Skinners, sukkakenkäilyä aikuiselle ja lapselle!

Yhteistyössä vaeltajan kaupan kanssa

Saimme Eräipanan kanssa testiin Vaeltajankaupasta Skinners sukkakengät. Tarkoitus oli arvioida, miten luonnossa liikkuminen, niin aikuisen kuin lapsen näkökulmasta tuntuu. Sukkakengistä ja muusta paljasjalka kenkäilystä on tullut paljon kysymyksiä kesällä 2021. Tästä syystä oli hyvä tehdä rehellinen arvio, mitkä ovat edut ja mahdolliset heikkoudet sukkakengissä, kun liikutaan ulkona ja miten toimivat sisätiloissa.

Koon valinta oli kohtuullisen helppoa, ohjeistus jalan mittaamiseen ja sukkakengän valintaan löytyi Vaeltajankaupan verkkosilvulta helposti. Itseä mietitytti koon valinta, joten kysyin lisää varmuudeksi asiakaspalvelusta.

Yksi äärettömän hyvä puoli heti alkuunsa oli Skinnerssien helppous. Ne mahtuvat erittäin pieneen tilaan, vaikka taskuun tarvittaessa. Tästä voi jo päätellä että materiaali taittuu hyvin ja on kevyttä. Pestä saa, ohjeen mukaan pesukoneessa hienopesussa nurinpäin. Valmistuksessa on mm. käytetty päälliosassa antibakteerista hopealankaa, sekä keino-ja luonnonkuituja jotka siirtävät kosteutta hyvin.

Meillä sukkakenkien käyttö lähti heti käyntiin kun posti toi nopeasti paketin. Eräipana ei meinannut aluksi uskoa, että ”sukkasillaan” saa lähteä viemään koiria lenkille. Nopeasti Skinnerssit sujahti jalkaan, ilman sukkaa alla tällä kertaa. Pukeminen on siis hyvin helppoa. Eräipanan iloa oli hauska seurata kun sukkakengillä pääsi hiipimään hipi hiljaa, kiipeämään paremmin kalliota, tasapainoilu tukillakin onnistui helpommin! Itse koin suuren helpotuksen siitä että mikään ei purista jalkaa ja todella tuntee mitä jalan alla on, uskomaton kevys. Toki jos astuu männyn kävyn päälle, saattaa se hieman tuntua, pohjassa on rosoinen, vain 2mm ohut kaksikerroksinen polymeerinen pohja. Terävät lasinsirut kannattaa tietysti kiertää. Lähimetsän polulla ja kävelytien asfaltilla oli siis ensimmäiset liikkeet sukkakengillä.

Ensimmäinen ”Skinners retki”, tarkoituksella painavan rinkan kanssa oli kiinnostava kokemus. Myös Eräipana otti oman pikku rinkkansa mukaan yö retkelle. Sää oli kuiva ja lämmin, ajettiin Isojärven kansallispuistoon yöksi laavulle ja mukana oli varmuudeksi myös teltta. Ajomatkalla oli myös jalassa Skinnersit ja tuntuma auton polkimiin on hyvä, eikä jalka kuitenkaan luisu pois polkimelta. Rinkkani oli pakattu painavaksi +25kg. Kävelymatka oli vain 2,5km, mutta siinä huomasi miltä tuntuu kävellä painon kanssa, kuin sukkasillaan. Itselläni on yliliikkuvat nivelet ja tossuilla ei tulisi samaa tukea nilkalle kuin vaelluskengissä. Yllätyksenä oli kuitenkin että rauhallisessa tahdissa Skinnerssit tuntuivat hyvältä rinkan kanssa. Juokseminen rinkan kanssa oli puolestaan inasen haasteellisempaa, juuri sen takia että omat nilkat saattaisivat lähteä paikoiltaan. Muuten itse en kokenut tätä sukkakengillä ja painavalla rinkalla kulkua pahan tuntuiseksi. Skinnerssien yksi ominaisuus on aktivoida pieniä lihaksia jaloissa ja se on itselleni tärkeää, juurikin nivelien yli liikkuvuuden takia. Itse Eräipana antoi oman rinkkansa kanssa arvioksi 10+ ja kiikkui näppärästi pitkospuilla ja polkujen ulkopuolella tarkkailemassa mahdollisia majavia. Eräipanasta oli mukavaa kun mutakin tuntuu pohjan läpi kivalta ”löllykältä”.

