Siikanevan sieni paratiisi

71695057_10157353827028267_4920239419614560256_n

Aika kuluu niin nopeasti ettei perässä meinaa pysyä, pelottavaa jopa hieman! Syksy on ollut oikeaa metsä aikaa ja kaikki vapaat hetket on mennyt viikolla hieman lähempänä metsissä ja viikonloppuisin pidemmällä.

Meillä valitettavasti itse Eräipana sairastui pahasti ja toipunen kesti pidempään kuin ennen. Kurkunpään tulehdus iski (juuri kun äiti oli tietenkin yötä metsässä hommissa 😦 ) ja sairaalassa ipana olisi sitten kun ei se henki kulkenut kotikonstein enään. Tämä on ikävästi jo tuttu näiden kaikkien kolmen vuoden elon aikana. Nyt perään iski ärhäkkä kuume ja flunnsa ja korvat… Toipunen on onneksi alkanut ja pikku retket on taas aloitettu.

 

71706057_10157353848413267_1187528607321292800_n

tämä

Mutta, ennen tätä olime juuri Siikanevan soidensuojelualueella, Orivedellä. Yksi meidän lempikohteita koska suot ne vaan vetää puoleensa! Siikaneva on sulan maan aikaan helppo saavuttaa, talvella autolla on haasteellisempaa koska parkkipaikalle johtavalle tielle ei ole talvikunnosspitoa. Itse olen talvisin käynyt lumikenkäilemässä alueella ja jättänyt auton tien varteen josta pysäköinti alueelle käännyttäisiin. Myös komea Ollinkivi on ihan nurkalla. P1 jota käytettän onkin Ollikinven tieltä poikkeava.

 

 

 

 

Nyt meillä oli ihan suunnitelmallinen missio miksi juuri Siikaneva ja kiero vastapäivään tuolla reitillä. Reitti on inasta vaille 10km ja osittain hyvin haasteellista kulkea lasta tai huonojalkaista ajatellen. Tarkoittaen kalliota ja polkuja joissa runsaasti juurakkoa.

Lähdimme siis metsästämään, tälläkertaa sieniä. Metsästys on kiellettyä alueella, mutta sienien ja marjojen poimiminen sallittua. Tiedettiin että lenkin loppupäässä olisi metsää jossa kasvaa todella hyvin sienisalaattiin sieniä sekä suppilovahvereoita, keltavahveroita ja mustiatorvisieniä. Eli hyvässä valossa lähdimme kiertämään vastapäivään lenkkiä ja myös se haasteellinen osuus olisi nyt ensin. Valoisalla onkin parempi kulkea kallioisissa maastoissa ja juurakoissa, sekä nähdä sienet. Suositus on toki että kuljetaan polkuja pitkin, mutta pikku ”hairahdukset” polulta ei ole kiellettyä.

Reitti on hyvin merkitty sinisin merkein ja sääkin suosi, aurinko paisteli tovin kunnes päädyimme metsän hämäriin. Eräipana kulki suunnitellusti haastellisemman osuuden rinkassa, jäisi voimia helpommalle n. 5km osuudelle omin jaloin. Ipanalle oli laitettu lämmintä kerrospukeutumista päälle ja vaihto vaatetta oli mukana jos vaikka tulisi pissa vahinko. EA-pussissa on toki aina avaruuslakana mukana jos jokin todella paha hyytyminen sattuisi. Vettäkin oli syytä olla mukana koska tiesio että kuuma tulee kun kantaa noin+20kg:tä selässä ja tekee syväkyykkyjä 😀

Soiden näkeminen ja erityisesti sen haistaminen viritti aistit hyvin! Löydettiin tutut sini kohteet nopeasti ja ipana sai myös poistua rinkasta niiksi ajoiksi kun isompi löydös pullahti eteen. Samalla kun poimittiin sieniä sai omat aivot lajien nimi jumppaa, viitaten lukuisiin sammaleihin, jäkäliin, limasieniin ym. Ipanalta tuli välillä tiukkaa miksi miksi miksi kysymyksiä liittyen luontoon, se vasta hienoa onkin koittaa selittää ekosysteemiä kolmevuotiaalle! Mutta on jotain ipanan päähän jäänyt sienien nimiä ja kulkemisesta metsässä. Ei kannata astua vaikkapa puun rungon päälle tai juuren päälle, voi liukastua.

Siikanevan sieni maasto on yksi parhaita mitä olemme nähneet, monipuolisuus on yllättävä. Näin hyviä esiintymiä ei löydä helposti ja täällä ne ovat lähes polulla, kun vain pitää silmät auki ja välillä muutenkin piipahtaa pois polulta.

Ipanasta on hienoa välillä ryömiä maastossa, niinkuin vauva ja tehdä lähi tutkimuksia. Hänelle on kerrottu että esimerkiksi sammalia ei saa repiä tai niin kivaa kuin olisikin niin puiden kaarnoja ei revitä, yllättävän helpolla mennyt jakeluun. Kerrottu että nämä ovat pikku ötököiden koteja ja tutkittu yhdessä mitä mini öttiäisiä siellä asuu ihan konkrettisesti. Kerrottu myös kirjanpainaja kaarnakuoriaisesta joka aiheuttaa suurta haittaa kuusille, näitä maalla tutkittu ihan urakalla…

 

Metsä ja kallio osuus oli todella liukasta koska oli sadellut paljon. Itse sai olla tarkkana nilkojen kanssa ja tukevat kengät olivat oikea valinta. Itsellä on käytössä ympäri vuoden Alpina Trapper kenkä, omassa käytössä ollut paras valinta. Kalliolta alaspäin lapsenkantorinkka selässä sai olla todella kieli keskellä suuta. Tuli mieleen Orivedellä toinen kohde mieleen, Nunnankirkko.

72201311_10157353842003267_4405232266268114944_n
Männynsuomuorakas on aikas komea sieni

Välillä ripsutteli hieman vettä, mutta eipä se juuri metsän puolella haitannut. Jatkettiin matkaa ja pikkuisen alkoi nälkä jo olla, sienetys kun vei äkkiä ajantajun mennessään. Ipana laitettiin rinkkaan jotta päästäsiin hieman nopeampaan tahtiin Jaarikanmaan laavulle. Muutama ihminen tuli vastaan ja pari kysyikin mistä on bongattu noin paljon sieniä matkaan.  Ipana huuteli reippaasti rinkastaan käsin vinkkejä kuten: kääpässieniä ei saa syödä kun ne on myykyllisiä. Myös tieto että metsässä elää pienpetoja kuten kettuja jotka syö sammakoita tuli selväksi. Myöskään näätiä ei kannata ipanan mielestä pelätä lainaan, eivät syö ihmisiä.

 

 

Laavulle matka oli ylämäkeä ja alamäkeä, pikkusen kuuma siinä tuli! Ipana söi rinkassaan omenaa jottei liika nälkä iskisi ja sitä myöden kiukkua, miksi ei olla jo laavulla. Välillä kyllä tuli kommenttia ”joko ollaan nuotiolla” , ”saako jo makkalaa?”.

71905173_10157353838628267_3919012620849381376_n

Laavulla olikin nuotio jo valmiina ja pari ihmistä, vettä sateli hiljakseen ja ihailtiin suota harmaana ja seesteisenä. Koska ipanalla oli varmasti nälkä, niin nopeasti kaasulla lämmitin makaronilaatikon hänelle ja jälkiruokana sitten makkaraa, ovelaa… Laavulla oli kiva istuskella ja seuramiehenä ipana jututti ihmisiä samalla kun söi naama ketsupissa. Toistaisesi ipana on ollut asiallinen retkeilijä ja on vältytty ”miksi ihmeessä pakko raahata lapsi retkelle” kommenteilta. On yritetty opettaa että metsässä ei meluta ja annetaa rauha metsän eläimille sekä ihmisille jotka ovat liikkeellä siellä. Toki ei se metsässä äänettömyys onnistu aina, koska välillä voi kuulua kovaan ääneen vaikka ”iiisiii ootkoo sää siellää? Löysin kalhun kolon!”. Mutta ne ovat sellaisia kertaluonteisia karjumisia normaalisti. Luulen että mitä enemmän ollaan näin pihalla, niin sitä helpompi lapsen on oppia ymmärtämään ns.metsä käyttäytymistä.

71145227_10157353838433267_6017316612682547200_n

71150701_10157353838103267_4631685860058726400_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laavulle takaisin siis…Makkarat maistui ja istuinalunen lämmitti pikku peppua hyvin. Vaikka ipana söikin melkein koko makkarankin niin piti saada jälkiruokaa masuun vielä, pullaa poskeen siis! Laavulla oli saatavilla myös siisti PuuCee ja puuliiteri.

72544721_10157353830768267_8418197026134556672_n

 

(Näin vastapäivään kierretynä tuolta maastokartta kuvasta bongattuna P1 lähellä on tulipaikka puuliitereineen ja PuuCeineen. Sekin nyt ohitettiin ennen parkkipaikalle sapumista. Eli noin 300m autolta myötäpäivään kierrettynä ensimmäinen mahdollinen tulipaikka.)

Oli alkanut hieman hämärtämään ja kellokin oli jo viiden pintaan. Lähdettiin kävelemään kohti parkkipaikkaa ja nyt ipana sai kävellä itse. Paljon helpompaa kulkua ja pitkosta paljon. Osa pitkoksista oli heikossa kunnossa ja sai olla itsekkin tarkkana ettei liukastu. Välillä oli pakko ipanan käydä kuitenkin puska pissalla, onneksi se menee nykyään hyvin, mutta…tälläkertaa onnistui jotenkin hienosti pissat osumaan haalarin huppuun ja yläosaan. Onneksi oli lämmin vaihto vaate laittaa märän haalarin sijaan. Todella reippaasti ipana jaksoi kävellä melkein perille asti. Lopussa kuitenkin ipana pyysi rinkkaan ja saikin sitten kyydin parkkipaikalle asti, ehkä sen viimeisen 200m. Ipanasta oli kuitenkin jännää tutkia karpaloita ja ihmetellä vetisiä suonsilmäkkeitä. Olikin hyvä muistutella pikku kiitäjää että sinne EI astuta, pitkoksilla PITÄÄ pysyä. Pikku saarekkeilla sai sitten tehdä vapaammin tutkimuksia.

