Äiti & ipana; Viritelmä tavaroille päiväretkelle,suuntana Birgitanpolun Kirskaanniemi

Kaksin kulkeminen taaperoikäisen kanssa metsässä on aina jännittävää,ainakin lapsesta,uusi paikka uudet kujeet.

Poika täyttää kohta sen huikeat 2v ja vauhti,uteliaisuus sekä minä itte vaihe on parhaimmillaan. Retkeily kaksin onkin muuttanut muotoaan,siinä missä vauvasta tulikin pieni poika. Vauvan kanssa asiat olivat osittain helpompia mm.lapsi ei huudellut tahtoo kävellä/tahtoo rinkkaan,varusteet veivät vähemmän tilaa ja lapsi ei myöskään kipittänyt karkuun ruokaa viriteltäessä,teltastakaan ei möngitty yö aikaan pihalle (tämä siis kauhu skenaario,joka ratkaistu kulkusilla vetoketjuissa).

Mutta nyt on taas paljon muuta mistä iloita,lapsi oppii ja sen huomaa (äiti kato orva puuhha),voidaan tehdä kädestä pitäen yhdessä vaikka käpylehmiä,voidaan syödä samaa ruokaa,lapsi osaa kertoa jos jokin on huonosti ja aikataulut ovat joustavampia myös tästä syystä että lapsi voi hihkaista tahtoo banaanaa.

Niinsanotuksi voitettavaksi haasteksi koitui siis tavaran kuljettaminen,niin päivä kuin yö retkillä kaksin oltaessa. Kyselin sosiaalisessa mediassa muiden tapoja verrattaen omiini ja loistavia ratkaisuja ihmiset keksineet! Riippuen aina retken pituudesta oli kantoliinoihin,manducoihin,rinkkoihin luotu hyviä lisukkeita jotta ainoana aikuisena saa lastin kulkemaan.

Kun meillä ipana kasvoi,ei manducassa enään ollut hauskaa matkustaa ja reppu selässä meno ei toiminut. Kokeiltiin sitten toisin päin ja sielläkin iski ärri murri kun oli jo tottunut rinkan mukaviin maiseman katselu mahdollisuuksiin. Kokeiltiinpa sitten kantorinkkaa ja eteen reppua. Repuissa oli suuria eroja,esim Fjällrävenin abisko hike 35l reppu ei sopinut edessä kannettavaksi sisällä olevien tukien ja pituuden vuoksi (ainakaan minulle),myöskään Milletin zenith 15L reppu ei sopinut pituuden ja kokonsa puolesta. Rynnäkköreppu oli taas liian leveä. Onneksi vanha (uudempi malli) Haglöfsin corkker reppu löytyi kaapin pohjalta ja se sopi juuri mainiosti edessä tavaran kantamiseen,taskut olivat hyvä lisä siinä ulkopuolella. Rinkkaan repun kiinnityksien koin liian ”takapainoiseksi”,mutta yö retkillä siihen tulee kyllä joitakin kiinnityksiä.

Asiaan!

Eli päätimme lähtemään läheiselle Birgitanpolun yhdelle laavupaikoista,Kirskaanniemeen. Osoite perille parkkipaikalle on Koipitaipaleentie 100,33880 Lempäälä.

Itselleni paikka on vuosien varrelta tuttu ja se osittain helpotti lähtöä. osasi varautua lyhyen kävelymatkaan,juurakkoihin,kalliohin ja mahdollisesti useisiin ihmisiin näin kauniilla lämpimällä ilmalla. Tieto että jos sattuisi sataman tai tuulemaan niin voisi laavussa paistella makkarat.

Paljoa ei tavaraa mukaan napattu lapselle;parit vaipat,puhdistuspyyhkeitä,takki lapselle,vettä,mehua,keksiä. Itselleni ja ipanalle välipala evääksi makkaraa 🙂 Muuta mukana oli EA-pakkaus,talouspaperia,käsien desinfionti pyyhkeitä,hyttysmyrkkyä,järeämpi sissipuukko M95 (nyt ei siis retkikirvestä tullut matkaan),kahvipannu,kuksa+lusikka,(”sytyke minigrip jossa pitkät tulitikut,sytkä,pari sytytyspalaa ja tämä minigrip molle taskussa suojassa),pikakahvia ja maitojauhetta sekä veden puhdistin. Syväuraiset lenkkarit jalkaan,järkkäri kamera käteen ja menoksi!

Parkkipaikalla ipana rinkkaan takakonttia hyödyntäen ja sitten polulle joka on kilometrin mittainen tulipaikalle. Opasteet ovat hyvin selvät joka mutkassa,keltaiset merkinnät löytyvät myös puista.

Kirskaanniemi on varmasti yksi suosituimmista kohteista Tampereen seudulla ja sen huomaa erittäin kuluneessa polussakin. Eksyä on vaikea jos seuraa vain järven rantaa 😉 Polku on haastellien pienelle kävellä,mutta välillä ne haasteet on hyvästä. Meno matkalla ipana oli rinkassa ja rauhalliseen tahtiin käveltiin. Polku on hyvin juurakkoinen ja kivinen,kivien ja juurien kolot ovatkin ne vaaralliset joihin saattaa kompastua. Nyt kun isompi reppu oli edessä sai olla huolellisempi mihin jalkansa laskee. Mutta onneksi ei ollut kiirettä.

Ihmeeksemme paikalla ei ollut ketään! Ipana pois rinkasta ja tilanne kartoitus! Tuuli oli todella navakka ja tulipaikolla oli niin avonaista että päädyimme laavuun. Laavussa olikin puita valmiina joten niitä ei tarvinnut vajasta edes hakea. Täällä näkyy paikan suosio,maa on kulunutta,on wc ja kaksi isoa roskista.

Ipanaa hieman pelotti aluksi suljettu laavu,mutta tulimme siihen tulokseen että sehän olikin muumien Haisulin koti! Sitten se ei jännittänyt lainkaan.

 

Savu hieman otti pientä silmiin ja osan aikaa ipana istui toisella ovella katsomassa miten makkara paistuu.

Paikkana kaksin retkeilylle oivallinen,jos pitää silmät selässäkin. Tällä tarkoitan paikan kallioisuutta näin taaperon nopeilla liikkeillä. Ranta on kallioinen ja joissan kohdin pudotusta järveen on melkoisesti. Ja maasta löytyy kiinnostavia nuuskapusseja…

Ulkona syömiseen on hienosti järjestetty paikalle myös hirsiset pöydät ja tuolit.Paikalla oli myös mato-onki,mutta nyt jäi kalastelut muille.

