ERÄELÄMÄN VIEMÄÄ! Suosittelen käyttämään tietokone näkymää, paremman lukukokemuksen saamiseksi .Eräipanan äiti, sosiaalialan ammattilainen joka on myös erä- ja luonto opas kirjoittaa täällä. Jokaiselle retkeilystä, erätaidoista, luontokohteista, kalastuksesta, metsästyksestä ja kaikesta luonnossa liikkumisesta. Kirjoitan retkeily kokemuksista vauvaikäisten ja vähän vanhempien kanssa. Iloista, haasteista ja mitä voinee huomioda. Haluaisin omilla kokemuksilla madaltaa kynnystä pikkuisenkin kanssa retkeilyn ja luonnossa liikkumisen ihanaan maailmaan! Muutoin kirjoittelen omista reissuista ja luontoon sekä eräilyyn liittyvistä aiheista. Kuulumisia ja ajankohtaisia asioita myös instagramissa; eraipana & facebook: ista löytää eräipana nimellä.
Nyt on aika sanoa ainakin hetkeksi heipat kaikille!
Todellakin haikein mielein laittaa tässä sosiaaalistamediaa jäähylle. Kaikki alkoi vuonna 2018 kun perusti ystävän avulla blogin ”Eräipana”. Tavoite oli tehdä eräilystä ja luonnossa liikkumisesta lapsen kanssa kertova tili. Käydä kokemuksia läpi, paikka vinkkejä, tekemistä luonnossa, varuste asioita ja kaikkea mikä veisi erkaantumista luonnosta kauemmas. Haluan edelleen että imiset lähtevät ulos lasten kanssa matallalla kynnyksellä, omalla, itselleen sopivalla tavalla ja mahdollisesti jotain uutta löytäen. Kun aloitti blogia aiheesta, ei juuri ollut saman kaltaisia tilejä yhtä runsaasti kuin nyt. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on nostanut suosiotaan joka tavalla, tietoa ja vinkkejä on helppo löytää, sekä vertaistukea tai vaikka seuraa.
Retkeily ja ulkoilu tai harrastaminen ei ole ihan rakettitiedettä, maalaisjärki niin kutsutusti toimii. Vuosisatojen ajan olemme kuitenkin pärjänneet lasten kanssa, niin peltotöissä kuin pakkasella avannolla pyykkilaudan kanssa. Nykyään varusteet ovat loistavia ja hyviä neuvoja saa nopeasti, kun rohkaistuu kysymään.
Omat ensimmäiset jutut täällä blogissa olivatkin 5.5 julkaistut ”Talvinen päiväretki taaperon kanssa, onnettomuuksilta ei vältytä” ja ”Telttailu harjoituksia vauvan kanssa”.
Ammatti erä- ja luonto-oppaana on ollut hyvä lisä blogin kyljessä, samoin kuin ammatti jossa olen toiminut yli 12v, sosionomi. Ihmiset/ ihmisyys ja heidän hyvinvointi kiinnostaa syvästi, siihen kun liiteteään monipuolisesti luonto, on soppa mukava hämmennettävä 😉 Omat mielenkiinnon kohteet toki näkyvät monesti; perinnetaidot, ensiapu, metsästäminen ja muu luonnon hyötykäyttö kestävästi.
Useita yhteistöitä ja yhteydenottoja kiinnostavilta tahoilta tulin yhdessä vaiheessa rytinällä! Sekin oli kiinnostava kokemus. Blogin kautta on saanut uusia ystäviä, jotka tulevat jäämään rinnalle. Myös verkostoituminen muiden bloggaajien ja sosiaalisenmedian henkilöiden kanssa on ollut antoisaa.
Mutta, kaikki tämä vie aikaa paljon, etenkin jos haluaa tehdä asiat hyvin ja ajatuksella. Tällä hetkellä elämässä on nyt muuta sydämellä, joka menee kaiken edelle, läheiset. Koskaan kun ei elämästä tiedä, mitä tapahtuu, hyppääkö hirvi eteesi tiellä, saako lapsesi harvinaisen diagnoosin vai sairastuuko läheinen siten että on sinusta riippuvainen. Ikäviä realistisia esimerkkejä. Silloin pitää miettiä omia voimavaroja ja asettaa asioita uudelleen järjestykseen. Toivon, että jonakin päivänä pääsen palaamaan kirjoitus puuhiin ja tuoden jotakin uutta sekä erilaista esiin siinä kohtaa ❤ Miten osaa olla ilman tätä maailmaa, joka on tuottanut paljon hyvää ja antanut aihetta kyseenalaistamiseen sekä asioiden peilaamiseen muuta kautta. Itsestään on siis myös oppinut tätä kautta asioita. Muistaa tulee, että jokaisen blogin, instagram- ja facebook tai youtube tilin takana on ihan oikea ihminen. Me jatkamme ”eräelämää” ja nyt jo hieman talviretkien odottelua, lumisia pakas öitä laavussa tähtitaivaan alla:) Mutta kuten todettu, aikaa hänelle joka nyt minua tarvitsee elämässään tiiviisti.
Kiitos aivan jokaiselle lukijalle, uudelle tuttavuudelle ja yhteistyötahoille! Tulee kyllä ihan oikeasti ikävä!
Arkistojen aarteita. Kaikkea hyvää jokaiselle jatkoon ❤
Talvellahan mennään, vaikka lumikengillä, kun ipana oli pieni ja rinkkaan vielä mahtui.
Kesäloma, tuli ja meni. Nyt on ollut erittäin vähän aikaa jonka olisi saanut antaa kirjoittamiselle. Mutta otetaampa nyt tämänlainen tauon jälkeinen aloitus!
Monesti ne lähimmät valmiit kohteet jää kirjoittelematta mitenkään erityisemmin ylös, lähinnä sosiaalisessa mediassa pääkohtia, plussia tai miinuksia lähinnä. Joten nyt härkää sarvista ja parista omasta suosikki kohteesta asiaa. Pienempiä tunnettuja alueita lasten kanssa retkeilyyn on tullut mainittuakkin monesti, kuten; Kintulammihttps://kintulammi.fi/ tai Helposti sovellettavatKaarinan polkuhttps://visitkangasala.fi/kohde/kaarinanpolku/ & Birgitanpolku https://www.visitlempaala.fi/content/fi/1/20738/Birgitanpolku-retkeilyreitti.html. Suurempia alueita mitkä tekevät vaikutuksen Eräipanaan omilla piirteillän on toki monia, mutta nämä kolme ovat mahdollinen kärki meillä 😉 Muita helmiä kuten Rusunreitti, Otamus, Kuasmankiäppi, Ritajärvi, Ellivuori, Torisevan rotkojärvet unohtamatta..Lista on melko pitkä, lähti sitten mihin suuntaa Pirkanmaata tahansa ❤ Suoalueita löytyy myös ja tunnetuin on varmasti Siikanevahttps://www.luontoon.fi/siikaneva . Toinen mukava suo on Lakkasuo Orivedellä, sinne pääsee myös melko helposti bussilla https://orivesi.fi/matkailijan-oivallinen-olotila-visit-orivesi/kohdekorttien-arkisto/lakkasuo/ .
Suot, ne ovat ihmeellisiä koko ekosysteemiltään ❤ tuoksut ja värit kauken hyvän lisänä.
Laipanmaa Pälkäneen ja Kangasalan alueella. Laipanmaa on helposti kesäaikaan saavutettavissa, talvella sakin hieman selvitellä pääsekö rajalan kämpän parkkipaikalle miten. Yleensä tie aurataan ja tukkirekat liikkuvat alueella. Laipanmaa jää nopesti huomaamatta muun hyvän tarjonnan seasta, mutta kohteena mukavan monipuolinen, päiväretkistä yö retkiin.
Laipanmaasta löytyy hyvä tietopaketti omilta verkkosivuiltaan https://www.laipanmaa.fi/ . Itse on kiertänyt Laipanmaata kesät- talvet pitkään, mutta entäpä kun Eräipana siirtyi mukaan? Pienennä vauva ikäisenä hän kulki toki helposti rintarepussa tai kantorinkassa. Maaston vaihtelevuus oli silloin hyvä tiedostaa, millaista kalliota tai liukkautta olisi, missä on helpoin vaikka vaihtaa vaippaa? Laavuilla toki helponta operoida vaippojen kanssa, mutta saa ne vaipat alusen päällä maassakin vaihdettua lämpimillä ilmoilla helposti myös. Tätäkin on ihan hyvä harjoitella etukäteen ulkona, vaikka takapihalla. Asiaa siis helpotti alueen tuntemus ennalta. Nyt kun Eräipana on kasvanut, jaksaa hän itse patikoida poluilla ja alueen helpoilla tie osuuksilla hyvin. Esimerkiksi luontopolku on hyvä tapa kuluttaa energiaa, luontopolun pituus on 3km joten pienen kanssa siihen saa menemään vaikka koko päivän. Luontopolkukin on maastoltaan vaihtelevaa ja nousuja on jonkin verran. Yksi laavu osuu myös hyvin luontopolulle. Mutta, kuten on huomattu, ei ole mahdottomuus tehdä päiväretkeä lapsen kävellen itse yli 10km. Toki kaikki riippuu lapsesta ja aikuisista. Tavoite ei meillä ole kuitenkaan suorittaa retkeillessä. Tuo Elamon kierros 11km on Eräipanalle iso suoritus ja yleensä ei tehdä tällaista spurtteja. Maasto Elamon kierroksella on kuitenkin verrattaen helppoa ja suuren suuria nousuja ei ole reitillä. Lapsen näkökulmasta kiinnostavaa on pitkospuut, lammet, järvet, vanhat puut ja laavut joissa taukoilla. Toki taukoja pidetään muutenkin. Laipanmaan pisin kierros on Hirvijärven kierros joka on todella viehättävä! Siinä maasto on vaihtelevin ja tämän tykkään tehdä yhden yön taktiikalla, vaikka sen toki voi juosta aikuisena nopeastikkin, mutta maisemien vuoksi kiva ottaa rauhassa. Hirvijärven kierros on 12km ja siihen mahtuu myös portaitakin, joten mahdollinen liukkaus on hyvä huomioda niissäkin.
Se mikä Laipanmaassa viehättää, on sen rauhallisuus. Alue on todella seesteinen yleensä ja tuntuu että sitä ei ole löydetty kunnolla. Joten jos alue on uusi tuttavuus niin kannattaa kurkata tämä mahdollisuus lastenkin kanssa.
Pukala Orivellä. Toinen isompi alue retkeilyyn. Pukalassa lasten kanssa retkeilyyn, etenkin kesällä puoleensa vetää helppous. Helpolla tarkoitan reittien pituuksia ja mahdollisuuksia kiertää juuri itselle sopivia matkoja. Matkoja on helppo esim lyhentää ”omiksi rengasreiteiksi” alueella kulkevien pikku teiden avulla, näin on tehty itse. Maisemat ovat kauniita ja myös melontaan sopivaa vesistöä on. pukalan sivustot verkossa ovat mielstäni hyvät reitti kuvauksineen https://www.luontoon.fi/pukala/reitit
Täällä meidän porukka on viihtynyt hyvin niin kesällä kuin talvellakin. Talvella tosin teiden kanssa on vähän niin ja näin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun on ollut joko itse jumissa tai ollut kaivamassa jotakuta muuta lumesta. Eli kannattaa varautua pidempään kävelyyn auratuilta teiltä. Meillä on ollut ahkio tästäkin syystä hyvä väline lapsen kanssa retkeillessä.