71819992_10157353839423267_1175682821230952448_n
Sinne EI astuta

 

Kaiken kaikkiaan sateista huolimatta oli Siikaneva jälleen antoisa ja ihanan rauhallinen. Kun osaa hieman varautua vaihteleviin sää olosuhteisiin, varautua ajan käyttöön, mahdollsiin kastumisiin yllättäen ja hämärän tuloon on koko päivän retket syksyllä antoisia. Meillä ipanan sormien kylmyys on ainoa harmi, nimittäin jos istuu pidempään paikoillaan hänellä somet kylmettyy nopeammin. Silloin pyydetään laittamaan kädet alas rinkassa ja liikuttelemaan sormia. Nyt kuitenkin kun on jo noi iso niin kävely on hyvä aina,  vaikka se sitten onkin hitaampaa kulkemista. Hitaampiin kulkemisiin tarvii ottaa vain oma aikansa. Talvella on käytetty jos on tarve, avaruuslakanaa. Sen saa näppärästi joko vain jaloille tais itten yläruumiille jolloin kädetkin saa suojaan. Tosin, aina se oman lapsen tunteminen ja retken suunnittel,  sekä järki päässä itsellä auttaa kummasti että on turvallista ja kivaa. Neuvoja voi kysyä jos jokin mietityttää lapsen kera, tai muutenkin retkeilystä, vaikkapa minulta 🙂 Ehkä osaan auttaa, ehkä en ja jos en osaa niin sitten selvitetään asia. Oma kokemus, koulutus, verkostot ym on auttaneet itsenikin paljon, kysyn jos en tiedä ja aina joku on osannut neuvoa.

71107623_10157353826558267_4011547068471443456_n

Myös mysteerinen kartalta löydetty Isonsilmän kämppä selvisi. Merkattuna autiotuvaksi joissain palveluissa. Tätä koitin selvittää toki heto googlella bongauksen jälkeen, mutta ei tietoa mikä paikka oli. Soittelin myös metsähallitukselle koska hoitavat Siikanevan aluetta, olisiko heillä tietoa, ei ollut. Myös kunnat eivät tienneet kenelle kämppä kuuluu ja mikä se on. Mutta, meilleppä sattui onni! Käytiin paikkaa katsomassa ja eräs mökiällä liikkuva mökkiläinen saapui sopivasti metsästä Hän osasi kertoa että paikalla on ainakin lintututkijoita ja ihan kunnon tupa se on. Ei siis autiokämppä 🙂

71323799_10157353825828267_2741257009746673664_n

Nyt Siikanevan jälkeen on tehty pienempiä retkiä lähi laavuille ja metsiin, sekä käyty metsästys reissuilla.

Kiirettä pukkaa joka suunnasta ja retkiä pidmmällä on ollut haastellista päästä toteuttamaan ipanan kanssa. Nyt tosin minä,äääiti, olin Etelä-konnevedellä suunnistelemassa pimeässä. Oli aivan mahtavaa! Omien tuntemusten oppiminen, miten reagoi uudessa ympäristössä pimeään on hieno havainnoida. Retkillä oman itsensä ja toimintansa tunteminen on mielestäni tärkeää etenkin jos iskee paniikki.

71218887_10157353827853267_6040313156075520_n
Hyvää syksyn jatkoa jokaiselle ❤
Mainokset

Pohjois – Karjala osa 3. Lyhyestä virsi kaunis; äiti, se iso paha metsästäjä (kö?)

Eräipana täällä hei!

Äiti tuossa jupisi metsästäjä vihasta ja jotain yleistämis sanaa se manaili. Siitä tuli mieleen että vosin kertoa mitä meillä metsästys on ja miten siellä Itä-Suomessa meni minun kanssa.ehkä5

Itä- Suomessa äiti tykkäsi käydä haulikon kanssa linnustamassa tai vaanimassa rusakoita.  Alueella kun oli valtion maita joille luvan saaminen onnistui helposti. Äiti on enennekin käyttänyt tuota helppoa Eräluvat.fi sivua josta näkee kaikki alueet missä saa metsästää. Sitten kun äiti oli huomannut että tässä lähellä oli pari järveä ja oli vesilintujen metsätys aika, niin siellähän se oli välillä. Myös rusakko, metsäjänis ja villikani aika olisi nyt. Joko aamulla tosi aikaisin tai illan hämärtyessä äiti oli liikkeellä, pimeys saattaa yllättääkkin nopsaan ja se tulee aina huomioida. Kuitenkaan meidän Pohjois – Karjalan reissu ei ollut mikään metsästys reissu varsinaisesti. Tuossa alla ompi kuva josta näkyy miltä näyttää esimerkiksi metsästys alue mille lupaa on ostamassa. Aluehan jatkuu täällä ihan itä rajan tuntumaan ja on todella suuri!

 

ehkä6

Äidillä on omat näkökulmansa metsästykseen, kuten se on aijemminkin kirjoitellut täällä metsästyksestä. On sangen harvinaista jos äiti ottaa kuvia tai somettaa metsästettäessä, sanoo sen kuuluvan muualle, se on sille myös kaikesta irtaantumista ja keskittymistä sekä luonnosta nauttimista. Puhelin on lähinnä hätätilanteita varten sillä matkassa. Äidin luurissa onkin tosi huono kamera kaikenlisäksi, mutta akku kestää heittämällä ilman lataamista 5 päivää. Äiti rakastaa luontoa ja siitä huolehtimista, vaikka joku saattanee ajatella että tuo kuullostaa ristiriitaiselta, niin metsästys on muutakin kuin aseen kanssa ulkoilemista, tai millään mateerialla hienostelua. Luonnon tuntemus monipuolisesti ainakin kasvaa ja luonnossaliikkumisen  taidot kehittyy.

ehkä11

Äiti on perehtynyt riistan hoitoon ja erityisesti linnut ovat lähellä sydäntä. Siksi esimerkiksi lintukosteikkojen hoitaminen tai niistä puhuminen on tärkeää. Äiti on noita isojen vesilintujen pönttöjä tai laatikoita myös rakentanut ja vienyt luonnonsuojelualueille luvan kanssa. Myös peurojen pois saaminen autoteiden läheisyydestä voi onnistua oikealla ruokinnalla, josko eläimet eivät menisi tielle asti.

Matkalla kyttäys kohteelta tupaan, luonto tekee hyvää!

Mutta nyt, siellä se äiti oli hiippaillut ja vaikka se kuinka siellä kyttäsi niin eipä ollut saalista saanut, koska lintuja ei vain näkynyt. Meillä ongelmana tällä reissulla oli myös se että ei ollut koiraa. Välillä äiti kulkee jonkun kanssa jolla koira on mukana tai saa lainata tuttavien koiraa joka tottelee äitiä. Jonakin päivänä meilläkin varmaan on se äidin lapsuudesta tuttu koirarotu; karkeakarvainen saksanseisoja, sen nimeksi tuli sitten Rousku 😉

Kun lähtee metsälle on tietysti tiedettävä mitä metsästää ja millä / miksi. Metsästys ajat löytyvät myös riista.fi sivulta näppärästi. Äiti on onneksi tosi tarkka aseiden kanssa ja niiden huollosta. Saaliit mamma ilmoittaa myös oma riista sovelluksen kautta (puhelimeen ladattavana sovelluksena myös) samoin kuin havainnot eläimistä. Näin voidaan laskea helpommin mitä eläimiä meidän luonnossa liikkuu ja missä. Se puolestaan näyttää puhelimen näytöllä näin simppeliltä, karttakin löytyy!

Oma riista puhelimeen avattuna

Äidillä oli ollut huonoa onnea linnustuksessa Itä – Suomessa mutta eli kuitenkin siinä toivossa joka reissulla että nyt tulisi saalista. Isiä ei haitannut se että äiti meni joskus yksin metsälle, tai järvelle. Äiti sai siellä ajatella omiaan ja keitellä kahveja. On äiti saanut syksyn aikana saalistakin ja se on hienoa! Mieluummin sitä syö eläintä joka on elänyt vapaana, syönyt mitä sen kuuluukin ja voinut elää eläimen lajityypillistä elämää. Mielestäni parempi se kuin vaikkapa tehotuotettu broileri. Myös näin minä, Eräipana olen oppinut tietämään mistä ruoka tulee ja miten se eroaa kaupasta ostetusta ruuasta. Porkkanatkin pitää istuttaa siemenestä multaan, ei ne olekkaan valmiina hokkuspokkus pussissa kaupassa pestynä, vaan kasvanut joskus mullassa pellossa 😉

Äiti otti minutkin mukaan toki paristi ja olin enennekin ollut mukana näillä reissuilla. Turvallisuuden kanssa oltiin erityisen tarkkoja koska olenhan minä nopea ipana nykyään. Omista kuulosuojista oli todella ylpeä ja äidistä sadehattu oli hyvä lisä näkyvyyden kannalta. Näin linnustettaessa äiti puki minulle taas värikästä päälle. Sää oli nyt lämmin eikä edes satanut tai tuullut. Mukana oli kuitenkin takkia ja muuta lämmintä, Suomen syksy kun on arvaamaton. Toisella kerralla olikin tuulista ja takki oli hyvä olla, värikäs sekin. Ötököitä oli hieman liikekellä joten pitkähihainen ja lahkeinen vaatetus on jo siitäkin syystä hyvä. Sitten yllättäen olikin liikettä, mutta ei järvellä. Rusakko sattui paikalle… Isi otti minut lähelle ja laittoi kuulosuojat päähän todeten että kohta kuuluu kova ääni. Niin, siinne jäi ei osunut, no rusakko jatkoi elämäänsä.

