Ensiapu. Mitä jos…

oi ei! kauhea vekki päässä, mitäs nyt!? Tekoveri on Eräipanasta ihan paras juttu, joten sitä käytetään usein harjoitellessa.

Ajattelin tuoda tähän pari esimerkkiä mitä meillä on sattunut ja mitä on ensiapu laukussa mukana retkillä. Talvi ja kesä tuovat omat pienet ”viilaukset” pakkauksen sisältöihin. Henkilökohtaiseti olen näiden asioiden kanssa ollut tekemisissä vuosia, osittain työn vuoksi myös. Elvyttämistä esimerkiksi on joutunut käytännössä antamaan muutamia kertoja, ja kolari paikolla ollut monesti se ensimmäinen ohikulkija jostain syystä. Näiden asioiden kautta toivoo, että kun hätä tulee osaa toimia edes hiukan. Lopussa pari suoraa linkkiä jotka koen hyödyllisiksi.

Ajat päiväkodilta kotiin, näet kuinka pyöräilijä kaatuu asfaltiin lujaa, ilman kypärää selatessaan puhelinta. Mitä teet ensimmäisenä. Katsot tuleeko perässä ketään ja ajat sivuun, laittaen hätävilkut päälle, auto sammuksiin, lapselle käsky odottaa. Puhelin käteen, soitto 112 sovelluksella ja salamana paikalle. Kaiutin päällä olet yhteydessä hätäkeskukseen. Kaatunut vuotaa päästä pahan näköisesti verta, ei reagoi puhutteluun tai ravisteluun. Hengitys kulkee. Turvataan henkilön hengitysteiden avoimuus ja käännetään kylkiasentoon. Pään haavaa painetaan puhtaalla nenäliina nipulla, joka auton hanskalokerosta tuli käteen paikalle juostessa. Pian saapuu ambulanssi ja kaatunut saadaan ensihoidon matkaan. Yhteystiedot annetaan hoitohenkilökunnalle. Seuraavana päivänä saat kiitos puhelun.

Hyvin menee, kieputa kieputa!

Kuullostaako tutulta? Koskaan et voi tietää milloin olet tilanteessa ensimmäisenä. Monia hyvin erilaisia ensiapu tilanteita on, lähtien henkisestä ensiavusta nenäverenvuotoon, vierasesineeseen tai ruokaan tukehtumisen vaaraan ja siitä elvytykseen. Meillä ensiaputaitoja treenataan myös koko perheen kanssa, esimerkiksi haavojen sidontaa, missä on ensiapupakkaus, miten soitetaan 112. Eräipana 4v:lle puhutaan paljon miten toimitaan jos äidille tai isille / läheiselle sattuu jotakin, mitä neljävuotias voi tehdä? Ohjeena kotona on on että juoksee naapuriin ja jättää oven auki ja nyt saa huutaa apua! Puhelimen käyttöä ja 112 sovellusta on opetettu myös. Lapsien kanssa on helppo leikin kautta opetella ensiaputaitoja ja ikätasoon nähden sopivia harjoituksia on hyvä tehdä. Myös että lapsi tietää mistä löytyy puhdistusaine ja laastarit tai missä on päävirtakytkin ovat hyvää tietoa. Erämaassa yleensä on kummatkin vanhemmat mukana. Silloin on kerrottu joillekkin läheisille mihin lähdetään, millaista reitti, milloin pitäisi olla seuraavassa kohteessa. Mukana alueella jossa ei ole verkkoa on hätäviestintälaitteena ollut Garmin InReach, joita saa melko hyvin vuokralle. Tämän pystyn myös pariliittämään omaan kellooni. Omassa puhelimessa on myös hätäviesti painike joka lähettää sijaintitiedot & valmiin viestin kolmelle valitulle henkilölle. Tästä on ennalta sovittu näiden kolmen ihmisen kanssa, jos saavat viestin niin osaavat välittää tiedon eteenpäin. Jos olen kaksin Eräipanan kanssa liikkellä, kerrotaan aina mihin matkataan ja annetaan väliaika tietoja. Kaksin kulkiessa nyt lapsen ollessa isompi, on kerrattu missä on äidin astmalääke esimerkiksi (aina samassa paikassa rinkan/ repun sivustaskussa, josta ulkopuolinen sen saa helposti! Ja lapsi oppii muistamaan myös paikan). Retket on myös suunniteltu siten, että osaa arvioida itse reittiä ja varuisteita jotka edesauttavat turvallisuudessa. Esimerkiksi kengät liukkaalla säällä tai kallioilla.

Lopussa myös suu suppuun 😀 Hieno kääre ja verenvuoto saatu tyrehtymään, näin istuma asennossakin.