Ihan ensimmäisiä laavu öitään Eräipana viettikin juuri Pukalassa, Roninmaan laavulla, ellen väärin muista. Siitä on todella kauniit näkymät järvelle ja pikku saarelle johon johtaa oma silta. Myös telttalle on tilaa kohtuullisen hyvin, vaikka pikku saari on kivisempi. Laavun kupeeseen mahtuu pari telttaa. Kun lapsi jaksaa jo kävellä pidempää lenkkiä, tulee mahdollisuuksia toki lisää. Maasto on vaihtelevaa Pukalassa ja pikku kiipeilyyn saa varautua. Puhelimen kuuluvuus voi olla myös heikkoa välillä, itselläni joskus katoaa kuuluvuudet Pukalassa. On myös hyvä muistaa että alueelle saa metsästyslupia (metsästyshän EI kuulu jokamiehen oikeuksiin ) Tästä syystä välillä kuljetaan reittien ulkopuolella Eräipanan kanssa. Meille tämä on siis plus merkintä, puhtaan ruuan puolesta, kuten ne metsän sienet ja marjatkin.
Pukalassa parasta on laaja alue valmiita reittejä, joita on helppo lyhentä. Roninmaan laavun edessä oleva pikku saari siltoineen innostaa helposti lapsia leikkiin!
Isojärvi Kuhmoisissa. Helppoa ja haasteita, mitä saisi olla? Majavia? Vuokralle kanootti? Kahvia ja pullaa kesällä? Vähän historiaa? Isojärvi on ollut Eräipanalle vauvasta asti tuttu juttu myös, välillä varsinaisnen tuttu juttu show, esim unohtuneiden vaippojen takia… Tässä on yksi hyvä sivusto jossa tietoa alueesta: http://isojarvioutdoors.fi/ sekä monelle ehkäpä jo tuttu:https://www.luontoon.fi/isojarvi
Isojärvessä viehättää mahdollisuus myös melontaan tai maastopyöräilyyn, reitit niihin ovat mielestäni hyvät. Pikkulasten kanssa aluelta löytyy esimerkiksi majavapolku, joka on 3km mittainen, lähinnä leveää metsätietä oleva reitti. Isojärvi on kuitenkin hyvin laaja kokonaisuus ja osittain tästä syystä maastoonkin mahtuu monenlaista näkymää ja reitteihin eroja. Osa reiteistä onkin vaativampia kallioden vuoksi. Eräipanan ollessa ihan pikkuinen, kantoreppu ikää, käytiin usein päiväretkillä näissä maisemissa. Siinä sai omat jalat työtä kesät-talvet. Yksi syy päiväretkeilyyn silloin juuri Isojärvellä oli hyvät ja toimivat rakenteet, kesällä esimerkisi kahvila, vähän luksusta joukkoon 😉 Puuhuolto on ollut mielestäni myös toimivaa ja reittien kunnostustyö oli hyvä! EsteetNyt kun Eräipana on jo iso 4v. on alueella hänellekkin enemmän annettavaa ja uusia asioita löytyy helposti. Isojärvi on melko suosittu, joten teltan kanssa liikuttaessa, saattaa joskus olla jopa haastetta saada paikkaa teltalleen. Toki kuten monesti, on kyse sesongista, eli kesästä.
Oli vaikeaa rajata kolmeen kohteeseen Pirkanmaata, joten siksi valitsin nämä isoimmat kohteet tällä erää. Pirkanmaa ja lähikunnat/ kaupungit ovat täynnä myös pieniä kohteita ja ns.tuntemattomiakin laavukohteita. Osa voi toki olla esim. metsästysseuran tai jonkin palvelun tuottajan tai vaikka partiolippukunnan oma, mutta kauniisti kysymällä on yleensä lupa yöpymiseen onnistunut. Toki rakenteita koskee omat lakinsa, ja niiden kanssa tulee toimeen hyvin 🙂
MUKAVAA SAAPUVAA SYKSYÄ! Seuraava savotta olisikin kesän Itä-Suomen reissu ❤
oi ei! kauhea vekki päässä, mitäs nyt!? Tekoveri on Eräipanasta ihan paras juttu, joten sitä käytetään usein harjoitellessa.
Ajattelin tuoda tähän pari esimerkkiä mitä meillä on sattunut ja mitä on ensiapu laukussa mukana retkillä. Talvi ja kesä tuovat omat pienet ”viilaukset” pakkauksen sisältöihin. Henkilökohtaiseti olen näiden asioiden kanssa ollut tekemisissä vuosia, osittain työn vuoksi myös. Elvyttämistä esimerkiksi on joutunut käytännössä antamaan muutamia kertoja, ja kolari paikolla ollut monesti se ensimmäinen ohikulkija jostain syystä. Näiden asioiden kautta toivoo, että kun hätä tulee osaa toimia edes hiukan. Lopussa pari suoraa linkkiä jotka koen hyödyllisiksi.
Ajat päiväkodilta kotiin, näet kuinka pyöräilijä kaatuu asfaltiin lujaa, ilman kypärää selatessaan puhelinta. Mitä teet ensimmäisenä. Katsot tuleeko perässä ketään ja ajat sivuun, laittaen hätävilkut päälle, auto sammuksiin, lapselle käsky odottaa. Puhelin käteen, soitto 112 sovelluksella ja salamana paikalle. Kaiutin päällä olet yhteydessä hätäkeskukseen. Kaatunut vuotaa päästä pahan näköisesti verta, ei reagoi puhutteluun tai ravisteluun. Hengitys kulkee. Turvataan henkilön hengitysteiden avoimuus ja käännetään kylkiasentoon. Pään haavaa painetaan puhtaalla nenäliina nipulla, joka auton hanskalokerosta tuli käteen paikalle juostessa. Pian saapuu ambulanssi ja kaatunut saadaan ensihoidon matkaan. Yhteystiedot annetaan hoitohenkilökunnalle. Seuraavana päivänä saat kiitos puhelun.
Hyvin menee, kieputa kieputa!
Kuullostaako tutulta? Koskaan et voi tietää milloin olet tilanteessa ensimmäisenä. Monia hyvin erilaisia ensiapu tilanteita on, lähtien henkisestä ensiavusta nenäverenvuotoon, vierasesineeseen tai ruokaan tukehtumisen vaaraan ja siitä elvytykseen. Meillä ensiaputaitoja treenataan myös koko perheen kanssa, esimerkiksi haavojen sidontaa, missä on ensiapupakkaus, miten soitetaan 112. Eräipana 4v:lle puhutaan paljon miten toimitaan jos äidille tai isille / läheiselle sattuu jotakin, mitä neljävuotias voi tehdä? Ohjeena kotona on on että juoksee naapuriin ja jättää oven auki ja nyt saa huutaa apua! Puhelimen käyttöä ja 112 sovellusta on opetettu myös. Lapsien kanssa on helppo leikin kautta opetella ensiaputaitoja ja ikätasoon nähden sopivia harjoituksia on hyvä tehdä. Myös että lapsi tietää mistä löytyy puhdistusaine ja laastarit tai missä on päävirtakytkin ovat hyvää tietoa. Erämaassa yleensä on kummatkin vanhemmat mukana. Silloin on kerrottu joillekkin läheisille mihin lähdetään, millaista reitti, milloin pitäisi olla seuraavassa kohteessa. Mukana alueella jossa ei ole verkkoa on hätäviestintälaitteena ollut Garmin InReach, joita saa melko hyvin vuokralle. Tämän pystyn myös pariliittämään omaan kellooni. Omassa puhelimessa on myös hätäviesti painike joka lähettää sijaintitiedot & valmiin viestin kolmelle valitulle henkilölle. Tästä on ennalta sovittu näiden kolmen ihmisen kanssa, jos saavat viestin niin osaavat välittää tiedon eteenpäin. Jos olen kaksin Eräipanan kanssa liikkellä, kerrotaan aina mihin matkataan ja annetaan väliaika tietoja. Kaksin kulkiessa nyt lapsen ollessa isompi, on kerrattu missä on äidin astmalääke esimerkiksi (aina samassa paikassa rinkan/ repun sivustaskussa, josta ulkopuolinen sen saa helposti! Ja lapsi oppii muistamaan myös paikan). Retket on myös suunniteltu siten, että osaa arvioida itse reittiä ja varuisteita jotka edesauttavat turvallisuudessa. Esimerkiksi kengät liukkaalla säällä tai kallioilla.
Lopussa myös suu suppuun 😀 Hieno kääre ja verenvuoto saatu tyrehtymään, näin istuma asennossakin.
Ensimmäinen retkeily tapaturma oli Eräipanan ollessa ihan pieni ja oppinut juuri kävelemään. Lähdettiin läheiselle laavulle kauniissa pakkassäässä. Äiti laittelee ruokaa lautaselle ja isi pakkaa laavulla lepääviä tarvikkeita reppuun. Pikkuinen Eräipana auttelee parhaansamukaan ja kipittää äidin luota isin luokse. KOPS! Laavun reuna tuleekin vastaan suoraan kasvoille ja lapsi kaatuu selälleen itkien. Kolahdus oli melkoinen ja sitä säikähti itsekin. Nopea ajatus oli että ”lapsi itkee, hyvä!” Eli on ainakin tajuissaan. Vaikka kaikki tapahtui sekunissa, niin aika tuntui hitaalta. Se miten yhdellä jalan siirrolla olit jo lapsessa kiinni, toteamasa että on tajuissaan ja mitä mahdollisesti aletaan paikkaamaan. Psyykkinen tila ottaa vallan silloin, poistutaan mukavuusalueelta ja siirrytään vaaran alueelle, toisilla siirtyminen tapahtuu paniikin alueelle. Näillä eri alueilla ihmine toimii erilailla, ja tästä syystä oman itsensä tunteminen hätä tilanteen sattuessa on hyvä tiedostaa. Objektiivien uhka ei ole olennaisin, vaan tulkinta tilanteesta. Myös aiemmat kokemukset voivat ohjata tilannetta. Eräipana oli lyönyt nenänsä lujaa terävään laavun reunaan. Hampaat olivat säästyneet siis. Koska verta vuosi nenästä, otettiin pikkuinen etukumaraan asentoon. Etukumarassa ei veri vuoda nieluun. Pyyhittiin suurimmat veret nenästä. Jos kyseessä olisi lapsi joka osaisi niistää, olisi pyydetty tyhjentämään nenästä veret niistämällä. Painettiin sieraimia (etuosa, ei nenän juuren luinen alue) kohti rustoa ja lapsi ei itkenyt enään. Otettiin aikaa milloin nenää alettiin puristamaan etukumarassa, 5min. kuluttua oli vuoto lakannut. Jos nenäverenvuoto ei meinaa tyrehtyä, on syytä lähteä kohti lääkäriä. Seurailtiin tilannetta ja Eräipana vaikutti tarkkaavaiselta jälleen. Otettiin nyt hyvin rauhallisesti ja syötiin eväät & lähdettiin pois. Koska osuma tuli päähän, oli syytä tarkkailla pikkuisen epäonnisen retkeilän vointia. Onneksi mitään ei tästä kolauksesta seurannut.
epäonnen retkeltä, vielä nenä kunnossa.
