Pääsiäinen ja yllättäen tullut lomapäivä! Koronan vaikutus näkyy myös näissä erä-ja luonto-oppaan töissä ja yhteistyö tahojen kanssa tarvittaviin töihin. Mutta, koska loma tuli, niin kohti laavua jolla ei oltu käyty yhdessä. Päätyöstäni sosiaalipuolelta olikin vapaata kivasti nyt 🙂
Ruovedellä on monelle ehkä tuntemattomampi Kyrön laavu. Laavu on kuivan maan aikaan erittäin helppo saavuttaa lasten ja vaunuikäistenkin kanssa.
Keväällä on nyt aina vähän mysteeri miten autolla pääsee mihinkin kulkemaan mahdollisten kelirikkojen tai sohjon vuoksi. Tästä syystä tämä valikoitui kohteeksi. Päätieltä ei ole kuin vajaa kolme kilometriä laavulle (2,52km kelloni mukaan). Tosin metsäautotiekin voi olla raskasta käveltävää jos lunta on paljon. Maastossa kulkeminen on aina pidemmän oloista, kuin puhtaita kävelyteitä matkatessa.
Kuraahan nyt riitti, aurinko paistoi, mutta silti viileää. Pukea piti siten että ei tulisi liian kuuma ja kuraa olisi varmasti vaatteissa. Laitettiin Eräipanalle jalkaan kevyet fleece housut, lämpöiset merinovilla sukat, t-paita ja sen päälle vetoketjullinen fleece takki. Näin saatiin autossa yläosa helposti kuorittua ajomatkaksikin. Pipo sai olla hengittävä pikku hikoilijalle. Kuraa kestävät tumput käteen ja fleece vuorelliset kurahanskat mukaan. Vaihtosukat ja parit hedelmäpussit jos kengät kastuisi. Eli jos tulee märät kengät, laitetaan kuivat sukat jalkaan, hedelmä/koirankakkapusii päälle ja kenkään koipi. Nyt jalkaan laitettiin kengät joissa kumipäällyste ja irroitettava toppavuori. Toppatakki & housut, jotka käsitelty pesukoneeseen laitettavalla kalvopesuaineella.
Ja sitten matkaan, kaapattiin mummo mukaan ulkoilemaan upeaan säähän samalla! Osoitteeksi laitettiin navigaattoriin Pöytäniementie 35750 Ruovesi. Alue on Ruhalaa ja tien varressa esimerkiksi ihan lähellä vanhainkoti. Tie jolle auto jätettiin on metsätie jolla ei ole nimeä, joskus tässä on ollut pieni puinen kyltti ”laavu”. Nyt tie oli niin sohjoinen että sai tehdä uraa varoen ettei hulahda ojaan sohjossa autolaan. Peruuttamisen taito on yksi tärkeä ominaisuus välillä, jos pikku teillä tulee joku vastaan niin siinä voi joutua peruuttelemaan pitkäänkin. Nyt auton sai tien laitaan siten että ohi pääsisi. Jos tie olisi ollut autollemme ajettavassa kunnossa, olisi tullut pari hyvää levennystä myöhemmin. Nämä kuvat napattu karttaselaimen sovelluksesta.
Eräipana oli jutustellut koko matkan niitä näitä ja odotti yhtä lempi ruokiaan syötäväksi (ei vain jälkiruokaa 🙂 ). Ruokana oli pyttipannua, helppo näin pikku päiväretkelle. Useinmiten omista jääneistä keitetyistä perunoista, mutta nyt otettiin oikein hienosti kaupan valmis pussi.Kasviksia oli pilkottuna mukaan ja hätävara ruokaa, kuten banaania ja suolakeksejä. Ketsuppia lisukkeeksi ja öljyä paistamiseen. Mummo oli hääräillyt ja laittanut termariin caffet mukaan & maidot purkkiin sekä pikku pääsisäis herkkuja.