Ipanaansa tuntien juostiin tovi ensin ulkona ja tutkittiin kasveja ja ihailtiin oravaa puussa. Sopivan hiilloksen tultua laitettettiin jo paikalla olleisiin tikkuihin makkarat ja päästiin syömään. Sitä ennen tulilla oli ollut kiehumassa aikuisten juoma,eli kahvi vesi. Ipana oli haltioissaan makkarastaan koska nyt se oli aivan erityistä,Haisuli makkaraa! Jälkiruokana keksiä ja elämä hymyilee 🙂 Pian iski jälleen virtapiikki ipanaan ja mamma pakkasi kamat reppuun. Nuotio toki sammutettiin vedellä jota järvessä piisaa,laavussa oli tyhjä pullo sopivasti niin se toimitti sangon virkaa.

Paluu matkalla ipana sai kävellä niin pitkään kuin itse jaksoi ja melkein perille tarpoikin kumisaappaissaan. tosiaan,itse pyytää rinkkaan kun ei halua kävellä enään ja maisemien katselu on mukavempaa ylhäältä. Lapsen rinkkaan saaminen ja nostamien yksin onnistuu maastossa joko kiveltä tai kyykymmästä asennosta ja nostolla selkään,se toki vaatii hieman harjoitusta.

Kaiken kaikkiaan taas voinee todetta että kannatti lähteä! Ipanalla oli kivaa hänelle uudessa paikassa ja äiti sai ainakin liikuntaa,ihanaa yhteistä aikaa,ajatuksia pois pyykkivuorista ja luonnon rauhaa!

 

 

 

Yhteistyö Rinkkaputken kanssa:Saako halvalla hyvää? Tutkittavana NatureHike 70+5L Discovery professional

Pääsin koetestaajaksi kiinnostavalle NatureHike merkille yhteistyössä Rinkkaputki blogin kanssa. Suur kiitokset tästä mahdollisuudesta päästä käytännössä kokeilemaan!

https://wordpress.com/view/rinkkaputki.com

Testissä rinkka NatureHike 70L + 5L Discovery professional, yhteistyössä E-ville.

Yhteistyö: NatureHiken rinkka on saatu E-villen verkkokaupastatestiä varten. Artikkeli sisältää kaupallisia tuotelinkkejä myös muihin verkkokauppoihin.

Sain tutkittavaksi mielenkiintoa herättäneen merkin isomman rinkan. Päätin luopua ennakkoluuloistani ja suhtautua tuotteeseen kuin mihin tahansa muuhunkin rinkkaan: kävisin läpi sen ominaisuuksia ja testailisin sitä käytännössä.

Kiinalainen NatureHike on rantautunut Suomeen edullisten hintojen kautta houkutellen, mutta miltä kyseisen merkin iso rinkka tuntuu käytännössä ja mitä ominaisuuksia rinkka pitää sisällään?

Voiko halvalla saada hyvää?

Vertailukohteena omassa arjessani on oma rinkkani Haglöfs OXO650, joten käyttömukavuus ja toimivuus käytännössä (säässä kuin säässä, kesät, talvet) pohjautuu tähän vertailupariin sekä testiretkellä mukana olleen ystäväni Fjällräven Kajka 65:een materiaalien ja helppokäyttöisyyden suhteen. Kotona meillä on myös Ospreyn lapsenkantorinkka PocoPlus, jonka materiaaliin, säätöjen helppouteen ja selkätuntumaan pystyin myös tätä NatureHikeä vertaamaan. Materiaaleissa vertasin myös armeijan käyttämiä Molle-taskuja.

Testaaja eli minä: olen 167cm pitkä ja lantio on melko leveä, kuten myös selkä. Selän pituus on itselläni 60 cm.

Materiaalista ja ensikosketuksesta

Rinkan saavuttua kiinnitin ensimmäisenä huomiota materiaalin ja rinkan keveyteen.

Rinkan paino oli vain 1900g ja koko 75×37×27cm (oma Haglöfs painaa 3300g).

Materiaali on erittäin kevyttä ja ohuen oloista, polyesteriä ja nylonia tuoteselosteen mukaan (rinkan mukana ei tullut ohjetta tai säätöopasta, ne kaivoin internetistä). Materiaali on läpikuultavaa, tästä syystä materiaalin ohuus ei itseeni tehnyt vaikutusta, koska se sai tuotteen tuntumaan heppoiselta ja kysymys heräsikin: miten se kestää kulutusta pidemmän päälle?

Havainnollistamisen vuoksi otin A4-paperin, johon kirjoitin tussilla tekstin ja laitoin sen rinkan sisään – teksti näkyy selvästi läpi.

Tämähän ei vielä ole huolestuttavaa, jos kankaan veto- ja kulutuslujuus ovat hyvät. Mietin, onko tämä kankaan ohuus ongelma vain minulle, jos olen tottunut tukeviin kankaisiin?

Mutta entäs jos rinkkaan laittaa paljon painoa, joutuu tilavuuden puolesta hieman ylipakkaamaan tai siihen tulee maastossa osumaa, ehkä nuotion kipinä? Selvisi ainakin se, että tämä rinkka kannattaa pitää kauempana nuotiosta:

Sytkärillä poltin kankaan pintaa, johon tuli nopeasti pieni reikä, vertasin tätä omaan rinkkaani, jossa sain pidemmän aikaa poltella kangasta, ennen kuin siihen alkoi muodostua tummaa läikkää.

Palonsuojaus ja palon etenemisen hitaus (tai nopeus) materiaaleissa tulee kai yleensä käsittelystä, ei itse kankaasta.

Keveys voi olla myös tavoiteltu arvo

Mutta hakeeko joku ohutta materiaalia? Keksin heti yhden kohderyhmän:

Olisiko tämä grammanviilaajan valinta ohuen materiaalinsa ja painonsa puolesta?

Vertailin teknisiä tietoja esimerkiksi Expedin Thunder 70-rinkkaan: se painaa 1490 g eli 410 g vähemmän. Suosittu Exped Lightning 60painaa vielä vähemmän, vaikka onkin jo litrojensa puolesta grammaajalle erinomainen. Tuollaista rinkkaa minulla ei ollut mahdollisuus päästä tutkimaan samassa yhteydessä, mutta käsittääkseni nämä ovat grammanviilaajien suosikkeja juuri painonsa vuoksi.