Erittäin hyvät ja kattavat ensiapu ohjeet löytyvät punaisenristin sivuilta ja niihin tutustumista suosittelen. Tässä suora linkki valikkoon jossa yleimpiä onnettomuuksia: https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/ Toinen hyvä sivu johon kannattaa tutustua erilaisien vaaratilanteiden syntymisen ennaltaehkäisyä ajatellen on:https://www.kotitapaturma.fi/ikaryhmatietoa/lapset/#46797e46

Ensimmäinen retkeily tapaturma oli Eräipanan ollessa ihan pieni ja oppinut juuri kävelemään. Lähdettiin läheiselle laavulle kauniissa pakkassäässä. Äiti laittelee ruokaa lautaselle ja isi pakkaa laavulla lepääviä tarvikkeita reppuun. Pikkuinen Eräipana auttelee parhaansamukaan ja kipittää äidin luota isin luokse. KOPS! Laavun reuna tuleekin vastaan suoraan kasvoille ja lapsi kaatuu selälleen itkien. Kolahdus oli melkoinen ja sitä säikähti itsekin. Nopea ajatus oli että ”lapsi itkee, hyvä!” Eli on ainakin tajuissaan. Vaikka kaikki tapahtui sekunissa, niin aika tuntui hitaalta. Se miten yhdellä jalan siirrolla olit jo lapsessa kiinni, toteamasa että on tajuissaan ja mitä mahdollisesti aletaan paikkaamaan. Psyykkinen tila ottaa vallan silloin, poistutaan mukavuusalueelta ja siirrytään vaaran alueelle, toisilla siirtyminen tapahtuu paniikin alueelle. Näillä eri alueilla ihmine toimii erilailla, ja tästä syystä oman itsensä tunteminen hätä tilanteen sattuessa on hyvä tiedostaa. Objektiivien uhka ei ole olennaisin, vaan tulkinta tilanteesta. Myös aiemmat kokemukset voivat ohjata tilannetta. Eräipana oli lyönyt nenänsä lujaa terävään laavun reunaan. Hampaat olivat säästyneet siis. Koska verta vuosi nenästä, otettiin pikkuinen etukumaraan asentoon. Etukumarassa ei veri vuoda nieluun. Pyyhittiin suurimmat veret nenästä. Jos kyseessä olisi lapsi joka osaisi niistää, olisi pyydetty tyhjentämään nenästä veret niistämällä. Painettiin sieraimia (etuosa, ei nenän juuren luinen alue) kohti rustoa ja lapsi ei itkenyt enään. Otettiin aikaa milloin nenää alettiin puristamaan etukumarassa, 5min. kuluttua oli vuoto lakannut. Jos nenäverenvuoto ei meinaa tyrehtyä, on syytä lähteä kohti lääkäriä. Seurailtiin tilannetta ja Eräipana vaikutti tarkkaavaiselta jälleen. Otettiin nyt hyvin rauhallisesti ja syötiin eväät & lähdettiin pois. Koska osuma tuli päähän, oli syytä tarkkailla pikkuisen epäonnisen retkeilän vointia. Onneksi mitään ei tästä kolauksesta seurannut.

epäonnen retkeltä, vielä nenä kunnossa.

Falavel jumissa kurkussa. Ei varsinaien vierasesine, mutta jumissa tiukasti. Oltiin kaksin kokkailemassa päivällistä, kaunis Isojärven kansallispuisto oli kohteena. Yksi yö oli takana ja nyt kotiin paluu häämötti 3v:llä retkeilijällä. Uusi tuttavauus falavel oli kesän hitti ja helppo valmistaa ulkonakin kaasulla tai tulilla. Nyt Eräipana veteli kauhealla tahdilla ruokaa, vaikka on muistutettu että ei saa hotkia. No kohta kuului köhimistä ja kakomista. Tuttu tunne itsellekkin ja siinä voi iskeä paniikki pian! Totesin että nyt on pahasti jumissa ruuat kurkussa! Äkkiä poika polvien päälle syliin, siten että pää oli alempana vartaloa. Viisi napakkaa lyöntiä lapojen väliin (suhteutetaan lapsen kokoon. Vauvoilla sylissä pito hieman eri, kts.punaisen ristin sivuilla hyvä ohje). Neljännellä lyönnillä lähti valtava falavel köntti nielusta, huh helpotus. Henkisesti oli valmiina jo ottamaan puhelimen 112 sovelluksen esiin.Heimlichin ote olisi ollut seuraavana käytössä. Näitä kahta otetta olisi jatkettu vuorotellen, kunnes pelastushenkilöstö olisi tullut paikalle. Pahimmillaan olisi pitänyt aloittaa elvytys jos Eräipana olis mennyt tajuttomaksi. Onni onnettomuudessa!