Samalla Isojärven reissulla huomasi itsekkin, kuinka mukavaa oli kiivetä kalliolla sukkakengillä, pysyi hyvin tuntumassa kallion pintaan. Eräipana halusi pitää sukkakenkiään jalassa mieluummin kuin mukana olleita lasten vaelluskenkiä. Yöllä laavusta pissalle noustessa oli helppo myös sujauttaa sukkakenkä jalkaan.

Skinnerseistä tuli nopeasti minun ja Eräipanan suosikit. Sukkakenkää käytettään niin kauppareisuilla kuin myöhemmin kesällä sienireissuilla. Vielä on vaikea arvioida miten jalkojen pikkulihakset ovat reagoineet muutokseen, että sukkakenkien käyttö on päivittäistä.

Pyöräillessä oli hieman haastetta, jos polkimet ovat korkeauraiset, kuten omassa maastopyörässä. Niinsanotussa mummopyörässäni puolestaan on sileät polkimet ja siten Skinnerseillä polkeminen onnistui mukavasti. Melonta reisuilla Skinnerssit saivat jälleen 10+ niin itseltäni kuin Eräipananalta. Välillä pitää kuitenkin astella vedessä, ties missä liejussa ja kivikossa. Silloin on mukavaa että on jotain jalassa ja mikä pitää otteen liukkaaseenkin pintaan. Sukkakenkä ei puolestaan paina, kuten vaikka kumisaapas, eikä vie turhaa tilaa kanootissa. Talvella avantouintiin Skinnerssit pääsevät myös mukaan.

Entäpä vesistöjen ylitykset syksyisellä vaelluksella? Olin viikon UKK:n pohjois osassa ja virtaavia kylmiä jokia oli runsaasti ylitettävänä. Ensimmäisellä ylityksellä laitoin skinnerssit jalkaan ja ylitettävä matka oli melko pitkä & kivinen, vettä oli polveen asti. Ensimmäisillä askelilla huomasi heti, että nyt on oikeat tossut hommaan! Paljon jokia kulkeneena oli ero selvä moniin taukotossuihin verrattaessa. Kaikki ylitykset reissussa meni mukavammin näin. Ystäväni halusivat myös kokeilla skinnerssejä ylityksissä. Paljon vaeltaneina ihmisinä oli heidän arvio myös ”lisätään ostoslistalle”. Ainoa haittapuoli oli hitaampi kuivuminen. Nuotion äärellä ei voi laittaa kovin lähelle kuitenkaan. Vaelluksella mukana oli jalkojen kuivaus rättinä lasten sideharso, sillä puristellen tossuja kuivuminen nopeutui hieman.

Kaiken kaikkiaan Skinnersien monipuolisuus arki käytössä on parasta. Eräipana on nyt ottanut omat Skinnersinsä päiväkotiin sisätossuiksi, niistä ei siis jää pintoihin jälkiä. Päiväkodin kiipeilyseinäkin kuulemma onnistuu paremmin,koska pohjassa on pitoa. Itse olen käyttänyt Skinnersejä myös kuntosalilla, siinä näen sen hyvän puolen että sukkakenkä on helppo pestä salilla olon jälkeen. Vaikka Skinners hengittää, voi hikoilua kuitenkin estää ohuella sukalla. Nyt viileämmällä säällä olen käyttänyt hieman paksumpaa sukkaa Skinnersin kanssa.

Oma äitini joka on ulkoilma ihmisiä, halusi kokeilla sukkakenkiä myös. Hänellä on saman kokoinen jalka kuin itselläni, joten oli kiva kuulla mitä tuumii vanhanajan ikäihminen. No,mummon ilme oli kerrassaan loistava kun saapui metsä kävelyltä. Kysymys kuuluikin ”mistäs näitä saikaan tilata?”. Äitini on hyvin skeptinen ns.nykyajan juttuja kohtaan ja ihmetteli paljasjalkailu buumia. Mutta, onneksi hän on myös utelias ja kuunteli mitä kerroin sukkakengistä ja niiden hyödyistä myös ihmisen fysiikkaan. Nytpä sitten hänkin on innostunut asiasta, juurikin siksi että ne ovat yksinkertaisesti mukavat jalkaan ja hän toivoo myös että lihaksisto, sekä tasapaino saavat apua näin myös ulkoillessa.