Tutkittuani NatureHiken omia nettisivuja sieltä löytyikin heidän tavoitteensa: tehdä kevyitä tuotteita ulkoiluun (lightweight). Olin siis oikeilla jäljillä!

Ulkoiselta olemukseltaan NatureHike muistuttaa joitakin Ospreyn ja Deuterin rinkkamalleja

Kun E-ville laittoi blogimme Annelle sähköpostia, Anne pohti, että verkkokaupan mainoskuvien perusteella NatureHiken rinkka näytti ulkoisesti aivan Deuterin malleilta, esimerkiksi tältä naisten mallilta: Deuter Aircontact Pro 55+15. Litroja on lähes saman verran. Itse vertasin rinkkaa Ospreyhin ulkonäön ja olemuksen puolesta.

 

Vetimet vetoketjuissa olivat kevyemmät, mutta niihin oli helppo tarttua, mutta ei tumppujen kanssa. Vetoketju itsessään oli heiveröisempää, kuin mihin olen itse tottunut ja ohut kangas saattoi välillä jäädä vetoketjun väliin. Vetoketjua ei ole suojattu pinnalta lumilukoilla, niinkuin monissa muissa rinkoissa. Vetoketjuja NatureHike-rinkassa oli rinkan ylätaskussa ja alataskussa sekä sadesuojan taskussa.

Rinkkaa ei saa auki sivuilta/edestä, vaan ylhäältä ja alhaalta.

Toinen asia materiaalin suhteen olivat muoviset klipsit. Vertailin muovin eroja oman rinkkani kanssa ja siinä myös painon suhteen oli eroa, NatureHike-rinkassa muoviset klipsit olivat kevyemmät, mutta kiinnittyivät hyvin. Tämä muovin materiaali puolestaan mietitytti Suomen pakkassäidenkin vuoksi. Kestääkö mahdollisesti ohuempi muoviseos talven pakkasta halkeamatta?

Tätä selvitin laittamalla koko NatureHike rinkan arkkupakastimeen -22 asteeseen kahdeksi vuorokaudeksi. Ehkä se antaisi jotain suuntaan vinkkiä, kuinka käy.

Kahden päivän pakastuksen jälkeen muoviosat olivat toki kohmeiset, mutta toimivat lohkeamatta.

Selkäpuolen alumiiniset säätöosat toimivat myös hyvin.

Saumat kiinnostivat. Tutkin saumat ja ne olivat kohtuullisen hyvin ommellut, tikin pituus voisi olla mielestäni tiheämpi kestoa ajatellen. Varsinaisia saumapakoja ei ollut havaittavissa, rinkan täytettyäni jotkin kohdat hieman ”irvistivät” joutuessaan venytykseen. Kaksinkertaisia saumoja oli vetimien liitoskohdissa.

Kiristyshihnojen materiaali on hieman kevyempää. Testasin hieman polttaa hihnaa sytkällä ja materiaali sulaa, vertasin asiaa omaan rinkkaani ja siinä sai pidemmän tovin kärytellä hihnaa, ennen kuin se alkaa hieman sulamaan.

Säädöt rinkkaan oli todella helppo saada itselleen sopivaksi!

Lantiovyön, olkahihnojen ja viilekkeiden säätö oli yksinkertaista. Mieleen tuli Ospreyn lapsenkantorinkan säädöt tästä. Säädöt sai nopeasti kohdilleen ja selän tukiosa tuntui hyvältä. Säätöjä sai rinkan ollessa selässä helposti kiristeltyä vielä. Selässä yläselälle ja ristiselälle omat tukipaneelinsa ja ilma kulki hyvin niiden välissä.

Olkaimet ovat melko jämäkät, mutta sisällyksen materiaalista ei ole tietoa. Lannevyö tuntui hyvältä ja se oli pehmustettu melko paksulti, toisella puolella oli pieni tasku.

Lannevyön säätövara on runsas ja täydessä painossa säätö ei luistanut paikoiltaan. Rinnan yli kulkeva tuki oli myös helposti säädettävissä, mutta itselläni säätö liukui löysemmälle herkästi ja säätövaraa oli vähemmän verrattaen lannevyöhön. Rinnan yli kulkevaan säätimeen oli sijoitettu myös pilli. Tumppujen kanssa toimittaessa pienempien klipsien käyttö voi olla vaikeampaa koon vuoksi.

Ulkopinnoilla oli ylhäällä yhdet lisätavaran kiinnitykseen sopivat hakaset. Rinkan ulkopuolella kulkee useammat remmit klipseillä, joihin tavaraa saa lisää kiinnitettyä.

Käytännössä, kun lähdin rinkkaa maastoon kokeilemaan, sainkin sitten tuntuman kantomukavuuteen ja näppäryyteen.

Pakkasin rinkan 20 kg:n painoiseksi ja tällä painolla tuon kokoisella rinkalla saa tehtyä hyvin pidemmänkin reissun. Pakkaamisessa oli haasteellisempaa se, että rinkkaa ei saa sivusta tai edestä auki. Näin ollen pakkaaminen tapahtuu ylhäältä tai alhaalta. Ylä- ja alaosan jakaa sisältä narulla toimiva kangas, jonka saa vetimellä auki tai supistettua.

Ensimmäinen pieni seikka, mihin olisi itse halunnut muutosta oli nostokahva,se jäi helposti ylä hupun alle piiloon ja siinä ei ollut muovi vahviketta, jolloin rinkkaa on helpompi mielestäni nostella.

Kun rinkan oli säätänyt itselleen sopivaksi, niin tämähän tuntui mukavalta selässä!

Vettä alkoi sataa ja tämä oli toisaalta ihan positiivinen asia, sain sadesuojan testiin. Sadesuoja oli sijoitettu rinkan alaosaan selkää vasten pieneen taskuun. Sadesuoja oli kiinnitetty rinkkaan pienellä hihnalla, jossa säädön varaa. Ainakin tämän sateen tuo sadesuoja piti hyvin.

Sivuilla olevat verkkotaskut olivat mukavan syvät ja sinne mahtui 1,5l juomapullo.

Pysähdyttäessä ruokatauolle piti avata alatasku. Alataskun avaaminen oli hieman vaikeaa, koska vetoketjut jumittivat ja kangasta jäi väliin. Myös tavaroiden kaivaminen rinkasta oli mielestäni vaikeampaa, koska niihin ei päässyt ylhäältäpäin käsiksi. Siksi pakkaamisessa saikin olla tarkkana, mitä mahdollisesti tarvitsee nopeammin saataville rinkasta.