Falavel jumissa kurkussa. Ei varsinaien vierasesine, mutta jumissa tiukasti. Oltiin kaksin kokkailemassa päivällistä, kaunis Isojärven kansallispuisto oli kohteena. Yksi yö oli takana ja nyt kotiin paluu häämötti 3v:llä retkeilijällä. Uusi tuttavauus falavel oli kesän hitti ja helppo valmistaa ulkonakin kaasulla tai tulilla. Nyt Eräipana veteli kauhealla tahdilla ruokaa, vaikka on muistutettu että ei saa hotkia. No kohta kuului köhimistä ja kakomista. Tuttu tunne itsellekkin ja siinä voi iskeä paniikki pian! Totesin että nyt on pahasti jumissa ruuat kurkussa! Äkkiä poika polvien päälle syliin, siten että pää oli alempana vartaloa. Viisi napakkaa lyöntiä lapojen väliin (suhteutetaan lapsen kokoon. Vauvoilla sylissä pito hieman eri, kts.punaisen ristin sivuilla hyvä ohje). Neljännellä lyönnillä lähti valtava falavel köntti nielusta, huh helpotus. Henkisesti oli valmiina jo ottamaan puhelimen 112 sovelluksen esiin.Heimlichin ote olisi ollut seuraavana käytössä. Näitä kahta otetta olisi jatkettu vuorotellen, kunnes pelastushenkilöstö olisi tullut paikalle. Pahimmillaan olisi pitänyt aloittaa elvytys jos Eräipana olis mennyt tajuttomaksi. Onni onnettomuudessa!
Alla kuvissa hieman harjoiteltiin tilannetta jossa äiti olikin pyykkejä laitellessa kaatunut. Miten karjutaan apua tai juostaan etupihaan huutamaan tai koputtelemaan naapureiden oville. Myös 112 sovellusta ja puhelimessa puhumista on treenattu. Tässä kokeiltiin hengittääkö äiti, reagoiko ravisteluun tai puhutteluun ja miten saisi käännettyä kylki asentoon. Isi neuvoi vierestä ja hieman autteli 🙂 kutittelu lopuksi sai kummasti äidin hereille ❤
Missä haavateippi! Huutaa Eräipanan isi. Eräipana taisi olla 2v kin paikattiin säären terävää haavaa. Oltiin Itä-Suomessa ja aikalailla ”keskellä ei mitään” Matkaa naapuri valtion rajalle 5km. Viiltohaavoja voi syntyä melko helposti, esimerkiski paperista tai puukosta tai tölkin kannesta. Tällä kertaa oli kyseessä viimeinen vaihtoehto. Haava oli kuitenkin ikävän pitkä ja syvä. Eräipana oli tutkinut ruoka tarpeitamme hyvin hartaasti ja huudahti ”pipi” kun käteen oli tullut haava. Haava oli kesäaikaa elettäessä käsivarren sisäpuolelle. Puhdistettiin haava mukana olleella puhdistetulla vedellä, jota valutettiin ylhäältäpäin haavaan. Vesi oli onneksi kylmää, koska kylmä supistaa verisuonia (miksi oli kýlmää, oli puhdistettu lähteestä). Todettiin että haavassa ei ole vierasesinettä, kuten hiekkaa tai sammalta, laitettiin antieptistä puhdistusainetta vielä ja paineltiin kuivaksi sideharsolla. Sitten haavateippi, myös perhosteippinä tunnettu päälle, jotta reunat pysyisivät toisisaan kiinni ja jäljestä jäisi siistimpi. Taas hyvä muistus itselle, älä jätä ananaspurkin kantta suojaamatta matalalle.
Palovammat kesällä. Minä itte! Neljävuotiaan kovalla tahdolla ei tunnu aina kaikki menevän muistiin, mitä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi juurikin tämä ruuanlaitto ja tuli. Ruuanlaitto on toki hyvä asia ja että on kiinnostunut asiasta aidosti, siinä pysyy myös lapsi hyvin silmissä ja keskustelu (tai inttämis) yhteys ja aito läsnäolo. Mutta, nyt retkellä Eräipana halusi kovasti keittää kahvia ja saikin auttaa veden kaadossa kattilaan, veden kiehumisen tarkkailu ja kahvinporojen kaatamisessa kattilaan. Mutta, kun äiti käänsi selkänsä halusi Eräipana ottaa kuumasta kahvasta kiinni ja kaataa kuksaan kaffet. Vaikka on puhuttu sata ja yksi kertaa että lepäämässä olevat ruokailu astiat ovat kuumia. Koska oli kuuma ilma niin lähin kylmä asia oli tällä hetkellä järvi. Äkkiä käsi järveen. Palovammoja´voi aiheuttaa moni muukin asia kuten höyryt, nesteet tai syövyttävät aineet. Eräipana istu käsi järvessä ja minä hain alumiinisen juomapulloni ja palovammageelin. Eräipana sai jatkaa jäähdytyshoitoa puristamalla kylmää pulloa 15min. Näin palo ei pääse etenemään syvemmälle. Tämän ensi jäähdyttelyn jälkeen halusi eräipana vielä pitää pitkän aikaa kylmää märkää sukkaani kädessä (khöm,sukka oli puhdas 😉 )Palovammageeli jäähdytti ja kosteutti ihoa mukavasti, vaikka sattui edelleen. Punainen jälki jäi muistoksi kahvipannun kahvasta ja siinä on edelleen haalea muistutus merkki.
EA Pakkauksesta:
Meillä toimii oiso molle tasku retkillä EA laukkuna. Tämän saa näppärästi nimittäin kiinni joko rinkan ulkopuolelle tai monesti töissä/ harrastuksissa vyölle. Sisältö riippuu myös hieman retken pituudesta ja sijainnista sekä ketä on mukana tai vuoden ajasta. Perus varusteita ovat mukana yleensä: desinfiointiaine, rullalaastaria, sideharsoa, joustoside, ihoteippiä, perhosteippiä, pinsetit, kertakäyttöhanskat,haavapyyhkeitä, permanenttitussi, elvytyssuoja suulle, vanulappuja, vanupuikkoja, pikkusakset,avaruuslakana, sormienlämmittimet, hakaneuloja, rasvalappuja, parin päivän lääkkeet jotka käytössä päivittäin, kipulääkkeitä. Lisäksi jos lähdetään pariksi yöksi tulee mukaan: kuumemittari ja rakkolaastaria. Talvella mukana on myös uudelleen lämmitettävät sormien/varpaiden lämmittimet,toine avaruuslakana. Kesällä puolestaan palovammageeliä ja punkkipihdit sekä kyypakkaus. Monia aikuisille sattuneita havereita on hoidettu retkillä, niistä varmasti myös lapsi on oppinut miten tulee toimia. Esimerkiksi luunmurtuman ensiapu, pyörtyneen ensiapu, henkinen ensiapu, kolaripaikalla toiminen etc. Toivoisinkin että jokainen kertaa omia ensiapu taitojaan ja voisi myös lasten kanssa rohkeasti harjoitella näitä.
Otettiimpa vanhempi kuva heti alkuun, Eräipanan taapero vuosilta. Tampereella Atalassa on luonnonsuojelu alue, Halimasjärvi. sen ympäri kulkee mukava pikku polku joka on vajaan 2km pitkä. Osan matkaa kulkee myös pitkospuut, mutta esteetön reitti ei ole. Alue on muodostunut kahdesta yhdistyneestä luonnonsuojelualueesta, joka on perustettu 1988.
Tämä paikka on meille todella tuttu ja rakas, vieressä kun asutaan. Ehkäpä tästä syystä on jäänyt ns.itsestään selvyytenä kirjoittamatta paikasta. mutta nytpä korjataan asia!
Kesän vihreys iskee hyvin!
Atalaan Tampereella pääsee melkoisen helposti julkisilla, keskustasta noin 12km ja on Itä-Tamperetta. Bussi nro 8. tulee lähimmäksi Halimasjärveä, pysäkki 5262 Ahkionkatu. Myös muut bussit jotka kulkevat Aitolahdentietä, ovat hyviä. Bussipysäkeiltä ei ole järvelle pitkää matkaa. Kuvassa näkyy sinisellä ympyrällä pysäkit ja Halimasjärvi oikealla. Saa hieman käsitystä reitistä järvelle 🙂 Jos saapuu omalla autolla, ei varsinaista pysäköinti aluetta ole, vaan pitää lähi katujen paikkoja katsella säädöksiä noudattaen.
Reitille järven ympäri pääsee suoraan uimarannalta, joka on järven etelä-osassa. Siellä on laituri josta voi pulahtamaan melko syvään veteen, joka on tummaa ja humuspitoista. Kyltti rannalla kertoo alueen luonnosta ja sen suojeltavista eläimistä, sekä kasveista. Metsä on osittain lehtomaista ja esimerkiksi myrkylliset näsiät viihtyvät täällä, kauniisti kukkien. Mutta osa metsää on puolestaan kangasmetsää. Aluella on puroja ja soistumaa, sekä yksi lähde. Lähdettä käytettiin joskus vedenotto paikkana, mutta nykyään tätä käyttöä ei ole. Valuma vesiä tulee niin Ollinojan alueelta kuin Halimasjärvenojalta sekä Petäjäsuolta. Nämä kuuluvat myös virkistysmetsä alueeseen joka on luonnonsuojelualueen ympärillä. Hyvät lenkkeily ja hiihto mahdollisuudet kulkevat aivan reitin kulmalla. Muunmuassa Kangasalle pääsee näitä reittejä hyödyntäen. Nyt tosin Ojalan/ Lamminrahkan asuinallueen rakennustyömaat saattavat sekoittaa reittejä. Kaarinanpolun Katajajärven laavullekkin on näitä polkuja kuljettu kätevästi, nyt olemme saaneet varoa tätä työmaata ja seurata tiedoite kylttejä.
Kierros kiertää koko matkan järven rantaa. Matka alkaa mukavasti pitkospuilla, lähtipä sitten myötä- tai vastapäivään. Kierroksen pääsee aloittamaan myös Kumpulan suunnasta tulevalta polulta tai valaistun lenkkipolun varresta järven länsi puolelta.
Hyväkuntoiset pitkospuut kulkevat järven ympärillä kosteimmilla kohdilla, keväällä saattaa usein tulvia jollin pitkokset ovat tarpeen!
Kaksi pikku siltaa ylittävät lasku kohtien virrat
Pitkospuita pitkin kävellessä huomaa hyvin, miten metsässä kasvaa runsaasti eri kasveja. vanhat puut ovat kiinnostavia eri kääpineen ja tikkojen hakkaaminen koloineen. Metsässä asuu myös hämärän ystävä, liito-orava! Me emme ole tosin vielä törmänneet näihin söpöläisiin. Pohjantikka on myös havaittu täällä ja sen puuhia olemme saaneet katsella kyllä. Kaakkurit ovat yksi alueen harvinaisuus. Halimasjärvessä on rakennettuna pesäsaareke kaakkureille ja nyt kuluvanakin kesänä siellä on ollut elämää. Vesilintuja poikkeaa tässä kiitettävästi ja kiikarit ovat hyvä lisä retkelle.
