Olipa kerran synkkä ja myrskyinen… tai otetaanpa alusta.. Olipa kerran maaliskuun puolessa välissä vuonna 2021 mukava päivä! Lunta oli vielä maassa, mini pakkanen -1c ja vapaapäivä. Tässähän on ainekset lähteä perheen kanssa päivän retkelle, ja ottaa mukaan kaupan päälle vielä eräopas ystävämme. Välillä ne hulluimmat ideat syntyvät silloin kun lähtee vapaalla ajalla liikkeelle, porukalla jossa on paljon luonnossa aikaa viettäviä ihmisiä. Mutta nyt ehkä ei mitään sellaista suunniteltu 😉
Päätettiin lähteä käymään Tampereen Kintulammin uusimmalla tulipaikalla, Ala-Kaulamoisella. Matkaan pakattiin tällä kertaa monenlaista evästä. Aikuisille suppilovahverokeitto ainekset, Eräipana ei ole vielä innostunut kyseisestä herkusta valitettavasti. sienten kerääjänä kyllä on kovinkin innokas 🙂 Makkaraa, tämä on Eräipanan kesto suosikkilistalla ja samoin eilinen kanapastan jämä, joka lämmitettäisiin paikan päällä. Jälkiruoka on simppeliä, nokipannukahvia ja suklaata. Reissuun lähtee aina mukaan ”varmuuden vuoksi” ruokaa ja nyt sille oli käyttöä. Esimerkiksi pähkinöitä, suolakeksiä, hedelmä patukka, banaania etc.
Ilma oli melko lämmin joten kastuminen piti huomioida, vaihto tumput ja sukat mukaan ainakin ja hedelmäpusseja aina kastumisen varalta. Jos kävisi niin että sukka kastuisi, laitettaisiin mahdollinen kuiva sukka jalkaa ja pussi päälle, siitä sitten kenkään. Mutta jos ei ole vaihto sukkaa, on jalka laitettu pussiin ja matka jatkunut. Talvella ja viileinä ilmoina on tärkeä muistaa vaihto sukat tästäkin syystä. Kesällä lits läts ulkoilu kenkä ei ole sekään mukava, mutta paleltumisen vaara on silloin pienempi. Paljon on Eräipanan jalkaa pussitettu, ja myös omaani.
Vahattu haalari ja tumput auttavat kosteuden hylkimisessä hyvin. Nyt oli ahkio mukana, joten sinnekkin mukaan lampaantalja. Jos olisi kylmä ilma, olisi paikallaan olevalla lapsella lämpöisempää päällä.
Matkan alku oli säältään todella epävakaata, satoi räntää, satoi vettä, sitten paistoi aurinko ja sama kierros uudestaan. Mutta sään ei annettu haitata. Pikku tie jopka lähti kohti P2 aluetta oli hyvässä kunnossa, mutta ahdas. On hyvä katsoa muissa on levennyksiä tai tien haaroja, mahdollista vastaan tulevaa autoa ajatellen. Tien pientareet olivat nyt hyvin auton imevät, ja märkä pöpperöinen lumi saa auton helposti jumiin (ainakin meidän ei neliveto farmarin). Oltiin jo melkein perillä, kunnes sitten tulkin isompi este vastaan. Joku oli hurauttanut ojan puolelle ja iso hinausauto oli paikalla ja kääntymässä oikeinpäin autoa nähden. Tässä meni siis hyvä tovi että hinausauto sai auton ojasta. Siinä sitten peruuteltiin itse alta pois noin kilometri, hyvää harjoitusta aina peruuttamisen kanssa. Tien risteys antoi mahdollisuuden meille väistää niin hinausautoa kuin ojasta tullutta.