Rinkan edessä oleva tasku puolestaan oli kiva ominaisuus.

Itse laitoin sinne parit lintu- ja kasvikirjat, jolloin ne olivat helposti saatavilla. Pieniä asioita, mitä olisi toivonut rinkkaan olisi ehkäpä ylätaskuun avaimille pidike, pari pientä sisätaskua olisivat käytännössä hyvät, materiaalien siistiminen pienemmissä kiristysnauhoissa ja -nyöreissä.

Kokonaisuus on kepeä

Hyvää rinkassa oli ehdottomasti helpot säädöt, jotka tuntuivat kannettaessa hyviltä, eivät hiertäneet mistään. Yllättävän tukevaltakin rinkka tuntui kannettaessa. Edessä oleva tasku oli myös plussaa, esimerkiksi itse lapsen kanssa liikuttaessa hänen aurinkolasit tai lisätumput olisi siihen helppo laittaa.

Miinusta rinkka saa materiaalista, joka on ohutta, uskon että kovemmassa käytössä käyttöikä ei ole kovinkaan pitkä, mutta varovaiselle käyttäjälle jollain tapaa sopii: jokainen meistä tietää itse, onko enemmän varovainen vai ronski tyyppi.

Myös vetoketjujen heppoisuus saattaa vaikuttaa käyttömukavuuteen. Ne tuppaavat rikkoutumaan varovaisellakin käyttäjällä, jos vetskareissa on jumitusta.

Miinuksen rinkalle antaisin siitä, että sitä ei saa edestä auki, käytännössä esimerkiksi talvipakkasella ei ole mukavaa kaivaa koko rinkan sisältöä esille saadakseen tarvitsemansa.

Rinkan tuotekuvauksia lukiessani voisin todeta, että sana outdoor camping on kuvaava. En itse ostaisi kyseistä rinkkaa vaellusrinkaksi, mutta hyvänä kevyiden retkien rinkkana kyllä toimii.

Oma käyttötarkoitus määrittää sen, millaisen rinkan itsellesi valitset. Toivottavasti tämän artikkelin tiedoista on apua rinkan valinnassa ja saat vastauksen kysymyksiisi, jos olet törmännyt tähän tuotteeseen ja mietit sen ostamista!

Lompakon paksuuskin vaikuttaa: joku haluaa investoida enemmän ja joku toinen vähemmän

Noin satasen hintaluokassa tämä NatureHiken rinkka on varmaan oikeassa hinta-laatusuhteessa verrattuna tässäkin artikkelissa mainittuihin muihin rinkkoihin. Kevyet Exped-rinkat maksavat tuplasti, Deuterin vastaavan kokoinen melkein kolme kertaa enemmän ja Kajka yli kolme, mallista riippuen jopa neljä kertaa enemmän.

Kuten jo aiemmin mainittu, materiaalit tuntuivat hyvin erilaisilta ja laatuerot muodostuvat yksityiskohdista, käytännöllisyydestä ja todennäköisesti myös tuotteen tulevasta käyttöiästä. Yrityksillä on myös erilaisia kierrätys- ja kompensaatiomaksuja tuotteidensa ympäristövaikutuksen vähentämiseksi: NatureHike ei tällaisia ole listannut sivuilleen. Hintaerot ovat siis hyvin perusteltuja.

Mitä muuta voi saada satasella?

Satasen hintaluokka oli aiemmin meille tästä keskustelleille, Annelle ja minulle, hieman tuntematon. Ajattelimme niiden rajoittuvan halpakaupoissa myytäviin Retki- ja Vaeltaja-tuotteisiin. Huomasimme kuitenkin pian tutkiessamme asiaa tarkemmin, että olemme olleet epätietoisia, sillä Vaude, Halti, Helsport ja Bergans, jotka ovat meille tuttuja merkkejä, myyvät rinkkoja 80-140 € ja tarkemmin ajateltuna olemme nähneet näitä myös käytössä liikkuessamme kansallispuistoissa ja erämaassa.

Olisi mielenkiintoista jatkaa tutkimusta, mutta tällä erää testistressi jäi tähän yhteen tuotteeseen. Alkuperäiseen kysymykseemme muutaman lauseen yhteenveto: halvalla saa jonkinlaista, mutta ominaisuuksista, kestävyydestä ja ehkä eettisyydestäkin joutuu joustamaan!

Minkä hintaluokan tuotteen sinä valitsisit ja miksi?

Loppukesäisin terveisin, Suvi

Suvi kirjoittaa myös omaa Eräipana-blogia.

Yhteistyö: NatureHiken rinkka on saatu E-villen verkkokaupastatestiä varten. Artikkeli sisältää kaupallisia tuotelinkkejä myös muihin verkkokauppoihin.

Ruoveden suuntaan osa kaksi,Runebergin lähde ja minä itte tahtoo

Jatkoa Ruoveden päiväretkelle,kun nappasimme mummon matkaan,suuntasimme ensin ryövärin kuopalle ja siitä matka jatkuu.

 

Suuntasimme takaisin tulosuuntaame ja kohti Ruoveden keskustaa. Ruoveden keskusta kuhisikin ihmisiä,hurjasti motoristeja ja oletettavasti mökille matkaajia. Kaunis sää ajaa ihmisiä liikkeelle 🙂 Ruoveden keskustasta itse runebergin lähteelle on noin kilometri ja opaste kyltti selvästi esillä tien varressa,keskustasta tultaessa suoraa ettenpäin ja tie lähteelle kääntyy oikealle peltojen keskeltä.

Harmiksemme huomasimme että parkkialueelta oli poistettu siellä ennen olleet pöydät ja tuolit sekä wc:t. Oli kuitenkin nälkä jo pikkuhiljaa joten siinä sitten sovellettiin retkiruokailua asfaltilla. Käyhän se näinkin,mutta pöytä ja tuolit olisi olleet kiva lisä. Myös lähteen luona ei kyseisiä asioita ollut.