Tavikin viihtyy hyvin täällä
Kaakkuri matkalla saarekkeelleen
Kyytiläiselle sopiva kohde 🙂 Jestas kun aika kuluu nopeasti! Nyt Eräipana kiitää vauhdilla joka paikkaan!
Polkuja mutkittelee lähimaastossa runsaasti ja saattaa törmätä vaikka isoon siirtolohkareeseen.
Polkua jatkettaessa eteenpäin, tulee pieniä siltoja eteen, näissä tulvii keväisin toisinaan, kun laskuvedet kulkevat Halimasjäven läpi. Rantaviivaa Halimasjärvellä on 950m. Mato-ongella täältä voi saada hyvin tummia isojakin ahvenia! Mato-ongintaan tai pilkkimiseen ei tarvita erikseen lupaa.
Eräipana haluaa aina kulkea pitkoksilla edellä, koska on hyvin mahdollista bongata ensimmäisenä puukiipijä. Tästä meillä on myös aina pikku kilpailu, koska puukiipijä maastoutuu runkoon kovin hyvin. Puukiipijän äänikin on hyvin hento pikku siritys. Tässä linkissä hyvä ääninäyte: https://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/puukiipija
Kun kierrosta kiertelee, näkyy useita ihmisten tekemiä polkuja metsään. Pikku puro etenkin on kerännyt runsaasti kävijöitä, ja hienoja vaahtoisia pyörteitä laskeutuu kivikon läpi Kumpulan suunnasta.
Syksyllä Halimasjärvi loista usein satumaisesti!
Liikkuva vesi kiehtoo
Iso kallio on noin puolessavälissä reittiä ja sinne kulkee myös ihmisten muodostamia polkuja, karttaan merkitty näköalapiakkana. Siellä sietää olla hyvin varovainen, etenkin näiden pienten nopea jalkaisten seikkailijoiden kanssa! Kallion edessä on iso laituri jossa on mukava evästellä helposti! Laittomien tulipaikkojen aluetta myös, ja monesti saa keräillä lasinsiruja tai roskia juuri tältä kohdalta. Aikoinaan tässä on ollut mökki, ellen väärin muista niin metsänhoitajan. Historiaa kun alueella on ollut pitkään, muussakin käytössä ennen asutuksen saapumista lähelle. Nyt mökki on purettuna ja vain vähäisiä raunioita näkyvissä.
Kaasukeitin on ook. Mutta ne lukuisat luvattomat tulipaikat ei. Pikku eväät tekee helposti hommasta retken tunnun 😉
Kolme hyvää kylttiä. Yksi uimarannan aloitus kohdassa järven itäpuolella, toinen Kumpulasta tulevalta polulta ja kolmas valaistun lenkkipolun varresta järven länsipuolella.
Pikkulintuja on hyvin paljon metsissä ja vain äänen perusteella voidaan tunnistaa,kuka missäkin lauloi. Keväisin rupikonnat ovat toden teolla vallanneet rantojen alueita ja näitä soidinmenoja ei voi olla kuulematta! Eräipanasta toki on parasta lystiä koittaa laskea rupikonnien määrää ja ihmetellä niiden puuhia. siinä saakin sitten toimia opettajan roolissa ja kertoa mitä tässä tapahtuu. Vesimyyriä myös lymyilee täällä. Hauskoja bongauksia on ollut, kun vesimyyrä istuu kaatuneella puunrungolla nakertamassa vesiukasvin paksua juurta ja me saadaan katsella ruokailuhetkeä ihan muina miehinä.
Vesimyyrä oli hyvinkin keskittynyt
Rupikonnia on keväisin todella paljon, välillä koko järvi on yhtä kuohuntaa ja kurnutusta.
Paikka on suosittu lähellä asuvien ihmisten keskuudessa ja helppoutensa vuoksi suosittu. Myös tämä pieni uimaranta tekee varmasti osuuden asiaan. Mutta täällä mekin viihdymme hyvin usein ja etenkin kun linnut palaavat, on niiden puuhia hyvä katsella riittävän etäältä. Kaakkurien pesintä rauhan toivoisi pysyvän ja että alue pysyisi siistinä jatkossakin (myös vedeltään), vaikka uusi asuinalue tulee viereen. ❤
Vappu! Siinä yksi hyvä lisä syy lähteä herkku retkelle. Eräipana rakastaa kaikkea lehti-ja voitaikina sekä croissantti taikina aineksista valmistettua. Ei ole omena kauas puusta pudonnut! Itse olen pienestä asti himoinnut näitä taikinoita, niin suolaisessa kuin makeassa ruuan valmistuksessa.
Otettiinpa kohteeksi kangasalla sijaitseva Heramaanjärvi. Heramaanjärven lenkki kuuluu Kaarinanpolun retkeilyreitistöön, joka yhdistyy Birgitanpolkuun. Tästä saa siis halutessaan 60km lenkin! Kuva alla on otettu jyväskyläntieltä käännyttäessä Säynäjärventielle.
Perinteinen, epävakainen sää oli vallitseva ilmanala. Pukeutua tuli Eräipanan lämpimästi, mutta ei kuumasti. Joten kerrospukeutuminen oli hyvä asia. Laitettiin merinovillaiset pitkät kalsarit ja päälle ohuet puuvilla housut ja siihen kuorihousut päälle. Yläosaan merinovillainen pitkähihainen aluspaita ja päälle fleece takki ja siihen kuoritakki. Päähän kevyt pipo pikku hikoilijalle tänään. Mukana oli lämpöisempi merinovillainen pipo myös, koska tauolla voi tulla kylmä kun pää on märkä oletettavasti. Jalkaan kengät jotka kestäisi kuraa edes hieman ja niissä olisi syvät urat, kiipeämistä olisi edessä. Käsiin kevyet tumput ja mukaan sormikkaat.
Edellisenä iltapäivänä olimme käyneet myös Heramaanjärven rannalla ja silloin kokkailtiin kaasulla pinaattilättyjä täytteineen ja ei kierretty koko lenkkiä. Öljyä tarvitsee kunnolla näiden lättyjen kanssa, kuvasta näköjään uupuu nimittäin öljypullo 😉
21
Nyt jätettiin auto Säynäjärventien ja uudentalontien kupeessa olevaan isohkoon levennykseen. Polku kierrokselle / järvelle lähtee Säynäjärventien ja Heramaanjärventien risteyksestä. Siinä kohdassa on heikko mahdollisuus jättää autoa, jotta ei tuki kulkua Heramaantien liikenteelle.(maastoliikennelaki 2 luku 4 §) Siitä onkin puomissa myös muistutus tästä.Punaisissa palloissa oikea ylin on auto, vasen ylhäällä polun aloitus jossa kyltit, alin pallo koht ajosta lähdimme nyt ylhäältä katsoen vasemmalle. Sovellus kuvassa on karttaselain.
Liikkeelle lähtö tälle lenkille on selvästi osoitettu. Me lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään, eli suunnaksi kyltiltä Heramaanjärvi 1km. Siniset merkinnät puissa olivat tiuhaan merkattu ja sinänsä reitti oli selvä. Kulkiessa järvelle oli matkalla myös pieni oja jonka yli kulki silta (pari lankkua). Siinä kiinnostavaa oli leikkiä ”kolme pukkia sillalla”, satu on jäänyt Eräipanan mieleen ja hänestä on kiva leikkiä että sillan alla on peikko ja hän saa jakaa puheenvuorot joka pukille 🙂 Järven rantaan kulku on helpohkoa polkua, ei suuria nousuja. Vaellussauva oli nyt oleellinen osa Eräipana matkaa,kuraa/ metson kakkaa sillä oli hyvä kaivaa tai nojailla tyylikkäästi lepohetkillään. Pari pyytäkin nähtiin eilen täällä (ja niiden kakkaa myös 😀 ) Niillä main siniset merkinnät menee hieman soisevaan maastoon ja vieressä kulkee selkeä polku kuivemmalla maalla.
Mahtuisikohan peikko olemaan tuolla alla?
Myös matemaattiset plus ja miinus laskut kepeillä on Eräipanasta hyvää puuhaa. Välillä keskellä polkuakin….
Saavuttuamme Heramaanjärvelle pidettiin juomatauko ja tehtiin suunnitelma. Kierretään noin puoleenväliin lenkkiä ja kokkaillaan sopivassa, tuulettomassa kohdassa. Tästä sanottakoon, että järven rannassa on parikin LAITONTA tulipaikkaa (toinen härskisti kieltomerkin vieressä.. Tulta EI saa tehdä omine nokkinneen mihin tahansa, kaiken lisäksi tämä on luonnonsuojelualuetta. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Suora lainaus. Ympäristöministeriö, Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä,Pekka Tuunanen,Markus Tarasti,Anne Rautiainen (toim.)Avotulenteko on sallittu rikoslain (4luku 5§) nojalla pakkotilassa. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi jäihin pudonnutta lämpimänä pidettäessä.
Muutenkin muistettava retkeillessä vastuullisuus jättämästään jäljestä esim. ei roskata ja suositaan valmista polkua, ei revitä kasveja. Retkikeitintä voi käyttää, meillä mukana kaasukeitin.
Lähdettiin Kaarinanpolun suuntaan ja vastapäivään siis. Tässä polku kulkee hienosti meidän vasemmalla puolella, todella kirkaan järven rannalla. Oli mahtavaa nähdä järven pohjaa todella hyvin ja tätä Eräipanakin ihmetteli, koitti bongailla kaloja. Tämän erämaajärven pinta-ala on 20,6 ha joten kyllä sinne kalojakin mahtuu. Kalastonhoitomaksulla kalastaminen onnistuu täällä (18-64v), mato-ongintaan tai pilkkimiseen kalastonhoitoimaksua ei tarvita. Myös sukeltajat ovat viehättyneet järvestä, juurikin tämän kirkkauden vuoksi. Heramaanjärvi on 2016 liitetty metso-ohjelman mukaan suojelukohteeksi Lihasulan säätiön kautta.
Matka jatkui Eräipanan juostessa ja taistellessa näkymättömiä ninjoja vastaa. Välillä hän kokeili, osuuko kepillä kuinka hyvin isin heittämään käpyyn. Välillä saatiin lumisadetta niskaan pikku kuurona ja pian taas paistoi aurinko, tuuli oli onneksi heikkoa.
Metsän puolelle siirryttäessä tuuleminen loppui kokonaan. Polku lähti kohti ylämäkeä ja se oli lopussa melko jyrkkä. Isojen kivien kohdalla Eräipana halusi ehdottomasti pysähtyä tutkimaan, olisiko koloissa eläimiä? Ei ollut. Metsä oli pääsääsntöisesti havupuu painotteista ja tuoksui auringossa aivan ihanalta! Kalliolta oli hienoa ihastella näkymää järvelle ja aurinko tuntui nyt suosivan meitä. Taskussa helposti saatavilla oleet ”energipommi rusisnat = tavalliset rusinat) olivat olleet hyvänä lisävirtana kulkiessa Eräipanalle. Nyt kuitenkin alkoi nälkä hiukomaan ja etenkin jälkiruoka kiinnosti pienintä ulkoilijaa. Eli ruokailuun sopivasti, yksi metson kakka kuvakin tämän kuvasarjan loppuun 😉
Otettiin hyvä kohta polun sivusta, johon ei tuuli kävisi. Kokkailu tarvikkeet omista pusseistaan esiin ja roskapussi & muut tarvikkeet helposti ulottuville. Isi touhusi Eräipana kanssa sillä välin kun minä laittelin keittimelle pikaruuan; nakit ja muusi. Valmis perunamuusi jauhe on kätevä nopeutensa ansiosta, sinne suolaa ja voita sekaan, aikuisten makuun voi olla vaikka villivihannekset siellä joukossa pehmenemässä. Kun muusi oli valmis laitettiin nakit pannulle jossa oli öljyä. Ruoka valmis! Lisukkeena oli mukana minitomaatteja.