ehkä8

Mutta, oli hienoa kun voitiin syödä metsästys reissuissa ulkona, raikkaassa ilmassa. Äidin mielestä nämä minun kanssa pienriista metsästykset olikin vähän sellaisia seikkailu retkiä ja jännittäviä kokemuksia, vaihtelua perus retkeilyyn. Laitettiin tarpista laavu pystyyn jos vaikka tuuli tai satoi (sai laittaa vaikka mukavat tossut siksi aikaa ja lukea kirjaakn), sitten siinä kokkailtiin varovaisuudella pikku kaasukeittimellä. Onhan maja muutenkin hieno! Saattaa olla että linnut lähti karkuun minun ääniä myöskin, välillä kun metsässä on niin hienoa leikkiä että ei huomaa omaa ääntänsä. Kuulosuojat päässä erityisesti on hienoa huudella kun ei itse kuule mitään! Kiikaritkin on ihan mahtavat, niillä kun näkyy melkein avaruuteen asti. Siksi olen päättänyt olla myös astronautti isona, sen lisäksi että olen palomies ja formulakuski ja leijonan kasvattaja ja….

Koska isi on mukana niin meidän on kohtuullisen helppoa olla metsästämässä yhdessä ja minun toiveita kuullaan aina. Jos haluan että nyt tämä reissu riittää niin lähdetään korvesta pois, haluavat minulle positiivista kokemusta ulkona olemisesta. Tosin aina ei tietenkään hommat mene putkeen ja kiukkua joskus riittää, syystä tai toisesta.  Viimeksi taisin suuttua koska en saanut lisää keksiä. Käytännössä minun vahtiminen ammunta hetkellä on turvattua tai sen tarpin laittamien yhdessä onnistuu aina helpommin. Aseet kiinnostaa, näin uteliaana pikkuisena. Nyt kun saa tutustua niihin turvallisesti, ymmärrän varmasti isonakin että se mikä sitä asetta kantaa on se vastuunottaja ja tajuan miten vaarallinen ase on. Sitten kun olen isompi niin kuulemma minua opetetaan ampumaan, jos minua kiinnostaa. Ammunta vaikkapa tarkkuuslajina on todella keskittymiskykyä vahvistavaa. Muitakin pieniä on jotka käyvät metsäsätämässä vanhempien kanssa ja vinkkien / kokemusten vaihtoa tapahtuu. Se on toki kiva että meitä lapsia otetaan mukaan. Kaikki lapsien kanssa metsästävät ovat olleet hyvin vastuullisia ihmisiä. Mukavaa on että moni on ollut yhteydessä kysyessä miten aloittaa, mitä ottaa huomioon, esimerkiksi ruokailu vinkkejä tai vaate asiaa. Kaikki toki riippuu lapsen iästä ja luonteesta. Koska äippä on metsähallituksen eräkummi niin se käy välillä juttelemassa tai retkellä muidenkin lasten kanssa. Koska äidillä on sosiaalialan koulutus ja  työ niin yleensä se osaa olla sensitiivinen erilaisten ihmisryhmien kanssa, mutta reippaalla otteella.

ehkä3

Mutta, ainakin nyt olen pikkuisesta asti tietoinen millaista on olla metsällä, miksi siellä ollaan ja miksi metsästäminen on ok. Ja miksi niitä vieraslajejakin on syytä metsästää, tai muita pikku petoja kuten minkkiä. Linnut ovat kokeneet välillä kovia kun kanta on noussut pienpetojen kanssa tai muut eläimet levittäneet sairauksia. Äiti totesi kerran että voisi olla hyvä lukea metsästäjän opas vaikka ei metsästys kiinnostaisi. Koska; siinä on kattava tieto riistalajeista elintapoineen, luonnon hoitamisesta, luonnossa liikkumisesta, eri luonto / riista alan toimijoista ja lakipykälistä.

Tuommosta härpäkettä se äiti kantaa ranteessa välillä jos ollaan ihan oudoissa paikoissa erämaassa. Vaikka yleensä mukana on oikea kartta ja kompassikin. Äidillä on kumma suunta-aisti, se vaan tietää mistä on tultu tai missä tie kulkee kaukana.

Kuulemma medioissa on paljon jos jonkinlaista keskustelua metsästyksestä ja usein äitikin joutuu avaamaan metsästyksen eri puolia. Välilä tulee vihaisia viestejä ”metsästäjät tappaa vain huvikseen ja tappamisen ilosta”. Se on aika julmaa yleistämistä. Vaikka jokaikisestä ihmisryhmistä, työ ja harrastus piireistä löytyy aina ei asiallisesti toimivia henkilöitä, niin yleistäminen ei ole aikuismaista. Asiallinen keskustelu, provosoimattomuus ja eri näkökulmien laaja katsominen on järkevää. Vaikka meillä syödään lihaa, niin silti aina tarjolla on kasvisvaihtoehto vieraille. Ei meillä metsästystä ikinä ole ”tuputettu” kenellekkään. eidän perheessä se on kulkenut suvussa. Muutoinkaan ei metsästyksestä tehdä numeroa, saaliskuvia ei äiti juuri ota, kokee sen osana saaliiin kunnioittamista. Vaikka esishistoriassa onkin oikein kalliomaalauksissa kuvia saaliista 😉

ehkä4

Yleensä äiti vastaa vihamielisiin viesteihin asiallisesti, vaikka saattaa kokea ihmetystä siitä että joku ei uskaltaudu sitten loppujen lopuksi keskustelemaan asiasta, vaan juttu jää yhteen vihaiseen saapuneeseen pahan mielen purkuun. Siksi usemiten äiti ei kommentoi esimerkiksi facebookissa viestiketjuja liittyen metsästykseen, tai laita kuvia saalista. Aina ei vain jaksa käsitellä asiaa josta tulee sitä negatiivista palautetta ja vastuutomuutta ottaa asillista keskustelua vastaan.

Ensi kerralla siirrytään takaisin eteläisempään Suomeen ja siikanevalle, sieni paratiisiin ja nuotion ääreen!

Tuommonen emäntä voii olla se vastuullinen metsästäjä. Uskokaa pois sillä on melkonen kokemus eri aseista vaikka ei siltä ekä näytä 😀

 

Pohjois – Karjala osa 2. Tiilikkajärven kansallispuisto, Rautavaaran tahtiin mars!

 

69970582_10157293227273267_8725749386409148416_n

No itse Eräipana täällä näppäinten ääressä, äitillä muka kiire. Valmistelee jotain ykkösluokkalisten mettään vientiä…

69545079_10157293267518267_5620923730063523840_n

Mutta siellä Pohjois-Karjalassa oli yksi paikka joka jää kyllä mieleen varmasti ja kesällä sinne on pakko päästä uudelleen, yhdestä hyvästä syystä. Eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Selvitän miksi ihastuttiin teille tässä, kunhan tuo äiti olisi tovin hiljaa. Pyysi pahoittelemaan joidenkin kuvien laatua, välillä piti penkoa kohdetta esiin kun oli jo hämärää. Kuvia kun on niin hurjasti!

Lähdettiin tukikohdasta jo hyvin aikaisin liikkeelle, vanhemmat olivat pakanneet rinkkaan kaikkea tarpeellista päivän kestävää retkeä ajatellen. Siellä oli minulle vaihtovaatetta, EA- pakkaus, aika paljon ruokaa ja naposteltavaa, tulenteko välineet, kaasukeitin ja kattila & kahvipannu, pari puukkoa, kartta ja kompassi, pari otsalamppua, siinäpä varmaan ne tärkeimmät.

Ilma oli mukavan harmaa, ei aurinkoa porottamalla ja ei satanut. Toisin sanoen vanhemmilla ei olisiniin kuuma kun kantavat välillä rinkkaa tai meikäläistä tarvittaessa. Syksy onkin mainiota aikaa retkeilyyn ja luonnosta löytyy marjoja, sieniä ja lihaakin. Muuttuva luonto kantaa itseään upeissa väreissä ja eläimet valmistelevat itseään talveen.

69654308_10157293226723267_6376944296074936320_n

Äiti ja isi oli varustautuneet tukevilla kengillä kummatkin, maasto kun olisi vaihtelevaa ja välillä voi jalka vaikka lipsahtaa pitkokselta suohon. Pitkät housut jotka kestää vaikka konttaamista, t-paita äidillä (koska se on kauhee hikoilija aina & kuumissaan ), ja oli niillä fleecet kalvotakitkin mukana. Minulla oli kanssa kerrospukeutumiseen vaatteet ja syväuraiset kengät.

Äiti toimi kuskina ja auto suunnattiin Rautavaaraan, valtimontien varteen. Rautavaarasta tuli mieleen Tapio Rautavaaran muutamakin kappale sopivasti tähän, kuten Reppu ja reissumies tai Rakovalkealla

”On yö, ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen,
Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille.
On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen,
On avautunut sydämeni sille.
Tää köyhä, karu maa
Mun lumoihinsa saa.
On avautunut sydämeni sille.
On yö, ja revontulet Pohjan puolla loistavat,
Ne niinkuin noitavalot luovat taikaa.
On ennen olleet täällä noidat, Lapin haltiat.
Se oli suurten tietäjien aikaa.
Tää revontulten maa,
Tää taian, loitsun maa,
Se elää vielä tietäjien aikaa.
On yö, ja rakovalkealla liekkiin tuijotan.
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa.
Ken suoniinsa on saanut Lapin-kuumeen polttavan.
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa.
Tää jään…”

70181087_10157293233358267_4082064736345128960_n
Lenkin jälkeen vähän mustikkainen olo ja ei olisi kiinnostanu kököttää kuvassa,kuten ilmeestä näkyy

Minä ja isi nukuttiin koko reilu tunnin ajomatka ja sillä välin äiti oli bongannut kurkia ja parit kauriit sekä jokun autokuskin joka käytösellään oli meinannut aiheuttaa ison kolarin.