Hurjan hyvä retki lisä tuo mummo,sai kokkailla rauhassa kun mummo ja ipana kiisivät ympäri parkkipaikkaa ja puskaa kiharat liehuen. Kaasukeitin on kyllä monesti ollut pelastus,etenkin tänä kesänä kun metsäpalovaroitukset huusivat punaisena ympäri Suomen! Kaasussa se hyvä puoli,että se ei vie juuri tilaa tai paina repussa,käyttö myös helppoa ja erittäin tehokasta. Vaikka avotulessa on aina oma viehätyksensä ja tunnelma.Pimeinä talvi-iltoina laavulla yöpyessä,voiko olla hienompaa kuin nokipannu kahvit ja tähtitaivas..no se siitä haikailusta 😀

Ensin lämmittelin ipanalle kattilassa rehdisti purkkiruuan, ensin hieman vettä kattilaan ja purkin sisältö sekaan. Muutamassa sekunnissa se olin jo tosi poppaa! Eväs lautaselle ja mummo sekä ipana auton peräkonttiin (maailman näppärin tila!). Siinä mummo syötti tyytyväistä pikku miestä ja nyt pystyi itse laittamaan itselleen ja mummolle ruuan. Sama kattila pienellä huuhtellulla toimi hyvin. Valmis pasta pussi veteen ja siinä sitten 7minuuttia kiltisti kypsyteltiin asiaa. Kun ruoka oli valmis pystyi heti laittamaan kahviveden kiehumaan kaasulle. Pikku ipana viihdytti itseään meidän syödessä auton ratissa ajellen,koska parastahan on ”minä itte ajaa,äiti ei koske!”. Jälkiruokana pikakahvin (+maitojauheen=poltakielesi riski) keksejä ja ipanalle muumi hedelmä patukkaa+ puolukkamehua. Kamat pusseihin,roskat roskiin ja nopea vaipan tsekkaus.

Sitten kohti lähdettä! Lähde on heti parkkipaikan vieressä ja siitä kulkee reitti suoraan Ruoveden laivarantaan joka on 600m pituudeltaan oleva ”runopolku”. Lapsen kantorinkka otettiin mukaan varmuudeksi vaikka ipanan tahdilla olisimme laivarannassa viidessä minuutissa 🙂

 

Lähde oli ihanan kirkas ja kylmä,hieman kasvillisuus sen ympärillä oli kasvanut sitten viimekesän. Lähteelle oli myös tullut kyltti jossa todettiin ettei vesi täytä juoma veden kriteerejä. Itseäni ajatellen mietin että onkohan noin,mutta varmuudeksi puhdistin veden vedenpuhdistimella koska ipankin sitä juo.

 

Koska ilma oli ihana ja kiirettä ei ollut,sekä ipanassa oli virtaa vaikka koko Pirkanmaalle,jatkoimme polkua kohti laivarantaa. Matkalla eli eri runoilijoiden kirjoittamia runoja pikku kylteissä,olihan tämä runopolku. Sekä mukavia vadelmapuskia 🙂

 

 

Myös peltoaukean kohdalle rantaan oli tehty polun ympärille ”seipäistä” kuja.Tukka tuulessa hulmuten siinä sitten kipitettiin.Tätä polkua pitkin pääsisi myös lastenvaunuilla,tosin lähteeltä alkupätkällä voi tarvita apua loivien portaiden kanssa.

 

Käytiin rannassa ihailemassa maisemia ja jatkettiin matkaa. Kai se oli ”ihan pakko” palkita itsensä,mummo ja ipana laivarannassa jäätelöillä.

Laivarannassa on rantaravintola josta saa kotiruoka lounasta,pikkunälkään suolaista naposteltavaa,salaatteja ja tuhdimpaa ruokaa kuten ribsejä,täytettyjä leipiä,burgereita ja oli lasten annokset myös.

Vieressä oli myös laiva M/S Katarina jossa oli ainakin grilliruokaa ja anniskelu alue. Myöskin S/S Tarjanne Tampereelta liikennöi tänne,siinä mukava kesä päivän vietto tapa myös kauniissa maisemissa”Runoilijan tiellä”.

Palatessa istuskeltiin ihailemassa vielä maisemia ja juotiin mehua,pikkuisen lutrattiin lähteen vedellä. Ipanan mielestä vanha ruosteinen putki oli selvästi käärme ja sitä siinä sitten ihmeteltiin ja todettiin asia vaarattomaksi 🙂

Lapsen silmin kaikki on jännempää,miltä viidakolta tuokin ympäristö näytti puisine kaarisiltoineen ja suurine saniaisineen! Muutama orava pongattiin puskassa kurkkimassa,sudenkorentoja liihotteli rannantuntumassa ja haarapääskyjä liihotteli runsaasti ravintolalla.

 

Runebergin lähde ja sen ympäristö on mukava paikka viettää aikaa ja täällä lapsen on minun mielestä ainakin helppoa ja turvallista tehdä omia tutkimuksia.

Toki aina pitää muistaa punkit,ampiaiset ja käärmeet. Itse käärmeitä karkoitan tömistelemällä ja ipanakin tietää jo että tömistellään niin käärmeet karkaa.

 

 

 

 

 

Vähän Historiasta: Itse lähdehän oli aijemmalta nimeltään Kirstan lähde. Vasta myöhemmin kun kansallis runoilijamme Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) ilmaantui paikalle vaihdettiin nimi. Runeberg toimi tuolloin kotiopettajana Ruovedellä ja tienasi sillä opiskelu rahaa. Runebergin tunnetuin teos onkin vänrikki Stoolin tarinat,Suomen sodan sankareihin hän juuri Ruovedellä asuessaan tutustui ja toimivatkinilmeisimmin tekstin innoittajina sekä esikuvina. Runebergin lähteellä väitetäänkin syntyneen runon ”sua lähde kaunis katselen”:

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll’ on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan –
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.

Ei muuta kun kaikinpuolin hyvää alkanutta loppukesää kaikille ❤ Hieman erilaisiin retkitunnelmiin seuraavaksi.

 

Ruoveden suuntaan osa yksi,Ryövärinkuoppaan mummo mukana!

Eräänä iltana äitini soitteli,no niin kuin joka päivä. hänelle oli tullut himo päästä pitkästä aikaa käymään ryövärinkuopalla ja Runebergin lähteellä Ruovedellä,sinnehän Tampereelta hurauttaa nopsaan. Ruovesi onkin tuttua seutua ja paljon aikaa lapsuudesta siellä on tullut vietettyä hyvine muistoineen. Eli mikäpä siinä,huomenna pikku reissuun!

