Bongaa Eräipana kuvasta 🙂
Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.
Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.
Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.
Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.
Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.
Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!
Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!
Geologisia tutkimuksia 
Tietoisku kyltit olivat mukava lisä ja hyvin tiivistetty! 
Vauhdilla mentiin! 
Veden kirkkautta ja rahojen ihmettelyä. Liekö toiveet toteutuneet? 
Luonnon monimuotoisuus on upeaa katseltavaa. 
Varma lohikäärmeen luola! 
Näitä kivien kerrostumia olisi voinut äiti ihailla vaikka kuinka kauan!
Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)
Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂
Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.
Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!
Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.
Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.
Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!
Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).
Tiaislaavu ja ruokaa! 
Näitä äidin lemppareita 
Hyvin oli puita ja PuuCee löytyi myös. Omat paperit taskuun ja käsidesit! 
Sinne se kuukkeli meinasi sujahtaa 
Aurinko laskee ja laavu siinä hyvällä paikalla 
Suo ja suon tuoksu. Suon elämä on ihan oma maailmansa ❤ 
Nakerretaanpa paprikaa, nam! 
Jos nyt yksi vielä näitä.. 
Onnellinen äiti, nyt se on lomalla!
Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.
Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.
Tiaislaavulta matka jatkuu! 
Kaunista ja hieman jo hämärtyvää. Muistetaan siis otsalamput aina mukaan! 
Täälläkin hienoja kivimuodostelmia 
Ja todella leveää kulkuväylää! 
Mustikat kiinnostivat nyterityisen paljon 
Kelo männyt syntyvät n.+300v iässä. Mänty on pihkaisuutensa vuoksi ”paras” kelottuja. Väri tulee puolestaan sinistäjäsienestä. 
sangen kiintoisa halkeama 
Tästä me valitsimme meille sopivamman reitin, Kohti Isokurun kotaa
Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.
Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!
Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!
Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤
ERÄIPANA 