Tiilikkajärvelle oli kuulemma helppo osata ja asialliset opasteetkin oli. Suunattiin Sammakkotammen pysäköintialueelle. Osoittena äiti oli käyttänyt navigaattorissa: Valtimontie 1095, 73900 Rautavaara. Tietkin oli hyvässä kunnossa kokonaisuudessaan.

69763854_10157293231438267_7457395821063962624_n

Perillä odotti hienot opasteet ja taulut missä kerrottiin alueen elämistä, kasveista ja historiasta. Karhuja, ahmoja ja vaikka mitä jännää! Äiti jäleen intoili linnuista. Siinä oli jopa tulipaikkakin valmiina ja tupa minkä saisi vuokrata ( pieni 2hlö  ja nimi Sammakkotammi ), sekä tuvan seinässä numero jos tulee hätä (ei pissa) kenelle soittaa. Parkkipaikalla oli myös siisti PuuCee ja näin pienenäkin sinne sai unein jälkeen tarpeet hyvin. Olin meinaan aikas innoissani tästä kaikesta ja levon jälkeen oli hurrrrjan reipas olo! Tästä reittipisteeltä oli pääsy lähtöön myös talvellakin! Me päätettiin mennä nyt Uiton kierto joka on 7km plus pikku lisänä Venäjänhiekan visiitti.

Siis historiahan se oli osasyy miksi äiti erityisesti tämän kohteen halusi kansallsipuisto listaan nyt. Toki myös se että mainostus ”sopii omatoimisille retkeilijöille” vetosi äitiin. Itä-Suomessa oli mahtavia retkikohteita pilvinpimein, mutta aikaa liian vähän. Jos kaikkia kohteita lähtisi nyt juoksemaan, tulisi joku ressi? Äiti oli ollut suunnistamassa tuolla Loso-Teerisuo alueella viisi päivää kun olin alle vuoden, oli ollut kova pala henkisesti.

69869080_10157293273718267_197755150599716864_n

70020753_10157293234053267_6385362586593918976_n70188227_10157293273843267_6011018236416491520_n

Mutta, polun lähtöpiste oli selvä ja kulku mielestäni näin 3v:n jaloille vielä ainakin ihan loistavaa! Kaunista metsää, sammaloituneita veneitä. Jännää että täällä oli solmittu Ruotsin ja Venäjän täyssinän rauha 1595 ja rajakivessä olisi merkki yhden polun varrella.

Ketään ei tullut vastaan, välillä havumetsä vaihtui pikku pitkoksiin ja kauniit järvi maisemat ympäröi meitä. Toisinaan tuntui että joku tarkkailisi meitä, olikohan se nyt se karhu! Aurinko tuli esiin hetkeksi ja minä vetelin mustikoita polun varrelta hyvään tahtiin. tai minusta tahti oli juuri sopiva, vanhemmista vähän etana etenemistä kuulemma.

Jossain kohtaa alkoikin sitten ylämäki ja tarvi vähän pitää kiinni isin kädestä ja hypätä rinkkaan lepuuttamaan. Sitten polku jatkui jälleen kaartaen rinteelle vasemmalle. Merkinnät ja polut olivat hyvin selkeät. Piti aina vain muistaa että täällä ei välttämättä puhelimet kuulu. Siksi kartta ja kompassi on kiva lisä, ilmoitus jollekin tutulle että ”moro,mennään kiertämään Tiilikkka järveä päiväksi, ilmoitellaan kun palaillaan kentälle”. Siellä meidän tukikohdassa oltiin katveessa useimiten, liian lähellä rajaa niin ei tolppia ole voitu pystyttää kovin tiuhaan. Äitin superkello kuitenkin osasi myös suunnistaa tarvittaessa.

Nyt polku oli komeaa kangasmetsää jossa näkyi palokoroja ja aihkimäntyjä. Niitä kelpasi ihastella kyllä! Välillä hyppäsin isin harteille jos tuli isompaa mäkeä vastaan. Kivistä ja juurikkoista välillä kyllä oli.

70556946_10157293267253267_5361134206439129088_n

 

70295008_10157293267968267_3602776090105348096_n

Tovin patikoinnin jälkeen tuli opaste nyt Venäjänhiekalle, haarutuen Uitonkierrosta. Sinne mars! Polku oli erittäin hyvää juoksemiseen ja hienojen käpyjen heittelyyn, joita polulla oli. Mäen päältä laskeutui polku upealle hiekkarannalle ja kaksi tulipaikkaa näkyi pöytineen. Wau! Olin valmiina uimaan ja aloin ottamaan takkia pois mutta vanhemmat olivat nyt sillä linjalla että olisi liian kylmä ja pyyhettä ei edes ollut mukana.

 

69932404_10157293266103267_8678297827513729024_n

 

Mutta tämä oli kyllä niin hieno paikka että tänne pitää päästä uinti aikaan. Rannan tulipaikoilla oli myös puuliiteri ja PuuCee (joka oli ihan täpösen täynä). Parit hyvää telttapaikkaa oli myös täällä. Leikin siinä hiekkaranalla linnoja rakennellen  ja vanhemmat laittelivat taukotulia ja ruokaa, hiljaisuus oli täydellinen. Olisi hyvin voinut ajatella että toisella puolella järveä meitä katselisi nyt se karhu tai vaikka susi! Ilma oli mukavan harmaa,välillä auringon vilahtaen ja jonkinlainen rauha huokui ympäristössä, tulet syttyivät ja nälkä hieman murisi masussa.

69986178_10157293264628267_9138314929726554112_n

69699402_10157293263068267_1551709793566064640_n

Nuotio lämmitti kivasti ja samalla grillailin omaa keppiä tulessa. Ruokailu onnistui helposti, kattila tulille, ruoka kattilaan (oli oiken valmis herkku purkkini), kiehautus, kattila äitin syliin, sen housut kestää kyllä hyvin kuumaakin. Äiti hieman auttoi syömisessä etten olisi ihan ruuassa. Samalla isi laitteli aikuisten pussi Blå Band ruokiin vettä ja kahveja tulille. Sain kurkkua ja paprikaa rouskuteltavaksi kun aikuiset söivät ja pohtivat tulevaa ähkyä, kuulemma tosi tuhtia kamaa. Jälkiruokana oli pullaa ja muumikesejä, sekä jostain putkahti suklaatakin 🙂

69584490_10157293264058267_3048959758301134848_n

69740481_10157293263168267_2471553911329128448_n

Äiti pusasi kattilan ensin talouspaperilla, se nuotioon ja kattilaan vettä järvestä, pikapesu harjalla ja vesien imeytys männyn juurelle. Kaikki oli pakattu simppelisti omiin pusseihinsa niin ne oli helppoa löytää leirissä ja taas perillä purkaa, kaikella oma paikkansa.

Matka jatkui risteykseen josta käännyttiin Venäjänhiekalle, siitä suunnitellusti Uitonkierrolle takaisin ja edessä oli heti upea kaarisilta! Äiti meinasi pissiä housuun kun juoksin niin nopsaan sillalle, siitä olisi ikävä pudotus syvään veteen joten sietää olla tarkkana. Siitä pian nähtiin vuokrattavissa oleva Uitonkämppä ja siellä joku taisikin olla koska piipusta nousi kiemurrellen savu. Tälle kämpälle meni myös hieno silta! Metsä jatkui hyvänä polkuna ja mustikoita riitti jälleen vaikka kuinkapaljon! Loppujen lopuksi näytin aika villiltä koska olin ihan mustikassa. Jossain hetkessä huokailujen jälkeen, vanhemmat luovutti kasvojeni jatkuvan siistimisen 😀

70195270_10157293223988267_6398951446506635264_n

Kohta tultiin suurelle hiljaiselle aapasuolle, avosuolle, pitkokset olivat hyvässä kunnossa ja niitä pitkin pääsi edelleen lujaa, leikkien poliisia ja rosvoa. Osa soista on myös rämesuota. Pieniä saarekkeita tuli välillä ja niissä oli mielestäni hyvinkin kiitoisia leikkimis kohteita, kuten haisulin vankiloita äiti ja isi välillä joutuivat houkuttelemaan matkan jatkoon- Oli jo hieman hämärtyvää kellon ajankin puitteissa ja aurinkoa ei ollut näkynyt pilvimassasta toviin. Puska pissat piti tietty vetää paristi, tai eipä ne nyt ihan puskia ollut vaan jokin suon kulmaa.

Pakko myöntää mutta alkoi hieman jo jaloissa tuntua juokseminen ja poliisin leikkiminen. Piti hypätä rinkan kyytiin, pikkusen alkoi jopa välillä kyllästyttämään suon pällistely, äiti siellä nimikoi kasveja ja ötököitä. Vaikka alue oli karhu peräistä, ei me nähty koko Tiilikkajärven retkellä edes sitä perää karhusta. Villein eläin oli Venajänhiekan utelias sinitiainen, jolle tahdoin antaa evääksi pari maapähkinää. Eipä onneksi ollut hirvikärpäsiäkään.