Kävely auringossa sai mielen kirkkaaksi ja kamera valmiina odotti josko nyt näkyisi jotain jännää! Peuran jälkiä riitti ja koiran tassun painaumia jotka Eräipanasta näytti toki dinosauruksen jäljiltä. Yksi kiinnostava tuulivoimala näkyi ja sitäkin ihmeteltiin hetki pönöttäen auringossa, hyvähän oli selittää miten sillä sähköä tuotetaan. Metsä ympärillä oli alkanut sulaa ja vihreys näkyi havupuu voittoisessa metsässä. Välillä tie mutkitteli pellonkin halki ja tiestä oli kiva kaivaa tietysti kiviä ja katsoa kuinka pitkälle ne lentäisi tiellä, mahdollisesti niihin mahtaviin lätäköihin? Tietä pitkin kulku oli helppoa, välillä Eräipana alkoi jo kysellä ”ollaanko kohta perillä?” Siinä piti hieman motivoida että perillä odottaisi herkkuruoka ja pidettiin mehu taukoa. Tällaiset tiellä kulkemiset saattavat meillä tylsistyttää Eräipanaa, etenkin jos koko matka on ns tylsää tietä, silloin ne lätäköt, eläinten kakat, mielikuvitus leikit, ja pistäytymiset metsän puolella on hyviä. Jos energiat meinaa loppua, otetaan pala suklaata, pieni paha.
Tie alkoi muuttua hieman lumisemmaksi ja kohta se olikin ihan viime metreillä polviin asti kivasti upottavaa sohjoa. Välillä lumen pinta piti ja sitten taas humps! Eräipanasta tämhän oli juuri hyvä ja kulki edellä juosten iloisena. Lasta kun lumi piti melko hyvin pinnalla, välillä kyllä hänkin humpsahti, joten onneksi lahkeet oli suojassa.
En muistanutkaan että laavu olisi näin kiva! Kääntöpaikka oli suoraan laavun edessä. Tätä en muista, oliko puomi jossain kohtaa tietä, jolloin aivan perille ei pääse autolla, nyt sellaista ei näkynyt/ kielto merkkejä. Tämä selvinee jälleen kesä aikaan. PuuCeetä paikassa ei ole. Joten jos hätä iskee, kävele metsään, kaiva kolo, tee asiasi, peitä kolo ja desinfio kätesi.
Laavulla oli toki nyt ensimmäisenä hääräämässä Eräipana, availemassa tulipaikan painavaa kantta valmiiksi. Taisi nälkä iskeä kävellessä. Laitettiin tulet heti, laavulla olikin puita laavun takana, mutta meillä oli myös omat mukana joten poltettiin niitä ja jätettiin ylimääräiset laavulle. Kirvestä paikalla ei ollut jos olisi tarvinnut. Hyvänä keinona puiden kantamiseen näin päiväretkillä on ollut laittaa puut muovipusiin/ (kangaskasseihin jotka ei ole niin liukkaita kuin muovipussit) ja toinen pussi siten että suuaukko peittyy. Sitten pussit repun päälle, hupun alle ja kiristää kunnolla narut. Välillä laitettu lisä narua tai kuormaliinalla. Narua onkin hyvä olla aina mukana. Reppu jossa ei ole huppua, on käytetty samaa tekniikkaa, eli repun yläosaan ja sitten naru + ohut kuormaliina. Mukavempi kun kädet vapaana ja paino on helpompi selässä. Kannattaa kiinnittää kerrasta kunnolla, ei tarvitse sitten laskea kymmeneen kesken matkan kun puut on levällään.
Aika kului Eräipanalla hyvin, oma tärkeä puukko oli matkassa ja sillä jälleen harjoitteli mummon kanssa kiehisten tekoa. Myös paikalla olleet makkaratikut saivat teroitusta. Puukko on todella terävä ja siinä on ehdoton etu että se kulkee pinnalla silloin hyvin ja jos vahinko sattuisi olisi haava siistimpi. Tylppä kärki on ehdoton plussa lasten ensi puukossa, samoin kunnon sormisuoja ja kahva joka on liukumaton. Yksin lasta ei jätetä ikinä puukon kanssa ja harjoittelu aina valvottuna. Koska käpyjä oli saatavilla, tuli niistäkin hienoja hmm käpy dinosauruksia käpylehmien sijaan. Juokseminen lumipallojen kanssa ilman suurempaa missiota näyttää olevan hauskaa 😀 Yleensä Eräipana keksii virikkeitä ihan itsestään ja keksii leikkejä kivestä ja laakeasta puun palasta tulee hyvä linko. Luupilla voi koittaa saada tulen syttymään (tämä tosin aikuisen seurassa). Myös tuo ihan oma plasmasytytin on tärkeä ja sillä on käristetty kaikkea mahdollista, paitsi omaa nahkaa.
