei puolestaan paina, kuten vaikka kumisaapas, eikä vie turhaa tilaa kanootissa. Talvella avantouintiin Skinnerssit pääsevät myös mukaan.

Entäpä vesistöjen ylitykset syksyisellä vaelluksella? Olin viikon UKK:n pohjois osassa ja virtaavia kylmiä jokia oli runsaasti ylitettävänä. Ensimmäisellä ylityksellä laitoin skinnerssit jalkaan ja ylitettävä matka oli melko pitkä & kivinen, vettä oli polveen asti. Ensimmäisillä askelilla huomasi heti, että nyt on oikeat tossut hommaan! Paljon jokia kulkeneena oli ero selvä moniin taukotossuihin verrattaessa. Kaikki ylitykset reissussa meni mukavammin näin. Ystäväni halusivat myös kokeilla skinnerssejä ylityksissä. Paljon vaeltaneina ihmisinä oli heidän arvio myös ”lisätään ostoslistalle”. Ainoa haittapuoli oli hitaampi kuivuminen. Nuotion äärellä ei voi laittaa kovin lähelle kuitenkaan. Vaelluksella mukana oli jalkojen kuivaus rättinä lasten sideharso, sillä puristellen tossuja kuivuminen nopeutui hieman.

Kaiken kaikkiaan Skinnersien monipuolisuus arki käytössä on parasta. Eräipana on nyt ottanut omat Skinnersinsä päiväkotiin sisätossuiksi, niistä ei siis jää pintoihin jälkiä. Päiväkodin kiipeilyseinäkin kuulemma onnistuu paremmin,koska pohjassa on pitoa. Itse olen käyttänyt Skinnersejä myös kuntosalilla, siinä näen sen hyvän puolen että sukkakenkä on helppo pestä salilla olon jälkeen. Vaikka Skinners hengittää, voi hikoilua kuitenkin estää ohuella sukalla. Nyt viileämmällä säällä olen käyttänyt hieman paksumpaa sukkaa Skinnersin kanssa.

Oma äitini joka on ulkoilma ihmisiä, halusi kokeilla sukkakenkiä myös. Hänellä on saman kokoinen jalka kuin itselläni, joten oli kiva kuulla mitä tuumii vanhanajan ikäihminen. No,mummon ilme oli kerrassaan loistava kun saapui metsä kävelyltä. Kysymys kuuluikin ”mistäs näitä saikaan tilata?”. Äitini on hyvin skeptinen ns.nykyajan juttuja kohtaan ja ihmetteli paljasjalkailu buumia. Mutta, onneksi hän on myös utelias ja kuunteli mitä kerroin sukkakengistä ja niiden hyödyistä myös ihmisen fysiikkaan. Nytpä sitten hänkin on innostunut asiasta, juurikin siksi että ne ovat yksinkertaisesti mukavat jalkaan ja hän toivoo myös että lihaksisto, sekä tasapaino saavat apua näin myös ulkoillessa.

Meille nämä uudet tuttavuudet olivat yliveto! Voin rehdisti suositella kokeilemaan Skinnersejä yhtenä vaihtoehtona perinteisien kenkien ohessa. Vaeltajankaupan sivuilta löydät lisää infoa tuotteesta: https://www.vaeltajankauppa.fi/epages/vaeltajankauppa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015021603/Categories/Braendit/Skinners

Mäyrävuoren siirtolohkare ja luolat, pikku seikkailijan paratiisi!

Siirtolohkareen kulmalla tähystellään!

Valoa ja pari senttiä lunta! Se pienikin lumen rippunen tuottaa iloa, on kaivettu pulkat esiin ja nyt vuoden juuri vaihduttua saatiin sukset jalkaan ja ahkiotkin esiin! Nyt aivan vuoden vaihteessa oli kuitenkin tämä visiitti tutkimusmatkalle Mäyrävuorelle Kangasalle.

Nyt on sen verran valoisaa että oli hienoa lähteä lähiseutu seikkailulle vielä töiden jälkeenkin. Mäyrävuori siis kutsui, siellä on mahtava siirtolohkare, luolia ja kalliota runsaasti ja hyvin saavutettavissa. Alue on valaistun lenkkipolun kupeessa ja täällä käy myös moni kalliokiipeilyä harrastava, sen huomaa kiinnikkeistä seinämissä. Toki esteetön paikka ei ole ja jos lapsi vaikka kantorepussa niin sopii kyllä katsoa mihin näin liukkaalla jalkansa asettelee polulla.

Nappasimme Eräipanan mummon mukaan, hänelle Mäyrävuori oli ennestään aivan tuntemataton, joten hieman seikkailua!