Perillä parkkipaikalla oltiin hieman nälkäisiä jo. Eräipanalle lykättiin banaani käteen, ahkioon kyytiin ja mars polulle! Paljakka mahtui juuri sopivasti kulkemaan polulla. Äiti kulki edellä ja tähysteli, näkyisikö lintuja. Kovin rauhallista oli kaiken kaikkiaan, ei tullut kuin muutama ihminen alku metreillä vastaan. Paljakka kulki hyvin ja isin kunto koheni selkeästi 😉 Kyytiläinen selosti innolla kaikkea mahdollista perää pitävälle ystävällemme ja hihkui ”vauhtiaaa!” . Seura tekee hyvää ja Eräipana sai malttia olemiseensa kun oli muuta juttuseuraa. Ystävämme puolestaan auttoi tiukossa kohdissa ahkion kanssa, siten että vältyttiin vaikkapa pitkoksilta ojan ylityksessä tippuminen.
Matka taittui mutkitellen kauniissa metsässä jossa kasvaa mahtavia vanhoja kuusia, oli kirkasta mänty metsää ja siirtolohkareita hienon kuuran peitossa kimaltamassa. Nyt kelpasi puolestaa kävellä aurinkoisessa säässä. Merkinnät uudella tulipaikalle olivat hyvin selkeät, okran värisiä maalattuja kolmioita puissa. Myös näin talvella polku on helppo havaita.
Tulipaikka on kauniin pienen järven rannalla ja puitteet ovat hyvät. Puuliiterissä oli kuivia valmiita klapeja runsaasti tällä hetkellä. Muutoin lähin puuliiteri on Ylä-Kaulamoisen tulipaikalla. Myös saha ja kirves olivat täydessä terässä. Eräipana kipitti innolla ympäriinsä ja virtaa kyllä riitti, hän kun oli istunut hyvässä kyydissä tuon 3,36km (oman kelloni mukaan P2 paikalta). Nyt paikalla ei ollut ketään. Rauhassa tehtiin vähän kiehisiä ja edelleen aurinko pilkisteli mukavasti. Eräipana oli löytänyt taisteluvälineitä maasta; pitkän kepin ja käpyjä. iso kivi puolestaan suorastaan kutsui leikkimään ninjaa. Tosin ninja sai olla erityisen varovainen liukkaalla kivellä. Välillä Eräipana tuli tökkimään nuotiota miekallaan, siinä sai taas varoa housujaan ja takkejaan. Kylmä ei ainakaan tulisi tällä nopeudella. Itselläni päällä oli koko kävelymatkan yläosassa vain Sa Int poolo, liikkuessa lämpenee aina, eikä halua vilua sitten pysähdyttäessä.
Ruokaa. Puiden käyttö järkevästi, vain tarvittava määrä, tämä on seikka johon tulee kiinnittää huomiota aina. aloitettiin Eräipanan pastan lämmityksellä kattilassa nuotiolla ja tätä koordinoi isi. Myös makkarat pääsivät tulille. Sillävälin äiti kaivoi salaisen aseen, kaasukeittimen repusta. Siinä tuli nopeasti keitto, jonka valmistaminen onnistui helpommin samanaikasesti. Simppeli resepti löytyy lopusta. Pasta ruokailussa piti auttaa hieman kun Eräipana ei halunnut tumppujaan pois, mutta olipa meitä kolme ihmistä niin miksipä ei. Ruokaa oli juuri sopivasti ja suppiskeitto..hmm äidin HUPS liikkeen takia hieman liian suolaista.
Nyt Eräipana oli melkoisissa ruoka energioissa ja ei malttanut pysyä nanosekuntiakaan paikallaan. Onneksi oli tilaa hyppiä ja pomppia, odottaa jälkiruokaa joka sitten buustasi entisestää ylivireyttä. Mutta, ompahan ainakin iloinen pakkaus! Hetkeksi Eräipana istahti seuraan juomaan kahvia ja puhumaan tärkeitä retkeily asioitaan. Hurjan hyvin on lapseen tarttunut yllättäviäkin asioita, aina ei tule ajatelleeksi mitä kaikkea lapsi sisäistääkään! Muunmuassa, kuinka hän selitti ystävällemme eri tulivuorien tyypeistä tai lintujen pesinnästä. Hurjassa vauhdissa oli myös tumput kastuneet ja niitä sai kuivatella nuotiolla ja takin sisässä, josko kuivuisivat. Välillä on pussitettu myös käsiäkin. Onneksi vaihto tumput oli matkassa mukana ja jopa kelpasi yleensä tumppu vastaiselle vaatetus uhmaajalle.