Ruoka valmistui pannulla kahdessa erässä koska sitä oli paljon! rasvaa kunnolla pannuun ja nam kohta oli mättö ateria valmis. Eräipana sai syödä ensimmäisestä erästä mummon kanssa ja äiti sitten viimeisestä. Kasvikset meninvät hyvin, niinkuin aina. Paprika ja kurkku on sellaisia mitkä tuoreena uppoaa Eräipanaan äärettömän hyvin, onneksi. Tällaiset helpot ruoka ratkaisut ovat välillä ihan kultaa! siinä ei tarvitse miettiä sataa ainesosaa tai häärätä kippojen ja kuppien kanssa. rentouttaa itseäkin välillä helppous joka uppoaa lapseen myös. vaikkakin, tykkään testailla kaikkia mahdollisia tee se itse ruokia. Lähtökohtaisesti kaiken kun voi maastossakin valmistaa eri kuumennus vehkeillä/ nuotiossa.
Kahvia ja suklaa munia oli jälkiruokana ja voin sanoa että kamala ähky kyllä saatiin aikaiseksi (kokonainen Mignon muna,huh huh)! Välillä tulee ylimitoitettua ruuan määrää. Mutta sitten loput vaan rasiassa kotiin. Nytkin jäi banaanit mukavasti kotiin kuljetettavaksi. Autossa tosin pitää olla aina hätävara nakerrettavaa.
Takaisin kävellessä aurinko oli sulattanut entisestään tuota pikku matkan lumi hanki käveltävää, humps ja humps, siellä oli aikuinen polvia myöden. Nyt Eräipanakin uppoili lumeen, ihme ettei kiukku kuitenkaan iskenyt, liekö vielä sokerilla vaikutusta hymyyn. Metsän puolella tässä kohtaa ei olisi kulku ollut helpompaa, muuten olisimme sinne siirtyneet. Loppu matka sujui tahtia etana. Joka ikinen kivi piti tutkia, tarvitsi sujahdella metsään kun näki entistä paremman vaellus-sauvan, kaikki eläimen jäljet tarvitsi tökkiä kepillä, pudonnut linnunpönttö piti tutkia, pajunkisoja tarvitsi katsoa ja kokeilla miten pehmeiltä ne tuntuvat nenän päässä… Jälleen, aikaa lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee. Viimeiset 20 metriä autolle olikin sitten jo ”ollaanko jo perillä?” kysymystä. Mutta eipä ihme, kun juoksee pikku jaloilla niin väsyy. Taukoja pidettiin ja juotiin muutenkin kyllä, mustikkamehu muumi pullosta toimii hyvin. Vettä saa sitten aikuisten pullosta, siinä on sitten jotain erityisen hienoa 🙂
Ennen autoon istumista, koko kura pakkaus lapsi riisuttiin takakontissa ja kura vaatteet & kengät kestokassiin. Autossa Eräipana ei kauaa jaksanut olla hereillä, joutsen parven ja töyhtöhyypät ehti näkemään pellolla ennen kun simahti. Kyllähän se toki vaikutti siihen että yöunille mentiin myöhemmin, mutta onneksi pääsiäis loma oli nyt. Isille ja isosisaruksille oli sitten kotona kerrottavana uuden laavu valloituksen huippuhetkiä.
Aurinkoista kevättä kaikille! Nyt on loistavaa aikaa opetella lintujen ääniä ja käydä lintutorneilla ❤
ERÄIPANA 