Pari ulkomaalaista turistia käveli iloisesti meitä vastaan, Tanskalaisia tuumaili äiti. Ilta alkoi saapua ja tultiin hyvin lähtöpisteelle ilman että tarvitsi kaivaa otsalamppuja. Äiti ja isi tuumivat kohdetta; hyvin toimiva ja selvä reitti..hyvin merkattu siis. Hyvät mahdollisuudet nähdä niin historiaa ja monipuolista rauhallista luontoa. Me emme poikenneet katsomaan rajakiveä, koska minä, Eräipana hieman hidastin tahtia koska tahdoin kävellä itse ja halusimme olla kiireettömästi reissussa. Tuskin se kivi mihkään katoaa,noin ensi kesää ajatellen 😉 Tulipaikat olivat siistejä, tosin se täysi Puucee oli vähän ällö.

Pikkuihmisille tai huonojalkaisille on muutamia haasteellisempia kohtia alussa, kivistä nousua ja juurakkoa. Vaunujen kera homma ei onnistu. Parkkipaikan vieressä oleva tulipaikka on ihan kiva, jos sattuu ajamaan muuten vaan ohi, makkaranpätkä takataskussa.69957110_10157293230573267_7070863440327213056_n

Kaikkenaan ihana paikka jos pitää suo maisemista ja vanhoista metsistä. Ainakin nyt sai olla rauhassa, mutta kesällä loma-aikoina voi olla toisin. Adios jälleen hetkesi!

Pohjois – Karjala osa 1. Änäkäisen ja Karhunpolun tutkimuksia lapsen tahtiin,äidiltä stressiä pois!

DSC_0055

Eräipana täällä näppäinten ääressä tällä kertaa.

VIHDOIN! Loma jota oli odotettu pitkään. Syksy ja sen tuoma pimeys olivat otollista aikaa lähteä jälleen Pohjois-Karjalaan, vaihtaa farkut verkkari housuun ja hyvänä lisänä äidin mielestä tuo sorsastus kausi. Vanhemmat ovat hurahtaneet totaalisesti tuohon itärajaan, tulevalta tukikohdaltamme olisi vain 6km rajavyöhykkeelle ja karhujen valtakuntaa tämä alue mukavasti erämaan vuoksi. Tosin äiti etenkin on sitä mieltä että ei nyt ihan kuonotusten haluta karhun kanssa, sellainen ”suon toisella puolella” on noille aikuisille riittävä. On siellä kuulemma noita susiakin, mutta ne ei niin kuumota vanhempia ja osaavathan nuo terveet suurpeto yksilöt ihmistä väistää tavallisesti. Karhuilla on nyt talveen varustautumis kausi hienosti  meneillään joten katsotaan osutaanko samoille marjapaikoille.

Pakkaaminen pidempään reissuun kävi vanhemmilta hurjan näppärästi, osasivat karsia kaiken ylimääräisen pois. Tukikohdan sähköttömyys / ei juoksevaa vettä ei liiemmin vaikuttanut varustautumiseen. Autossa oli varavirta laturi ja yksi virtapankki  mukaan..niin ja tovin matkan päässä sai jättää puhelimen lataukseen päiväksi kun kauniisti pyysi (Kahvila Annukka ) ja Tampereen pyynikin näkötornin munkit jäi kakkoseksi, vahva suositus poiketa! Lämmintä ja sään kestävää vaatetta mukaan, vaatetta pystyisi pesemään kuitenkin saunassa kun lämmitti vettä padassa. Ruokaa nuo otti mukaan sellaista mikä kestää lämmintä ja kylmää tarvitsevat menisi paikanpäällä ämpäriin jossa kaivosta kylmää vettä. Otsalamput, puukot, isompi EA-pakkaus, tarppi, nuotiota varten kokkaus välineet, kaikki omiin muovi / kangas pusseihin laatunsa mukaan ja ne kahteen isoon ikea kassiin. Mukaan sitten yksi rinkka ja lapsenkanto rinkka. Tällä reissulla ei kuulemma yövytä ulkona luvattujen sateiden puitteissa, ihme hienostelijoita!

Ajomatkaan meni 6,5 tuntia ja se sujui hyvin osittain nukkuessa ja kirjoja lukien tai jutellen niitä näitä, äänikirjat on hurjan mukavia sekä väritys puuhat. Yleensä nuo ei anna automatkoilla puhelimia tai tabletteja kätösiin. Yksi pysähdys tehtiin Kuopiossa, syötiin ja haettiin äitille unohtunut piilari neste. Joskus äidillä tuntuu muisti pettävän kun on niin innoissaan kaikesta ja ajatuksissaan jo Änäkäisellä pyörimässä.

70556156_10157293278218267_4981711813348425728_n

Sitten me tultiin mökille! Onhan se kyllä ihana, vieressä järvi ja ketään ihmistä missään tai autojen ääniä. Äiti ja isi purki tavarat sukkelasti ja kaikkien jalat tuntui kaipaavan kävelyä. Vesi oli laskenut hurjan paljon rannasta ja illalla sai saunasta hipsutella ainakin kilometrin että napa kastui 😉 Olin kyllä varma että sama jättiläishauki vaani kaislikossa, joka oli viiru ja Pesonen kirjassa. Päivällä tosiaan me vaan lähimetsässä kierreltiin kävelyllä ja poimittiin marjoja (ei edes karhun kakkaa tullut vastaan). Itikoita ei liiemmin ollut, muutama hirvikärpänen ja pari mäkärää. Ilta oli kyllä hieno ja pimeys tuli nopeasti, onneksi on takka ja kynttilötä tuvassa. Kun olin nukahtanut, äiti ja isi olivat istuneet pihalla kahvien kanssa ja kuunnelleet järven yli kantautuvaa huuhkajan huhuilua, ainoa ääni pimeän tähtitaivaan alla. Tuntuu että vanhemmilla on todellakin samat kiinnostuksen kohteet ja tavat rentoutua.

Seuraavana aamuna kohti Änäkäistä ja Karhunpolkua, oltiin reippaina liikeellä! Kunnon aamupuurot mustikoilla ja tavaroiden pakkaaamiset päiväretken mukaisesti. Tukevat kengät jalkaan ja lämmintä vaatetta hieman mukaan, sekä naposteltavaa ruuan lisäksi. Tänään äiti kuulemma ei vielä menisi haulikkonsa kanssa lähi järvien kupeeseen tiirailemaan paistia. Äiti on aika hyvä noissa puuhissa ja ikänsä ollut tuttuna monenlaisille aseille. Siitä sitten myöhemmin kirjottelee (ps. ei mennyt ihan putkeen se keikka).

70515827_10157293275973267_4229712483482337280_n

Suunnattiin osittain Karhunpolulle joka on melko pitkä polku kokonaisuudessaan 133km  (Patvinsuo-Sotkamo) ja luokitellaan vaativaksi reitiksi. Äitin ja varmaan isinkin suunnitelmiin kuuluu että joku hetki käy sen kipasemassa, saapi nähdä milloin ne raaskii minut jättää viikoksi mummolle ❤ Mutta tänään me ollaan vain lyhyt matka polulla ja poiketaan Änäkäiselle. Sotahistoriaa taas ja kauniita maisemia, täällä ollaan jo kyllä aijemminkin oltu mutta niin hieno ja toimiva kohde että uudestaan! Siellä äiti opetti aikuisten kiikarien käyttöäkin, ajattelin että jos niillä se karhu näkyisi tai Venäjä.

DSC_0021

Ajettiin karun kauniille Änäkäiselle (Nurmijärveltä Kivivaarantietä noin 8km ja parkkipaikka vasemmalla) ja siitä pääsee suoraan Karhunpolulle, juoksuhautoihin ja muille reiteille. Hurjan kiva seikkailumetsä näin lapsen näkökulmasta. Onneksi nyt ei satanut ja sain juosta ihan mielin määrin poluilla, omaan tahtiin ja tutkia sekä leikkiä. Vanhemmat oli päättäneet että joku lapsentahtisuus on hyvä juttu, taisivat olla itse vaan väsyneitä. Me kuljettiin karhunpolkua kohti Kuhmoinen (vain siihen asti kun Sokkelolampi näkyi), oransseja pallukoita seuraillen. Kuljimme polkua tähän suuntaan koska siitä on helppo suunnata takaisin Änäkäisen virkistysalueelle ja kipittää loput Saarijärvenkiertoa 3,2km, sen varrella on ihan super helpot tulipaikat ja kota sekä matkailuvaunuillekkin paikat (Syväjärven kohdalla). Ja ompa siellä kotakin!

Viimekerralla kuljin Saarijärvenkiertoa suurimman osan tuolla rinkassa, mutta nyt olin jos niin reipas että menin ihan itse! välillä teki mieli poiketa pitkospuilta, mutta se jostain syystä kiellettiin, muka kenkä kastuisi tai minua saisi kiskoa suosta / järvestä. Minkas teet kun kauniita pohjanlumpeita kellui ihan lähellä tai suolla näkyi sammakko. Eikä karhun töpöhännän vilaustakaan. Välillä pysähdyttiin ottamaan välipalaa, pähkinöitä, kurkkua, mehua, ruisnappeja, sopivasti saa virtaa. Vanhemmat ne vaan ihmetteli monimuotoista luontoa ja koitti opettaa meikäläiselle milloin mitäkin kasvia tai ötökkää. Vaikkapa kyllä se on kivaa tutkia tarkasti kaikkea ja sitten taas sata lasiin endurokuskina päristellen!

Karhunpolulla oli mielestäni vain metsää, ylämäkeä, juuria ja metsää, ylämäkeä ja juuria.. mutta vanhemmista siellä oli hykerryttävän kaunista. Sieniä ne koitti löytää ja kyllä siellä tatteja olikin.