Jälkiruoka valmistui samassa kattilassa missä oli muusi tehty, huljautus vedellä, pyyhkiminen talouspaperilla, paperi roskapussiin ja öljy kattilaan kuumenenmaan. Kuumaan öljyyn laitettiin kaupan croissantti purkista taikinaa, jota oli kohtuullisen helppo näpertää kiepauttamalla ympyräiseksi. Itse otin kolmion ja rullasin sen croissantti muotoon, veitsellä poikki keskeltä ja siitä sai sormen kätevästi läpi ja melkein munkin muotoiseksi. Rasvassa ne paistuivatkin nopeasti! sitten kiepautus sokerissa (varovasti,koska öljyinen ”munkki” on kuuma!)
Ja kaiken kruunaa tietysti jäätelö! Neljä jäätelöpuikkoa mahtu ruokatermokseen ja olivat siellä reilun kaksi tuntia. Kunnolla ei ehtinyt kotoa lähdettäessä pakastamaan ruokatermosta ihan kylmäksi,se auttaa tuotteen kylmänä pysymiseen. Kuuma munkki. kylmä jäätelö ja vielä valmis kermavaahto. Taattu rasva-sokeri ähky. Siinä syötiin kaikessa rauhassa jälkkärit ja juomana oli mehua, joka oli jauhe mikä sekoitetaan veteen.
Matka jatkui ruokailun jälkeen kaarinanpolku kylttien mukaisesti. Päädyimmekin tielle (Jotostie) josta lähtee polku myös kohti Lihasulaa. Jatkoimme tietä oikealle Kaarinanpolku kylttien suuntaan, tässä oli myös kyltti luonnonsuojelu alueesta hyvänä muistutuksena. Myös Lihasulan yhdistyksen mökki ohitettiin joka on järven rannassa. Kaarinanpolku jatkuu viitoitettuna järven ympäri, eikä kulje järven rantaa pitkin tämän osuuden jälkeen. Maasto on aluksi lähes mäntymetsää ja muuttuu kuusikoksi myös. Hyvää polkua hyppiä ja pullistella, ainakin Eräipanasta.
Loppuosuudella ylitettiin myös Heramaanoja joka oli kurainen, mutta onneksi pikku pitkokset kulki yli hyvin. Eräipanasta toki kura on parasta ikinä ja pikku taistelu oli, saako kuraan mennä hyppimään. Eli, ei se Eräipanakaan aina ole helpoin henkilö omine tahtoineen reissussa.
Iso nousun kipuaminen edessä ja juomatauko! Aurinko paistoi jälleen ja Eräipanalla alkoi jalka painaa. Joinakin päivinä saattaa vain väsyttää, vaikka intoa lapsella riittäisi. Hyvä muistaa pitää silloin taukoja ja keskittyä johkin ihan muuhun. Voidaan vaikka katsella puhelimen kartta sovelluksista missä ollaan ja mitä kasveja,lintujen ääniä tai tuoksuja on nyt.
Aivan polun lopulla tulee varoitus kyltti, joka on ihan aiheestaä. Hyvin jyrkkä laskeutuminen edessä. Tässä sai olla rämäpää ipanakin tarkkana,koska maa oli hyvin liukas saten jälkeen. Matkan lopussa tie alkoi näkyä ja pullahdettiin lähelle autoa polulta, ei siis kohtaan josta lähdettiin kylttien mukaan, vaan hieman aijemmin. Tästä näytti moni muukin kulkeneen, näin saatiin ympyrä aikaan 🙂 Polku olisi muuten jatkanut Heramaanjärven rantaan, josta olisi tultu samaa lähtöreittiä autolle. Pituutta reitille tuli oman kelloni mukaan 4,97km. Tässä toki voi olla pieni heitto, leikkien ja reitin tutkimisen kanssa tullen.
Oikein mukava kohde päivän luonto seikkailulle!
Nyt on meillä takapiha telttailut tovin arjessa tauolla…tuo piha on yksi iso kurakenttä ja lähellä uuden asuin alueen rakennustyöt. Valtatien viereltä on metsää kaadettu runsaasti ja meluvalleja ei ole. Myös lumi ei ole pehmentämässä ääntä ja tämä meteli tulee läpi korvatulppien. Saa nähdä pystyykö itse enään nukkumaan ulkona kotonaan! (kiukku hymiö tähän jos sellaisen saisi). Mutta muuten täällä nautitaan keväästä ja sen mahdollistamista asioista!
Huhtikuinen lauantai 10.4.2021 ja säätiedote luvannut niin sanotun perus suomalaista kevättä. Ei voinut olla varma, sataako, vaiko paistaako tai jos sataa niin mitä taivaalta tulee. Olimme kuitenkin päätetty lähteä retkelle paikkaan, jossa itse olen käynyt kävellen viime vuoden puolella. Joskus nuorempana melomassa täällä tuli käytyä ns.edellisessä elämässä.
Kuru, joka kuuluu Ylöjärveen on todella hyvää retkeily seutua. Tämän kertainen kohde olisi Kuttuniskan lenkki, jolla pituutta noin 3km. Sen jaksaisi Eräipanakin hyvin kävellä, lapsen tahdilla. Laavu olisi myös tämän ympyrä reitin varrella.
Pukeutuminen oli nyt sellaista, että napattiin vähän vaihto vaatetta mukaan, kuten kurahanskat ja kevyempi pipo sekä sukat. Housuiksi valikoitui ohuella vuorella varustetut housut jotka käsitelty vahalla. Alle tavalliset college housut. Yläosaan puuvilla T-paita, fleece takki ja päälle kalvotakki. Päähän ohuehko kaksi kerroksinen pipo koska ulkona tuuli kuitenkin. Tavalliset kevyemmät vuorelliset toppahanskat, jotka nekin vahattu. Pitkä varrelliset kengät joissa kumipäällinen, syvät urat pohjissa ja lämmin ohut vuori.
Autossa jälleen Eräipana kuunteli äänikirjoja ja äiti & isi osaavat sangen hyvin muutaman Miinan ja Manun ulkoa 😀 Autossa ajellessa pysähdyttiin nappaamaan eväs banaanit ja jätskit. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, mutta välipala pitää mielen virkeänä.
Osoite millä parkkipaikalle löytää on Karjulantie 369, 34300 Ylöjärvi. Tampereelta tultaessa matkan varrelle osuu kivasti myös Muroleen kanava, jossa on mukava kesäkahvila, vene paikkoja ja tapahtumia (tosin nyt korona varmasti vaikuttaa asiaan). https://muroleenkesakahvila.fi/
Mutkikkaalla tiellä Eräipana huuteli iloisena että vauhtia alamäkiin, kutittaa vatsanpohjasta, kun taas isi oli yökätä. Tässä yksi syy miksi viihdyn ratin takana, itse voin mutkikkailla teillä pahoin helposti, ratissa en 🙂 Pelloilla vaani kauriita, peuroja, kurkia, joutsenia ja muutama hanhikin näytti olevan liikkeellä. Parkkipaikka on helposti havaittavissa ihan tien vieressä ja sillan kupeessa. Sinen P merkki on helppo huomata, vaikka ihasteli koskea patoineen.
Tien viereen näkyy kyltti hyvin aukealla
Parkkipaikan kohta on helppo huomata silta ylittäessä. Tässä ollaan matakalla parkkipaikalta polun lähtö pisteelle joka vasemmalla.
Info taulu jota voisi hieman ajantasaistaa
Eräipanalle ulkovaatteet päälle peräkontissa, reput selkään ja ajotielle! Reitti lähtee kuohuvan padon vierestä ylöspäin, parkkipaikalta katsottuna ajotien toiselta puolelta. Kyltit opastavat hyvin reitille ja tämähän kuuluu myös Pirkan taipaleeseen.
Alussa toki oli pakko ihastella patoa ja jo se sai Eräipanan liekkeihin! Hieman jo tässä kuumotti lapsen kanssa ja sai olla kainalo-otteessa. Mutta, matka jatkui leppoisasti hyvin merkattua reittiä pitkin. Sini-punaisten viivojen bongaus puista kiinnosti, tällä uudella reitillä Eräipanaa paljon. Metsä oli täynnä miekkoja, tutkimusmatkailijan sauvoja, jääpuikkoja, maahisten jälkiä, joen pyörteitä, kiinnostavia kiviä, jänniä vanhoja puita… Eipä tarvinnut todellakaan antaa lapselle mitään virikkeitä, vaikka luuppikin oli taskussa.
Sano juusto, tai nakki tai…
Jep,sinne siis!
Hyvät merkinnät reitin varrella
Ja hieman pienempääkin ylitettävää on reitillä
Virtaava vesi on hypnoottista katseltavaa ja kuunneltavaa
Virtaavaa jokea jaksaa vaan ihailla
Reitin ensimmäinen joen ylitys oli kieltämättä hieman vauhkolle äidille pelottavaa. Ei itseni, vaan villin Eräipana puolesta, joka oli jo toinen jalka lähtökuopassa menossa. Käytiin hyvin toimintaohjeet läpi ennen sillalle astumista. Tarkasti kerrottiin silmiin katsoen, rauhallisesti, että ”lankut ovat liukkaat varmasti, alla on joki jossa on kylmää vettä, joka kuljettaa mukanaan. Joki vie sille isolle padolle jota katseltiin ja missä on melojillekkin SEIS kyltti hyvissä ajoin. Nyt pitää antaa äidin ja isin pitää kiinni, ei riuhdota. Muuten joudutaan palaamaan tylsälle autolle ja herkut jää syömättä.” Taktiikka toimi hyvin joen ylityksessä ja huokaisin helpotuksesta. Hurjan kaunis pieni silta ja niin oli maisemakin.
Ensimmäinen silta,hieman jännitti
Kohti ensimmäistä siltaa ja pohdittiin miten virta on kova!
Ensimmäisen sillan jälkeen oli polulla vettä paljon! Lenkkareilla olisi saanut tehdä melko hyppyjä jos olisi halunnut jatkaa matkaa. Eräät vastaan tulijat olivatkin palanneet tästä syystä. Loikittiin eräipanaa nostaen vähä vesisimmistä kohdista. Pätkä oli noin 4m ja sitten polku oli jälleen helppoa kulkea. Vanha metsä kutsui pysähtymään ja ihmettelemään puissa olevaa kolojen määriä, virtaavaa jokea, eri kääpiä ja mikä parasta isoa kaatunutta mäntyä. Puun rungolla oli hauskaa kokeilla tasapainoilua ja tästä ei olisi Eräipana ihan helpolla lähtenyt.