Ajateltiin että olisi mukava syödä ulkona retkellä joten pakattiin hienostuneesti kaasupullo,kattila,kahvipannu ja ruokailu välineet päiväreppuun. Mukaan 35l reppuun mahtui kaikki tällaiseen mini matkaan. Mukana myös vähän vaihtovaatetta,foreca lupaili epävakaata säätä. Ruokapuoli hoituu ipanalle purkkiruuan lämmityksellä ja äidille & mummolle pekoni-pasta pussilla,jee. Pikakahvia,maitojauhetta ja keksejä jälkkäriksi,no ipanalle mehua vaikka kovin aina kahvia olisi juomassa 🙂 Vettä otettiin litra pulloon ja vedensuodatin mukaan,varmuuden vuoksi. Pieni EA-laukku onkin aina repussa ja autossa järeämpi versio.Autossa on myös aina 1,5l pullo vettä. Niin ja jos hyvä säkä olisi niin voisi löytää sieniä,eli pari pussia mukaan,muuten on aina roskispusseja repussa yksi matkassa.

 

Aamulla vetäistiin puurot masuun ja napattiin super pirteä mummo matkaan. Oli kivan lämmin päivä,mutta tuuli tosi kovaa. Lähdettiin matkaan Teiskon kautta Ruovedelle. Toinen vaihtoehto olisi ajaa Oriveden kautta,mutta omat lapsuus maisemat voitti. Ajoon meni sellainen tunti,piti pysähtyä ostamaan pillimehua. Ipana ottikin sopivasti pikku tirsat ajettaessa ja äitini sai pitää lapsuus luentoa minulle matkan ajan 😀

Mentiin ensin jouhevasti ryövärinkuopalle. Jäminkipohjasta käännyttiin T- risteyksestä oikealle suuntaan Orivesi tie 66. Opasteet tienvaressa oli hyvin selkeät ja parkkipaikka oli täysin tyhjä.

Ensin vaihdettiin vaippa auton peräkontissa viltin päällä ja sitten käveltiin ihailemaan opaste taulua. Otettiin varmuudeksi reppu mukaan,jos nälkä olisikin jo täällä 🙂

laskeuduttiin alas kuoppaan,sinne johti melko jyrkät puiset portaan ja vastaan tuli kirkas lähde. Voi kun lapsena kaikki näytti suuremmalta! Nyt oma lapsi sitten istui rinkassa ja ihmetteli samoja asioita kuin minä itse pienenä.

Kierrettiin tuo pieni puolen kilometrin kierros,välillä oli pitkospuuta ja välillä polkua lähinnä havumetsässä kuopan yläpuolella. Joen varressa oli toki kasvillisuus rehevämpää ja siinä sai taas hyvää lajitunnistus reeniä. Myös harvinaisempia kasvilajeja tällä luonnonsuojelu aluella kasvoi,kuten lehtopalsami keltaisine kannuksen omaavine kukkineen.

Polku ei ole merkittynä maastoon millään värimerkeillä,mutta polku oli kyllä havaittavissa.Polku kulki tovin joen vartta ja nousi portaita ylös. Välillä törmäsi ihmisten kakkapapereihin (yök).

Majavaa ei vilaukseltakaan nähty vaikka pato oli paikalla. Täällä asustelee siis amerikanmajava tehden omia vesistön hoitojaan. Tuo lähteiden kirkkaus ja kylmyys on aina yhtä hämmentävän kaunista.

Lapsen oli helppo kipitellä myös omin jaloin tällä reitillä,välillä on vain intoa ja tahtoa enemmän kuin äidillä ja mummolla jalkoja/ käsiä. reitti oli helppokulkuinen,välillä oli vähän mutaisamapaa joten ihan siisteimmillä ballerina tossuilla en lähtisi. pientä juurakkoa oli myös,mutta muuten helppokulkuista. Pitkospuilla saattoi olla paikoittain myös niljakasta kosteutta joten sitä sai hieman varoa lapsi selässä. Ylös nousu kuopasta voi olla jalkavaivaiselle haasteellisempaa myös. Mutta,mukava pikku lenkki esimerkisi pidemmän ajomatkan jalotteluiksi.

 

Historia puoli kiinnosti jälleen itseni ja olikin kiintoisaa ajatella että tässä kuopassa maatie rosvot väijyivät ohikulkijoita! Myös Zacharias Topelius oli kyseisen kuopan ohi matkaajia ja saanut innoitusta myös täältä. Lähellä oli kallenaution kestikievari jossa kirjailija kävi myös tuolloin 1830-luvulla,eli ei niin kauan sitten loppujen lopuksi. Tässä suora lainaus Zacharias Topelius. Talvi-iltain tarinoita. Kulta-aave 1957 :

”Seutuatuntematon ajaa helposti ohi huomaamatta muuta kuin korkean ja tiheän havumetsän, jota kasvaa tien molemmilla puolin: mutta ken ottaa vaivakseen astua alas ajoneuvostaan, huomaa aivan tien vieressä ja puoliksi kuusien varjossa synkeän äkkisyvänteen niin tarkoin rotkon seinämien ja ylitse riippuvien oksien suojaamana, että sen pohjassa on aivan hämärää ja viileätä keskellä kuumaa, aurinkoista kesäpäivääkin.

Siinä, kertoo kansantaru, ovat rosvot ennenmuinoin majailleet väijyskellen matkustajia: monen markkinamiehen hyvinvarustettu kuorma ja monen pellavakauppiaan sattumalta täyteläinen rahakukkaro on siinä ryöstetty, ja kenties on joskus viaton veri tahrannut tienvieren ruskeaa kanervikkoa. Mutta rosvot ovat aina, takaa-ajolta turvassa, vetäytyneet takaisin syviin rotkoihin ja laaksoihin, joita lähtee ”ryövärin ruopista” etemmäski suureen metsään.”

Parkkipaikalle tultuamme totesimme että jatkamme matkaa Runebergin lähteelle ja hoidetaan ruokailu siellä. Tällä pysäköintialueella oli yksi hirsinen ruokailuryhmä. Matka tästä Runebergin lähteelle kestäisi noin 15minuuttia…itseäni salaa hieman kyllä kuumotti kun vieressä olisi iki-ihana Siikanevan suo,mutta sinne toisella kertaa.

 

 

Kesän lintubongailua pikku ipanan kanssa,kuka tässä oppii ja mitä?

 

Kesällä loman aikaan oli loistavat puitteet lähteä lintuja bongailemaan. Osa syynä intoon lintuja kohtaan on toki oma syksyllä alkava erä -ja luonto-opas koulutu työn ohella. Lajien tunnistamainen ei ole aina se helpoin homma ja ainoa tapa oppia on ainakin itselle käytännön puuhastelu. Joten ipana kyytiin ja matkaan!