DSC_0082

Parasta oli näin eräipanana päästä tekemään taas nuotiota ja heittelemään kiviä Syväjärveen, siellä uiskenteli kaakkuri ihmetellen meitä, mutta lipui rauhaksiin vain ohi kun äiti käski olla hiljaa. Vanhemmat on vähän hassuja, vaikka olisi tulitkut ja sytyspaloja niin ne väsää nuotion tulia jollain tuluksilla. Mahtavan hiljaista, ainoa mikä pitää ääntä on puussa pällistelevä korppi ja minun hurja dinosaurus murina. Paistettiin lemppari makkaraani ja juotiin kahvia, jep minäkin sain pikku kahvin tuplamaidolla. Vähän tuli kyllä hiki kun juoksin niin hurja lujaa ja autoin puiden pilkkomisessakin.

DSC_0093

DSC_0111

Autolle kävellessä tutkittiin paremmin mahtavia sotahistoriamme merkkejä! Panssariesteet ovat ihan käsittämättömiä ja ajatella että hevosilla niitä sinne tuotiin tuolta lähi louhokselta. Oikeastaan siitä on kovin lyhyt aika, hurjaa kaiken kaikkiaan. Äiti päivittelee isin kanssa sen ajan oloja ja vertailevat nykyaikaan, ei kuulemma ollut edes goretexiä sotilailla tai untuva makuupusseja. Minä kuulemma ymmärrän asian kun pääsen talvi vaelluksille mukaan.

69724040_10157293277133267_3840426255614738432_n

Poikettiin autolla vielä talvisodan ensimmäisten uhrien muistomerkille, Kivivaaran tietä eteenpäin ja vasemmalla puolella kivi. Matkaa ei huomattu katsoa tarkemmin mutta noin 3km. Todella hyytävää luettavaa. Ja jos tuota tietä jatkaa eteenpäin niin tulee pian Venäjän rajalle, sinne ei ihan niin vain mennäkkään…

69750023_10157293218093267_1297771591651819520_n

Koko päivähän meillä meni tuolla ja todellakin minun tahtiin mentiin, joten ei mitään mega vaellusta vaan juuriki tutkimusretki ja levollisuus luonnossa jossa saa olla rauhassa. Ei kuulemma tarvi suorittaa mitään, tai miettiä valokuvia blogiin, mitälie äiti höpäjää 😉 Taitaa olla äiti oikesti vähän nuupahtanut, mutta tosi reipas äiti on ollut kun töden lisänä opiskellut yöt, tehnyt jotain ihmeen näyttöjä, kirjoittanut, messuillut, eräkummeillut, laskelmoinut, vienyt ponitunneille, tehnyt kotitöitä ja ollut rauhallinen ymmärtävä satuja lukeva äiti.

Pimeys laskeutui totaalisesti kun kaarrettiin tukikohdan pihaan! Ei taaskaan muuta kuin tähtiä ja kynttilöitä. Sauna kuumaksi ja pesulle, kuulemma minulla oli navassakin suomöhnää ja mustikkaakorvissa.

69755469_10157293279878267_7857764825491832832_n

Seuraavaksi äiti kirjoittelee Tiilikkajärvenkansallispuiston maisemista täältä idästä! Oli muuten huippu paikka Venäjänhiekkoineen!

 

 

 

 

Mustijärvi. Niitä onkin kaksi! Tutkimusretki kohteeseen

 

18

28

Hetkinen, luulin että olen jo käynyt Mustijärven laavulla, mutta karttapa näytti että tässä Pirkanmaalla, Kangasalla onkin kaksi Mustijärven laavua. Toinen niistä on siis melko uusi ja meille käymätön, joten pakkohan sinne oli mennä! Ja mainio viikonloppu aurinkokin paisteli.

 

 

Syksyä eletään. Ipanan uusi päiväkoti on sujunut hyvin ja helpottanut arki palettia huomattavasti sijantinsa vuoksi. Nyt meillä on enemmän aikaa viikollakin töiden jälkeen lähteä iltaretkille. Tämä ”uusi” Mustijärvi voisi olla yksi sopiva kohde, ehkä…

Iltaretkeily on kohtuullisen simppeliä, riippuu toki lapsesta / lapsista, onko autoa, mitä lähi ympäristö tarjoaa ja millaiset intressit vanhemmilla on. Vaikea lähteä mato-ongelle extemboree jos lähin järvi on 100km ajomatkan päässä eikä ole autoa ja madot ällöttää.

Helpottavaa toki on  myös tietoisuus missä kohteita on, tarkat osoitteet, tiedot onko puita tai onko itsellä vaikka kaasukeitin kaapissa. Säällä on aina oma osuus asiaan, kevään kura-loska-lämpö on ”mukavaa” säätämistä.

Mutta sitten matkaan! Ipana oli muutenkin aurinkoisella perus tuulellaan eli kumpparia jalkaan koska lätäkkö aika oli parhaimmillaan. Retki, tutkimusretki, kuten ipanalle markkinoitiin oli päivän sana. ”Ei tylsää hetkeä” mainoslause toimii meidän ruokakunnassa tällä tavoin, säällä kuin säällä.

21
Oranssimaljakasta pilkisteli maassa

 

Ipanan toiveesta kurvattiin kauppaan ja hmm nuudeleita! kesto suosikki. Oheistuotteet kuten omenat ja viinirypäleet sekä muumikeksit pakattiin mukaan kotona. Vanhemmille kahvit mukaan ja kaikille mummon leipomia korvapuusteja. Samalla mukaan lähti sienestys ämpäri ja ipanalle oma. Aurinkokin paistoi aivan ihanasti.

Ajo-ohjeet olivat sangen yksinkertaiset 9 tietä suoraan ja Tampereen suunnasta tultaessa oikealle kohti Mustijärventietä. Laitettiin navigaattoriin ihan vieressä olevan Raimo Hakkarainen Oy:n osoite (mustijärventie 25, 36110 Ruutana). Koska hieman tuon jälkeen tuli vasemmalla puolen tietä kyltti sekä pieni levennös autolle tai parille. Jos tietä jatkaa eteenpäin tulee isompi parkkipaikka vastaan vasemmalla. Me jätettiin auto tuohon ensimmäiseen koloon.

Olin ihan hämmentynyt, kohti laavua meni leveä sora / metsäautotie jossa oli puomi. Kuinka helppoa! Ipana sinkoili tässä vaiheessa jo sieni ämpärinsä kanssa puskassa ja oli löytänyt ihania lätäköitä. Saatiin kuitenkin kimppakuva, että täällä ollaan! Itse ei todellakaan muista kaikkea ilman kuvia. Missä mikäkin laavu oli tai missä oli puita, missä ei, oliko mille tielle puomi tai isoja mäkiä…

24

Sora / metsäautotie oli helppokulkuista ja aurinko paisteli. Ainoa mikä vähän häiritsi oli tuo 9 tien ääni. Matkaa itse laavulle oli  200m eli melko lyhyt köpöttely tästä kohdasta. Hyväähän tässä on se että kohde on helppo saavuttaa. Omassa työssä esimerkiksi asiakkaiden kunto pitää huomioda hyvin ja tämä kohde olisi juuri passeli. Myös pyörätuolilla ja vaunujen kanssa pääsisi paikalle, ainakin kuivan maan aikaan. Puomin avaimen haltiasta ei valitettavasti ole tietoa, ainakaan vielä mutta alueen hoitajalta varmasti tämäkin selviää.

Ipana huiteli ämpärin ja pikku lapion kanssa metsän puolella määrätietoisesti. Paljon ainakin kiviä oli tarttunut matkaan lapioon. Maassa oli paljon hyvää hakkuu jätettä eli tuohta, sitä piti napata mukaan koska ne olivat hyvin kääriytyneitä. Niistä saisi loistavia tuohirullia ja sisään katajaniiniä, eli katajan kuorta. Toki tuotteiden piti kuivua ensin hyvin.

12

Kun saatiin laavu näkyviin, tuntui se edelleen viestivän uudenkarheutta. Paikalla oli myös siisti PuuCee, mutta se ei ollut esteetön (tarkoittaen luiskaa sinne). Puuliiteri oli siisti ja oli siellä puitakin hieman. Koska kävelymatka oli oletettua lyhyempi niin tehtiin tutkimusretki. Jatkettiin Kaarinanpolkua eteenpäin (sinisin merkein) koska se ohittaa laavun ja kuuluu reitin varrelle. Myös Mustijärven ihanan soistuvaa rantaa pengottiin karpaloiden toivossa. Ipanalla oli hauskaa kun tutkittiin kihokkeja ja upeita hämähäkkejä. Nähtiin yksi vesihämähäkkikin joka on ainoa myrkyllinen suomen hämähäkeistä. Oireet ovat yleensä verrattavissa ampiaisen pistoon. Raitarantuleita viihtyi myös täällä, ne onkin suhteellisen helppo havaita suuren kokonsa vuoksi (naaraat ovat ne kookkaimmat 😉 ).

”Ääääiiitiii onko jo nuunelii?!” kuului ipanan suusta joka oli jumittanut saappaansa vartamyötten kosteaan järven pientareeseen. On, kyllä nyt voi olla jo ruokahetki. Tulet virityksiin, pienennettiin jälleen halkoja jotta saa kerrasta tulen joka syttymään. Sekaan kuivaa tuohta pohjalle ja tulitikku käteen. Kunhan ilma kiertää altapäin niin tuli pääsee alkuun. Välillä on kiva sytytellä tulia vanhoilla tuluksilla, magnesiumtikulla tai tulimännällä. Välillä taas tulitikku on juuri se oikea kapine, kun tahtoo päästä helpolla. Eri tapojen käyttö on mukavaa ja hyvää treeniä, kepillä tulentekoon menee näissä hetkissä liikaa aikaa, se olkoot ihan oma maailmansa.