Meille nämä uudet tuttavuudet olivat yliveto! Voin rehdisti suositella kokeilemaan Skinnersejä yhtenä vaihtoehtona perinteisien kenkien ohessa. Vaeltajankaupan sivuilta löydät lisää infoa tuotteesta: https://www.vaeltajankauppa.fi/epages/vaeltajankauppa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015021603/Categories/Braendit/Skinners

Luontokeskus Naava sadepäivänä ja ruokavisiitti Isokurun laavulle.

Vettä satoi..satoi kunnolla. Aamulla kaiken löysäilyn jälkeen ajateltiin että mennään käymään luontokeskus Naavassa, siellä kun ei olla aiemmin käyty.

Luontokeskus Naavalle olikin mökiltä lyhyt matka, lähellä oli myös matkamuistomyymälä ja kuppa josta olikin napattu nakkikeitto ainekset viikoksi. Naavalta lähtee myös suuri osa reiteistä ja sen vieressä on iso infotaulu alueen ympäristöstä.

Ilma oli harmaa ja hieman märkinä hipsimme ovista sisään. Mainittakoon oleellinen seikka, Naavaan on ilmainen sisäänpääsy kaikille ja se on iso plussa. Hienosti oli huomioitu korona ja käsidesiä oli saatavilla ja muistutus turvaväleistä (nyt on maski suositus jo). WC tilat olivat heti ovilla jossa pääsi myös kunnon käsipesulle. Kulku myös esteetön.

Kaiken kaikkiaan eteisaula oli ihanan tilava ja info piste myös helposti siinä. Cafe Loimu löytyy myös samasta rakennuksesta. Sovittiinkin Eräipanan kanssa, joka huomasi kiiltävät berliininmunkit, että mennään herkuille kierroksen jälkeen.

Se olin sitten tuhatta ja sataa kiertämään ja kokeilemaan asioita! Näin lapsellisen näkökulmasta oli Naavassa suunnittelu tehty hyvin. Tietoa alueen luonnosta oli monipuolisesti tarjolla. Siellä pääsi kokeilemaan, haistelemaan ja tunnustelemaan asioita.

Leikkipaikka oli ainakin Eräipanalle erittäin mieluisa kohde. Siellä toukka, rämekauniainen sai kyytiä ja susi pääsi kainaloon pötköttelemään. Siinä saattoi itse hyvin katsella mitä kerrottiin alueen historiasta ja geologiasta, samalla oli kuitenkin näkö/ kuulo yhteys lapseen.

Luontokeskus Naava oli siis kaukana museosta jossa ei saa koskea mihinkään ja pitää olla ”hysss”. Tällainen Naavan tapainen luontokeskus houkuttelee ja saa lapsetkin kiinnostumaan eri tavoin, kun saa koskea. Aikuisen silmin tieto oli kerätty siten että asiat on selitetty erittäin ymmärettävällä tavalla. Kun aikuinen puolestaan selittää asian lapselle on tieto siirtynyt hyvin uteliaaseen päähän.

Aikaa meillä kului kierrettäessä hyvin rauhaksiin reilu tunti. Mukaan Eräipana oli ottanut ihan oman mummolta saadun rahan, jolla ihan itse osti komean pikkuisen pehmeän tunturipöllön NaavaShopista (joka toimittaa nyt unilelun virkaa yhdessä rouva kukkakaalin, kettuporon ja papu delfiinin kanssa = sängyssä on kohta ahdasta..)

Äiti sai puolestaan hyvää tietoa alueen metsästys seuduista infon tiskiltä. Omalle kohdalle oli sattunut nyt huonoa onnea ja saaliskiintiö jäi nollaan. Mutta tulipa liikuttua uusissa maisemissa ja ihailtua upeaa Lapin luontoa! Valtion maita alueella on hyvin, kunhan huomio myös kansallispuisto alueen rajoituksineen! Eli tiedä missä liikut!