Matka jatkui ja hieman piti kiertää metsäaukean puolelle koska polku oli joen vallassa. Mutta, tästä oli muutkin kulkeneet ja reitti oli hyvä. Polku kulkee koko matkan joen vartta, eli eksymistä ei kannata pelätä, seuraa jokea.
Tasapaino harjoitukset koukutti
Melojille parkkipaikkaa
Ensimmäisen sillan ylityksen jälkeen piti hieman pomppia
Mutta korkeavartisilla kengillä pomppiminen metsän puolella onnistui
Välillä joki oli melko seesteisen näköinen
Puissa oli paljon elämää
Pian esiin pilkisti auringossa laavu! wau mikä paikka, kosken äärellä ja hyvät puitteet. Kuraa toki on nyt joka puolella ja laavun edusta oli sulanut nuotion vuoksi kuraiseksi. Mutta kura kuuluu kevääseen, siinä missä telkkäkin kosken pyörteissä surffaamassa. Tosin itse en tiedä pystyisinkö nukkumaan tässä, ääni koskesta oli sen verran kova.
Siellä laavu jo siintääkin!
Laavulla oli hyvin puita puuliiterissä + sahat ja kirves. PuuCee löytyi myös. Alettiin heti ruuan valmistukseen, mutta rauhallisin mielin nauttien auringosta. Eräipana toimi klapi lähettiläänä. Isi pilkkoi puuvajalla hieman pienemmäksi klapeja ja Eräipana toi ne luokseni laavulle. Laavulla hän sai sitten itse veistellä kiehisiä puukollaan + väsätä vaahtokarkki tikkuja muille, kun äiti silppusi sytykettä. (Huom tarkka valvonta puukon kanssa!) Plasmasytyttimellä sitten Eräipana sai sytytellä omia pikku tikkujaan ja heitellä äidin tikkujen sekaan. (Ja myös tämän kanssa tarkkana! Ei ole mikään lasten lelu) Näin olikin kohta tuli valmiina. Ja yhtä oikeaa tapaahan ei ole sytyttää nuotiota. Pääasia että ilma kiertää ja on kuivaa sytykettä & erikokoista puuta millä tuli saadaan alkuun helpoiten. Itse pidän edelleen parhaana tuohta & kiehisiä, tuohirulla jonka sisässä on esim katajaniiniä on huippu. Pahin on sanomalehti, palaa nopeasti ja tuhkaa tulee, mutta joku tästäkin tykkää sytykkeenä.
Sijainti on kyllä melkoisen hieno!
Veistellään ensin hieman muille vaahtokarkki tikkuja
Sitten käristellään tuohen paloja nuotioon
Pikkuisen lumessa möyrimistä väliin
Vähän lepoa
Ja puuliiteri,olkaa hyvät
Sekä PuuCee
Koski se kuohuaa lujalla vauhdilla edessä!
Ruokana oli Eräipana herkku lemppari nuudelia..jep, halvat herkut hänellä. Äidille ja isille oli minigrip pussissa ollut ennalistumassa kuivattua toniokalaa ja herne,maissi,paparika sekoitusta. Ne olivatkin pehmenneet todellakin jo kokonaan. Kuivat aineet pussiin,kuumaa vettä, tiiviisti kiinni ja suu rullataan. Sitten toisen minigrip pussin sisään varmuudeksi. Eräipana sai nuudelinsa ja lisukkeena kurkkua sekä nakkeja. Nyt sopi laittaa hetkeksi silmät kiinni ja nauttia auringosta, Eräipanakin kiltisti paikoillaan. Samalla kiehui vesi jo kahviinkin. Jälkiruokana oli varmuuden vuoksi suklaata Eräipanalle. Äidin ”5 min digestivemutakakku” ei välttämättä uppoaisi. Olinkin oikeassa sen suhteen, näytti kuulemma liikaa kakalta. Äiti ja isi sanoi puolestaan että ihan ok.retkijälkkäri ja ruokatermarissa jos olisi vaikka jätskiä seuraksi..hmm
Vedet tulille
Nuudeli-tonnikala-herne,maissi,paprika mössöä
Hyvin oli tekeytynyt kuvatut ainekset matkalla
Isi auttaa,kun lautanen kiukuttelee
5min Digestivemutakakkua?
kuivat aineet jotka säilyy kesälläkin hyvin eikä sula+ vahvaa kahvia
Sekoiteltu mönjä
Pannulle j atodettu että jaetaan kahtia lastalla, helpompi käsitellä
Käännettynä ja hmm kauniina 😀
Ruokailujen jälkeen Eräipana halusi kieritellä viimeisistä lumista lumipalloja ja tutkia koskea. koski tutkimusta rajattiin tiukasti ja siitähän menee hernepussit nenään. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti kun jälleen huomautettiin virran voimakkuudesta, heitettiin rannalla ollut kepin pätkä virtaukseen mihin se pian katosi. Puolestaan telkän koski surffailua oli kiva katsella ja heitellä pikku lumipalloja pieneen kuuseen katsoen kuka osuu parhaiten latvaan.
Hyvät pallot saatiin vielä aikaan
Laavulla opasteet
Infoa sijainnista hädässä. Muista puhelimeen 112 sovellus!
Tiedä minne menet
Ja olin minäkin siellä
Sekä surffaava telkkä koiras
Ja sitten matka jatkui hyvällä polulla. Nyt oli energiaa ja Eräipana olikin karhu joka jahtasi meitä. Mutta pysähdys tapahtui kun hän huomasi puusta pudonneen linnunpesän, sen katselemisessa oli paljon kiinnostavaa ja sai kertoa miten ja millä linnut pesiään rakentavat. Välillä taas juostiin puolestaan isi karhua karkuun, kas äiti karhuilla olikin super voimia joilla se sai etä lamaannutettua karhun. Tätä se olikin sitten seuraavalle sillalle asti, jossa jälleen käytiin ”silta säännöt” läpi. Sillan ylitys meni jälleen hyvin ja todettiin että voidaan toistenkin ylittää näin pieniä siltoja, läpyt sille!
Kuivaa polku aoli edessä kun lähdimme laavulta
Linnun pesä kiinnosti toki ja mistä linnut pesiään rakentavat
Näkyviin tulikauempana toinen silta, sitä kohden siis!
Hyvät opasteet näkyivät kaukaa
Ja sillan ylitys olisi edessä
Jälleen oli jännitystä edessä!
Mutta hyvin se meni. Koska sillasta suoriduttiin hienosti sääntöjen mukaan, oli sopimus että voidaan tulla uudelleen.
Kaunis silta ja mahtava vesi ❤
Takaisin paluu oli myös joen vartta kulkien. Tällä puolella maasto oli kallioisempaa kulkea ja syväuraiset kengät olivat hyvä valinta. Lapsen energian määrä on melkoinen, välillä pysähdyttiin vesi tauolle ja matka jatkui, toisinaan hörpättiin myös mehua ja otettiin pähkinöitä. Eräipanan pissa tauot kuuluivat toki asiaan matkan varrella.
Huomattiin kohta että ollaan jo palaamassa tutulle reitille, ensimmäinen silta näkyi edessä. Huomattiinkin että joen varrella oli myös kulkenut majavia, syönti jälkeä löytyi ja mahtava hämähäkki (Tuohinopsakki) viimeisessä kuvassa sarjassa. Eli tähänkin jämähdettiin, mutta mikäs siinä kun ei ollut kiire ja välipalaakin oli repussa. Välipalapatukat on näppäriä ja niitäkin voi itse helposti valmistellä halutessaan.
Ja matka jatkuu!
Hetken oli hieman harmaampaa ja katseltiin laavua joka oli nyt toisella puolellla
Jääpuikot ihastuttivat kovasti, selvästi menninkäisten taistelu välinetä Eräipanasta
Kolopuita riitti runsaasti
Ja aurinko palasi jälleen!
Kas,majavan hommia!
Melkoiset hampaat saa oll atähän hommaan
Ja kun oikein tarkkaan katsoo…
Löytyy mahtava tuohinopsakki!
Pian olikin saavutettu kyltti, joka varoitta tulevasta padosta ja käskee melojia rantautumaan. Vielä katseltiin hieman patoa ja sujahdettiin autolle, tien toiselle puolelle. Kurainen poika takakonttiin ja ulkovaatteet kestokassiin. Sitten pikainen ”oliko kivaa” kierros ja todettiin että oli! Juuri lähtiessä taivaalta alkoikin sataa valtavia räntä rättejä. Matka meni jällee kauriita varoen ja samalla kuunnelle sujuvasti..Miinaa ja Manua. Eräipana samalla pohti uimataito asiaa, koska satu kertoi uimakoulusta. Niin, tärkeää kun lähtee kesällä melomaankin retkille! 😉
Tätä kylttiä kannattaa uskoa
Aijemmin jo asiasta varoiteltiin
Koska pato oli edessä
Veden voimaa!
Kevät tuo tullessaan uusia juttuja ja toivon mukaan iloa kaikille lähteä ulos! Ei tarvita hifistelyjä ja lähi ympäristöön kannattaa tutustua. Keväällä parasta on meillä lintujen bongailu, halpaa lystiä ja samalla hyvää oppia lajeista, sangen koukuttavaa 😉
Kangasalla on kolme helposti saavutettavaa luolaa; Mäyrävuori josta täällä onkin jo oma juttunsa ja sitten nämä kaksi jotka nyt ympätään yhteen tekstiin. Nämä kaksi sopivatkin profiileiltaan paremmin yhteen.
ALOITETAAN LEMPOKALLION LUOLASTA:
Mitä luola pitääkään sisällään, muuta kuin maagista tunnelmaa ja pari spray purkkia.
Lempokallion nimi on toisinaan mainittu myös Lempokallion luolana. Harmaa päivä, lunta ripsutteli verkkaisesti. väsymystä riitti ja kaikille päiväunetkin teki hyvää. Eräipanalla mieli teki leikimään tutkimusmatkailijaa päivän edetessä. Illan keskustelu Kolumbuksesta oli jäänyt mieleen. Ajateltiinkin sitten että otetaan lähikohde, jossa olisi hieman seikkailun tuntua ja jännitystä.
Luolat! Miten loistavia luonnon muodostelmia, etenkin jos kärsii hiema klaustrofobiasta. Mutta, pelkojaan voi koittaa voittaa ja oppia niistä pois! Lähdimme siis kohti Kangasalaa ja Lempokallion luolaa. Eräipana varusti itselleen lämpöiset talvivaatteet, koska nyt ei olisi hikipäässä juoksu retki ja ajomatka olisi lyhyt (ei siis autossa hikoiluja).
Luolalle lähtö päivänä oli vielä lunta maassa paljon! Tien varteen olisi ollut liian vaarallista pysäköidä hetkeksi. Siksipä pysäköinti tapahtui tällä kertaa Treeline retkeilyvaruste liikkeen isolle parkkipaikalle. siinä on toki riskinä päätyä ostoksille, tuonne ulkoilijan karkkikauppaan & napata hyvä erikoiskahvi leivoksen kera. Mutta, parkkipaikalta olikin sopiva kävelymatka luolalle,noin 1,05 km suuntaansa, hyvää kävelytietä pitkin. Siinä sai sopivasti ulkoilua ja liikettä omiinkin kinttuihin.