25

Evästelyyn käytettiin hyvin aikaa ja samalla popsittiin myös mustikoita jota löytyi maastosta kivasti lisukkeeksi nuudelille. Ipanalla lienee yhtä kiintoisia ruokayhdistelmiä kuin äidilläänkin. Nuudelit, ne on helpommat meidän ipanan syödä kun nuo musertaa paketissaan pieneksi ensin, sopii sitten kattilasta lusikoitavaksi. Aurinko hiveli kyllä mukavasti, ei aikataulun sanelemaa hoppua, näissä hetkissä tuntee olevansa ns.läsnä ihan itsenään.

17

16

Kun paikat oli siistitty ja tarpeeksi pohdittu miksi tulitikun pää on ruskea, miksi mustikassa on kara, miksi isin käsi on siistimpi kuin äidin tai miksi päiväkodissa on sisätossut, voitiin lähteä kohden autoa.

Hieman kuitenkin jatkettiin tietä eteenpäin jonka varteen autokin jäi. Sieniä kun oli tarkoitus myös kartoittaa. Muutama muukin oli samoilla asioilla liikkeellä tutkien tien vierustoja mahdollisten keltavahveroiden eli tutusti kanttarellien toivossa. Ipana puolestaan kailotti että isillä on hikiset sukat ja kotona meillä asuu Mörkö sekä Peto, myös nuudelin ja pullien syöminen tuli ilmoittaa vastaantulijoille. Muutama kanttarelli saatiin, ainakin leivän päälle iltapalla paistettuina, nam!

2

Mustijärven laavulle pääsee myös hieman pidemmän kaavan mukaan, jos lähtee kauniilta Haralanharjun näkötornilta. Haralanharjun parkkipaikalta lähtee opasteet kohti Mustijärveä. Silloin matkaa laavulle tulee 4,4km.

27

Seuraavaksi pääseekin kirjoittelemaan itä-Suomen retkestä ❤ Syksyisen tuoksuista alkavaa viikkoa kaikille!

 

Katajajärvi, lähilaavu tutuksi!

17

Syksy ja sateet saapuivat, ihanaa totesimme! Syksyn saapuminen mahdollistaa jälleen sienestyksen jos sataa vettä sopivasti, kiehtovat värit, syys myrskyt ja omasta mielestä se toinen paras aika retkeilyyn! Itse tykkään talvesta ja sen rauhasta, toki ipanan kanssa ollaan talvisin oltu kohteissa vuokratuvissa, ei teltassa..vielä.

Kesän helteet olivat kivat, mutta rinkka ja lapsenkantorinkka on kyllä kuumia yhdistelmiä silloin. Itikat saattoivat piinata, aurinkorasvaa piti laittaa jatkuvasti ja allergiat jylläsivät. No, onhan kesäretkeilyssä paljon hyvää tietenkin!

24

Nyt syksyllä meillä alkoi metsästyskausi ja ipana on saanut olla sopivissa hetkissä mukana. Sienestys ja marjastus onkin ihan huippua myös ja samalla voidaan helposti opetella lajeja. Kalastus on syksyllä myös erilaista ja meillä ainakin saalis ollut runsaampaa syksyllä ja monista vanha ”julma” perinnteinen tuulastus aika lähenee.

Mutta nyt Katajajärvelle! Pitkään aikaan ei olla oltu näin lähellä ja Katajajärven laavu oli jotenkin ihan unohtunut. Mukava laavu jonne tuollaisen itse kävelevän kanssa olisi helppoa lähteä. Laavulle pääsee helposti näin sulan maan aikaan, talvella ei kuitenkaan ilman nelivetoa tai maastoautoa laavulle niin helposti mentäisi tällä vaihtoehdolla jonka valitsimme nyt. Laavulle pääsee myös toista kautta ( Lamminrahkantie Kangasalan asemalta tultaessa,jonka ensimmäinen haarauma oikealle ja siitä kävellen Kaarinanpolun merkintöjä sähkölinjojen ali. Myös jos jatkaa lamminrahkan tietä ja Kääntyy Teljontielle, ajaen sen päähän, on mennyt ainakin joskus polku sähkölinjojen ali ja laavulle.),Googlen karttana Koska laavu on osa Kaarinanpolkua sinen pääsee myös sen reitistöjä myöden vaikka mistä. Moni paikallinen kulkee myös asutusalueen perukoilta laavulle.

7

 

6

Aamupalan jälkeen suunnattiin auton nokka kohden Kangasalaa ja menimme nyt osoitteeseen Kulonmaantie 331 josta laavulle kävelee noin 200m.

Ipana oli jo lähtiessä jälleen satalasissa ja ulkona virran purkaminen tuli paikalleen. Myös se että kohde oli meille nopeasti saavutettavissa oli plussaa. Ipanaa nauratti kun ajeltiin hiekkatietä, äiti oli kuulemma rallikuski. Todellisuudessa kyllä vauhti oli aika matelua… Sai väistellä isompia kiviä tiellä, vaikka ei ihan matalapohjainen auto olekkaan.

Mukana oli meillä perinteiset makkarat tällä kertaa ja jälkiruoka herkkuina keksiä ja vaahtokarkkia, mehulla höystettynä. Pikku usvainensade ripsutteli ja sai olla säänkestävää vaatetta päällä. Ei mitään kaatosadetta oltu lupailtu. Tarkoituksena oli nyt vain päästä tuulettumaan ja nauttimaan syksystä, samalla saisi katsella olisiko yhtään marjoja ja miltä laavu nykyään näytti.

Kun saatiin auto parkkiin törmättiin jännään härpäkkeeseen polun varrella. Hieman mysteeriksi jäi mikä laite on. Kyselyiden perusteella ilman joidenkin pitoisuuksien mittauksiin liittyisi jotenkin.

28

29

Edessä oli pikkuinen ylämäki joka aiheiutti pissahädän ipanalle, puskapissat siis ensimmäisenä. Lyhytkin matka voi olla sangen jännittävä kun maasto on liukas ja uusi kohde edessä, olisiko siellä kenties nyt vihdoin krokotiilejä? Puustoltaan alue on kangasmetsää ja vosi ajtella kangasrouskujen ainakin viihtyvän täällä!

27

Ikävä tuottaa pettymys, ei krokotiilejä. Laavulle kuljettaessa oli siis vielä ylämäen jälkeen alamäki, hieman kivien ja juurakkoinen. Todella lyhyt matka kuitenkin! Laavulla olikin pari ihmistä valmiina makkara puuhissa, käytiin moikkaamassa ja todettiin että ompas siistinä paikat  ja mitä reittejä tänne pääsee. Puuliiteri todettiin tyhjäksi (yksi iso pölli vain), muutama halko oli vielä laavussa.

22

Kierrettiin kaarinanpolkua oikealle ja vasemmalle laavulta ja tutkittiin miltä se maisemat näytti. Paljon löytyi ainakin ipanan herkkuja; juolukoita. Niitä sitten vedettiin naama sinisenä. Mutta koska krokotiiliä ei ollut, oli vaihtoehtoisesti sammakoita senkin edestä! Pieniä mustia sammakonpoikasia vilisi ympäriinsä! Aikaahan tähän saa kulumaan tuntitolkulla, eikä tarvi kävellä kuin muutamia satoja metrejä. Myös karpalon raakileita oli järven rannalla ja pohjanlumpeen kukkia ihailtavana.

Ipana tarmokkaasti hampaat juolukoista sinisenä totesi että voisi ottaa nyt jälkipalaksi makkaraa. Samalla isi sai alkaa kantojuhdaksi ja hopotihei, laavule matka vei! Laavulla on nyt hiillos ja lisättiin viimeiset puut nuotioon, kohta olikin sopivat makkara valkeat! Pari lenkkeilijää sujahti ohi iloisesti moikkaillen, suosittua seutua. Pian alkoi sataakkin kunnolla ja laavusta käsin sadetta oli kiva katsella. Mikäs siinä, ei kiirettä ja lämmintä syötävää ❤

2

 

9

Paikalla oli myös hyvät PuuCeet ja muuten puitteet olivat kohdallaan, kunhan puita olisi ollut puuliiterissä ja olisi ollut saha sekä kirves. Iso pölli olisi tosiaan ollut käsiteltävänä, mutta välineitä pilkkomiseen ei.

Oikeastaan tästä voisi melkein sanoa alkaneen syys retkeilyn, muutaman hirvikärpäsen kera. Tällainen öinen kohde höpöttely tänään 🙂 Vähän vielä Itä-Suomen ajatukset mielessä, Rastilan retkipäivä takana ja tekstit laahaa perässä, hieman hoppua ollut ilmeisimmin. Mutta syksyn pimeät yöt ovatkin nyt hyvää kirjoittelu aikaa, kera kaakao kupposten.

Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle ❤ Isiäkin saa vähän hoputtaa että pysyy perässä!

15

Pehkusuo,Taaporinvuori & Iso-Naistenjärven laavu. Kolme kohdetta kerralla, kaikki on Pirkkalan puolella!

38

Syksy alkaa hissukseen saapumaan ja omasta mielestäni paras retkeilyaika alkaa, tosin mitä nyt työt hieman haittaa harrastuksia. Vaikka hirvikärpäset osittain häiritsee niin kaikki muu on syksyisin niin kaunista ja rauhallista. Toki myös omalla kohdalla, metsästyskausikin on avattu kyyhkysjahdin puitteissa. Rastilan Retkipäivän jälkeen suunnataankin viikoksi rauhoittumaan aivan itärajalle Lieksaan.

Eräänä kauniina ja kuumana elokuun viikonloppuna lähettiin lähikaupunkiin retkelle, tällä kertaa suuntana Pirkkala. Olisi kivasti koko päivä aikaa ulkoistaa itsensä ja kerätä voimia seuraavan päivän kyläilyille.

36

Koska suot on kivoja ajateltiin mennä Pehkusuolle, samalla näkisi olisiko karpaloita kypsymässä pikkuhiljaa. Samallahan kävisi näppärästi Taaporinvuorella ja voisi ruokailla vaikka Iso-Naistenjärven laavulla. Metsäpalovaroitus oli vielä voimissaan joten jotain kaasulla kokkailtavaa mukaan.