Naavassa on se ihana paikkaa mistä saa herkkuja, Cafe Loimu.Istuttiin rauhassa hyvin turva etäisyyksin muista ja katseltiin sadetta. Illalla pitäisi sateen loppua. Sokeri kuorrutteet olivat Eräipanasta parasta ikinä ja tahmatassu saikin kunnon käsipesun tämän jälkeen.

Illan saavuttua sade tosiaan melkein loppui, hienoista pikku tihkua vain. Silloin pakattiin nopeasti kamat kasaan ja melko lähellä olevalle Isokurun laavulle/ kodalle! Näin saatiin isoimmat kierrokset Eräipanalta pois! Tehtiin simppeliä nuudelia ja makkaraa, nyt oli tarkoitus olla happihyppelyllä ennen saunaa ja yöunia. Hauskaa oli kun jälleen täälläkin kuukkelit lehahtivat paikalle ja saivatkin muutaman naturel pähkinän kädeltä. Tämä laavu/ kota on esteetön kulultaan, myös PuuCee on esteetön ja siitä syystä varmasti suosittu, matka luontokeskukselta on sinne myös lyhyt.

Näin tiivistettynä kesäloma oli loistava näin syksyllä pidettynä. Itse toki koittaakin ajoittaa kesäloman syksyyn marjastuksen,sienestyksen ja metsästyksen vuoksi. Nyt, mukavaa syksyn jatkoa kaikille! Koitetaan pysyä kuivina,lämpiminä ja nähdä ilmojen hyviä puolia. (sade sään terveiset nuotiolta ilta pimeyksissä 😉 )

Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Ukko-Luoston valloitus kivikkoisen etelärinteen kautta. Faktaa lapsen kanssa retkeilystä, aina ei olla pelkkää hymyä!

Aloitetaampa lapin reissun sumuisimmista hetkistä!

Saavuttuamme Pyhälle vietettiin ensimmäinen iltapäivä melko leppoisasti, pitkän yöllisen ajomatkan jälkeen. Onneksi meillä minä olen yökukkuja ja nautin ajamisesta 😉

Seuraavana päivänä oli hieman sumuinen sää aamusta alkaen, oli ajatus lähteä Luoston puolelle ja katsoa miten 4v Eräipana jaksaa kivuta Ukko-Luostolle. 540 metriä merenpinnasta olisi toki pikkuisille jaloille aika urakka, vaikka olisikin kuinka energinen.

Sumun kauneus

Valmistauduttiin siihen että osan matkaa pitää ottaa Eräipana olkapäille, lapsenkantorinkkaa kun ei ole enään käytössä. Tämä tarkoitti sitä että molemmilla aikuisilla oli päiväreput selässä, jolloin olisi mahdollista helposti kantaa lasta olkapäillä. Reppuina oli Fjällrävenin Abisko hike 35l ja Millet 15+5l. Koska sää oli sumuinen ja kostea oli hyvä laittaa kuori vaatetta ja suosia kerrospukeutumista, mukaan lisä lämmikettä. Mukaan otettiin lämpöiset Superyellow merinovilla pipot, ne on meillä todettu pitkällä kokemuksella yhdeksi suosikeiksi. Hengittävyys hikoilevilla ja herkkäihoisilla on meillä A ja O. Villahaalari oli myös repussa, sekä lisä villa tumput & villasukat (+pikku pusseja jos sattuu kastumista kenkiin). Hyvä uraiset kengät jalkaan (myös aikuisille tukevat kengät suosittelisin tälle reitille) ja menoksi!

Päätimme että ei mennä rappusia ylös, niitä olisi se 670 kivuttavana ylöspäin. Otettaisiin hieman jännempi reitti, etelärinnettä ylös! Auto jätettiin parkkipaikalle lavan eteen (Pi Ukko-Luosto) ja suunnattiin siitä vasemmalle josta lähtee lumikenkä reitti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä huipulle Tikkalaavun kautta pohjoispuolta ja laskeutua rappuja alas (tai toisinpäin). Tämä valitsemamme reitti tuntuu pidemmältä kuin ohje viitoissa (lähtökohtaisesti niissä ovat tasomittoja) johtuen maastosta ja korkeuseroista.

ja tästä kohta lähteekin jostakin polku?