 

Kesähän oli (ja on näköjään edelleen) hyvinkin lämmin,lintuja bongaillessa olikin mahtavaa kun pääsi useimiten samalla uiskentelemaankin. Tässä Tampereen kulmilla on hyvät maastot bongailla niin vesi lintuja kuin metsälintuja. Ja lintujahan on joka puolella ympärillämme! Lintuja voi katsella monin eri tavoin ja eri intresseillä. Kaupungithan pursuilevat lintuja kun avaa silmänsä asialle 🙂

Ipanalle lintujen bongaus retket ovat olleet varmasti retkiä siinä missä muutkin,nyt vain piti olla välillä paikallaan ja katsella mitä äiti sekä isi tiirailee. Lintubongaus retkillä ipana sai olla eninmäkseen jalkaisin,ellei kuljettu johonkin metsän keskelle rämeikköön.

Osa retkistä tehtiin näppärästi soudellen Näsijärvellä,vaikka nyt alkaa olemaan se ikä kun paikallaan ei malttaisi olla ja minä itte tahtoo myös soutaa. Niissä kohdin lapsen viihdyttäminen vaikka keksillä on ihan hyvä juttu 😉

Toki lapsi saa kokeilla sylistä käsin soutamista joka on melkoisen vekkulia,ei ne airot olekkaan  niin helpot kapistukset. Mutta välillä poika sai jäädä toviksi mummolle hoitoon niin pääsi hieman helpommin keskittymään tipuihin.

Kun lapselle näillä lintu retkillä puhuu mitä ollaan tekemässä,niin tuntuu että hän ymmärtään asian jujun. Lintujen katselu ja ”etsiminen” on ollut yllättävän pitkäjännitteistä lapsen kohdalla.

Kärsivällisyys kasvaa lapsella pikkuhiljaa. Kyllä usein oikein itse ihmettelee kuinka ipana jää tuijottamaan ja selvästi pohtimaan mitä se lintu tekee.

Myös muisti tuntuu toimivan järkyttävän paljon paremmin lapsella kuin ainakin äidillään 😀 Lapsi muistaa paikat ja yhdistää niihin tiettyjä lintu kokemuksia. Esimerkiksi olimme Teiskossa ja eräällä pikku lammella näimme  laulujoutsen parin jolla oli poikaset mukana. Niitä siinä ihailimme kaikessa rauhassa ja kerroimme ipanalle mitä isot valkoiset linnut ovat ja mitä ne olivat tekemässä. Seuraavaan kerran kolmen viikon kuluttua kun kävelimme lammen ohi lapsi totesi ”iiiiso valkoinen lintu,syö paljon ruohoa,missä se on?”

 

Muutenkin lapsi oppii hienosti lintuja ja oma opettelu kyky saa selkeyttä kun kertoo samalla mikä lintu on ja miten sen erottaa muista linnuista. Ainakin harakka,varis,laulujoutsen,lokki (kaikki lokit on vielä samoja) ja palokärki on sellaiset mitkä lapsi tuntuu oikeasti erottavan. Toki kyseessä voi olla hyvä säkä ja innokas höpötys 🙂

Varsinkin  palokärki on meillä rakas,sitä ihailtiin jo viime kesänä kun ipana oli vielä vauva,käytiin katselemassa lähellä pesivää palokärkeä päivittäin. Tänä kesänä samassa puussa oli jälleen pesä ja tehtiin samaa katoitusta. Poika oli aina innoissaan kun lähdettiin ”kärkilintua” katsomaan,niin hän se itse nimesi. Tuteista päästiin myös eroon sillä taktiikalla että ”kärjen” poikaset tarvitsevat nyt tutteja ja vietiin puun juurelle ne. Aina ohi kulkiessa ipana muistaa että tuolla se ”kärkilintu” asuu ja tutit on nyt sen poikasilla. Joitakin hienoja uusia lajeja on tullutkin ”kärkilinnun” lisäksi kuten ”rastalintu” eli rastas ja ”hittiäinen” ei taivu hippiäiseksi millään tai no..lokki on monesti ”kakka” koska kakkaa saatiin kerran päälle.

Värien ja ruumiin osien opettelu sujuu samalla; harakan valkoinen ja musta,variksen harmaa ja musta,joutsenen valkoinen tai sinisorsan vihreä pää. Linnuilla on myös siivet ja nokka,jaloissa räpylät,linnut lentää ja ne munivat,linnut asuu pesissä ja pöntöissä. Tällaisia juttuja koittaa samalla havainnollistaa lapselle. Mutta itsellä tässä se on oikein urakka,nuo pikkuiset kaikenmaailman kerttuset kun näyttää vielä kaikki vielä samoilta 😀

Harjoitukset jatkuvat siis niin äidillä kuin pojalla! Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille ja kiikarit nokalle 😉

Ipana lähtee Pohjois-Karjalaan osa 4. juokse juokse,ne saa meidät kiinni!

Itä-Suomen reissu teki loppuaan ja päätettiin vielä helteessä nauttia lisää Änäkäisen pienemmistä lenkeistä joita ei kierretty. Kiinnostamaan jäi luolakierros ja louhoskierros  sekä hieman etulinjakierroskin 🙂 Kaikki reitit lähtivätkin tutulta Saarijärven pysäköinti alueelta. Tänä aamuna oli erityisen kuuma,mutta pulahdus mökin vieressä olevaan Nurmijärveen sai unohtamaan toviksi asian. Kuitenkin,pitkät housut oli hyvä laittaa koska edessä oli metsä. Eväitä ei otettu kuin Ipanalle mukaan (muumipatukkaa,smoothie ja mehua+vettä),koska tarkoitus oli olla vain pari tuntia näillä selkeillä poluilla ja ihmetellä talvi ja- jatkosodan historiaa.

Ajella hurautettiin parkkipaikalle,hyttyset ja mäkäräiset sekä paarmat olivat tänään jotenkin ahnaalla tuulella,lisää hyttys sprayta,ipanalle pitkähihainen ja itikka suoja lapsenkatorinkkaan.

Suunnaksi otettiin ensin luolakierros. No,sehän oli se joka on turvallisuus syistä suljettu,sortuma vaara uhkaa. Toivotaan että luola ja ympäristö saadaan kunnostettua,tämä kun on osa meidän omaa historiaamme. Käytiin luolan ”ovella” kurkkkimassa ja ihana perunakellarimainen haju tunki sieraimiin. Portaat pimeyteen näyttivät kovin houkuttelevilta! Mutta ehkä jonain päivänä sitten sinne! Ajatus oli hurja,että muutamia vuosikymmeniä taaemmas tuolla on valmistauduttu pahimpaan. Ipana rinkassaan kurotteli ihmeissään ja osoitteli hanakasti luolaan sormella. Vaikka lapsi vaatikin ”tahtoo tahtoo,iso maja” ja pomppi rinkassa,niin tahto ei tällä kertaa mennyt läpi. Kiukun ohessa puntti lähti sukasta ja koko kenkä pöpelikössä. Siksi on kiva että toinen on mukana,pomimassa vaikka näitä kenkiä.