Kävelytieltä kulki polku pikku metsään, jossa näkyi kallio. Sinne siis!
Kävelytieltä kaartui metsään pikku polku joka oli lumisessa maastossa helppo huomata. Muitakin tutkimusmatkailijoita + koiran ulkoiluttajia oli siis täällä käynyt. Iso kivi joka oli luolastoa, näkyikin tielle kun tarkkaan katsoi. Suunnattiin siis tulle kiven möhkäleelle ja sai olla hyvin varovainen, jotta jalkojen alla olisi kiveä eikä koloa. Tästä syystä oli parempi että äiti kulki edellä ja huomasi jos lumen alla olikin iso kolo. Eräipana hihkui riemusta kun sai kiipeillä turvallisemmissa kohdissa ja tähystellä laivansa kannelta. Välillä laiva ajautui suuriin pyörteisiin jotka veivät planeetan sisuksiin, jossa puolestaan oli laavavirtoja. Näissä laavavirroissa kuitenkin meidän alus kulki sangen jouhevasti 😀
Luolan suulle johti myös polku ja helpoin sinne oli päästä kiven taka kautta, ei joutuisi hyppimään lumisilla kivillä niin paljoa.
Luolan suu oli todella kutsuva…ainakin Eräipanan mielestä, joka oli säntäämässä luolaan heti ja ilman otsalamppuaan (Kuvassa näkyy luolan suu aukko jonne matka johti) . Isi sai jäädä ulkopuolelle kun ahtaanpaikan kammoinen äiti mönki luolaan ensin ja kun reitti oli selvä niin Eräipana perässä.
Luolassa oli oikeastaan aika levollista. Koitin miettiä että luola on ollut tässä iät ajat ja luolan suulle ei ole pitkää matkaa, hengitellä rauhallisesti. Luolassa tuoksui kostea maa ja kivet kimmelsivät kauniisti valossa. Eräipana oli todella haltioissaan ”uudesta mantereesta”. Luolaan olisi pitänyt jäädä leikkimään, mutta ei ihan koko päivää kuitenkaan siellä uumenissa vietetty. Maahisia, peikkoja tai muita pirulaisia ei nyt näkynyt, liekö meidän ostalamppujen valo pelottanut ne pois. Meillä isi odotteli ulkopuolella ja se onkin itselleni yksi turvallisen tunteen luoja, joku tietää missä ollaan. Sama pätee retkeilyssäkin, hyvä ilmoittaa aikeistaan ja aikatauluistaan.
Pois lähtiessä pari muutakin aikuista saapui katsomaan tätä helppoa kohdetta, jossa sai mielikuvituksen hyvin käyntiin ja vaihtelua arkeen!
Tämän tielle näkyvän järkäleen luokse kun suuntaa, ei eksy luolan löytämisessä.
OHTOLAN PIRUNKALLION LUOLA
Olisiko täällä jotain maahisen meininkiä?
Kevät oli alkanut tehdä kunnolla tuloaan, kun maaliskuu oli puolessa välissä. Kuraa, loskaa, tien pölyjä… Ikkunoiden likaisuus ahdisti, nyt tarvittiin jotain kivaa aurinkoiseen päivään! Kysyttiimpä Eräipanalta, olisiko toiveita? ”No siis tietenkin vosi seikkailla” Oli vastaus. Yksi tunnetuista Kangasalan luolista oli tutkimatta, joten tässä olis hyvä ajatus! Samalla voisi piipahtaa Vehoniemen harjun luontopolulla Roineen maisemissa ja ottaa omat caffet termariin. Korona aika ja meidän riskiryhmäläisyys on tehnyt varovaiseksi ja myös että tahdomme tavata läheistä sairaalassa.
Napattiin sellaiset vaatteet päälle jotka kestävät hinkkaantumista, kuraa ja kosteutta. tässä jälleen vaatteiden vahaukselle kiitosta. Meidän super vilkas Peto koirakin lähti mukaan intoa täynnä!
Auto suunnattiin kohti Kaarina Maununtyttären tietä ja karttaa katsellessa olisi kohteen lähellä mahdollista jättää auto pienemmän tien varteen. Karttaohjelmien, kuten maastokartat ja karttaseilain tutkiminen on hyödyllistä. Karttojen vertailussa oli helppo kohdentaa luolan sijainti, ja tienpätkät mihin auton voisi mahdollisesti jättää. Lumien sulaminen on helpottanut nyt osittain asiaa. Ajeltiin Laaksolan ratsutilan ohi tultaessa Kangasalan suunnalta tielle, matka ei ollut kovinkaan pitkä kun navigaattori näytti kohteen lähestyvän. Juuri ennen tuota pikkuista metsä kaistaletta tien oikealla puolella oli leveä peltotien pätkä. Siihen jätimme auton, niin että ohi mahtuisi hyvin jos pellolle oli kulkua. Alla kuvassa harmaa pallo on luolan sijainti.
Eräipana hillui puolestaan alku matkan laulaen jotakin omaa hevi biisiään, mutta sammui kuitenkin tasaisessa auton hurinassa ja pedon kuorsatessa takaboxissa. Pysähdyttyämme alkoikin sitten jälleen super vauhti! Sanoin vain että luola on tuolla mäen nyppylän kohdilla ja kun vapaus turvavöistä koitti, olikin hän jo juoksemassa sinne. Eli perään!
Iso kuusi on hyvä tunniste luolalle
Tämä luola oli myös aivan tien vieressä ja myös helppo löytää. Pieni metsikkö teiden ja pellon välissä, kiipeäminen kalliolle jonka päällä kasvaa suuri kuusi. Luolan suuaukko oli melko pienen näköinen kun sen havaitsi kauemapaa, huh, nousi jälleen pieni ahdistus. Luolan suu oli siis tuon suuren kuusen alapuolella. Melko selkeä polkukin näkyi johtavan luolalle.
Eräipana juoksi riemuissaan jälleen, ja Peto hihnassa hyvää vauhtia etunenässä. Matkalla toki löytyi tuikitärkeä vaellus-sauva, sellainen pitää olla aina matkassa mukana. Tosin kun Peto on lähituntumassa, saattaa syntyä taistelu; kumpi löysi kepin ensin.
Otsalamppu jälleen äidin päähän ja sukellus luolaan. Laskeutumista oli nyt aika paljon ja jää hieman hankaloitti menoa kivien päällä. Eli aikuinen edellä kannattaa mennä lasten kanssa, sen verran haasteellinen on laskeutuminen. Kostetaa oli myös, koska osa jäästä toki suli näin kevään vuoksi. Kun äiti pääsi pohjalle sai eräipana luvan laskeutua ja äiti ottaa vastaan. Eräipana oli halunnut oma plasmasytyttimensä mukaan luolaan, koska siinähän on lamppu toisessa päässä. Ensimmäisessä kuvassa alapuolella näkyy pudotus luolaan pohjalle.
Tämä luola se olikin ihan kunnon luola! Jälleen mahtavia kivien hohteita, joita ei kameraan saa kunnolla ikuistettua. Luolassa oli paljon vierailijoita käynyt ja ilmeisimmin joku hurja jatkanut ryömien pidemmälle ahtaan oloiseen tunneliin. Eräipana innostui kaivamaan vaellus-sauvallaan maata, ehkä siellä olisi dinosauruksen luita! Geokätkö purkkikin löytyi samalla. Eräipana bongasi hurjaakin hurjemman alkukantaisen eliön, kastemadon luikertelemassa kallion seinää alaspäin. Nyt muodostu ongelmaksi että pois ei haluttu lähteä. Sovittiin että haetaan yhdessä isi luolan ulkopuolelta, ja ipana saa sitten mennä uudelleen luolaan näyttämään paikkoja isille. Jälleen turvallisuus seikka.
Nyt oli isikin ihmeissään hienosta kunnon luolasta!
Tässä suora lainaus Kangasalan sanomista 15.6.2019 / Krisita Kaitasuo; Luolatutkija Tuomo Kesäläinen on valinnut Valkeakoskentien varressa Ohtolassa sijaitsevan Pirunkallion luolan yhdeksi Suomen 20 kiinnostavimmasta luolasta. 13 metrisessä, lohkareista muodostuneessa luolassa on tehty suomalaisen maantieteen ja geologian historiaa. Puolimetrinen savikerros on muodostunut lattialle luolan ollessa Anculysjärven vesien peitossa jääkauden aikaan yli 9 000 vuotta sitten.
Äiti mönkii hyvin kolosta pihalle!
Mahtavan luola kokemuksen jälkeen, kuraisina suunnattiin herkuille Vehoniemelle suunnitellusti. Ajeltiin Kaivannon kanavan yli ja puhuttiin että nyt Eräipanakin voisi jo valvoa niin myöhään että pääsisi kuorrestamaan. Siitäkös hän innostui ja nyt odotetaan sitäkin hetkeä!
Pieni EA-pakkaus on hyvä käden ulottuvilla, esim avaava astmalääke tai lamppukin näköjään 🙂
Vehoniemen luontopolku on mukavan lyhyt, mutta korkeuserojen vuoksi haasteellinen. Itseasiassa meille kävi nyt niin että ei kierretty koko kierrosta, vaan pysyttiin Roineen puolella auringoss aj rannassa ihmettelemässä puikkoontunutta jäätä. Tässä oli oiva tilaisuus jälleen kerrata Eräipanalle jääturvallisuutta ja miten puikkoontunut jää rikkoontuu.
Kahvit ja suolakeksit maistui paremmin kuin hyvin ja pikku pähkinöitä kului banaanin ohessa. Auringossa ulkoilu helposti tekee hyvää, ei suorituspaineita vaan keskittymistä lapseen ja mieheen sekä toki petoon joka jyysti osaa innolla. Vaikka kamera kulkee mukana, ei se ole rasite tai ”pakko ottaa kuvia” varten. Itselleni se toimii muistina ja luonnon kanssa ihmettelyissä on hyvä olla lisämuisti mukana sekä yritys saada upeat maisemat edes jotenkin mukaansa ❤
Aurinkoisia kevään hetkiä teille kaikille! Retkeillään siististi ja annetaan eläimillekkin kevät rauha ❤
Pimeässä retkeily on aina haasteellisempaa, vaikka se sitten onkin klo:16.00 päivällä.Nyt yksi mukava kohde joka on tuttu otettiin hämärä kohteeksi. Norojärven laavu on Kangasalla ja pienen järven edustalla. Laavu on Kaarinanpolun retkeilyreitistön pohjoispäässä. Osoite on Norontie joka on Jyväskyläntien varressa, monesti puomi tien edessä, jolloin käveltävää tulee hieman enemmän hiekkatietä myöden. Myös Haukijärven tien kautta pääsee Kaarinapolulle, josta laavulle. Haukijärventietä voi ajaa n.250m Jyväskyläntieltä käännyttäessä ja kääntyä pikku tielle vasemmalle jossa on kääntöpaikka. Jos teiden varsilla on puomit kiinni tulee huomioda että jättää auton mahdollisimman reunaan turvallisesti ja haittaa aiheuttamatta niin luonnolle kuin muulle liikenteelle. Maastopysäköintilaki onkin välillä hyvin kimurantti asia, joten jos aihe kiinnostaa ihan syvemmin niin tässä lakitekstiin linkki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710
Metsään mennään!