Alkumatka oli helppoa nousua ja metsä maisemissa kuljettiin. Onneksi aikaa oli varattu kunnolla, Eräipanaa kun kiinnosti kaikki poluilla! Puun juuret, kivet, missä meni mikäkin lintu… Vaikka metsä ympäristönä tuntuu jo pursuavan Eräipanalla korvista, tulee uusia ”ahaa” elämyksiä kun ollaan kauempana kotoa. Hienoa männikköä oli lähestulkoon koko polku, liukkaita juuria ja kiviä sai varoa kyllä. Aluksi siniset merkinnät ja sitten keltaiset & vihreät merkinnät olivat meillä suuntaviivoina. .Nousu rinteelle eteläpuolelta on osa Pyhä-Luoston ja Luoston vaellusluontopolkua. Luoston vaellusluontopolku on tasoltaan kartoissa vaativa.

Auto on parkissa ”olet tässä” nuolesta ylöspäin keltaista polkumerkintää mentäessä, mustalle kahdeksikon malliselle tielle, eli parkkipaikka/ infille/ lavalle. Tämän opasteen mukaan suunnattiin siis vihreälle reitille kohti punaisena olevaa näköala kohdetta päin 🙂

Polkujen risteys kohdasta olikin sitten suunta ylöspäin ja pikkuhiljaa maisemat muuttuivat kitukasvuisemmaksi ja kivikkoisemmaksi. Ei siis reitti heille joilla ns. huonot jalat (ellei nyt halua itseään kunnolla haastaa) Oma luokitukseni olisi vaativa reitti tätä kautta. Vain pari pariskuntaa tuli vastaan, Eräipana sai heiltä huomiot aja ihmetystä osakseen kun oli lähtenyt reippaasti kiipeämään.

Mitä ylemmäs mentii, sitä enemmän oli maaston vaihtelua ja pian nousu oli vain kivikkoa..isoa ja pientä kiveä. Sumun määrä samalla lisääntyy kun mennään ylöspäin ja reittimerkinnät onneksi näkyivät hyvin ja olivat lähekkäin, myös valkoiset reittimerkinnät näkyvät säännöllisesti. Säätiedot on hyvä aina tarkistaa ennen matkaan lähtöä joka apauksessa, vaikka olosuhteet saattavatkin vaihdella nopeasti.

Eräipanalla alkoi tulla pientä ärrimurria ”ollaanko jo perillä? paljonko vielä”. Joten otettiin pikku motivaatio suklaa esiin, se kädessä matka jatkui hyvin! Ehdottomasti aina kun Eräipanasta tuntui siltä, niin pidettiin taukoa ja ihmeteltiin asioita, juotiin ja jutusteltiin. Muutenkin voin sanoa että ei todellakaan aina olla hymy naamalla ja kaikkia on ihanaaa, helppoa ja kivaa ”jee jee”. Olisi väärin antaa se kuva lasten kanssa eräilystä tai retkeilystä. Monesti voi tulla vaikutelma esimerkiksi instagramissa että ompas helppoa ja kivaa, todellisuus on välillä kaikkea muuta. On ikään kuuluvaa uhmaa, kyllästymistä, märkää vaatetta, odottelua… Kyllä vanhempien hermoja koetellaan välillä kun kuuluu vain kiukkuinen huuto ja Eräipana istuu maassa uhmaisena. Siinä lasketaan kymmeneen ja keräillään aikuisuutta kasaan. Tai jos lapsi vain haluaa pysähdellä ihan kokoajan leikkimään polulla kepeillä ja matkaa olisi vielä kuljettavana. Motivointi on tärkeää ja joka lapseen toimii eri jutut. Meillä toimii asiasta huomion pois kääntäminen ja jatkuva juttelu. Esimerkiksi nyt laitettiin Eräipana bongaamaan seuraavia reitti merkintä neliöitä ja puhuttiin miksi niitä on, hän kun on todella utelias. Myös sumun muodostuminen kiinnosti, mistä tuulet tulee, mitä eri myrsky tyyppejä on (siinä sai sitten selittää hurrikaanien, syklonien ja taifunien eroja). Muuten pienbet virikkeet kuten oman vaellussauvan etsiminen ja käyttö tai se motivointi suklaa on paikallaan. Mutta tosiaan, jokainen on lapsen expertti ja tietää lapsen kipukohdat ja fyysisen jaksamisen. Meillä tämä oli nyt hyvä haaste ja kokeilu. Kun tämän reitin selvittää voi hyvin arvioida Eräipanan fyysistä jaksamista. (Kuullostaa ikävältä lapsikokeelta, mutta varautuminen jaksamattomuuten on kuitenkin huomioitu 🙂 )