Muutama retkeijä kulki ohitsemme, reitti kun jatkui eteenpäin Ylä-Kaulamoiselle, osa taas tuli jäätäpitkin muualta ja joku kävi vain katsomassa miltä tämä paikka näytti. Mukava vaihtaa turvallisen välimatkan päästä ajatuksia. Tulipaikan siisteys oli todella hienoa, toivotaan että myös pysyy siistinä ja rakenteet kunnossa. Alueen kehitys on ollut hyvin suunniteltua tämä laajennus mukaan lukien .Saa nähdä, onko Tampereen Teiskon suunta vielä laajentumassa, muiden laajennusten ohessa. Asioita kuitenkin viedään eteenpäin. Nyt luontomatkailun kultakautena on hyvä työskennellä vastuullisen retkeilyn ja saavutettavuuden puolesta. Luonto tarjoaa paljon, ei vain pelkkää kävelyä ja makkaran paistoa. Kokemukset voivat olla hyvin erilaisia ja luonnon monipuolinen hyödyntäminen tulisi olla mahdollista kaikille. Jokainen ulkoilija on yksilö,omine piirteineen. Tästä asiasta voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon 😀
Aikaa tällaisella päivän retkellä sai kulumaan hyvin vain olemalla, ottamalla ihan rauhallisesti. Se että jättää puhelimen pois käsistään ja laittaa äänettömälle tekee todella hyvää. Keskittymisen fokusoiminen olemiseen ei ole aina helppoa hektisessä maailmassa. Heittäytyminen lapsen leikkiin, ilman että kiristelee hampaita aikataulujen kanssa tai ”pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota”. Pois oppiminen stressistä, tai asioista jotka tuottavat painetta, aiheuttaa välillä haastetta itselleni.
Paluumatkalla alkoi ilta pikkuhiljaa hämärtyä. Eräipanalla oli vauhti päällä, kiitos herkkujen. Matka hänellä taittui omin jaloin sangen näppärästi. Äiti veti etunenässä ahkiota ja tavaroita siellä. Perässäni kulki ystävämme, joka viritti lumipalloja kannoille ja puiden oksiin polun varrella. Eräipana ja isi tulivat hieman hitaammin perässä ja mahtavia merirosvojen aarteita oli siten hienoa koittaa bongata! Näin yksinkertainen motivointi toimii meillä. Tarinakin näistä aarre palloista oli syntynyt matkan varrella. Samalla kuunneltiin muutamia ilta-ajan lintuja ja puhuttiin alkavasta pikkulintujen äänten tunnistus ahdistuksesta. Pikkulintujen ääni maailma on todella laaja ja vaatii säännöllistä muistuttelua. Erityisesti keväällä iskee ahdistus kun linnut aloittavat laulannansa oikein kunnolla. Osa linnuista kun on vain erotettavissa äänestä ja niiden näkeminen hyvin haasteellista. Eräipana yritti liikkua kuin ninja, joten hänkin oli yllättävän hiljaa. Vaikka kohtuullisen hyvin on uponnut ”metsä on eläinten koti” ajatus, niin kyllä välillä niitä ilon karjaisuja kuuluu.
Tallaisen jo neljä vuotiaan kanssa retkeily on monin tavoin kiinnostavaa. Vaikka omia haasteitaan luo lapsen oma kävely matkan jaksaminen, aina kun ei ole lunta jota voi hyödyntää ahkion kanssa, on tässä hienoutensa. Nyt tarvitsee suunnitella reittien pituuksia erilailla ja mitä vaihtoehtoja otetaan käyttöön, kajakki retkeily on yksi vaihtoehto kesää ajatellen. Mutta ei vielä sinne, nautitaan lumesta ja alkaneesta keväästä vielä hetki 🙂
Näin tehtiin meidän kuivatuista suppilovahveroista keitto:
ERÄIPANA 