Hurrr.totesimme aamulla. Oli sovittu että lähtisin kaksin miehen kanssa melomaan ja ipana mummolle hoitoon. Tarkoitus oli melonta seuran kanssa lähteä Haukisaareen saunomaan,mutta..aamun +2c ei houkutellut harmautensa kanssa kylmille vesille.
Päivällä sitten alkoikin noin vain paistamaan aurinko ja takana oli hyvät,ansaitutpäiväunet ipanan kanssa! Normaali työviikosta on syytä palautua viikonloppuisinpäikkäreillä!Koska ilma oli aivan huippu,eikä kiirettä ollut mihinkään ajateltiin lähteä läheiselle Kaarinanpolulle katsomaan miltä Personkolon laavun tilanne näytti.
Kaarinanpolku kuuluu osaan laajaa Birgitanpolkua-
Tämä on yksi helpoimmista paikoista kesäisin lähteä,jos vain haluaa päästä paistamaan makkaraa ja olla hiljaisuudessa. Talvella lapsen kanssa on hieman raskaampi, koska pikkutie (Persontie) jota lähelle laavupaikkaa ajellaan on talvisin auraamatta. Isommalta tieltä (käpykankaantie) tulee käveltävää noin reipas 2km. kohtaan josta lähdetään kohti laavua. Persontien varresta laavulle on noin 60m.
Mitä pienet edellä sitä isot perässä! Jäbä on nopea kulkemaan maastossa!
Pakattiin mukaan pikku välipala eväät kaikille;makkarat,vettä,keksejä,banaania,maitoa ja simppelisti pikakahvia! Pikku miehelle napattiin kantorinkka matkaan ja sinne sujahti näppärästi osa tavaroista. Mukaan mahtuu aina mainittu EA-pakkaus 😉 sekä retkikirves. Itsellä on valmiina kotona retki hylly,siinä on valmiina kaikki omissa pusseissa/pakkauksissa mitä retkille tarvitaan. Tällä on nopeuttanut hyvin reissuun lähtöjä ja helppoa pakkaamista. Esimerkiksi tarvike molle pussi jossa on minigripissä tulitikut,parit sytykepalat,sytkä. Korjaus-sarjalle oma pussi;vahvaa lankaa,hakaneuloja,pieni jesari rulla.
Ei muuta kun porukka pirssiin ja kohti Jyväskylän baanaa! Ajellessa pohdittiin törmätäänkö karhuun. Nyt keväällä on Kangasalla pyörinyt karhuja asutustenkin lähellä ja yksi oli Oriveden puolella juuri lopetettu näistä syistä. Karhu olisi ”toisaalta ja toisaalta” hieno nähdä. Pelotta,sen kyllä sanoisin jos siihen törmäisi! Oletettavasti jähmettyisin kauhusta jos polulla sellainen tulisi vastaan. Kaukaa karhua voisi ihaillakkin…ja silloinkin luultavasti jännäkakka housuissa.
Ipana oli auton pysähdyttyä vakaasti sillä linjalla että minä itte! No siinä sitten köpötteli koko matkan laavulle. ”Suuria” kiviä riitti sekä kantoja joiden päällä sai sanoa -kookeella,iiito-. Maailma on pienen silmissä kyllä ihmeellinen ja miten ne meille aikuisille oikku kivet,on oikeasti iiisoja taaperolle! Voi kun voisi itsekkin osata hämmästellä kaikkea kuin lapsi. Polulla oli vain yksi iso oja jok ahoukutti lasta ja koiria turhan paljon. Koirat onneksi osasi kulkea lankkua myöden,mutta pikkumies pääsi sylissä.
Minä itte!
Aurinko helotti mäntymetsässä täysillä ja saavuimme laavulle. Siellä olikkin yksi retkeilijä koiransa kera ja tuli saatiin valmiina tälläkertaa. Puita tosin ei ollut kuivana kuin pari laavun penkin alla,niitä pilkottiin hieman pienemmiksi ja lisättiin hieman. Laavulla on oma kirves mutta oma retkikirves on näppärämpi käsiin kuin suuri metalli vartinen. Koirille oli joku jättänyt muovikipon myös paikalle ja isossa saavissa oli vettä katolta valuneena. Aina toki koirien kanssa liikuttaessa on niillekkin omat gordura kipot jotka menee pieneen tilaan sekä vettä.
Ei muuta kun makkart tulille ja vedet kiehumaan pikku alumiini pannuun. Sillävälin heiteltiin keppiä ja poika sai heitellä käpyjä,kosk aheittely on tällähetkellä parasta maailmassa. Välillä on kyllä oltava silmät selässä molemmilla vanhemmilla,nuotioon pääsy kun voi olla lapsen prioriteetti nro 1. Nyt etenkin kun taapero on oppinut kiipeilyn ja juoksemisen jalon taidon,niin se kyllä työllistää ”minä itte” vaiheessa. Ikäähän on nyt 1v8kk. Onneksi tänään poikaa kiinnosti kaikki muu pörrääminen ja isin kanssa makkara tilanteen tutkiminen. Ihana hiljaista joka puolella!
Siinä riittää pojalle heiteltävää!
Välipala on jo helppo homma kun lapsi on näin iso jo. Osaa syödä ja juoda itse. Banaani on suurta herkkua ja makkaraa saa toki myös maistella. Mutta kappas,mitä mamma oli jo toisen kerran tänä keväänä jättänyt pakkaamatta,kuksat,isin ja äitin kahvin nauttimis välineet. Tässä näkyy että on ollut viikon vähillä unilla,raskas työ henkisesti,no joskus fyysisestikkin. Mutta onneksi on veden kujetus kipot mukana,toinen tyhjeni hyvin vesi pannuun jo ja saatiin yksi kahvi ”kuppi”.Evästelyn jälkeen käytiin metsässä kävelemässä pikku lenkki,ei tosin merkityllä polulla koska se oli erittäin kurainen. Kuljettiin metsäkoneen jälkiä pitkin muualle kangas metsässä hakkuu alueelle ja siitä avaraan kuusimetsään. Eikä näkynyt karhun karvaakaan. Kyyt olisi olleet hyvin mahdollisia koska lämpimiä kiviä oli hakkuu alueella paljon ja pikku hiekkatiellä. Tiellä oli sitten erilaisia kakkoja. Oli teeren kakkaa,metson kakkaa,pupun kakkaa,hirven kakkaa ja nyt koiran kakkaa. Niin hullulta kun joistakin voi kuullostaa on kakkojen tunnistus oma taitolajinsa! Sammakon kutuakin löytyi kiitettävästi!
Metson kakkaa riitti paljon tänä keväänä 🙂
Tälläiset pienet ja extemboree retket on toisinaan kyllä paikallaan! Kohteen tuttuus helpottaa aina ja oma rauhallien mieli. Nyt jaksaa muita viikonlopun touhuja ja tulevaa työ viikkoa paljon paremmin,täynä metsän tuoksuja ❤
Eräipanan äippä itse,eikä karhuja taustalla 😀
ERÄIPANA 