Puusto alkaa muuttua pikkuhiljaa
Sieltä he susmusta astelevat esiin . Kivisemmäksi muuttu reitti

Nousu oli kieltämättä lapsen näkökulmasta valtava ja viimeisellä sadalla metrillä oli äidin olkapäät oikea paikka. Siellä oli kyllä hymy herkässä ja intoa että nytkö pääsee huipulle! Huipullahan oli pelkkää sumua, mutta saavuttamisen ilo oli todellakin mahtavaa Eräipanalla! Etenkin säätutka torni oli mitä kiinnostavin ja sitä sai sitten selittää juurtajaksaen miten se toimii. Huipulla oleva kota oli lukossa ja kova tuuli kävi, istuttiin seinustalle johon tuuli ei käynyt. Siinä oli hyvä pitää isompi evästauko istuinalusten päällä, kylmillä kivillä ei kannattaisi istuskella pitkään. Eväänä oli simppelisti kahvia termarissa ja isot voileivät sekä erikseen omenaa omassa rasiassaan pilkottuina. Mukana on aina naposteltavaa kuten pähkinöitä, kuivattuja marjoja/ banaania, sellaista mikä kestää kyydissä mukana helposti ja on energia pitoista. Nesteet on toki aina tärkeitä ja vettä kunnolla mukana, näillä kohdin ei olisi edes puroa josta voisi puhdistella vettä.

Take a breath!
Tutkimuksia kohti korkeuksia!
Jaksaa jaksaa! Hetkittäin sumu hälveni kun kiivettiin ylös

Huipulla oli hyvä laittaa lämpöisempi pipo ja tumput käteen, kysyttiin myös olisiko kylmä. Pidemmillä pysähdyksillä on Eräipanalla välillä minun vanha kevytuntuva takki pika lämmikkeenä kun istutaan eväille. Matka jatkui sitten taukoilun ja venyttelyiden jälkeen. Huipulle olikin tullut väkeä, joista suurin osa portaita pitkin. Juteltiin näiden muutamien ihmisten kanssa niitä näitä ja vähän harmiteltiin sumua joka peitti muuten mahtavat näköalat. Näin koronan aikana turvavälit kyllä pysyi muutenkin hyvin täällä. Kivaa oli kuulla muiden reiteistä ja tuntemuksista. Pari lapsiperhettä kapusi juuri portaista hikipäässä eväille myös. Heillä pieni kulkikin näppärästi edessä manducassa.

Alaspäin matka olikin villiä! koska Eräipana oli syönyt niin vauhti oli siitäkin syystä kova. Punainen pipo vain viuhui kuin hän juoksi kohti rappusia. Onneksi hieman saatiin pysähdystä, välillä sumu hälveni inasen ja jotakin näkyi hetkellisesti. Alla muutama kuva hetkellisistä maisemista.