Päiväretki kamppeet matkaan ja lapsenkatorinkka mukaan, olisi kuitenkin osittain paljon ylämäkeä ja lenkistä voisi tulla pitkäkin, saattaa jopa ipanan vauhti hyytyä. Ruuaksi valikoitui nuudelit ja tonnikala sekä kurkkua. Välipalana ja naposteltavana kuivattua banaania ja maapähkinöitä. Tietysti jälkkäri herkkuina kahvit ja pullat, no ipanalle vielä mehua tässä elämänvaiheessa. Ipana oli vähän kärttyisällä tuulella, liekö vain noussut väärällä jalalla. Toisaalta myös se että häntä rajoitettiin potkupyöräilemästä sisällä saattoi olla osasyy, tai ettei pihalla ollutkaan dinosaurusta niinkuin unessa.

Ajaminen Tampereelta oli nopea paikkaan johon auto jätettiin. Pirunkivikin on sopivasti reitillä joka kulkee Taaporinvuorelle (Suomen 100 luontohelmeä kohde) valitsemaltamme parkkipaikalta. Osoitteena oli meillä Kaitalantie (navigaattoriin kelpasi ”pirunkivi,pirkkala) johon ajoimme ensi Tampereelta E63 tietä ohittaen messukeskuksen ja siitä vasemmalle kohden palmrothintietä. Tästä kohta suoraan risteyksestä Ruotutielle kohti Toivion koulua, Korpitietä pitkin. Tie muuttuu nimeltään Keskisentieksi ja on hiekkatietä. Sitä eteenpäin ja haarautuminen Kaitalantielle, Kaitalantien vasemmalla puolella on pieni alue autolle ja opastekyltit Taaporinvuorelle ja Pirunkivellekkin.

11

Ajateltiin että jätetään Pirunkiven lähempi tarkastelu nyt väliin, siellä olaan käyty aijemminkin ja on se kyllä aika järkäle! Piruinkivi kylläkin näkyy Taaporinvuorelle käveltäessä polulta. Kannatta käydä kurkkaamassa jos ei ole aijemmin tuttu kohde.

Käveltiin ylämäkeä kohti vuorta, esteetön reitti ei ole ainakaan tästä kulkusuunnasta. Ipana puolestaan halusi ihailla tarkemminkin komeaa pahkaa koivussa ja tunnustella kuinka kivan rosoinen pinta on. Muuten aamun kiukut oli hieman laantuneet, vaikka uhmakkaasti välillä piti todeta että hän kulkee omia polkujaan. Pikkuisen ipanan vauhti hyytyi kiivettäessä kuitenkin melko loivaa ylämäkeä vuorelle. Aikoinaan vuoreltä näkyi pitkälle, nyt puut ovat kasvaneet ja se toki rajoittaa näköalaa. Ipanasta parasta oli ehdottomasti kaikki isot kivenjärkäleet matkalla ja niiden koloset.

 

Kolosissa oli tällä kertaa ketunpesiä, mutta myös näädät saattoivat lymyillä niissä. Kerroin ipanalle että kun levähdys ja nuotiopaikalta huipulta kävelee hieman eteenpäin vasemmalle rinteeseen, on siellä iso kivi jonka alla on ”karhunpesä”. Tämä kuuluikin toisaalta kysymyksiin ”uhka vai mahdollisuus” sarjaan. Kiven luona syntyi pikku tahtojen taistelu kun äiti ei päästänyt kiven alle, jossa kylläkin oli moni muu ilmeisimmin käynyt. Siinä ei paljon selittelyt auttanut, että ”kivien alle ei ole aina turvallista mennä”. Asiaa sitten helpotti että kiven päälle voi mennä patsastelemaan.

37

 

 

7

Myös nuotiopaikalla tulosuunnastamme katsottuna oikealla alhaalla metsässä, on iso kivikasa joka on joissain paikallisten nimetysten mukaan kutsuttu kivilinnaksi.

4

Pidettiin välipala tauko tässä kätevästi, oli sentään pöydät ja tuolitkin. Paljon kiinnostavia muurahaisia joita oli mukava ruokkia keksin muruilla ja ihmetellä miten vahvoja nuo pikku ahertajat ovatkaan. Jos aikoisi tehdä tulet nuotiopaikalle olisi oltava omat puut mukana. Kohteessa oli myös puuhun kiinnitettynä tietoa alueesta.

Nyt oli vuori valloitettu ja voitiin jatkaa suolle. Palattiin alas samaa reittiä, ohitettiin oma auto ja jatkettiin metsään tehtyä metsätietä pitkin kohti keskisen tietä. Siitä päässisi tien ylityksen jälkeen tielle joka on suljettu ketjulla. Tie on hyvin lähellä haaraumaan josta käännyimme Kaitalantielle tullessa. Siitä kulku jonkun mökille ja myös polulle ( haarautuu mökille johtavaa tietä aijemmin vasemmalle alas) josta pääsee Iso-Naistenjärven laavulle ja Pehkusuolle.  Ipana  oli haltioissaan kun nähtiin peuran kavioiden jälkiä mudassa, ajatella jos törmättäisiin!

13
Kohti Iso-Naisten järvelle vievää polkua

Polku Iso-Naistenjärvelle on mielestäni selvä ja järvi näkyy jo mökkitielle melko hyvin. Polun varressa alkoi tuoksua ihanasti suo ja järven ympärys olikin täynnä suopursua, rahkasammalia, lakan lehtiä, raakoja karpaloita… Mutta ehdoton ykkönen oli ipanan mielestä juolukat! Syksyn hmmm ykkös tai kakkos herkkumarja ipanan mielstä ja niiden popsimiseen kuluikin hyvä tovi! Juolukoissa onkin kuulemani mukaan enemmän vitamiineja kuin mustikassa.

 

34

Kierrettiin polkua ensin laavulle,koska oli oikean ruuan nälkä ja kahvia kaipaisi mamman vähän väsynyt olo. Helposti siinä pöydällä sitten kaasulla lämmitettiin ruuat sekä jälkkärit. Puita olisi ollut vähän täällä, jos tulet olisi saanut ylipäätään tehdä. Muuten ihan siisti laavu ja roskis on aina kiva lisä, kaiken lisäksi helppo saavuttaa lasten kanssa (vaunuilla ei tosin paikalle pääse). Tästä on helppo kiertää järvi ympäri ja lenkki on kohtuullisen lyhyt. Lapsesta ja iästä riippuen, jaksaako/ osaako kävellä vai onko kantoväline välillä kiva lisä. Puuhuolto jäi mysteeriksi kuka puita paikalle tuo.

28

Ruokailun jälkeen marssittiin polulle (armeija jutut on nyt kova juttu 🙂 ) ja vastaan tuli reippaita marjastajia lapsineen. Järven ympäri kirtävältä polulta erkanee reitti Pehkusuolle, lähdettiin kohti pitkokosia ja ipanalla oli tärkeä keppi mukana. No tämä keppi unohtui johonkin puskaan ja isi sai sitten palata sitä etsimään, onneksi löytyi vain muutaman metrin päästä. Pikku sammakot myös oli kiinnostuksen kohteena erityisesti ja suon kuivahtaneet tupasvillat. Tupasvillat kun muistuttaa jotakin itselleni epäselväksi jäänyttä satuhahmoa päiväkodista.

19

 

Pitkoksia käveltiin tovi ja ihailtiin Pirkkalan suurinta suota. Suoalaue kuuluu myös Pirkkala-seuran luontopolku kohteisiin. Luontopolun varrella on myös levähdyspenkki, mutta sinneasti, polun toiseenpäähän ei tälläerää kävelty.

Pitkokosia takaisinpäin kävellessä ipana halusi vielä tutkailla kunnolla suota ja hyppäsi pitkoksilta suolle, no ”hieman” vettyneet Vikingit oli hyvä lisä varmaan. Pikku suon aromi lienee hyvästä ja eipä tuo menoa näyttänyt haittaavan. Riidenliekokon näytti hyvältä auringossa!

 

kuivalla maalla jälleen..

Jatkettiin luontevasti matkaa Iso-Naistenjärven ympäri päinvastaiseen suuntaan kuin mistä tultiin. Mukavaa havumetsää jota oli raivattu ja kalliot houkuttivat ipanaa kiipeily puuhiin. Myös rannassa oli kiinostavia kasveja ja paikka josta pääsi hyvinkin liukkaita portaita pitkin järveen. Levähdys tauosta ei ollut ipanalla tietoakaan, vettä kipitti kyllä pyytämään kun juoksi välillä omia polkujaan vieressä, olihan hän sillähetkellä formulakuski. Välillä sitten taas taisteltiin kepillä puutavasten koska oli ritari, lapsien mielikuvitus kaikkine lohikäärmeineen on kyllä kiehtova. Metsuri leikit on lähiaikoina noussut meillä pintaan, mikäs siinä, hyvä työhän se olisikin! 😀

26

Loppumatka meni yllättävän reippaasti. Vasta järveä kiertävän polun lopulla alkoi ipana meno hyytyä ja halusi rinkkaansa. Siellä sitten pikku mies saikin kiikkua ja ihailla maisemia vielä tovin, ennen kun päädyimme takaisin hiekkatielle. Onneksi tiellä kävelyä oli melko vähän ja auto mukavasti parkissa. Ajomatkalla takaisin ipana simahtikin näppärästi mini unosille ja saatoimme todeta että kannatti lähteä!

Hyviä ulkoilu hetkiä ja rauhaisaa syksyä kaikille ❤ Palataan jälleen seuraavaan kohteeseen pikku lepuutuksen jälkeen 🙂

32
Bongaa juolukkafanit 😀