Olisiko menninkäisiä paikalla matkalla Pirunkivelle?
Mukavaa alkanutta joulukuuta sinulle! Tässä käsi paketissa kirjoittelen yhden käden taktiikalla ja muistelen pikku retkeä viereisen kunnan siirtolohkareelle viimekuussa.
Marraskuussa 2018 päätettiin ottaa jokin uusi kohde ipanalle tutkittavaksi. Synkeä ilmakin antoi periksi tälle päivälle sopivasti. Olin itse päässyt edeltävänä päivänä käymään Pirkkalassa tutustumassa lähiseutu retkeily mahdollisuuksiin erä ja-luonto-opas koulutuksen myötä. Innoissani nyt sitten halusin näyttää paikkaa ipanallekkin! Lastamme tuntien hän ilahtuisi iiiisosta kivestä!
Toivion koululta lähtiessä törmää opasteisiin
Pirkkalassa on erittäin elinvoimainen vihreän lipun omaava luontokoulu Toiviossa. Aivan sen takaa pääsee hyvin luontopolulle,joka ei kyllä ihan ainakaan rattaiden/ pyörätuolin kanssa toimi. Nousuja on paljon tällä alueella. Tätä luontopolkua pääsee Taaporinvuorelle joka kuuluun Suomen 100 luontohelmeä kohteisiin. Taaporinvuori onkin osa isompaa vuori kokonaisuutta ja alueella on myös suoaluetta sekä kosteikkoja. Alueen saavutettavuus on puolestaan helppoa jopa ilman omaa autoakin. Itse en tosin rehellisyyden nimissä tiedä miltä kulmalta pääsee siinä tapauksessa bussilla lähimmäs aluetta. Pehkusuo on puolestaan Pirkkalan suurin suo, ja Iso-Naistenjärven rannassa on melko uusi laavu,kaikki nämä sopivan päiväretkeilyn aikatauluun sopivaa materiaalia 🙂
Iso-Naistenjärvi
Kiinnostusta itsessä herätti tieto että kaakkuria on myös tavattu seudulla,osko hyvällä onnella tapaisimme (vaikka se isokoskelo on edelleen oma suosikki lintu) ❤
Pirunkivi on pirkkalan suurin siirtolohkare ja mahtavia kivi muodostelmia on muitakin. Kiveen liittyy varmasti uskomuksia muinaishistoriasta ja empä ihmettele! Pirunkivi on myös suojeltu luonnon muistomerkkinä. Muita kivi muodostelmia ovat esimerkiksi ”karhun pesä” ja ”kivi linna” jotka sijaitsevat Taaporinvuoren huipun tuntumassa,oikealla ja vasemmalla puolella(tekstin lopussa parit kuvat). Taaporinvuorella on myös tulipaikka (puita siellä ei ole valmiina).
Taaporinvuorelta
Eli matkaan! päätettiin navigoida auto parkkiin mahdollismman lähelle itse kiveä. Navigaattori löysikin ns osoitteen helposti kirjoittamalla Pirunkivi osoitteeksi. Tie jonka varteen auton sai on nimeltään Kaitalantie. Siinä on pieni ”parkkipaikka” josta lähtee polku suoraan pirunkivelle ja toinen kohti Iso-Naistenjärveä.
Parkissa. Nokan edestä lähtee polku kohti Iso-Naisten järveä.
Tämä kyltti auton vieressä ohjaamassa kohteeseen
Kuraa riitti kiitettävästi ja mukan oli myös koiramme Peto,eli yhdistelmä oli täydellinen! (tietää ainakin auton pesua sisältä ja ulkoa,olkootkin koira kurasuojan päällä takakontissa häkissä). Koska itse en pystynyt autoa ajamaan käsi leikkausta odottaen,niin tänään mummo sai olla kuskin roolissa,kiitos hänelle.
Keskisentie jolta siirryttiin Kaitalantielle oli myös hyvin liukas kurasta. Sai mummo kurvailla tarkkaan ettei auto lähdeviettämään ojaan. Mutta perille päästiin!
Kaksi vuotiaalle reippaalle kipittäjälle matka autolta Pirunkivelle oli juuri sopiva käveltäväksi. Siinä saa hienosti energiaa purettua ja hypittyä kurassa. Sää oli kivan aurinkoinen ja ei kaivattu edes runsasta pukeutumista kevyen toppahaalarin alle.Kurahousut olisi olleet kyllä paikallaan tälläkertaa! Mukana oli kuitenkin,niin kuin aina lisä vaatetta,mahdollisten pissa/ruokailu/sään muutos tilanteita silmälläpitäen.
Peto kiisi hihnassaan kuin tuulispää ja riemuitsi uusista hajuista sekä siitä että saa olla mukana toiminnassa. Peto on myös ipanan paras kaveri ja tämä suhde kyllä ilahduttaa! Välillä toki heilläkin tulee riitoja: ”äääitii,Peto kiusaa”,”Peto tönii”,”Peto on auton tiellä”,”Peto pussaa”. Mutta sitten taas kun tullaan päiväkodista,Peto on se jota on ollut ikävä ja kuka saa isoimmat pusut. Mörkö koiramme joka on jo vanhempi lady,ei ole niin sporttinen tai kiinnostava,rauhallisempi suhde siis ❤
Leveä rock henkkinen tyyli sopii joka paikkaan 😉
Luonnon tarkkalu tällä lyhyelläkin matkalla onnistuu kun ottaa silmän käteen ja tutkii asioita lapsen tasolta. Nyt nähtiin käpytikka naputtelemassa lahoavaa mäntyä ja koitettiin etsiä metsätontun jälkiä sammaleista 😀 Ihana välillä kuvitella itsensä satumaailmaan! Satujen ja tarinoiden keksiminen on hyvää aivoijumppaa itsellenikin ja metsissä mielikuvitus lähtee helposti omille poluilleen.