Portaissa olikin vastaantulijoita sitten enemmän ja melkoinen homma kyllä kivuta rappusia ylös! Mutta alas mennessä oli Eräipanan haaste olla liukastumatta kun nopeus oli suuri, siinä sai sanoa tiukastikkin kyllä että pitää hidastaa! Uhkailu,kiristys,lahjonta…nyt oli lahjonnan hetket ”pääset ametisti kylpylään kun nyt hidastat”. Tämä oli kyllä jo ennalta sovittu näin vanhempien kesken että sumuisen päivän hommiin sopii lenkin jälkeen uinti. Ametistikylpylä oli edellisellä kerralla jäänyt ametistikaivoksen lisäksi Eräipanalle niin hyvänä ja erikoisena asiana mieleen että päätettiin toteuttaa haave. Meille tällaiset ovat erikois tilanteita, myös lomilla. Tapoja viettää lomaa ja arkea kun on monen laisia, nämä asiat ainakin jäävät hyvin mieleen mitkä poikkeavat totutusta. Toisille taas metsässä yöpymine voisi olla kokemus tai kalastaminen.

Alhaalla olikin sumutonta ja portaiden alas pääsyn jälkeen suunnattiin oikealle, kohti parkkipaikkaa. Siinä reitti onkin jo iso kävelytie jota oli helppoa kävellä ja samalla jutella millainen reissu oli? Eräipana sanoi että oli ”aika rankka kävely lenkki kun ei nähnyt paljoa”. Harvoinpa täällä Etelä -Suomessa tuollaisessa sumussa velteleekaan kivikossa kaiken lisäksi. Parasta oli nousussa kiinnostavat kivet joita hän olisikin halunnut enemmänkin tutkia, geologia kiinnostaa. Kieltämättä näiden tunturien synty on kiintoisaa! Jääkauden merkkejä on näkyvillä joka puolella ja eri kivilajien syntyä on jännittävää tutkia. Esimerkiksi rakat, louhikot tunturi maastossa tai miten kvartsiittilouhikot peittävät maata. Muutenkin luonto tunturissa korkealla on kasvillisuudellaan ihana jylhää, karua ja kuitenkin värikästä! Variksenmarjoja kasvoi yllättävän korkealle ja pian muuttui näkymiin ainoastaan eri sammalet väreissään. Ajatella, että Pyhä-Luoston tunturi maisemat ovat Niin ja tietenkin ne poron kakkapipanat kiinnosti!

Valloitusten iloa ❤

Alla näkyy lenkin pituus, 5.76km ja pikku lepo pysähdykset ovat ajassa. Pidemmän tauon ajan oli pysäytettynä jotta aika pysyy realistisena.

Kymmenen pistettä ja kuukkeli merkki Eräipanalle tästä retkestä! Vaikka kuljetaan aina lapsen ehdoilla ja vaihtoehtona on hänellä aina olla harteilla niin myös omaa kestävyyttä tulee testattua. En voi sanoa ettei olisi tullut kuuma siinä viimeisellä sadalla metrillä, jolla Eräipana oli harteilla tai etteikö olisi mietityttänyt kivikossa että tuliko valittua liaan raskas reitti lapselle? Mutta, ilmeisimmin Eräipana puheistaan päätellen oli tyytyväinen retkeen koska paljon on tullut myöhemmin kysymyksiä kohteesta. Myös se että lapsi haluaa lähteä seuraavana päivänä uudelleen retkelle on positiivine merkki, kiinnostusta riittää siis.

Lopputulemana voisin sanoa että myös tätä reitti vaihtoehtoa huipulle kannattaa miettiä, vaikkakin on haasteellisempi ja esim. laavua ei ole matkan varrella. Jos mietityttää eksyminen niin ainakin itselläni ja miehellä puhelimen kentät toimivat hyvin ja esim.karttaselain ohjelma.Itselläni siinä lisäosat joilla saa esiladattua karttoja ja polut & laavut ym.luontopalvelut näkyviin + valtion metsästysalueet.

Tästä olikin sitten hyvä hurauttaa hyvin hiljaiseen kylpylään, paikalla olikin vain kaksi muuta kylpijää meidän lisäksi. Paikalla tehtiin myös dokumettia koronan vaikutuksesta ja ikävä kyllä oli melko surullista kuultavaa mitä jutteli henkilökunnan kanssa. Toivotaan että epidemia loppuisi pian ja pidetään kaikki omalta osaltamme huolta ettei se leviä!

Seuraavaksi jatketaan Pyhä-Luoston muista puuhista