Matka jatkui varo alueen puitteissa alaspäin jolloin päädyimme etulinjakierrokselle sopivasti.

Kierroksella näkyi panssariesteitä,eli niitä suuuria kiviä riveissä. Kauhealla kiireellä ne aikanaan louhittiin sekä kuljetettiin lähistötä siihen. Nämäkin työt siis siviilien tekemää. varusmiehet rakensivat yhteys sekä taisteluhautoja ja tulipesäkkeitä etc. taisteluun liittyvää. Ihme kyllä ipana rinkassa jaksoi katsella kivipaaseja ja muuta ympäristöä äskeisen kiukku kohtauksen jälkeen rauhallisena. Nyt tosin tuntui että itikat joka muodossaan olivat suunnitelleet omaa sotaansa meitä kohtaan. Pistettiin hieman vauhtia tossuihin. Omina tossuina oli pidempi vartiset vaelluskengät. Nämä sopivat maastoon hyvin koska oli paljon kalliolouhosta,kiipeämistä,tiheää aluskasvillisuutta ja nilkkojen yliliikkuvuus. Itselläni on koko kehon synnynnäinen vika että nivelet niin ranteissa,polvissa,niskassa,selässä,lonkissa,nilkoissa ja niin edelleen liikkuvat pois paikoiltaan. Tästä syystä saa olla tarkkana varsinkin nilkkojen ja polvien kanssa,lihakset on syytä pitää kunnossa nivelien ympärillä.

Nopeasti paikalle tuotuja panssariesteitä

Kiihdyttelimme tahtia,ei niin hyväkuntoiselle louhoskierrokselle. Välillä oli vaikea löytää reitti merkintää ja puska oli melkoista kuusta sekä pajua kasvoille. Onneksi ipana oli suojassa rinkassa hyvin ja veteli mehua muina miehinä kun äiti tällä kertaa kiukkusi lepikkoa. Osa omaan hermoiluun johtuikin siitä että nyt oli itkoita ainakin miljoona kimpussa joka puolelta! En ole nähnyt tällaista mustaa kaiken kattavaa itikkaparvea toviin ja nämä pirulaiset kun puree ja pistää teholla! Viimeksi oli kamalaa isojärvellä kartoitus reissulla. Nyt lisänä oli olematon polku ja lapsi mukana.

Mies huitoi lepän oksalla ötököitä ja koitettiin bongailla seuraavaa palleroa,jota ei näkynyt kuin hetken pyörimisen jälkeen kaatuneessa puussa. Voin siis todeta että tämä reitistön osa oli jäänyt heikommalle hoidolle. Kulku oli lähes juoksemista ja yhdessä kohtaa puron ylittävä lankku katkesi alta,sai mukavasti märät sukat koska meni vesi yli nilkkojen. Mutta kartalla oltiin jatkuvasti kuitenkin. Tieto oli omassa päässä missä menee rukajärventie,reitti kulkee melko lähellä tietä,siksi eksymisen suhteen ei ollut paniikkia. Myös tällä kohtaa puhelimen maastokartta toimisi.

Lähinnä ketutus siitä että ipana joutuu ihmettelemään omasta rinkastaan että mitä kummaa nuo taas koheltaa. Välillä huusin miehelleni ”juokse juokse ne saa meidät kiinni,nyt ei saa pysähtyä!” ja onneksi oli vain se +30c lämmintä. Tässä mentiin ja rankasti ulos mukavuus alueelta. Kivilouhos kuitenkin saavutettiin,otettiin yksi surkea kuva puhelimella ja juoksu jatkui siintävälle Rukajärventielle. Oi sitä helpotusta kun pääsi hiekkatielle aurinkoon! Tuntui että osa tiheän metsikön itikoista olisi piruuttaan vielä seurannut tielle 😛 kuumalla tiellä olisi voinut kuvitella olevan käärmeitä,mutta yhtäkään ei näkynyt. Ehkä oma hien haju karkoitti kaiken ympäriltä.

Siinä ne kivilouhokset olivat. Sekuntti paikallaan ja juosten ohi!

Tämän jälkeen oli syytä vetää parkkipaikalla happea ja juoda vettä,metsässä kun ei pystynyt pysähtymään ja lapsenkantorinkassa ei ole juomarakko mahdollisuutta. Tarvii itse varmaan koittaa viritellä sellainen systeemi rinkkaan.

Palattuamme mökille mentiin uimaan ensimmäisenä ja sitten sauna lämpiämään. Viikko ilman sähköä ja juoksevaa vettä tekee toisinaan hyvää,kumman rentouttavaa. Itse siihen on tottunut,joten sen kanssa toimiminen ei ole sinänsä kesä aikaan ongelma. Kaasu oli kuitenkin mökillä ja sehän on luksusta.

Kauniit hiljaiset maisemat ja keskittyminen läheisiin on ratkaisevaa. Säät meitä suosi,ei ollut vesisateita joka olisi rajoittanut omalla tavallaan toimintaa. Toisaalta tämä +30c helle on myös nyt todetusti rajaava tekijä retkeilyn suhteen,etenkin kun on lapsi mukana.

Kaiken kaikkiaan viikko Pohjois-Karjalassa,rajan pinnassa oli ollut ihana! Tänne on aina kaipuu ja uskon että ipana on samaa mieltä. Ipana sai uusia ystäviäkin kun käytiin kylässä ystäväni vanhemmilla ja tavattiin ipanan kummejakin lapsineen ja koirineen ❤ Näitä kulmia itse suosittelisin lapsiperheille yhtenä sadoista Suomen upeista luonto kohteista!

 

Mennään luontoon kaikki,omalla tavallan ja vastuuta kantaen ympäristöstä ❤ Oli se sitten lähi leikkikentän puisto tai karu erämaa niin nautitaan tästä ja annetaan lapsienkin hämmästellä maailman tätä puolta.

Omatoimi otsalamppuilija lähtee aamu tähystykselle. Läheisen puun pajulintu pöntössä kiinnostaa 🙂