Käsissä oma pikku aare,mahtava risu jolla sai kaivettua lehtiä maasta,kunnes Peto ne nappasi
Pirunkivi saavutettiin ja ipana oli asiasta hyvin kiinnostunut,piti tutkia joka kolo ja tarkkaan! kiven etupuolella on vaarallisen oloisia kolosia ja kiven eteen on valunut runsaasti vettä,sinne ei ipanaa rohjennut päästää. Kiven edessä oli aivan täydellinen eväs paikka. Meillä olikin herkkuja matkassa mukana ipanan nimipäivän kunniaksi,laulettiimpa siinä sitten paljon onnea vaan! Äiti ja mummo saivat termarista kaffetta ja ipana sai oman pienen maitokahvin myös. Valmiit voileivät olivat helppo ja siisti välipala. Aina ei energia riitä kummempiin metsä kokkailuihin ja helpolla on kiva välillä itsensä päästää. Mehua ja vettä oli varattu mukaan ja niin,ne pikku kakut ❤ Istuin alunen oli onneksi rinkassa kiinni ja peput eivät hyytyneet sammaleisella kivellä evästellessä. Pedolle oli tietenkin omat koiran herkut mukana,kuivattua keuhkoa,nam!
Kivi kierrettiin hartaasti ympäri ja kyllä siinä on itselläkin ihmettelemistä kun ajattelee kuinka kivi on jäiden ansiosta paikalleen päätynyt. tällaiset paikat olivatkin muinaishistoriassa pyhiä paikkoja usein tai toimittiavt uhrauspaikkaa. Pirkkalan Pirunkiven historiallisia merkityksiä en valitettavsti löytänyt,historia kun itseä polttelee aina kovin. kiven päällä kasvoi muutamia puita ja mieli tekisi kiivetä korkeuksiin. Ilmeiseti en ole ainoa jota kutkuttaa kiipeily kiven järkäleen päälle koska takana oli köyden pätkä viritelmä havaittavissa.
Pienen lapsen kanssa paikka on omasta mielestäni kiintoisa ja tasapaino harjaantuu hyvin metsässä kävellessä. Eri aistit lähtevät kulkemaan pienessäkin ihmisessä virkeästi (toki nyt oli myös sokerilla osuutensa huikeaan energia piikkiin). Ipana totesikin kiven lähellä hajuista joita vesi oli saanut aikaan että ”paha haju vedessä”. Ipana on oppinut onneksi että kivet ja juuret voivat olla liukkaita ja pikkuhijaa ymmärtää varoa hieman askeliaan.
No mikäs herkku se tämä on!?
Käytiin Taaporin vuoren laella vielä kurkkimassa maisemia ja siihen tarvittiinkin jo lapsen kantorinkkaa. Kallio oli luonnollisesti liukasta ja sai hipsutella polkua varovaisesti.
Pian kuului tuhina rinkasta ja ipana olikin sammunut kesken retken. Lienee ollut rankka päiväkoti viikko takana! Mummosta tai Pedosta ei vielä energiat olleet kaikonneet ja oli ihanaa rauhassa katsella maisemia ja parantaa maailmaa siinä ohessa. Itseäni jännitti nimittäin tuleva iso leikkaus ja lähinnä miten alkaa kuntoutua operaation jälkeen,siitä on nyt elämässä moni asia paljon kiinni.
On se aika järkäle! Ja äitiä korvasta kiinni!
Iso-Naistenjärvellä ei sitten lähdetty käymään enään,sinne joku muu päivä ja samoin Pehkusuolle! Iso-Naistenjärven laavulle on helppo päästä samaiselta ”parkkipaikalta”. Jatkaa kävelyä kohti keskisentietä, Keskisen tiellä tulee pieni tie (riippuen kulkusuunnasta oikeall/vasemmalla) vastaan tie jossa kettinki edessä. Kettingin ylitse ja tietä eteenpäin. Tie kaartuu loivasti vasempaan ja polku järven rantaa alas tulee vastaan. Iso-Naisten järven ympäri kävelee melko nopeasti ja laavu on aivan järven rannassa.
Tie jota kulkien pääsee Iso-Naistenjärvelle Keskisen tieltä
Polku erkanee myös Pehkusuolle jota on siten helppo käydä vaikka vain vilkaisemassa. Laavulla ei ole puita valmiina yleensä,joten niitä pitää olla itsellä mukana varmuuden vuoksi.
Ipana,koira,mummo ja minä,melko kurainen porukka lopulta. Mutta kura on elämää ja elämältä se tuntukoon! Taisi olla NikWax pesut edessä 🙂
Tässä ”karhunpesä” ja ”kivilinna” Taaporinvuorella jossa myös laminoiduissa lapuissa infoa alueesta. pirunkivellä myös löytyi infoa samoin. Alla myös Iso-naisten järveä.
Haluankin nyt ipanan kanssa toivottaa rauhaisaa ja mukavaa viikon jatkoa kaikille! Ehkäpä pian pääsemme retkelle koko perheen voimin!
ERÄIPANA 