Mäyrävuorelle pääsee helposti Lahdentietä (tie 12). Käännytään kohti Sahalahti ja Tampereelta päin tultaessa ajetaan vasemmalle Sahalahdentietä. Saman tien varressa on muuten Pohtiolampi, joka on sääksikeskus sekä osa Sarsan muinaishistoriallista aluetta (mainio pieni luontopolku). Sääksi keskuksen aukioloajat löytyvät https://www.facebook.com/pohtiolampi ja lisä tietoa https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus . Mutta, emme aja sinne, vaan käänny kohta rampilta tultaessa Mäyrävuorentielle jota ajetaan lyhyt matka ja käännytään Pyydyspolulle. Tien päässä on pieni parkkipaikka. (Navigaattorissa itsellä oli Pyydyspolku, kangasala).

Eräipana olikin ehtinyt nukahtaa autossa, mutta kun kuuli että ollaan perillä iski vallattomuus! Kohti valaistua lenkkipolkua siis! Parkkipaikalta vasemmalle suuntaavalle lenkkipolulle Mäessä joka tulee pian lenkkipolulla vastaan olinkin monia pikku mäenlaskijoita! Helpoiten siirtolohkareelle pääsee kun kääntyy ylämäestä melko selkeälle pienelle polulle vasempaan. Me päätettiin mennä kuitenkin hieman ylempää ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Käännyttiin ennen alamäkeä vasempaan. Täällä risteilee pikku polkuja kyllä runsaasti. Käveltiin ylös ja harjanteelle jossa tutkittiin pikku koloja ja majoja sekä eläinten jälkiä ja kiven murikoita.

Kun liikkellä on todella innokas lapsi ei aika käy pitkäksi, paikkakin kun oli Eräipanalle uusi. Mummokin jaksoi hyvin vaikka nousua olikin paljon. Liukas mäki ja kalliot tuovat omat haasteensa liikkumiseen.

Alas laskeuduttiin kiertäen siirtolohkareen ja jyrkemmän pudotuksen yläpuolelta, takaisin lähelle mäen rinnettä jossa lapset lakivat mäkeä. Siitä laskeutuminen pikku polulle ja kohti kiveä!

Onhan se melkoisen näyttävän näköinen kiven järkäle! Ja parastahan on pikku luola ja myös toinen luola on heti lohkareen takana kallion seinän kupeessa. Alueella näkyy hieman suosio. Siirtolohkaretta koristaa yksi iloinen spray maalaus ja kiven lipan alla on joku tulia pitänyt. Kallio kiipeilijöitä tosiaan myös käy täällä treenaamassa.

Ei ihan pikku kivi!

Eräipanasta tosin oli varmaa että kyseinen kuvio oli esi-isiemme aikaansaannoksia. Vaikkaikin alue kuuluu niihin seutuhin missä on löytynyt muis asutuksen merkkejä. Omalla vaellussauvalla oli myös kiva piirrellä jälkiä lumeen 🙂

Meillä oli mukana kaasukeitin ja herkkuja mukana, kahvit ja keksit on aina paikallaan kun ulkoillaan. Kaasukeitin on ihana nopea ja kevyt mukana. Talvella jos on kova pakkanen -25c niin monesti esilämmitän kaasupulloa Savotan uudelleen käytettävällä käden lämmittuimellä. Eli naps, lämmitin lämpiämään ja juuri sopivan kokoine mahtumaan kaasupullon alle.

Siinä ehdittiin seikkailemaan, eli leikittiin tutkimusmatkailijoita. Eräipanasta on mahtavaa omistaa aina jokin vaellussauva ja leikkiä matkan johtajaa kertoen mihin ollaan matkalla. Nyt hitti on pitkään ollut dinosaurukset ja tulivuoret. Maasto olikin siis otolline näihin leikkeihin. Tutkimusmatkailija sai äidin kanssa tutkia luolia ja mietittiin turvallisuus asioita. Ei ikinä yksin tällaisiin paikkoihin leikkimään ja kaikki kolot eivät todellakaan ole turvallisia.

Siinä sitten tauolla keksien kanssa puhuttiin näistä kivi muodostumista ja jääkaudesta. Kysymyksiä heräsi valtavasti pienen mieleen. Kummasti kiinnostaa tällaista 4v lastakin, toki varmasti riippuu lapsesta ja missä seurassa on. Kerrottiin viimeisimmästä veiksel- jääkaudesta joka päättyi Suomessa 11 500 kalenterivuotta sitten. Se on jättänyt runsaasti erilaisia merkkejä luontoon aina harju muodostelmista hiidenkirnuihin, pirunpeltoihin, suppiin ja muodostaen yleisimmän maalajimme moreenin.

Kyllä se vetää aikuisenkin hiljaiseksi kun törmää näihin ”pieniin luonnon ihmeisiin”. Se antaa hieman käsitystä myös siitä millaiset voimat on liikkuneet jääkaudella! Ainoa mikä paikassa häiritsee on tie joka kulkee ihan näköetäisyydellä. Mutta kuitenkin tämä on paikka jossa kannattaa tehdä pyörähdys jos liikkuu lähettyvillä ja haluaa haukata happea.

Palasimme pikku polkuja pitkin takaisin, hieman kierrellen tutulle lenkkipolulle jossa vielä pari lasta oli laskettelemassa. Automatkalla oli tällä kertaa Eräipanalla mietinnässä