Alla kuvissa hieman harjoiteltiin tilannetta jossa äiti olikin pyykkejä laitellessa kaatunut. Miten karjutaan apua tai juostaan etupihaan huutamaan tai koputtelemaan naapureiden oville. Myös 112 sovellusta ja puhelimessa puhumista on treenattu. Tässä kokeiltiin hengittääkö äiti, reagoiko ravisteluun tai puhutteluun ja miten saisi käännettyä kylki asentoon. Isi neuvoi vierestä ja hieman autteli 🙂 kutittelu lopuksi sai kummasti äidin hereille ❤

Missä haavateippi! Huutaa Eräipanan isi. Eräipana taisi olla 2v kin paikattiin säären terävää haavaa. Oltiin Itä-Suomessa ja aikalailla ”keskellä ei mitään” Matkaa naapuri valtion rajalle 5km. Viiltohaavoja voi syntyä melko helposti, esimerkiski paperista tai puukosta tai tölkin kannesta. Tällä kertaa oli kyseessä viimeinen vaihtoehto. Haava oli kuitenkin ikävän pitkä ja syvä. Eräipana oli tutkinut ruoka tarpeitamme hyvin hartaasti ja huudahti ”pipi” kun käteen oli tullut haava. Haava oli kesäaikaa elettäessä käsivarren sisäpuolelle. Puhdistettiin haava mukana olleella puhdistetulla vedellä, jota valutettiin ylhäältäpäin haavaan. Vesi oli onneksi kylmää, koska kylmä supistaa verisuonia (miksi oli kýlmää, oli puhdistettu lähteestä). Todettiin että haavassa ei ole vierasesinettä, kuten hiekkaa tai sammalta, laitettiin antieptistä puhdistusainetta vielä ja paineltiin kuivaksi sideharsolla. Sitten haavateippi, myös perhosteippinä tunnettu päälle, jotta reunat pysyisivät toisisaan kiinni ja jäljestä jäisi siistimpi. Taas hyvä muistus itselle, älä jätä ananaspurkin kantta suojaamatta matalalle.

Palovammat kesällä. Minä itte! Neljävuotiaan kovalla tahdolla ei tunnu aina kaikki menevän muistiin, mitä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi juurikin tämä ruuanlaitto ja tuli. Ruuanlaitto on toki hyvä asia ja että on kiinnostunut asiasta aidosti, siinä pysyy myös lapsi hyvin silmissä ja keskustelu (tai inttämis) yhteys ja aito läsnäolo. Mutta, nyt retkellä Eräipana halusi kovasti keittää kahvia ja saikin auttaa veden kaadossa kattilaan, veden kiehumisen tarkkailu ja kahvinporojen kaatamisessa kattilaan. Mutta, kun äiti käänsi selkänsä halusi Eräipana ottaa kuumasta kahvasta kiinni ja kaataa kuksaan kaffet. Vaikka on puhuttu sata ja yksi kertaa että lepäämässä olevat ruokailu astiat ovat kuumia. Koska oli kuuma ilma niin lähin kylmä asia oli tällä hetkellä järvi. Äkkiä käsi järveen. Palovammoja´voi aiheuttaa moni muukin asia kuten höyryt, nesteet tai syövyttävät aineet. Eräipana istu käsi järvessä ja minä hain alumiinisen juomapulloni ja palovammageelin. Eräipana sai jatkaa jäähdytyshoitoa puristamalla kylmää pulloa 15min. Näin palo ei pääse etenemään syvemmälle. Tämän ensi jäähdyttelyn jälkeen halusi eräipana vielä pitää pitkän aikaa kylmää märkää sukkaani kädessä (khöm,sukka oli puhdas 😉 )Palovammageeli jäähdytti ja kosteutti ihoa mukavasti, vaikka sattui edelleen. Punainen jälki jäi muistoksi kahvipannun kahvasta ja siinä on edelleen haalea muistutus merkki.

EA Pakkauksesta:

Meillä toimii oiso molle tasku retkillä EA laukkuna. Tämän saa näppärästi nimittäin kiinni joko rinkan ulkopuolelle tai monesti töissä/ harrastuksissa vyölle. Sisältö riippuu myös hieman retken pituudesta ja sijainnista sekä ketä on mukana tai vuoden ajasta. Perus varusteita ovat mukana yleensä: desinfiointiaine, rullalaastaria, sideharsoa, joustoside, ihoteippiä, perhosteippiä, pinsetit, kertakäyttöhanskat,haavapyyhkeitä, permanenttitussi, elvytyssuoja suulle, vanulappuja, vanupuikkoja, pikkusakset,avaruuslakana, sormienlämmittimet, hakaneuloja, rasvalappuja, parin päivän lääkkeet jotka käytössä päivittäin, kipulääkkeitä. Lisäksi jos lähdetään pariksi yöksi tulee mukaan: kuumemittari ja rakkolaastaria. Talvella mukana on myös uudelleen lämmitettävät sormien/varpaiden lämmittimet,toine avaruuslakana. Kesällä puolestaan palovammageeliä ja punkkipihdit sekä kyypakkaus. Monia aikuisille sattuneita havereita on hoidettu retkillä, niistä varmasti myös lapsi on oppinut miten tulee toimia. Esimerkiksi luunmurtuman ensiapu, pyörtyneen ensiapu, henkinen ensiapu, kolaripaikalla toiminen etc. Toivoisinkin että jokainen kertaa omia ensiapu taitojaan ja voisi myös lasten kanssa rohkeasti harjoitella näitä.

112 muistiin ja treenailemaan 🙂

Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