Vaikka nyt mennään valoa kohden talvipäivän seisauksen jälkeen, on pimeys / hämäryys kuitenkin täällä etelä-suomessa vallistsevaa. Siksipä retket arkisin tapahtuvvat poikkeuksetta hämärissä. Ilman ulkoilua lamaantuisi lopullisesti. Itse henkilökohtaisesti olen huomannut piirteeni vuosien aikana ”passiivisuus passiovoi, aktiivisuus aktivoi”. Kokeeko muut samoin?
Norojärven laavulle takaisin. Pimeänä iltapäivänä oli portti auki Norontiellä ja sinne ajoimme suoraan päiväkodista. Pikku riski toki ajaa aukiolevan puomin ollessa auki, mutta se riski otettiin. Pimeys oli jo laskeutunut. Auto parkkiin, nokka kohti lähtö suuntaa.
Eräipanalle oli varattu mukaan oma otsalamppu, koska hän kuitenkin on jälleen retkikunnan johtaja. Myös oma puukko löytyi äidin repusta. Mukana oli ruuat, tulenteko välineet, EA laukku, vaihtotumput eräipanalle ja aikusten otsalamput.
Vaikka Norojärven laavu ja sen reitti on tuttu, niin maisema ja sen muodot muuttuvat kummasti pimeässä. Esimerkiksi polun lähtökohta suoraan puskaan voi näyttää sellaiselta ”tästäkö se muka meni?”. Lapsen kanssa hämärässä retkeillessä on miellyttävämpää ottaa tuttu kohde, jossa eksymisen riski olisi vähäisempi. Vaikka olisi puhelimessa kartta sovellukset ja kellossa GPS niin tunne eksymisestä on ikävä, vaikka ei olisi mitään hätää edes. Myös tieto liikuttaessa siitä, että on teiden sisäpuolella helpottaa omaa mieltä. Eli tässäkin hyvä huomioida etukäteen mihin on matkalla ja mitä ympäristössä on karttojen mukaan. Lähtökohtaisesti Kaarinanpolun merkinnät ovat hyvät ja polku paljon kuljettu. Mutta, pimeässä tuttukin polku näyttää suppeammalta ja sen ympäristöä on vaikea hahmottaa. Etäisyydet saattavat tuntua erilaisilta myös kun kulkee pimeässä, sekä aika voi tuntua pidemmältä.
Lyhytkin matka voi tuntua pimeässä pitkältä.
Itseäni kiinnostaa paljon ihmisen reagointi ja toimintakyky pimeässä, koska olemme kaikki erilaisia. Päätyössäni monesti keskustellaan peloista ja pimeän pelko on yksi mikä nousee usein esille. Tämän pelon koskemus on inhimillistä ja koostuu monesti kokemuksista ja ennakkoajatuksista. Vielä kun otettaisiin retkeily mukaan pimeän pelkoon, niin paketti on aika kova pala. Tästä syystä puolestaan Erä- ja luonto-oppaana pidän aiheesta pimeässä kulkeminen ja toimiminen pimeässä. Monia ihmisiä olen vienyt retkille, totuttelemaan pimeän kokemisen tunteeseen. Voidaan kulkea yhdessä turvallisesti vaikka laavulle, tehdä ruokaa ja halutessa yöpyä laavussa / teltassa.
Norojärven polku alkaa tästä kohdin suoraan puskaan menemisellä. Mutta polku itsessään on todella selkeä ja kyltti tulee pian myös vastaan. Nyt Eräipana oli kiukkuinen ja ihme ettei oma agentti Nero Naru otsalamppu lentänyt pöpelölikköön. Syynä oli simppeli suklaa, miksi jälkiruokaa ei saa heti!? Annettiin kiukulle tilaa. Hetken uhmaa kesti ja vanhempien yhteen hiileen puhaltaminen ja linjassa pysyminen, jälkiruoka ruuan jälkeen. Pian Eräipana huomasi että uhma ei auta ja lähti johdattamaan meitä polkua pitkin eteen päin. Kohta tuli valtava kurakko eteen, siellä muhi alligaattoreita ja oli parempi että isi kantoi tästä yli.
Retken johtajakin pitää välillä kädestä kiinni, ihan toki siksi ettei isi eksy 🙂
Matka alas viettävälle polulle, joka johtaa laavulle on noin 240m. Mutta pimeässä sekin tuntuu suuremmalta. Lapsen kanssa näin hämärässä matka on oikein hyvä päiväkoti päivän jälkeen. Tekemistä kuitenkin riittää laavulla. Polku laavulle alas olikin melko liukas, joten joukon johtajakin sai kulkea varovaisesti. Pezil Tikkid otsalampussa joka meidän johtajalla on, löytyy 20lm ja se on oikein riittävä sekä turvallinen silmille. Itsellä on käytössä 1000lm otsalamppu säädettävyydellä, mutta lapsi kuitenkin useimiten sillä sohii muiden silmiin tarkoituksetta. Pimeässä on myös hyvä treenata silmiä, harvoin täyttä tehoa tarvitsee edes.
Laavulla oli valmiina tulet edellisiltä kävijöiltä, joten nyt päästiin helpolla! Eräipana lisäsi pari puuta ja laitoimme ruuat tulille. Käytiin katsomassa rannassa jäitä. Pieni n.3cm jää oli tullut rantaan. Kova into oli Eräipanalla saada jäähän reikä ja onnistuttiin yhdessä siinä. Tässä olikin sitten hyvä hetki puhua jäistä ja että sinne ei mennä nyt.
Jään vahvuus tutkimuksia osa 1.
Hieman synkältä näyttää, mutta kiinnostavalta!
Täällä lienee joku muukin käynyt jäätä ihmettelemässä
Tulilla oli Eräipana lemppari makkaraa ja hyvin eksoottinen makea ”möhnä”. Nopeaa ja helppoa! Kasviksia oli myös mukana. Eräipanalla on siis eksoottinen maku makkaran lisukkeena, joillekin aamupala, jälkiruoka tai välipala. Hieman eri versio kaurahyveestä. Eli lohkottuja päärynöitä, kaurahiutaleita ja paljon hunajaa! Kaurahyve kokataan voissa ja möhnä hunajassa & parissa rkl vettä. tämä kypsytetään pannulla sekoitellen ja sitä sitten makkaran lisukkeena, no kai sitä huonompiakin vaihtoehtoja voisi olla?
Makuelämyksiä makkan kanssa
Sopiva tuli
joka lumoaa
Ja kahvivesi & makkaran lisuke kuumenemaan!
Pimeälle taivalle kohoavat liekkien kipinät mietityttivät Eräipanaa. Ne olivat hänestä tänään erityisen hienoja ja kerrankin höpötys hiljeni niitä ihaillessa. On hienoa huomata myös että lapsi osaa haltioitua tästä tunnelmasta! Aikuisille tuli on lumoava elementti, mutta vetoaa myös lapsiin monin tavoin ja hiljentyminen & tulen ihmettely on taito lapsille. Muuten Eräipana olikin tulen kimpussa leikkien että se on tulivuori. Ihme että haalari on pysynyt ehjänä, myös kipinöiden suhteen. Vaikka kuinka opettaa että miten tulta turvallisesti käsitellään ja tulessa olevat / sen ympärillä metallit ovat kuumia niin kyllä paristi on sormea saatu jäähdytellä (kesällä palovamma geeli ja kylmäpussi on hyvä yhdistelmä)
Tuli vangitsee katseen ja hiljentää välillä jopa lumoutuneen lapsenkin
Ruokailun jälkeen oli pakko alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan ja retkikunnan johtaja veisteli uutta vaellussauvaansa sillä välin. Vaellussauvana toimii nyt löydetty makkaratikku, sillä on myös hyvä tökkiä äitiä ahteriin. Kun matka autolle jatkui laitettiin lamput päähän ja rinnettä ylös. Nyt Eräipanalle sanottiin että hiljaa ja kuunneltiin mitä ympäriltä kuuluu? Havainto oli autotien ääni. Puhuttiin että jos eksyisi pimeässä on hyvä pysähtyä ja koittaa havainnoida ääniä. Täällä autotie (Jyväskyläntie) kuuluu hyvin, joten autotietä kohden liikkuttaessa päätyisi ihmistenilmoille. Mutta nyt käytettiin polkua kuitenkin 🙂
Tuli hypnotisoi miehet ❤
Pakkailu puuhia
Laavun seinämältä löytyy kirves hyvin kiinnitettynä
Puuliiterin vieressä hyvä sahauspukki
Puuliiteristä löytyti runsaasti puita vielä
Erittäin siisti PuuCee
Tutkimukset siitä miltä kuusetkin näyttivät pimeässä ja isot kivet tekivät Eräipanaan vaikutuksen, mielikuvituksen keinoin joulutontut varmasti lymyilivät niiden suojissa. Eräipana kertoi myös aikeestaan viedä päiväkodin yksi tyttö retkelle syömään vaahtokarkkeja ja ajattelinkin että isompana voikin olla hyvä treffi keino 😉 Kokeiltiin myös ilmana otsalamppuja kulkemista ja todettiin että melko hyvin voi nähdä kun silmä tottuu pimeyteen. Samalla mietittiin eri elänten pimeässä näkökykyä. Miten selkärankaisilla on kahdenlaisia valoresptoreja silmissä; sauva- ja tappisoluja. Eläimet jotka ovat hämäräaktiivisia omaavat yleensä isommat silmät, jotta ne voisivat kerätä vähäisenkin valon reseptoreihinsa. Hämärä eläimillä suurin osa silmän verkkokalvolla olevista soluista, tai kaikki ovat sauvasoluja.
Tällä retkellä oli mukana uudelleen täytettävä kahvi pussi, helppoa!
Palatessa autolle sai olla tarkkana ettei kävelisi ohi vasemmalle lähtevän pienemmän polun. Tässä hyvänä tunnisteena oli kyltti Kaarinanpolku, sen läheltä kulku vasemmalle missä oli päättyvä tie ja auto. suurimmat kurat kopisteltiin pois ja hyppy autoon! Onneksi porttikin oli auki ja pääsimme kohti kotia. reilu kaksi tuntia meni ja nyt uni tulisi varmasti paremin kun Eräipana menee untenmaille. Kotona mietittiin vielä iltapuuron ääressä että kuinka moni metsän eläin on talviunilla tai horrostamassa tai mitkä eläimet vaihtavat väriä? Lumikon ja kärpän erottaa ainakin mustasta hännänpäästä, lumikko on vitivalkoinen ja kärpällä musta hännänpää.
Nyt toivotetaan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!
Uusi vuosi tuo näillä näkymin muutoksia Eräipanan äidin elämään, hyvällä luontoon liittyvällä tavalla, jos nyt asiat saadaan suunnitellusti etenemään 🙂 Toivotaan siis parasta!
On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.
Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.
Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia
Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.
Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.
Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.
Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.
Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.
Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.
Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.
Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.
Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti
Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.
Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)
Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.
Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.
Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.
Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!
Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!
Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤
Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.
Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!
Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.
Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.
Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.
Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi jamietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).
Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.
Ai minä murjotan? kiukuttelen?
Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.
Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.
Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa
Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).
Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!
Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.
Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.
Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.
Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.
Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1
Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀
Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä
Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!
Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!
ERÄIPANA 